torstai 4. huhtikuuta 2013

9 mielenkiintoista nähtävyyttä

Mitä olisi Pariisi ilman Eiffeliä? Entä Rooma ilman Colosseumia? Tai Giza ilman pyramideja?

Nähtävyydet ovat yksi tärkeä osa matkustusta. Usein ne eivät välttämättä ole se paras osa matkaa, kiitos muiden ihanien turistien, mutta kuuluvat useissa kohteissa niin olennaisena osana matkaan, että olisi synti jättää ne katsastamatta. Nähtävyydet myös määrittävät kohteitaan ja tekevät niistä kiehtovia ja kuuluisia. Useat matkakohteet saavat merkittäviä tuloja siitä, että nähtävyydet vetävät puoleensa ihmisiä ympäri maailmaa. 

Maailma on pullollaan, mitä ihmeellisimpiä nähtävyyksiä. Niitä ovat saaneet aikaan niin ihminen kuin luontokin. Mikä sitten tekee nähtävyydestä nähtävyyden? Mielestäni hienoimpiin nähtävyyksiin liittyy aina jotakin käsittämätöntä. Nähtävyys voi olla kauneudellaan, karuudellaan, yksityiskohtaisuudellaan, massiivisuudellaan, yllätyksellisyydellään tai vaikka erilaisuudellaan käsittämätön. Joka tapauksessa nähtävyydessä on aina jotain niin sykähdyttävää, että se pakottaa katselijansa pysähtymään ja ihailemaan sitä. Upeimpia nähtävyyksiä katsellessa mietin aina, miten se voi olla mahdollista. Ihminen ja luonto ovat pystyneet niin uskomattomiin luomuksiin, että välillä niiden todellisuutta on vaikeaa edes käsittää. Se juuri tekeekin niistä niin kiehtovia.

Nähtävyyksiä on lähes mahdoton vertailla toisiinsa. Niinpä en ole edes yrittänyt sitä, vaan olen koonnut alle vain osan lempinähtävyyksistäni. Tarkoituksenani on ollut listata vähintään yksi nähtävyys jokaiselta mantereelta ja nostaa esille mahdollisimman erilaisia nähtävyyksiä ympäri maailmaa. Jokainen näistä nähtävyyksistä on ollut minulle henkilökohtaisesti pysähdyttävä kokemus, eivätkä niiden lumousta ole pystyneet vähentämään edes turistimassat. Tässä siis joitakin vinkkejä nähtävyyksistä, jotka kannattaa katsastaa, jos satut reissaamaan lähellä niitä.

1. Gizan pyramidit ja sfinksi

Mielestäni on täysin käsittämätöntä, että 2500 eaa on pystytty rakentamaan jotain niin massiivista kuin Gizan pyramidit ja sfinksi. Suurin pyramideistä, Kheopsin pyramidi, on aikanaan ollut huikeat 146,5 metriä korkea, 230,3 metriä leveä ja  sen rakentamiseen on käytetty yli 2 miljoonaa kiveä. Eipä kyllä kukaan nykyhallitsija saa hautapaikakseen yhtä valtavaa rakennelmaa! Voi vain kuvitella, miten paljon orjatyövoimaa pyramidien rakentaminen on vaatinut. Siksi onkin sentään hyvä, että ihmiset tajuavat vielä vuosituhansienkin jälkeen ihailla noita upeita geometrisia luomuksia. Gizassa vierailu kannattaa ehdottomasti yhdistää Kairon matkaan. Ainakin Kheopsin pyramidiin pääsee myös sisälle, mutta vastaan käveleviä muumioita on turha odottaa. Jos et kärsi ahtaanpaikankammosta, kannattaa sisälläkin kuitenkin käydä kääntymässä.


2. Machu Picchu
 
Perussa sijaitseva inkakaupunki Machu Picchu on juuri niin tarunomainen kuin kuvitella saattaa. On täysin unohtumaton näky, kun 2430 metrin korkeudessa sijaitseva kaupunki avautuu upeana pilvien keskeltä. Machu Picchun sijainti on niin uskomaton, ettei ole ihme, että ulkomaalaiset löysivät sen vasta vuonna 1911. Kaupunki on täynnä hyvin säilyneitä rakennuksia ja mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka kertovat omaa tarinaansa. Machu Pichu kuuluu ehdottomiin vierailukohteisiin Perussa. Vaikka sinne pääseminen onkin vaivan takana, on se täysin sen arvoista. Täytyy vain toivoa, että kasvavat turistimassat eivät tuhoa Machu Picchua, jotta tulevatkin sukupolvet saisivat ihastella inkojen ihmeitä.


3. Kiinan muuri

21 196,18 kilometriä pitkä muuri ei edes tarvitsisi perusteluja ollakseen nähtävyys. Kiinan muuri on yksi niistä monista nähtävyyksistä, joita on vaikea käsittää, vaikka sen on nähnytkin. Jos sen siirtäisi kiertämään Suomen rajoja, se ympäröisi Suomen lähes kuusi kertaa! Se vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Lisäksi se on mielestäni kauniisti rakennettu ja säilynyt todella hyvässä kunnossa. Muurilta aukeaa upeat, metsäiset maisemat ympäri Pohjois-Kiinaa. Jos vierailet Pekingissä, kannaattaa ehdottomasti käydä myös Kiinan muurilla ihailemassa yhtä ihmiskunnan suurinta luomusta. Muurilla kävellessä ja kiivetessä myös kunto kasvaa kohisten!


Kuvat: Wikipedia

4. Orlandon teemapuistoalue

Tämä nähtävyys eroaa muista listalla olevista kenties eniten. Halusin nostaa sen kuitenkin esille modernina nähtävyytenä, joka on koskettanut minua suuresti. Niille, jotka eivät vielä tiedä, voin kertoa olevani valtava Disney-fani, minkä takia Orlandon teemapuistoalueella vierailu oli minulle yksi toiveiden täyttymys. Orlandon alue on suurin teemapuistoalue, jossa olen koskaan käynyt. Se on täynnä kymmeniä, toinen toistaan upeampia teemapuistoja, eikä viikossa kerkeä saada kuin pintaraapaisun alueesta. Walt Disney World on tietysti näistä tunnetuin, mutta puistoja on kuitenkin moneen muuhunkin lähtöön. On mm. huvipuistoja, eläinpuistoja, vesipuistoja ja elokuvapuistoja. Lapsiperheen unelma, mutta myös me muut lapsenmieliset löydämme hurjasti ihmeteltävää. 2010 vuonna alueelle rakennettiin myös Harry Potter-teemapuisto, joka ainakin minun on vielä joku päivä nähtävä. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka eivät koskaan aio täysin kasvaa aikuisiksi!

Kuvat: vasen yläkulma omat, muut Wikipedia

5. Islannin geysirit

Ihmisen lisäksi myös luonto on saanut aikaan monia upeita nähtävyyksiä. Näitä ovat mm. upeat maisemat, luonnonmuodostumat, vuoret, luolastot, vesiputoukset ja monet muut. Halusin nostaa listalleni yhden erikoisen ja näyttävän luonnonnähtävyyden, nimittäin Islannin geysirit. Kyseessä on siis kuuma lähde, josta tietyin väliajoin  purkautuu kuumaa höyryä ja vettä. Islannin suurin Geysir on lopettanut toimintansa, koska turistit ovat heittäneet sinne niin paljon roskia, mutta pienemmät ovat vielä toiminnassa. Toivottavasti ihmiset tulisivat järkiinsä, eivätkä pilaisi loppujakin näistä upeista luonnonihmeistä. Geysirin purkaus on upea näky, mutta sen kastelemaksi joutumista en suosittele Islannin viileässä ilmasta johtuen. Terveisin nimimerkki kokemusta löytyy ;D



6. Eiffel-torni
 
Eiffel-torni on niin olennainen osa Pariisia, että sitä on lähes mahdotonta välttää Pariisin vierailulla. Se on karulla ja yksinkertaisella tavalla erittäin kaunis. On todellinen onni Pariisille, ettei sitä purettu vuoden 1889 maailmannäyttelyn, vaan se jätettiin paikalleen. Kukapa olisi uskonut, että sadan vuoden päästä se olisi yksi Pariisin kuuluisimmista nähtävyyksistä. Eiffel-torni vaihtaa usein valaistustaan, mikä tekee siitäaina vähän erilaisen. Lisäksi nykyään siihen syttyvät ilta-aikaan tasatunnein upeat välkkyvät valot, joka on jo itsessään upea näytös. Näkymät Eiffelin huipulta ovat henkeäsalpaavan upeat, varsinkin illalla, kun Pariisin valomeri tuntuu jatkuvan loputtomiin. Eiffel-torni on jokaisen Pariisin kävijän must!


7. Sydneyn oopperatalo ja Harbour Bridge

Sydneyn oopperatalo ja Harbour Bridge muodostavat yhdessä modernin, mutta kauniin kokonaisuuden. Opperatalon ainutlaatuinen ja erikoinen muoto muistuttaa purjeita, mikä sopiikin loistavasti Sydneyn merelliseen ympäristöön. Harbour Bridge on yksinkertaisen kaunis ja sen päältä avautuvat kauniit maisemat. Kyllä, sillan päälle pääsee kiipeämään ja se kannattaa ehdottomasti kokea, jos ei pelkää korkeita paikkoja. Sydneyn oopperatalo ja Harbour Bridge toimivat koko Australian tunnusmerkkeinä muulle maailmalle, eikä suotta. Ne ovat erikoisia ja ainutlaatuisia, ihan niin kuin Australia.


8. Sagrada Família

Jos kirkkoa on rakennettu reilusti yli sata vuotta, eikä loppua näy vielä lähimaillakaan, on sen oltava suuri nähtävyys. Ja sitä Sagrada Família juuri on. Se on valtava arkkitehtuurin ihme, joka on täynnä toinen toistaan upeampia yksityiskohtia. Vaikka kirkon sisällä en olekaan päässyt käymään, riitti ulkopuolessakin riittävästi ihmeteltävää yhdelle kerralle. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa koittaa vielä se päivä, että Sagrada Famíliakin vihitään käyttöön kaikessa komeudessaan. Toisaalta osa sen viehätystä nähtävyytenä voi juuri olla sen ikuinen rakennusprosessi, joka ei tunnu loppuvan koskaan. Aika näyttää, miten sille käy.


9. Pisan kalteva torni

Pisan kalteva torni yllätti minut kaltevuudellaan ja kauneudellaan. Se on oikeasti todella kallistunut, vielä enemmän kuin kuvissa näyttää. Lisäksi se on hyvin kaunis, eikä sen uskoisi olevan vain kirkon kellotorni. Nykyään torniin päästetään taas ihmisiä, mutta en itse kerennyt siellä käymään. Se jääköön sitten johonkin toiseen kertaan. Toivottavasti torni pysyy vielä tulevaisuudessakin pystyssä, eikä kellahda kumoon, sen verran merkittävä tulonlähde se on Pisalle. Pisan kalteva torni on kaunis ja ainutlaatuinen nähtävyys, jota kannattaa käydä ihailemassa, jos lähistölle sattuu.



Siinä oli osa minun lempinähtävyyksistä. Mitkä ovat sinun? Olisi kiva kuulla uusia ideoita nähtävyyksistä ympäri maailmaa :)

Kiitti ja kuitti!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti