sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Kesä on täällä!

Ai että, kesä on vihdoin täällä! Tammikuun pimeydessä asetin itselleni tärkeimmän tavoitteen: selviä kesään. Ei päästänyt alkuvuosi helpolla. On ollut koliikkia, unettomia öitä, rintaraivareita, lääkärikäyntejä, sosiaalista eristäytymistä, korona-pelkoa, uupumusta, ahdistusta ja itkua. Mutta tässä sitä ollaan, pystyssä edelleen ja koko kesä edessä. Tuntuu niin hyvältä. 


Lähikonditorian herkullinen kakkubuffet etäsynttäreiden kunniaksi.


Yksittäiset päivät ovat välillä tuntuneet vuosilta ja useat kerrat ajattelin, ettei kesä koskaan saapuisi. Kuin huomaamatta ikuinen marraskuu alkoi kuitenkin vaihtua hiljalleen kevääksi. Päivien pidetessä ja luonnon heräillessä uuteen loistoon alkoi omakin mieli nousta synkkyyden syövereistä. Iloa näihin kevään viikkohin ovat myös tuoneet lukuisat iloiset juhla, vaikka niitä ei olekaan pystynyt viettämään ihan toivotulla tavalla.


Innostuin pitkästä aikaa paistamaan itse munkkeja.


Huhti-toukokuuhun on mahtunut etäsynttäreitä, vappu, äitienpäivä ja nyt viimeisimpänä Aarnin puolivuotissynttärit. Päätin, että poikkeusoloista huolimatta otamme ilon irti kaikista ensimmäisistä juhlista, joita saamme Aarnin kanssa viettää. Juhlien voimalla on jaksanut aina seuraavaan viikkoon, kun on ollut jotain odotettavaa ja suunniteltavaa.


Parsaa, nam!

Mun uusi lempparipaikka <3

Juhlien lisäksi olemme nauttineet ulkoilusta ja nyt toukokuussa olemme viettäneet paljon aikaa terassillamme. Sain vihdoin tuollaisen riippukeinun, josta olen haaveillut vuosia. Siinä on ihanaa lueskella omassa rauhassa ilta-auringossa. Tuon lisäksi hankimme terassille jättimäisen aurinkovuoteen ja pari säkkituolia. Se on nyt niin paljon viihtyisämpi kuin ennen ja toivon aurinkoisten kelien jatkuvan, jotta voimme viettää mahdollisimman paljon aikaa kesäkeitaallamme.  Vielä siinä riittä hommaa, mutta eihän tässä ole muuta kuin aikaa.


Äidin rakkain <3


Ensimmäinen äitienpäiväni oli todella onnellinen. Sain viettää sen oman poikani kanssa, josta olen joka päivä niin kiitollinen. Päivä sisälsi ihanaa hemmottelua, hyvää ruokaa ja ulkoilua. Sen lisäksi kävimme pitkästä aikaa vanhempieni luona kylässä ja näimme myös mummiani etäisyyden päästä. Nyt toukokuun lopussa olemme muutenkin alkaneet vähän purkaa eristäytyneisyyttämme, mikä on tehnyt mielelle niin hyvää.


Isin sylissä on parasta <3


Aarni tosiaan täytti jo puoli vuotta, mikä tuntuu ihan uskomattomalta! Hän on niin ihana ja iso poika jo <3 Tarkoituksena olisi kirjoittaa jonkinlainen kooste vauvavuoden ensimmäisestä puolikkaasta, mutta saa nähdä, koska saan sen aikaiseksi. Arki on helpottunut niin paljon verrattuna ensimmäiseen kolmeen kuukauteen ja nyt voin todella sanoa nauttivani tästä ajasta.

Vesimelonikakku oli raikas tuttavuus, jota Aarnikin sai maistella.

En vain voinut vastustaa!

Innostuin kokeilemaan keksikakkua, josta sai näyttävän kakun melko pienellä vaivalla. More is more sekä kakun koristeluissa että elämässä yleensä.

Varsinaista juhlapäivää vietimme oman perheemme kesken nauttimalla väkertämääni vesimelonikakkua. Aarni tykkäsi etenkin kotimaisista mansikoista. En voinut hillitä itseäni Minna Parikan alessa, vaan päädyin ostamaan supersöpöt puputossut Aarnille. Niin turhaa, mutta pitäähän sitä pojalla yhdet Parikat olla. 


Vanhempien labbista halimassa <3

Terassin omenapuu kukki mielettömän upeasti tänä vuonna.

Tällä viikolla onkin riittänyt ohjelmaa. Torstaina vanhempani ja Tuomas perheineen tulivat meille grillaamaan ja juhlistamaan Aarnia. Eilen meillä oli pari ystäväperhettä grillaamassa ja juhlistamassa kesän alkua. Ja tänään kävimme vielä Aarnin kanssa yhden kaverin luona kylässä.

Kesälle ei ole vielä mitään tarkkoja suunnitelmia, koska monet asiat riippuvat rajoituksista yms. Ensi viikolla suuntaamme ainakin mökille, jonne onkin jo ollut ikävä. Parasta on kuitenkin se, että selvisimme perheenä tästä alkuvuodesta ja nyt edessä on koko kesä yhdessä lomaillen.

Ihanaa kesän alkua kaikille! Joko teillä on kesäsuunnitelmia? :) 

lauantai 16. toukokuuta 2020

Top 7 Suurkaupungit (päivitetty versio)

Koska uusia matkoja ei tällä hetkellä edes kannata suunnitella, päätin palata ajassa taaksepäin ihan blogini ensimmäisiin postauksiin. Vuonna 2013 esittelin 7 suosikkiani suurkaupungeista. Koska kuluneen seitsemän vuoden aikana olen päässyt vierailemaan aika monessa upeassa suurkaupungissa, ajattelin tehdä tänne blogiin päivitetyn listan suosikeistani.

Vuoden 2013 lista näytti tältä:

1. Sydney
2. Praha
3. Pariisi
4. Rooma
5. Barcelona 
6. Madrid 
7. Peking

Tarkemman listauksen voit lukea tästä.

Sitten olisi päivitetyn listan vuoro. 


1. New York 


Listan kärkipaikan vie oikeutetusti metropolien metropoli, New York. Se oli pitkäaikainen matkahaaveeni, joka toteutui kesällä 2013. Kaupunki on niin ikoninen ja sykähdyttävä, että se vei sydämeni mennessään. Manhattanin kaduilla kävellessä olo oli aivan epätodellinen, kuin elokuvissa. Vaikka ehdimme nähdä paljon, sain vasta ensipuraisun Isosta Omenasta. Toivon, että vielä jonain päivänä pääsen uudelleen New Yorkiin.

 

Empire State Building, Rockefeller Center, Times Square, Leijonakuningas-musikaali Broadwaylla,  risteily Manhattanin ympäri, Vapaudenpatsas, Brooklyn Bridge, mielenkiintoiset museot, persoonalliset kaupunginosat, herkullinen ruoka, shoppailu valtavissa tavarataloissa ja pienissä putiikeissa, Central Park ja muut kaupungin viihtyisät puistot olivat ehdottomasti matkamme kohokohtia. Niin paljon mahtavia juttuja ehdimme vajaassa viikossa kokea. New Yorkissa on vain täysin omanlaisensa tunnelma, jollaista en ole kokenut missään muualla.


2. Kapkaupunki


Listan kakkospaikalle nostin ehkä hieman yllättäenkin Afrikan helmen, Kapkaupungin. Kapkaupunkiin olen päässyt kahdesti ja molemmat matkat olivat minulle todella merkittäviä. Vuonna 2014 matkustin yksin Kapkaupunkiin ja työskentelin kuukauden ajan paikallisessa townshipissa vapaaehtoistyöntekijänä. Vuonna 2017 taas vierailin Kapkaupungissa Olympian ryhmän kanssa matkanjohtajan roolissa, mikä oli minulle täysin uutta ja jännittävää. Opin molemmilla kerroilla aivan valtavasti maailmasta, ihmisistä ja etenkin itsestäni, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, miksi Kapkaupungilla on niin tärkeä paikka sydämessäni.


Mutta ilman noita henkilökohtaisiakin muistoja Kapkaupunki on yksi upeimmista suurkaupungeista, joissa olen käynyt. Koko kaupunkikuvaa hallitsee majesteettinen Pöytävuori, joka on upea niin alhaalta kuin päältäkin päin. Kaupunki on mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa, eurooppalaisuutta ja afrikkalaisuutta, luontoa ja rakennettua ympäristöä, rikkautta ja köyhyyttä, nykyaikaa ja historiaa. Sen lisäksi myös kaupungin lähiympäristössä riittää nähtävää. Ihanat viinitilat ja Kapin niemimaan ainutlaatuinen luonto ja eläimistö ovat helposti saavutettavissa Kapkaupungista käsin. Voi että, aina kun palaan näihin muistoihin, nousee pintaan aivan valtava kaipuu Kapkaupunkiin ja Etelä-Afrikkaan!


3. Sydney


Sydney joutui väistymään kärkisijalta kolmanneksi listalla, mutta se on edelleen yksi ehdottomista suosikeistani. Sydney on hurmannut minut kolmesti, vuosina 1994, 2006 ja viimeisimpänä maailmanympärimatkallamme vuonna 2018. Jos suurkaupunki voi olla rento, niin Sydney on juuri sitä. Vaikka kaupunki tarjoaa paljon mielenkiintoista nähtävää, niin siellä ei ole sellaista painetta, että pitäisi ehtiä nähdä hirveästi kaikkea lyhyessä ajassa. Myös liikkuminen siellä on helppoa ja kävellenkin pystyy näkemään jo todella paljon.



Parasta on mielestäni päämäärätön kuljeskelu pitkin kaupunkia, risteily Sydneyn edustalla, ja piipahtaminen välillä johonkin viihtyisään ravintolaan, kiinnostavaan museoon tai ostoksille. Vaikka kaupungin yleisilme on moderni, löytyy sieltä upeita vanhoja helmiä. Esimerkiksi Sydneyn Queen Victoria Building on yksi kauneimmista ostoskeskuksista, jossa olen koskaan käynyt. Meri ja rannat ovat olennainen osa kaupunkia ja niistä kannattaa nauttia. Jos taas kaipaa adrenaliiniryöppyä, niin voi suunnata kävelemään Harbour Bridgen päälle. Ja oopperataloa ei varmaan edes tarvitse mainita, se on jo ikoni itsessään.


4. Praha


Praha tipahtaa pari pykälää alaspäin listan sijalle neljä. Prahassa olen käynyt kahdesti vuosina 2008 ja 2013 ja mielelläni menisin vielä kolmannenkin kerran. Praha on hyvin erilainen verrattuna muihin listan kaupunkeihin. Sen asukasluku on vain heiman päälle miljoonan, mikä tuntuu ja näkyy kaupungissa positiivisessa mielessä. Turisteja on kyllä sitten senkin edestä, mutta aika helposti kaupungista löysi myös rauhallisia sivukatuja.


Keskustan vanhat rakennukset ovat upeita sekä päivällä että iltavalaistuksessa. Vlatava-joki siltoineen tuo Prahalle omaa tunnelmaansa. Prahan linnalta ja Petrinin-kukkulalta aukeavat upeat maisemat yli punakattoisten talojen. Kaupungissa riittää kiehtovia vierailukohteita ja shoppailtavaa. Praha on myös melko edullinen kohde ja siellä on helppo kävellä paikasta toiseen. Kaikkea, mitä kaupungilta voi toivoa.


5. Rooma


Roomassa en ole koskaan ehtinyt käydä ajan kanssa, mutta jo kahden pikavisiitinkin (vuosina 2008 ja 2012) perusteella se saa listalta sijan 5. Tähän on oikeastaan kaksi syytä. Se että koko kaupunki on aivan mielettömän upea ulkoilmamuseo, jossa historia on läsnä joka paikassa. Ja toinen syy on italialainen ruoka, joka vie sydämen mennessään.



Roomaan pitäisi ehdottomasti päästä viikoksi, jotta ehtisi kunnolla ajan kanssa koluta kaikkia sen mielenkiintoisia paikkoja (ja ahtaa itsensä täyteen pizzaa, pastaa ja gelatoa!). Tuntuu jotenkin aivan epätodelliselta, että paikat, jotka on rakennettu jo antiikin aikaan ovat edelleen olemassa ja osa mahtavaa metropolia. Niin paljon historiaa ja tarinoita yhdessä kaupungissa.


6. Singapore


Aasian suurkaupungeista Singapore on ehdoton suosikkini ja kiilaa siksi listan paikalle 6. Singaporessa olen käynyt kahdesti, vuosina 2014 ja 2018. Yleensä Aasian suurkaupunkeihin liitty tietty kaoottisuus, mutta Singaporessa sitä ei ole. Kaupunki on siisti, järjestelmällinen ja toimiva. Singapore rakennuksineen jaksaa hämmästyttää ja se on yllättävän monipuolinen kaupunkikohde. Molemmilla kerroilla olen yöpynyt Marina Bay Sandsissa, joka on upein hotelli, jossa olen käynyt. Se on kallis, kuten lähes kaikki Singaporessa, mutta luksusta saa kyllä koko rahan edestä. 


Erityisen paljon pidän juuri Marina Bay Sandsin lähialueista, Gardens by the Bay puutarha on upea ja toisellakin puolella hotellia on paljon nähtävää. Sentosan saarella voi taas kokea rantaloman ja käydä Universal Studioilla. Singaporen eläintarha on todella hieno ja Kasvitieteelliseen puutarhaan haluaisin vielä joku päivä päästä. Clarke Quay on huikea trendikkäine ravintoloineen ja baareineen. Ja shoppailtavaa riittää enemmän kuin tarpeeksi. Vaikka Singapore on muihin Aasian kaupunkeihin verrattuna kallis, on sielläkin mahdollista syödä ja shoppailla melko edullisesti.


7. Lontoo


Mietin pitkään, mikä suurkaupunki pääsee listan viimeiselle paikalle. Pidin Madridista kovasti, mutta koen ehkä, että se oli kerralla nähty. Barcelonaan haluaisin ehdottomasti vielä uudelleen, mutta lopulta päädyin kuitenkin nostamaan listalle Lontoon. Lontoossa pääsin kunnolla käymään ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2015. Minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut kauheaa kiinnostusta Britanniaa kohtaan. Kahden parhaimman ystäväni kuitenkin muutettua sinne, on kiinnostus syntynyt vähän pakostakin. Ja onneksi syntyi, koska Britannia on yllättynyt jo monta kertaa positiivisesti.


Lontoo oli paljon viihtyisämpi kaupunki kuin olin ajatellut. Kauniita vanhoja rakennuksia, mielenkiintoista historiaa, ihania busseja ja puhelinkoppeja, rentoa tunnelmaa ja monipuolista kulttuuria. Ja tietysti vierailu Harry Potter -studioille oli unelmien täyttymys <3 Lontoosta sain käynnilläni vasta pintaraapaisun, joten toivon todella, että joku päivä voisin palata sinne vielä ajan kanssa. 


Oli yllättävän vaikeaa tehdä uutta listausta. Olisin halunnut pitää monta vanhaa lempparia listalla, mutta joidenkin oli vain pakko tehdä tilaa uusille suosikeille. Sen takia mietin asiaa sen kautta, missä kaupungeissa haluaisin käydä uudelleen. Nuo listan seitsemän kaupunkia ovat sellaisia, joista kaikkiin haluaisin vielä matkustaa tulevaisuudessa. Kaikki täysin erilaisia ja omalla tavallaan upeita. 

Mitkä ovat sinun suosikkisi suurkaupungeista? :)