sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kevätkooste

Nyt, kun kesäloma alkaa jo kolkutella ovella, päätin alkaa herätellä blogia keväthorroksesta. Monta kertaa oli jo aikaisemmin tarkoitus postailla, mutta se vain aina jäi jostain syystä. Sen takia hämmästyin, miten edellisestä tekstistä on kulunut jo yli kuukausi. En vaan pysy tässä ajankulussa enää mitenkään mukana. 

Vaikka blogi on ollut hiljaisuudessa, elämässäni on tapahtunut vaikka ja mitä tässä reilun kahden kuukauden aikana. (Tosin puolet olen jo varmasti kerennyt unohtaa, kun en ole niitä tänne blogiin kirjannut, kuten ennen.)

Maalis-toukokuussa:

- Eksyin vahingossa keskelle Senaatintorin mielenosoitusta. 

- Löysin ruohoa ostoskärryistä Kurvin Lidlissä. 

- Katsoin jäiden lähtöä ja kannoin tuntemattoman naisen kanssa penkkiä.



- Söin liikaa pääsiäismunia. 

- Aloitin mökkikauden poikaystäväni ja Mindin kanssa. Saimme melkein aikaiseksi suhteemme ensimmäisen riidan kabanossista, mutta lopulta pääsimme viettämään rentouttavan viikonlopun ulkoillen, saunoen ja herkutellen.

- Kävin Viivin kanssa katsomassa Vampyyrien tanssin, jossa tarhaystäväni esitti aivan upean soolotanssin. Muutenkin musikaali oli todella hyvä.



- Esittelin poikaystäväni vanhemmilleni ja tutustuin hänen perheeseen. Molemmat tilanteet sujuivat ilman vaivaannuttavia hetkiä.

- Kävin autopesussa pitkästä aikaa yksin, oli ihan tosi jännää :D

- Kävimme piiiiitkän tauon jälkeen Viivin kanssa Bistrossa, vain todetaksemme, että se taitaa olla meidän osalta taakse jäänyttä elämää.

- Järjestin oppilaskunnan kanssa koko koulun Talentin.

- Podin kauheaa työstressiä ja ahdistusta tulevaisuudestani.


- Lievitin stressiä kävelemällä pitkin Larun rantoja, syömällä herkkuja ja narkkaamalla Netflix-sarjoja.

- Siivosin hävettävän vähän. En myöskään saanut raivattua kaappeja turhasta roinasta. Ehkä lomalla sitten! 

- Kävin ostamassa vappupallon Hakaniemen torilta ja vietin vappuaaton hyvin rauhallisissa merkeissä. Piknik Kalliossa, jatkot ravintolassa, kasiksi saunaan ja sen jälkeen nukkumaan. Ai miten niin sitä on tullut vanhaksi?! :D



- Vappupäivänä näin pitkästä aikaa Jaakon perhettä, söimme mahtavan brunssin vanhempien luona ja jatkoimme Rixin terassille kuuntelemaan musiikkia.

- Vietin ihanan rentouttavan neljän päivän miniloman helatorstaista eteenpäin.

- Kävimme poikaystävän ja Mindin kanssa Suomenlinnassa eväsretkellä.


- Vaelsimme samalla porukalla Nuuksion maisemissa.

- Ihmettelin kevään uskomattoman nopeaa etenemistä ja nautin lämpimistä ja aurinkoisista ilmoista.

- Totuttelin uuteen elämäntilanteeseeni parisuhteessa ja se on herättänyt minussa lukuisia ajatuksia ja tunteita.


- Ostin maailman hienoimman sydänkypärän ja testasin sitä pyöräilemällä poikaystävän kanssa Gallen-Kallela museoon. Miljöö oli todella kaunis, mutta petyin museon näyttelyyn, joka oli pitkälti nykytaidetta.

- Söin liian monta kertaa ravintolassa. Etenkin Fafa's on saanut pysyvän paikan sydämessäni. 


- Juhlistimme äitienpäivää melkein koko perheen voimin Blue Peterin herkullisella brunssilla.

- Nautin Kallion upeista kukkaistutuksista.

- Juhlimme rakkaan Mindin 6-vuotispäiviä. 

- Jännitin jääkiekon MM-kisoja. 


- Sain suureksi helpotuksekseni kuulla, että saan jatkaa töitä nykyisen luokkani kanssa. Samalla se ikävä kyllä tarkoitti kuitenkin sitä, ettei moni minulle läheiseksi tullut työkaveri jatka enää kyseisessä työpaikassa.

- Kävimme työporukan kanssa mukavalla Tallinnan reissulla. Hyvää seuraa, ruokaa, hierontaa ja shoppailua. Voin lämpimästi suositella Nordic Hotel Forumia, jossa yövyimme.


- Jouduin kohtaamaan koko työvuoteni hankalimpia tilanteita sekä oppilaisiin että huoltajiin liittyen.

- Treenasin luokkani  kanssa kevätjuhlaesitystä. Jännittää ihan kauheasti, miten torstain esitys tulee sujumaan.

- Kävin luokkani, isin ja Mindin kanssa kivalla retkellä Lauttasaaressa. Lapset olivat ihanan innoissaan.

- Ihastelin Lauttasaaren omenapuuloistoa. Se on joka vuosi huumaavan kaunis!


- Sairastuin lomaflunssaan jo kerrankin ennen lomaa.

- Sain siitä huolimatta annettua kaikki arvioinnit aikataulussa.

- Olen ollut äärettömän kiitollinen elämästäni. Nyt tuntuu, että kaikki palaset ovat vihdoinkin kohdallaan :)

- Toivon selviäväni viimeisestä työviikosta ennen kesälomaa hengissä ja pääseväni lähtemään terveenä kohti Maltaa (joka muuttui kevään aikana omalomasta ensimmäiseksi yhteiseksi matkaksemme poikaystäväni kanssa <3)

Sellaista kaikkea on tapahtunut minun elämässä. Miten teidän muiden kevät on sujunut? :)