Skydiving in Cape Town

Nyt olisi aika palata yhteen ikimuistoiseen hetkeen Etelä-Afrikan reissusta, nimittäin laskuvarjohyppyyn Kapkaupungissa. Hyppyhän tapahtui jo heti matkan alussa ja jotenkin se kuvasti loistavasti koko tuon matkan merkitystä minulle. Hyppyä tuntemattomaan, rajojen ylittämistä, pelkojen voittamista ja uutta alkua. Koska olen täystumpelo tekniikan kanssa, en luonnollisestikaan saanut hyppyvideota lisättyä tänne, mutta kyllä näistä kuvistakin ihan hyvin välittyy tunnelma. Etenkin tästä ensimmäisestä :D 

Epätoivosesti yritin esittää kameralle, ettei jännittänyt yhtään lähteä taivaalle superpienellä lentokoneella ja hypätä sieltä hetken päästä alas. Oikeasti pidättelin jännäpissaa :D Onneksi hyppääjäni heitti niin huonoa läppää, että välillä unohdin, mihin sitä oikeasti oltiin matkalla.

Ihastelimme koneesta käsin noin 20 minuuttia Kapkaupungin upeita maisemia. Tosin keskittyminen oli vähän heikonpuoleista, kun jännitti niin pirusti!

Olimme toinen hyppypari ja pahinta olikin, kun näki ensimmäisen parin katoavan tyhjyyteen. Eipä siinä onneksi kerennyt liikaa ajatella, kun niin pian olimme jo koneen reunalla hyppyvalmiudessa. Siinä vaiheessa ei voinut enää perääntyä, vaan sitten mentiin! Ja kiljuminen oli sen mukaista!

Alkushokista selvittyäni tajusin jopa nauttia vapaapudotuksen huumaavasta tunteesta. Harvoinpa sitä pääsee noin lähelle lentämisen tunnetta. Ei sitä pysty edes sanoin kuvailemaan, se tunne oli jotain niin ainutlaatuista.

Ennen kuin kerkesin huomatakaan varjo revähti auki ja jatkoimme sen varassa leijailua ihastellen ympärillämme avautuvia kauniita näkymiä.

Ei tuossa tilanteessa voinut muuta kuin hymyillä, niin upealta se tuntui. Lopulta laskeuduimme turvallisesti takaisin maankamaralle ja ensimmäinen ajatus oli: "Milloin mennään uudestaan?". Harmi vain, että hyppääminen on sen verran kallista puuhaa, että seuraavaa kertaa saa varmasti odottaa jonkin aikaa. Hintaa hypylle tuli kuvineen ja videoineen noin 200 euroa, joka on noin puolet vähemmän kuin vastaava paketti Suomessa. Joten suosittelen lämpimästi tuota kokemusta, jos Kapkaupunki kuuluu reissusuunnitelmiin. Skydive Cape Townin sivuille pääset tästä.

 

Leijaillessani taivaalla tajusin, miten mullistava kokemus tuo koko reissu tulisi minulle olemaan. Ja sitä se tosiaan oli. Tarkoituksena olisi tehdä ainakin vielä jonkinlainen kokoomapostaus siitä, mitä kaikkea tuosta 7 viikosta jäi käteen, mieleen ja sydämeen. Jo nyt tuo matka tuntuu jotenkin epätodelliselta, kun tuijottaa sateisen synkkää marraskuun maisemaa ikkunasta. Mutta onneksi on olemassa kuvat ja muistot, jotka lämmittävät mieltä täällä Suomen tuulen ja tuiskunkin keskellä.

Kapkaupunkia maalla, merellä ja taivaalla

Jos ensimmäinen viikonloppu meni rauhallisissa merkeissä elämään totutellessa, niin toinen viikonloppu Kapkaupungissa on ollut täysin päinvastainen. Ohjelmaan ovat kuuluneet muun muassa railakkaat synttärijuhlat, krapulainen kierros Robben Islandilla sekä Waterfrontin kaupoissa kiertely. Aktiivisen viikonlopun huipentuma tapahtui tänään yläilmoissa, mutta säästetään se viimeiseksi ja palataan vielä hetkeksi takaisin perjantaihin.

 

Synttärijuhlat sujuivat odotetun mukaisesti, vaikkakin omalta osalta melko rauhallisesti. Annoin muiden hoitaa draamailut ja keskityin itse lähinnä tanssimiseen. Tähänastisten kokemusten perusteella tykkään täkäläisestä baarikulttuurista todella paljon. Juomat ovat edullisia (alle puolet Suomen hinnoista), ihmiset tulevat mielellään juttelemaan täysin asiallisesti, tanssilattiat ovat täynnä jo kymmenen-yhdentoista aikaan ja tunnelma on hyvä koko illan ajan. Ainoa miinuspuoli on se, että täällä tupakointi on edelleen sallittua sisällä, mitä en vain voi sietää. Täällä minustakin saattaisi kuoriutua joka viikonloppuinen bilehile, joten ehkä on ihan hyvä, että palaan jo marraskuussa Suomeen vierottumaan :D

 

Koska juomat ovat niin naurettavan halpoja, tuli niitä kumottua taas muutama liikaa, mikä kostautui heti lauantaiaamuna. Missä lie älynväläyksessä olimme nimittäin varanneet opastetun kierroksen Robben Islandille kello 11, mikä oli ehkä kaikkien aikojen typerin idea. Kännin ja krapulan rajamailla siis kömmimme ylös sängyistä ja suuntasimme paahtavassa helteessä kohti bussipysäkkiä. Siellä selvisi, että emme enää mitenkään kerkeisi bussilla ajoissa perille, joten jouduimme ottamaan lennosta tilataksin ryhmällemme. Kauhean säädön jälkeen kerkesimme onneksi ajoissa Waterfrontiin, josta lauttamme saarelle lähti.   

 

Kauhea kiire vaihtui, yllätysyllätys, loputtomaan odotteluun ja lopulta ikuisuudelta tuntuvaan merimatkaan keinuvassa laivassa. Siinä vaiheessa olo oli kaikkea muuta kuin hyvä ja väsymyskin alkoi puskea päälle toden teolla. Perille päästyämme siirryimme heti bussiin, jonka matkassa kiersimme ympäri saarta 45 minuuttia. Harmi vain, että oppaamme puhe oli niin epäselvää, että ymmärsin siitä vain noin kolmasosan.

 

Kierroksen aikana näimme useita saaren rakennuksia, kuulimme kertomuksia vankien elämistä ja saimme ihastella upeita maisemia. Robben Islandilla toimi aina vuoteen 1991 asti vankila, jossa tuomiotansa kärsivät muun muassa useat apartheidin aikaisista poliittisista vangeista. Kuuluisin heistä on tietysti Mandela, joka vietti saarella yhteensä 18 vuotta koko 27 vuotisesta vankila-ajastaan. Nykyisin saari on Unescon maailmanperintökohde ja se toimii muun muassa museona ja asuinpaikkana monille entisille vangeille, jotka puolestaan vetävät saarella opastettuja kierroksia.

   

Bussikierroksen jälkeen pääsimme tutustumaan itse vankilaan, juurikin erään poliittisen vangin opastuksella, joka oli viettänyt 7 vuotta Robben Islandin sellissä. Hänen opastuksellaan pääsi lähemmäksi sitä karua elämää, jossa täysin naurettavista syistä vangitut ihmiset joutuivat vuosikausia elämään. Kaikista karuimmat olot olivat bantuilla eli mustilla, jotka nukkuivat lattioilla, joiden ruokamäärät olivat todella alhaisia, vaatetus täysin puutteellista, ja elinolosuhteet todella järkyttävät. Kuria pidettiin näännyttämällä vankeja nälkään tai hakkaamalla ja potkimalla. Ei voi kuin ihmetellä, miten kukaan on selvinnyt tuollaisesta hengissä.

 

Lopuksi pääsimme katsomaan vielä selliä ja piha-aluetta, joissa Mandela vietti 18 vuotta. Kierroksen jälkeen kunnioitukseni tuota miestä ja kaikki hänen kohtalotovereitaan kohtaan kasvoi entisestään. On uskomatonta, että he pystyivät kaikkien niiden hirveiden vuosien jälkeen antamaan anteeksi ihmisille, jotka pistivät heidät kärsimään. Sitä kautta he kuitenkin lopulta saavuttivat päämääränsä tasa-arvoisesta yhteiskunnasta, mikä osoittaa, ettei kosto ole ratkaisu mihinkään.

 

Mandelan elinolosuhteet 18 vuoden ajan

Kierros oli hintaansa nähden (noin 20 euroa) hyvä, mutta mitenkään erityinen se ei ollut. Itselleni Robben Island oli must see-listalla, mutta ihmiselle, joka ei ole lainkaan kiinnostunut historiasta, en suosittelisi kierrosta. En suosittele sitä myöskään yhdellekään krapulaiselle ihmiselle, mutta onneksi siitä sentään selvittiin elossa!

 

Paluumatkalla olokin koheni jo sen verran, että jaksoin ihastella upeita maisemia ja hylkeiden veikeää leikkiä. Retki kesti kokonaisuudessaan yli neljä tuntia, joten suuntasimme heti sen jälkeen tyynnyttämään nälkää läheiseen ravintolaan. Sen jälkeen kiertelimme vielä ympäri kaunista Waterfrontin satama-aluetta, joka on kuulemma koko Afrikan suosituin turistikohde. Samalla tuli myös tehtyä muutamia ihania ostoksia alueen lukuisissa kaupoissa. Vaikka päivä kääntyi kankean alun jälkeen ihan hyväksi, oli taivaallista päästä illalla takaisin omaan sänkyyn lepäämään.  

  



  

Mahtava ensimmäinen viikkoni täällä Kapkaupungissa huipentui tänään, kun keräsin rohkeuteni ja painelin taivaalle toteuttamaan yhden unelmani. Hyppäsin tandemhypyn laskuvarjolla ja pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni tuntemaan vapaapudotuksen uskomattomuuden. Hintaa hypylle tuli noin 200 euroa, johon sisältyi koko hypyn videointi ja valokuvia (laitan parempia kuvia Suomessa, kun saan kuvat levykkeiltä). Olihan se kallista, mutta silti vain noin puolet Suomen hinnoista ja ennen hyppyä sain ihastella 20 minuuttia huikaisevan kauniita Kapkaupungin maisemia pienkoneen kyydissä.

Tunteet lennon aikana vaihtelivat aina kauhusta valtavaan innostukseen. Jännitys huipentui, kun tuli oma vuoro pudottautua koneesta, onneksi ei tarvinnut itse hypätä, vaan sitä oli vaan pakko mennä hyppääjän mukana. Se tunne, kun putosimme järjetöntä vauhtia ilmassa kohti maata, oli yksinkertaisesti täysin ainutlaatuinen ja uskomaton! Varjon auettua pystyin taas keskittymään kauniiden maisemien ihasteluun samalla kun leijailimme kohti maankamaraa. Jotenkin siinä leijaillessa tuli sellainen olo, että tämä matka on todella jonkin uuden alku minulle monella tapaa. Elämä on ihan liian lyhyt epäröintiin ja jossitteluun, siihen pitää vain heittäytyä mukaan joka ikisellä solullaan ja nauttia.

Jännittyneitä lähtötunnelmia, vapaapudotuksen riemua ja herkullinen hamppari unelmien toteuttamisen kunniaksi :)

Kokemus oli aivan käsittämättömän upea ja tekisin sen koska vaan uudestaan, jos se ei olisi niin pirun kallista. Hyppyparini tosin kirjoitti numeronsa levykkeeseen, joten ehkä voisin ottaa siihen yhteyttä ja yrittää sitä kautta hommata itselleni uuden, ilmaisen hypyn. Ainiin, paitsi, ettei mulla vieläkään ole toimivaa kännykkää, millä soittaa yhtään kenellekään! Eipä se mitään, tuskin maltan odottaa, mitä kaikkea tuleva viikko tuo tullessaan.
Living My Dream. Loving My Life.

P.S Ensimmäiset palamiset suoritettu myös tänä viikonloppuna, kauan siinä taas kestikin :D