lauantai 31. tammikuuta 2015

Hyvä kiertoon: Unicef ja Ebola

Näin tammikuun viimeisenä päivänä oli aika ryhtyä toteuttamaan taas yhtä uuden vuoden tavoitetta ja ottaa hyväntekeväisyys osaksi jokaista kuukautta. Jotta pitäisin kiinni tavoitteestani läpi vuoden ajattelin aloittaa blogissani tällaisen uuden postaussarjan Hyvä kiertoon, jossa esittelen aina jokaisen kuun lopuksi lahjoituskohteeni toimintaa ja omia ajatuksiani sen tekemästä työstä. Joka kuukausi lahjoitan hyväntekeväisyyteen vähintään 25 euroa. Summa kuitenkin kasvaa kuukausittaisten ostosteni mukaan, jotka myös raportoin näihin postauksiin.

Mietin pitkään, minkä järjestön valitsisin ensimmäiseksi lahjoituskohteekseni ja lopulta päädyin ehkä yhteen niistä tunnetuimmista eli Unicefiin. Olen aina kokenut lapset tärkeimmäksi auttamisen kohteeksi ja vapaaehtoistyöt lasten parissa Etelä-Afrikassa vahvistivat tätä käsitystä entisestään. Koska Unicef tekee työtä erityisesti lasten eteen ja sen toiminta on maailmanlaajuista, kattavaa ja luotettavaa, päädyin valitsemaan sen ensimmäiseksi hyväntekeväisyyskohteekseni.

Unicef on maailman vaikutusvaltaisin lastenjärjestö, joka toimii kaikkialla maailmassa heikoimmissa asemissa olevien lasten puolesta. Sillä on lukuisia avustushankkeita koulutuksen, terveyden, lastensuojelun ja tasa-arvon edistämiseksi ympäri maailmaa. Niiden lisäksi Unicefin hätäapu on katastrofien iskiessä ensimmäisten joukossa huolehtimassa lasten selviytymisestä. (Lähde:https://www.unicef.fi/)


Kuva: Wikipedia

Aluksi ajattelin lahjoittaa johonkin Unicefin lukuisista avustusprojekteista, mutta lopulta päädyin laittamaan rahani sen hätäapurahastoon historian laajimman ebola-epidemian pysäyttämiseksi. Ebolaviruksen aiheuttama verenvuotokuume on levinnyt Länsi-Afrikassa jo yli vuoden ja aiheuttanut maailmanlaajuista paniikkia.Todettuja tapauksia on tällä hetkellä hieman yli 20 000 ja kuolleita ainakin 8641 (Lähde). Luvut kertovat karun totuuden siitä, että ebolaan ei ole tehoavaa lääkitystä tai rokotetta.

Viimeisimpien tietojen mukaan epidemian käännekohta on nyt saavutettu ja ebolan leviäminen on hidastunut (Lähde). Se ei kuitenkaan tarkoita, että kriisi olisi ohi ja apua ei enää tarvittaisi, päinvastoin. Ebola-epidemian vakavuuteen herättiin mielestäni aivan liian myöhään, minkä takia kansainvälinen apu saapui paikalle epidemian jo riistäydyttyä käsistä. Länsimaat tuntuivat heräävän asian vakavuuteen vasta, kun ensimmäiset epäilyt taudin leviämisestä Afrikan ulkopuolelle nousivat esille. Toivon, että sama ilmiö ei tapahdu nyt, kun epidemian leviäminen on vihdoin saatu hidastumaan.

Vaikka pahin näyttäisikin olevan tältä erää ohi, avun tarve ei ole vähentynyt. Ebolan raskaimmat seuraukset kantavat lapset. Maiden terveydenhuollon resurssit kuluvat ebolan hoitoon, minkä takia esimerkiksi Liberiassa lasten rokotusohjelmat on jouduttu keskeyttämään. Monien lasten koulunkäynti on keskeytynyt, koska kouluja on suljettu epidemian takia. Lisäksi lukuista lapset ovat menettäneet toisen tai molemmat vanhempansa ebolalle ja ovat suuressa vaarassa syrjäytyä entisestään. (Lähde).

Kuvat: Wikimedia

Ebolan haittavaikutukset eivät ole ilmenneet pelkästään niissä maissa, joissa tautia on esiintynyt, vaan se on aiheuttanut negatiivisia vaikutuksia koko Afrikkaan. Nyt haluan tässä samassa yhteydessä nostaa esille tämän asian, johon törmäsin etenkin ennen Etelä-Afrikkaan lähtöäni. Lähes jokaisen suusta, jolle kerroin reissustani, tuli jossakin vaiheessa lause: "Entä jos saat sen ebolan?". Surullisempaa siitä tietysti tekee se, että nämä epäilykset ja pelot eivät ilmene vain omassa lähipiirissäni, vaan kyseessä on maailmanlaajuinen ilmiö. Epätietoisuus luo pelkoja ja pelot luovat vääristyneitä mielikuvia. Ja se on mielestäni yksi nykymaailman suurimmista uhista.

Allaoleva kartta kiteyttää mielestäni hienosti yhden tärkeimmän ebolaan liittyvän faktan. Se on keskittynyt hyvin pienelle alueelle vain muutamiin Länsi-Afrikan maihin, ei koko Afrikkaan. On huolestuttavaa, miten järkevät ja yleissivistyneet ihmiset kuvittelevat Afrikan olevan yksi maa ja ebolan esiintyvän siten koko Afrikassa. Afrikka on maailman toiseksi suurin maanosa, joka koostuu 54 neljästä valtiosta. Kuten kuvastakin näkyy Guinea, Liberia ja Sierra Leone ovat vain hyvin pieni osa Afrikan mannerta.


Niinpä ei ole perusteltua välttää matkustamista muualla kuin taudin oikealla esiintymisalueella. Esimerkiksi asuessani Afrikan eteläisimmässä kärjessä Kapkaupungissa olin kauempana ebola-alueesta kuin sukulaiseni ja kaverini Helsingissä. Että ihan yhtä todennäköisesti olisimme voineet saada sen ebolatartunnan. Sen takia toivoisin, että jokainen ihminen ottaisi asioista selvää, ennen kuin alkaa luomaan perättömiä uhkakuvia. Afrikassa on aivan tarpeeksi ongelmia jo muutenkin ja monille sen maista turismi on yksi tärkeimmistä elinkeinoista. Joten älkää ihmiset lopettako matkustamista Afrikan maihin sen takia, että pelkäätte ebolaa. Se on tyhmyyttä.

Tämän hyväntekeväisyystavoitteeni toisena osana oli samalla vähentää turhia ostoksiani. Niinpä lahjoitan päivittäistavaroita lukuunottamatta kaikista itselleni hankkimistani tavaroista 10 prosenttia Unicefille. Tammikuu on alenusmyyntien kulta-aikaa ja kierrän silloin yleensä kaupoissa jatkuvasti tekemässä edullisia löytöjä. Kunhan alennus on tarpeeksi suuri, harvoin mietin, onko kyseiselle tavaralle oikeasti käyttöä. 



Tänä vuonna olen kierellyt alennusmyynneissä vain pari kertaa ja tehnyt hankintoja ainoastaan kerran. Osuin sopivasti Seppälään juuri, kun siellä oli nostettu aleprosentit 70:een ja paljon ihania vaatteita oli vielä jäljellä oikeassa koossa. Sen lisäksi, että vaatteet olivat mieluisia ja todella edullisia, ne ovat osoittautuneet varsin käyttökelpoisiksi, koska olen käyttänyt niistä lähes kaikkia jo vähintään kerran. Ainoastaan valkoinen hame saa odottaa vähän kesäisempiä kelejä. Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen siihen, miten hyvin olen pystynyt hillitsemään itseni ja tekemään vain järkeviä ostoksia. Toivottavasti tämä sama linja pysyy koko loppu vuoden.

Hyväntekeväisyydessä minulle on tärkeää se, että apu todella menee perille ja Unicefia pidän yhtenä luotettavimmista avustusjärjestöistä, jossa rahat menevät varmasti siihen, mihin niiden on tarkoitettu menevän. Tammikuun hankinnoista hyväntekeväisyyteen siis lähti 3,65 euroa, jonka päätin pyöristää 5 euroon. Niinpä lahjoitin Unicefin ebolan vastaiseen työhön yhteensä 30 euroa. Toivottavasti ebola-epidemia on pian historiaa, siitä kärsineet maat pääsevät takaisin jaloilleen ja turhat ennakkoluulot Afrikan maita kohtaan kaikkoavat.

Mukavaa tammikuun viimeistä päivää kaikille :)

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Juhlan jälkeen tyhjä pää

Huh, alle viikossa olen juhlinut kolmet synttärit! Omien lisäksi vietimme pikku-Fyllin 1-vuotissynttäreitä lauantaina ja tänään kävin vielä Naantalissa juhlistamassa 4-vuotiasta kummipoikaani. On siis tullut vedettyä kakkua taas koko loppu vuoden edestä. Onneksi ihan lähiaikoina ei ole tiedossa enempää kekkereitä ja töitäkin on seuraavan kerran vasta ensi viikolla.
 
 
 
Omien synttäreiden juhlistaminen sujui juuri niin vauhdikkaasti kuin ajattelinkin ja pääsin nukkumaan vasta aamuseitsemältä. Ilta sisälsi muun muassa paljon naurua, vanhoja tuttuja, uusia urpoja, liikaa shotteja ja jatkot yllättävässä seurassa. Kaikin puolin onnistunut ilta siis! Ja parin tunnin unien jälkeen olo oli vähintäänkin vanha ja raihnainen :D
 
 
 
Neljännesvuosisadan ylittäminen tuntui vievän loputkin järjestäni ja olo on jotenkin tyhjä. Tyhjä ja tunnoton. En jaksaisi ajatella, en jaksaisi tuntea. Olen lähivuosina järkeillyt ja tuntenut niin paljon, että takkini on nyt tyhjä. Haluan vain hetken olla, vetäytyä kuoreeni ja hengähtää. Ilman, että kukaan pystyy satuttamaan minua. Tämän hetkinen oloni on kuin suoraan tästä Jenni Vartiaisen kappaleesta Tunnoton.
 

Vanhat haavat ovat arpeutuneet, mutta eivät ne unohdu koskaan. Ne ovat piilossa tunnottoman kuoreni alla, mutta en halua enää paljastaa niitä. En, ennen kuin tapaan ihmisen, jonka kanssa haluan taas tuntea ja ajatella. Tuleeko sellaista enää koskaan kohdalleni? Sitä en tiedä ja siksi keskityn olemaan onnellinen tässä ja nyt. Tunnoton, mutta silti onnellinen.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Pikakatsaus matkasuunnitelmiin

Elämä hymyilee taas, kun kännykkä palasi takaisin huollosta ja saan vihdoin tehtyä katsauksen tämän vuoden matkasuunnitelmiini. Matkakuumetta kävin nostattamassa reilu viikko sitten matkamessuilla ja ainakin tällä hetkellä matkustusvuoteni näyttää hyvin Eurooppa painotteiselta. Viime vuosi tulikin lähinnä matkustettua kaukomailla, joten ihan mukavaa vaihtelua suunnata välillä vähän lähemmäksi. Ainakin lentomatkat ovat huomattavasti inhimillisempiä!


Nyt esittelen reissusuunnitelmat hyvin pikaisesti ja palaan niistä jokaiseen vielä erikseen tarkemmin, kunhan ne lyödään lukkoon. Ei varmaan erikseen tarvitse sanoa, miten täpinöissäni olen, kun on taas jotain, mitä odottaa tänäkin vuonna. Näiden suunnitelmien voimalla jaksan ihan varmasti taas uurastaa läpi tämän talven.

Päätimme melkein heti vuoden alussa lähtevämme Viivin kanssa jälleen yhdessä reissuun tulevana kesänä. Arvoimme kahden vaihtoehdon välillä, jotka olivat reilaaminen lyhennettynä versiona tai Kreikka. Mukavuudenhalu vei tässä väännössä voiton, joten päädyimme Kreikkaan. Vaikka olemme molemmat nähneet aika paljon maailmaa, monet peruskohteet, kuten Kreikka, ovat jääneet näkemättä. Lisäkiinnostusta toivat kreikkalaiset pyllyt ja se, että voimme yrittää vaatia ilmaisia palveluita, koska Suomi tuskin koskaan tulee näkemään Kreikkaan annettuja lainarahoja :D

Kuvat Wikimedia

Matkamme sijoittuu johonkin kohtaa heinäkuuta ja alustavana ajatuksenamme on yhdistää kaupunkiloma Ateenassa ja rento rantaloma jollakin Kreikan saarista. Olenkin kovasti yrittänyt etsiä tietoa noista saarista, joita on ihan älytön määrä, ja miettiä, mikä niistä sopisi meille parhaiten. Nyt kaipaisinkin lukijoilta hyviä vinkkejä Kreikkaan liittyen. Jos sinulla on suositella jotakin saarta, majoitusta, ravintoloita, aktiviteetteja yms. Kreikassa, jaa minulle vinkkisi. Olisin siitä todella kiitollinen :)

Toinen tämän vuoden lähes varmoista reissuista tulee suuntautumaan Slovakiaan ja Puolaan. Äitini täyttää 60 vuotta elokuun lopussa ja lähdemme juhlistamaan sitä näillä näkymin Kaukoretkien vaellusmatkalla syyskuun puolella. Sukumme matkatoimisto Olympia tarjoaa kaukomatkojen lisäksi liikunnallisia matkoja kiehtoviin kohteisiin ympäri maapalloa. Näistä yksi on Slovakia, jossa en itse ole koskaan vielä käynyt. Viikon aikana vieraillaan muun muassa useissa kaupungeissa ja kylissä, vaelletaan upeissa Tatravuoriston maisemissa, nautitaan täysihoidosta ja rentoudutaan hotellin kylpylässä. Tarkemman matkakuvauksen voit lukea täältä.

Kuvat Wikimedia

Ihanaa päästä ylläpitämään tätä vaellushurahdustani tänäkin vuonna. Ja onpahan myös pakko pitää itsensä edes jonkinlaisessa kesäkunnossa, että jaksaa kulkea vuoristossa. Enpä ole pitkiin aikoihin ollut ryhmämatkalla, joten hauska päästä kokemaan taas sekin. Lisäksi tuleva matka on ensimmäinen matkani Olympian Kaukoretkien puolelta, joten mielenkiinnolla odotan tuota reissukokemusta. Matka toimii varmasti myös hyvänä vastakohtana kesäiselle Kreikan löhölomalle.

Kolmas matkasuunnitelmani on vielä täysin lähtötekijöissään, vaikka se saattaakin toteutua ensimmäisenä. Kun selvisi, että Emily muuttaa Englantiin, sovimme heti, että tulisin käymään siellä jossain vaiheessa ja kiertelesimme yhdessä ainakin Lontoossa. Jossakin vaiheessa oli puhetta pääsiäisestä, mutta Emily tuleekin niihin aikoihin käymään Suomessa, joten matka varmasti siirtyy hieman eteenpäin. Toivon kuitenkin, että tuo reissu toteutuisi jo kevään aikana, esimerkiksi toukokuussa.

Kuvat Wikimedia

Kuten aiemmin kerroin Lontoon keskusta-alue on jäänyt minulta lähes kokonaan näkemättä ja olisi kiva päästä tutustumaan siihen vihdoin kunnolla. Lisäksi haluaisin suurena Harry Potter-fanina vierailla myös Lontoon lähistöllä sijaitsevilla Warner Bros. Studiossa, jossa on mahdollista päästä tutustumaan elokuvien lavasteisiin ja rekvisiittaan.

Kuvat Wikimedia

Toivottavasti saataisiin tällä viikolla taas pitkästä aikaa skype yhteys Emilyn kanssa, niin voisi vähän tuotakin reissua suunnitella. 10 tunnin aikaero kun asettaa omat haasteensa puheluille. No, onneksi ei ole enää kauaa, kun Emilykin on taas edes vähän lähempänä, on nimittäin ollut hirveä ikävä <3

Sellaisia matkasuunnitelmia siis tälle vuodelle. Kuulisin mielelläni kaikista kohteista kokemuksia, jos olet jossakin niissä reissannut. Millaisia reissusuunnitelmia teillä muilla on tälle vuodelle? :)

perjantai 23. tammikuuta 2015

Neljännesvuosisata minua

Huhhei, niin ne vuodet vain vierii ja ikää karttuu, vaikka kuinka yrittäisi uskotella itselleen muuta! Omasta mielestänihän täytän edelleen 23 vuotta, mutta koska muut elävät jossain ihmeellisessä harhakäsityksessä, että ikää tulisi tänään täyteen jo 25 vuotta, niin leikitään sitten niiden mieliksi, että olen saavuttanut tuon maagisen neljännesvuosisadan rajapyykin. Eiköhän tämän ikäisenä voi jo nimittää itseään klassikoksi. Siksipä kuuntelen tätä ja toivon, että illalla vastaan tulee joku joka osaa kohdella minua arvoni mukaisesti :D



Matkani alkoi Naistenklinikalla 23.1.1990 klo 8.05. Ensihetkeni tässä maailmassa olivat vähintäänkin dramaattiset, kun synnyin napanuora kaulan ympärillä ja äitini sairastaman toksoplasmoosin takia minulla oli myös suuri riski kehitysvammaisuuteen. Mitään kehityshäiriötä ei kuitenkaan todettu, mutta siihen on hyvä aina vedota, jos joku pitää minua vinksahtaneena. Elopainoa oli sen verran, että jätin taakseni sairaalan muut vauvat ja päihitin muistaakseeni syntymäpainossa komeasti myös molemmat isoveljeni (miten niin ruoka on ollut aina mun juttu? :D)

1990-1995

Alkukankeuksista huolimatta minusta kehittyi aika söpö lapsi (vaikka itse sanonkin!). Vieläkin katson kadehtien noita lähes valkoisia hiuksiani. Miksi niiden piti tummentua?! Viidestä ensimmäisestä elinvuodestani minulla on vain hataria muistikuvia, mutta olin kuulemma suhteellisen helppo lapsi. Elämä kului kotona Lauttasaaressa, ihanassa päiväkodissa kaverien kanssa ja mökillämme Porvoossa serkkujeni kanssa leikkien. Ja tietysti maailmalla matkustaen koko perheen voimin. Noihin aikoihin molemmat veljenikin asuivat vielä kotona ja jaksoivat aina naurattaa, jekuttaa ja kiusata pikkusiskoa.

1996-2000

Koulun aloitin vuotta aikaisemmin, 6-vuotiaana, koska halusin kouluun samaan aikaan kuin parhaimmat tarhakaverini. En muista mitään ensimmäisestä koulupäivästä, joten ilmeisesti jännitti vähäsen! Silloin tutustuin myös Viiviin, josta alkoi hyvä ystävyys, joka on syventynyt vuosien varrella sydänystävyydeksi.  Vuotta myöhemmin perheemme kasvoi uudella, karvaiselle jäsenellä, Geenalla. Geenasta muodostui minulle todella läheinen ystävä, joka piti minulle uskollisesti seuraa veljien muuttaessa omilleen ja vanhempien ahkeroidessa perheyrityksessämme. Koulunkäynti sujui ongelmitta, vaikka taivalta varjostikin ajoittainen koulukiusaaminen.

2001-2005

Toiselle kymmenelle siirryttäessä, teini-ikä alkoi vaikuttaa niin henkisesti kuin fyysisesti. Kasvupyrähdys iski minuun aikaisessa vaiheessa ja kuudennella olin samalla luokan nuorin ja pisin. Sitten esiin pullahtivat vielä tissit ja kuukautiset alkoivat helvetin kivuliaina. Itsetunto-ongelmista, ulkopuolisuudentunteesta, ulkonäköpaineista ja yksipuolisista ihastumisista tuli arkipäivää. Samalla kokeilin harrastuksia flamencosta laitesukellukseen ja jatkoin pitkäaikaisinta harrastustani, partiota. 15-vuotiaana menetin ala-asteaikaiset parhaimmat ystäväni, mutta sain tilalle uuden (tai siis vanhan!) ja matkustin ensimmäistä kertaa ulkomaille ilman vanhempia.

2005-2010

16 vuoteni oli kaikin puolin onnistunut, sisälsihän se muun muassa kuukauden Australiassa Viivin kanssa kielikurssilla ja elämäni ensimmäisen seurustelusuhteen. 17-vuotiaana tajusin meidän haluavan kuitenkin  aivan eri asioita, kun  poikaystäväni suunnitteli häitä ja minä maailman kiertämistä, joten näin paremmaksi erota. Täysi-ikäisyyden saavutettuani alkoi sitten tapahtua vaikka ja mitä. Tuli rakastuminen, ylioppilaskirjoitukset, Geenan kuolema, pääsykokeet OKL:ään, lakkiaiset, kuukauden interrail Euroopassa ja muutto Turkuun. 2009 aloitin opiskelut luokanopettajaksi ja  2010 muutin yhteen poikaystäväni kanssa. Silloin elämääni astui myös maailman tärkein karvapalloni Mindi.
 
2011-2014

Kahdenkympin ensimmäinen puolisko on kulunut vaihtelevissa merkeissä. On ollut epätasaista avoliittoa, luopumista vanhasta, uuden suunnan etsimistä, muuttoja, valmistuminen, rakastumisia ja ihmissuhdesolmuja. Olen menettänyt tärkeitä ihmisiä, mutta myös saanut uusia, ihania ihmisiä elämääni. Monta kertaa on tullut pahasti turpaan, mutta naurun avulla niistäkin on selvitty. Reissuja on kertynyt vaikka kuinka monia, lyhyitä ja pitkiä, yksin ja yhdessä. Kaiken kimpoilun jälkeen palasin takaisin juurilleni Lauttasaareen ja totuttelen uuteen arkeen työelämässä. 

Elämälläni ei edelleenkään ole tarkkaa suuntaa, mutta moni asia tuntuu loksahtaneen kohdalleen. Paljon on tapahtunut, paljon on muuttunut ja paljon olen kokenut. Välillä tuntuu, etten tunnista itseäni enää samaksi tyypiksi kuin 5 tai 10 vuotta sitten. Vuodet ja elämä muokkaavat ja muuttavat ihmistä valtavasti. Paremmaksi vai huonommaksi, siihen en osaa vastata. Ainakin jotkut asiat ovat pysyneet samana. Rakkaus matkustukseen ja uteliaisuus maailmaa kohtaan on ollut minussa kaikki nämä vuodet ja uskon niiden myös pysyvän aina osana minua.  

Vuosi tuli, tukka meni!

Tänään aion nostaa maljan kaikille menneille vuosilleni sekä itselleni ja toivoa, että elämä on varannut tulevaisuudelleni vielä monen monta seikkailua ja mielenkiintoista käännettä. Saa nähdä, päästäänkö lopulta sinne sataan asti, mutta tämä neljänneskin on jo aika hyvä saavutus. Tänään bailataan, vaikka silmät lurpattavat jo nyt rankan työviikon ja huonosti nukutun yön jäljiltä. Luin onneksi kampaajalla, että tummat silmänaluset ovat nykyään kuuminta muotia ja kuolemahan kuittaa univelat :D Tästä ei voi tulla muuta kuin legendaarista, tavalla tai toisella!


keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Teknisiä vaikeuksia

Kuinkakohan monetta kertaa joudun toteamaan, että minä ja teknologia emme kuulu yhteen? Rakas, pinkki Lumiani, joka petti minut Etelä-Afrikassa, päätti tehdä saman tempun minulle uudestaan. Onkohan tämä rangaistus siitä, että ainoa ominaisuus mitä kännykältäni vaadin oli pinkki väri? Perkeleen tekniikka!
 
Back to basics!
 
 
Niinpä olen palannut taas takaisin  yhteen kivikautisen, etelä-afrikkalaisen kännykkäni kanssa. Hyvästi jatkuva netin selailu, hyvästi whatsapp, hyvästi Tinder, hyvästi ääkköset, onneksi en taas teihin tässä parin kuukauden aikana kerennytkään tottua. Tästä episodista johtuen menetin myös kuvat, jotka otin sunnuntaina käydessäni matkamessuilla ja sen takia en ole kyennyt tekemään postausta niistä tai tämän vuoden matkasuunnitelmista.
 
Reissusuunnitelmia on kuitenkin tullut jo useampi ja aion ottaa itseäni niskasta kiinni tässä lähiaikoina ja kirjoittaa niistä kuvilla tai ilman. Jotenkin tämä arki on vain imaissut mukanaan ja päivät kuluvat ilman, että saan töiden lisäksi mitään merkittävää aikaiseksi. Tänään sentään purin joulun pois kodistani, edistystä!
 
Päivät eskarissa ovat täynnä vilinää ja vilskettä. Välillä saa raivota pää punaisena ja välillä taas sydän on pakahtua, kun oppilaat tulevat halaamaan, kehumaan tai lahjomaan piirustuksilla. Viime viikolla pääsin myös jäälle pitkästä aikaa, kun paineltiin lasten kanssa luistelemaan. Sitä täytyisi kyllä alkaa harrastaa useamminkin, on sen verran hauskaa puuhaa.
 
Eskariopen arkea :)

Synttäritkin jo odottavat ihan nurkan takana ja aion ottaa ilon irti siitä, että ne osuvat perjantaille. Jos vain jaksan, yritän kirjoitella jonkinlaisen pikakatsauksen tähän pian NELJÄNNESVUOSISADAN mittaiseen elämääni. Huh, kuulostaapa pahalta, mutta pyrin hillitsemään kriisini! Yritän laskeutua tasapainoiseen zen-tilaan ja ajatella, ettei haittaa, vaikkei elämässäni ole oikeastaan mitään järkeä. Missä nyt ylipäätänsä on?
 
Nyt koisimaan, ettei tämä järjettömyys lähde taas ihan käsistä ja jaksan huomenna metsäretkeillä eskareitten kanssa. Hyvää yötä! :)

perjantai 16. tammikuuta 2015

Mitä tuuliviiri haluaa?

Muutosta vai pysyvyyttä? Vapautta vai sitoutumista? Uutta vai vanhaa? Rahaa vai vapaa-aikaa?

 Järki vai tunteet?


Siinäpä muutamia suuria kysymyksiä, joita olen viime aikoina pyöritellyt tuuliviirin lailla pyörivässä päässäni. Varmoja vastauksia en ole löytänyt vieläkään. Joka toinen päivä olen täysin varma, että haluan vaihtoehdoista toista ja heti seuraavana päivänä pääni onkin kääntynyt täysin päinvastaiseen suuntaan. Ja välillä olen vain lopen kyllästynyt päähäni ja sen ajatuskulkuihin.

Loppuuko tämä tuuliviireily koskaan? Miksi toisille kaikki on päivänselvää ja itse kuljen keskellä tietämättömyyden sumua? Tuleeko vielä joskus päivä, jolloin näen kaiken kirkkaana ja selvänä? Saavutanko joskus rauhan?


Luulin, että itseään etsitään vain teininä, ei koko loppu elämää. Naurattaa ne "tavoitteet", joita asetin itselleni viisi vuotta takaperin. Silloin näin itseni 25-vuotiaana vakityössä, naimisissa, asumassa isossa asunnossa tai talossa ja omaa perhettä perustamassa. Silloin kuvittelin 25 vuoden tarkoittavan aikuisuutta, järkevyyttä ja tasaisuutta. Nyt kun tuohon hetkeen on aikaa enää viikko, saan pistää aikalailla tuulemaan, jos aikoisin saavuttaa edes yhden noista tavoitteista tuohon päivään mennessä. Mutta enää se ei tunnu tärkeältä.

Kannattaako elämää suunnitella? Mikä on oikeasti tärkeää elämässä? Tavoittelevatko ihmiset määrättyjä asioita vain, koska yhteiskunnassa arvostetaan tietynlaista elämäntapaa?


Tämänhetkinen elämäni ei voisi olla kauempana noista mielikuvista. Elämäni rakentuu pätkätöistä, sinkkuudesta, yksiöstä ja karvaisesta perheenjäsenestä. Se on kaukana aikuisuudesta, järkevyydestä tai tasaisuudesta. Ja silti kaiken henkisen myllerryksen keskellä tiedän, että näin kaiken kuuluikin mennä. Jokainen mutka on ollut tarvittava ja jokainen suunnanmuutos ollut oikea, vaikka läheskään aina ne eivät olekaan siltä tuntuneet.

Olisinko onnellisempi, jos olisin saavuttanut asettamani tavoitteet? Mitä jos asiat olisivat menneet toisin? 


Nyt viisi vuotta vanhempana näen, millaiseen loukkuun olisin itseni saattanut, jos olisin pitänyt väkisin kiinni tavoitteistani. Olisin tuominnut itseni elämään onnettomana elämäni loppuun asti. Tai havahtunut siitä vasta joskus neli- tai viisikymppisenä valtavan kriisin kera. Olisin menettänyt tärkeän osan elämääni, nuoruuden. Aloin elää sitä myöhässä, koska liian monta vuotta kuvittelin haluavani jotain ihan muuta. Siksi en kai ole vielä valmis luopumaan siitä ja siirtymään aikuisuuteen.

Voiko tässä elämässä enemmän kuin elää?


Niin ärsyttävää kuin tämä tuuliviireily välillä onkin, en välttämättä osaisi elää ilman sitä. Kun omistaa levottoman sielun, onnea ei ehkä voi löytää tasaisuudesta. Pelkään harvoja asioita elämässä, mutta jämähtäminen on yksi niistä. Pelkään havahtuvani jonain päivänä ja huomaavan elämäni lipuneen ohitse ilman, että tajusin elää ja nauttia siitä. Siksi kai mieleni pysyy jatkuvassa liikkeessä, etsii uusia suuntia ja haasteita. Ja tiedän, että niin kauan, kun kuuntelen sydämeni ääntä, olen oikealla polulla.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vailla punaista lankaa

Pienimuotoinen arkiahdistus päällä, kun huomenna alkaa taas työt monen viikon lomailun jälkeen. Loma on ollut juuri niin rentouttava kuin toivoinkin, vaikka yli viikon mittaiseksi yltynyt flunssa tekikin minusta lähes seinähullun. Ainakin opin taas, että on ihan eri asia saada maata peiton alla kuin joutua makaamaan sen alla. Ajatukset kimpoili noiden päivien aikana aina pieleen menneistä ihmissuhteista kuolemaan, joten hilpeissä tunnelmissa olen aloitellut uutta vuotta :D No sain sentään luettua pikatahtia joululahjaksi saamani Dan Brownin Infernon. Taattua laatuviihdettä ja mielestäni ehkä jopa kaikista paras teos Brownin tuotannosta. Herätti oikeasti ajattelemaan maailmamme nykyistä tilannetta ja tulevaisuutta.

Flunssan rinnalla on onneksi ollut myös monia mukavia tapahtumia, joista ensimmäinen oli toissa lauantaina toiseksi olohuoneekseni muuttuneella Hartwall Areenalla. Ostin isille ja siinä samalla itselleni joululahjaksi liput Jokerit Clubiin seuraamaan Jokerit-Dinamo Minsk KHL-matsia. Nuoruudessani käytiin aika useinkin isin kanssa katsomassa Jokerit-matseja yhdessä, joten oli hauskaa herättää tuo perinne taas henkiin. Ennen matsia nautimme makoisan buffet-aterian Platinum-ravintolassa ja ensimmäisellä erätauolla tarjolla oli herkullinen jälkkäripöytä. Kun Jokerit vielä voitti matsin 5-2, niin ilta oli kaikinpuolin onnistunut.

Saatiin isin kanssa hyvät naurut pöydässämme odottaneesta kyltistä :D

Tällä viikolla olen puolestaan kunnostautunut jälleen telkkarin katsomisessa, joka on ollut pitkään huolestuttavan vähäistä. Viivin kanssa tuijoteltiin yhdessä Ensitreffit alttarilla, Mummomafia ja Rakas, sinusta on tullut pullukka. Kaksi jälkimmäistä täyttivät odotuksemme, mutta Ensitreffit alttarilla tuotti suuren pettymyksen. Ensimmäinen jakso oli toteutettu todella puuduttavasti ja kaikki sinkut vaikuttivat melko tylsiltä, joten ainoa mitä siitä jäi käteen oli järkyttävä päänsärky. Se saa vielä toisen mahdollisuuden, mutta odotukset eivät ole kovin korkealla.

Tänä viikonloppuna sain puolestaan luokseni kauankaivatun vieraan, nimittäin H:n. Eipä siinä taas meinannut tulla höpöttelylle ja naurulle loppua, kun näimme puolen vuoden tauon jälkeen. Onnea on rakkaat ystävät, joiden kanssa jutut jatkuvat täysin luontevasti riippumatta siitä, kuinka kauan edellisestä näkemisestä oikein on <3 Viikonloppu kului rennosti leffoja katsellen, ulkoillen ja eilen sain H:n jopa houkuteltua paikalliseen Bistro Pirattiin. Myös Viivi liittyi seuraamme ja ilta kului hervottomissa merkeissä paikallisen ihmiskirjoa ja karaoke-esityksiä ihastellen. H on ensimmäinen Saaren ulkopuolinen ihminen, jonka uskaltauduin viemään Bistroon ja hyvinhän se siellä tuntui viihtyvän.

Ainiin, koettiinhan me Mindin kanssa tällä viikolla myös Avara luonto-hetki, kun lähdettiin lenkille pitkin Lauttasaaren rantoja. Kettuhan se sitten köpötteli vastaan rantatiellä ja törmäsimme siihen vielä uudestaankin rusakkojahdissa. Myös viime yönä saimme kokea luonnon mahdin, kun kahlasimme H:n kanssa pitkin lumisia teitä valtavassa lumipyryssä. Että tällaista "urbaania" elämää Suomen pääkaupungissa tällä kertaa.

Mindi löysi uuden piilopaikan päiväpeiton alta :)

Koska kuvien ottaminen on taas unohtunut lähes täysin, en ehkä jatka tätä päätöntä selittämistäni enää tämän enempää. Kuten otsikkokin kertoo, punainen lanka on vähän hukassa niin tässä tekstissä kuin elämässä noin yleensäkin. Ehkä ihan hyvä, että seuraavat viikot kuluu taas töiden merkeissä, niin ei kerkeä miettiä liikaa tätä elämän järjettömyyttä.

Huomista aamuherätystä jo innolla odottelen. Koskakohan maailma alkaisi pyöriä meidän aamutorkkujen ehdoilla? :D No, kerran se vaan kirpasee. Tsemppiä kaikille muillekin maanantaihin, we can do it!

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

MatkaMuistoja: Wales

Nyt saa loppua tämä flunssa-ankeilu ja on aika alkaa toteuttaa yhtä tavoitetta uudelle vuodelle eli aloittaa blogissa uusi postaussarja: MatkaMuistoja. Tässä sarjassa kirjoittelen vuosien 2005-2012 aikana tekemistäni reissuista enemmän tai vähemmän kronologisessa järjestyksessä. Ensimmäinen matka, josta minulla on digikuvamateriaalia on vuoden 2005 Kenian reissu. Sitä matkaa olen kuitenkin jo käsitellyt kahdesti aikaisemmin blogissani, joten en ajatellut enää kolmatta kertaa siihen pureutua, vaikka unohtumaton matka onkin kyseessä. Jos Kenia safareineen kiinnostaa, niin lisää voit lueskella tästä ja tästä.

Niinpä ajattelin kirjoitella toisesta matkasta, jonka tein myös kesällä 2005. Silloin suuntasin Viivin kanssa ensimmäistä kertaa kahdestaan ulkomaille, Iso-Britanniaan. Aloitimme reissumme Walesin pääkaupungista, Cardiffista ja päätimme sen Lontooseen. Matkamme aikana Lontoossa oli käynnissä pommiuhka, minkä takia koko keskusta-alue jäi näkemättä. Sen takia keskitynkin vain Walesiin, josta minulta löytyy kuvamateriaalia. 


Toisille Britteinsaaret on ehdoton suosikkikohde, mutta itselläni ei ole koskaan ollut suurempaa hinkua sitä kohtaan. Ehkä se on jotenkin niin helppo ja itsestäänselvä matkakohde, että olen aina ohittanut sen matkasuunnitelmia tehdessäni. Lontoon haluan kuitenkin vielä nähdä joku päivä kunnolla ja lisäksi Skontlanti karuine maisemineen on aina kiehtonut jollain tasolla. Onneksi Emily muuttaa Englantiin, joten tulevaisuudessa on hyvä tekosyy vierailla Briteissä vähän useamminkin.

Mutta sitten takaisin Walesiin, jonka pääkaupungin Cardiffin ympäristöön pääsimme tutustumaan Viivin perhetuttujen hellässä huomassa. Päällimmäinen muistikuvani Walesista on kumpuilevien peltomaisemien yhdistyminen jylhiin, merenpiiskaamiin kallioseinämiin. Idyllisyys on mielestäni myös osuva sana kuvaamaan tuota paikkaa. Paljon kauniita omakotitaloja ja maatiloja lukuisine lampaineen. Ja sitten on tietenkin se ihmeellinen kieli, josta ei ota mitään selvää.


Cardiff on Walesin pääkaupunki, jonka asukasluku on reilut 300 000. Emme kuitenkaan juurikaan tutustuneet sen keskustaan, koska majoituimme maaseudulle Viivi perhetuttujen luoksen. Päivämme kuluivat pitkälti lähiympäristön kauniissa maisemissa kierrellen ja paikalliseen kulttuuriin tutustuen. Yhtenä päivänä poikkesimme myös paikalliseen huvipuistoon kieppumaan. 


Kymmenen vuoden aikana melkein kaikki paikannimet ovat häipyneet muistista. Siksi en edes yritä esittää, että muistaisin yllä olevan kirkon nimeä, johon kävimme tutustumassa erään päiväreissumme aikana. Yhtenä päivänä teimme myös veneretken jonkinlaiselle lintukalliolle. Uskomattoman turkoosi vesi yhdistettynä rosoisiin kallioihin oli todella upea näky.


Wales on täynnä suloisia kyläyhteisöjä, joissa aika tuntuu pysähtyneen. Paikallista tunnelmaa pääsee parhaiten kokemaan pubeissa, jotka toimivat lupsakoiden walesilaisten toisina olohuoneina. Ruokaa niistä saa kuitenkin vain tiettyinä aikoina, jonka saimme ikäväksemme todeta kurnivine vatsoinemme erään päiväretken aikana.


Viimeisenä päivänämme Walesissa teimme vielä "suuren" vaelluksen läheiselle kukkulalle. Matkaseuraksi saimme lukuisia suloisia lampaita. Rauhallisten Walespäivien jälkeen siirryimme junalla kohti Lontoon hulinoita, jotka ikävä kyllä rajoittuivat pitkälti vain Greenwichin alueelle, jossa majoituimme puolestaan Viivin serkun luokse. Jostain mystisestä syystä koko Lontoon osiosta minulla ei ole yhtään kuvaa. Lontoo saattaa kuitenkin olla yhtenä matkakohteenani tänä vuonna, jolloin saan toivottavasti paljon kuvamateriaalia tuosta mielenkiintoisesta metropolista.


Wales tarjoaa matkailijalle rauhallista elämänmenoa, kauniita maisemia ja mukavia ihmisiä. Se ei varmasti ole monenkaan ykkösmatkakohde, mutta jos sinne menemiseen tarjoutuu tilaisuus, niin suosittelen ehdottomasti hyödyntämään sen.

Minulle tuon matkan tärkein anti oli kuitenkin jotain ihan muuta. Sen matkan aikana minulle selvisi, miten tärkeä ja mahtava ystävä Viivi minulle oikein on. Yhdessä matkustaminen on minkä tahansa ihmissuhteen koetinkivi ja me selvisimme siitä loistavasti. Silloin tajusin, miten paljon tulisimme vielä kokemaan yhdessä sekä maailmalla että Suomessa. Ja siitä hetkestä lähtien minulla on ollut sydänystävä <3

perjantai 2. tammikuuta 2015

Flunssahuuruisia taivoitteita uudelle vuodelle

2015 on lähtenyt kaikkea muuta kuin lupaavasti käyntiin. Hauskat uuden vuoden juhlat päättyivät ambulanssin ja poliisin paikalle saapumiseen. Kumpikaan ei sentään onneksi liittynyt minuun, mutta latisti yleistä tunnelmaa aika pahasti. Lisäksi koko joulun ajan kytenyt flunssa päätti pamahtaa päälle oikein kunnolla uuden vuoden kunniaksi. Joten niiskutan vällyjen välissä sateen ja tuulen piiskatessa ulkona (kauan sitä talvea taas kestikin!) ja yritän keksiä jotain järkeviä tavoitteita tälle vuodelle.


En lähde lupauksien tekoon, mutta elämässä on kai ihan hyvä asettaa jonkinlaisia tavoitteita, ettei sitä tule jäätyä koko vuodeksi peiton alle mutustamaan suklaata. Vaikka tällä hetkellä tekisikin mieli nukkua vuoden ohi, niin eiköhän tällekin vuodelle ole luvassa jos jonkinlaista seikkailua. Ensimmäiseksi pitäisi alkaa totutella siihen ajatukseen, että neljännesvuosisadan ikä lähestyy pelottavalla vauhdilla (oisko kriisin paikka? :D)

Nojoo, höpinät sikseen ja tavoitteisiin. Aluksi pari sellaista, jotka olen todennut toimiviksi jo useampana vuotena. Ensinnäkin pyrin edelleen kokeilemaan mahdollisimman paljon uusia asioita vuonna 2015. Päänsisäisiä rajoja on ollut riemastuttavaa rikkoa kahtena edellisenäkin vuonna, joten aion ehdottomasti jatkaa uusien kokemusten haalimista edelleen.

Muun muassa laskuvarjohyppy, mäkiautoilu, pitkä vaellus Lapissa ja Flowparkkailu on jo koettu. Mitähän kokemuksia sitä tälle vuodelle keksis?


Toinen tavoitteeni koskee aina yhtä ihania terveellisiä elämäntapoja. Tavoitteena olisi saada kroppa taas jonkinlaisen tasapainoon ja monipuolinen liikunta säännölliseksi osaksi elämää. Paino ja sentit eivät ole pääasia, vaan se että tuntisin oloni hyväksi omassa kropassani. Siihen alan keskittyä kunnolla kunhan pääsen tästä räkätaudista eroon. Nyt keskityn pääasiassa OREOSUKLAASEEN (äiti on oikea taikuri, se löysi Helsingistä yhden ainoan kaupan, joka myy tuota herkkua <3)!

Vaikka vapaaehtoistyö Etelä-Afrikassa olikin tunnepuolella täysin ainutlaatuinen kokemus, haluan löytää mielekkäitä vapaaehtoistyön muotoja myös täällä Suomessa. Lisäksi haluan ottaa hyväntekeväisyyden säännölliseksi osaksi elämääni ja vähentää sen avulla turhia ostoksiani. Valitsen jokaiselle kuukaudelle hyväntekeväisyysjärjestön, jonka ajaman asian koen itselleni tärkeäksi. Lahjoitan vähintään 25 euroa (tulevan ikäni verran) kyseiselle järjestölle kuun lopussa. Summa kasvaa kuitenkin, jos sorrun tekemään muita kuin päivittäistavaraostoksia.


Eli jokaisesta itselleni ostamasta konkreettisesta tavarasta, kuten vaatteesta, kengistä, laukusta, korusta, sisustustavarasta, kirjasta, DVD:stä, CD:stä, elektroniikasta yms. lahjoitan järjestölle 10%:a ostoksen hinnasta. Jotta en lipsuisi tavoitteestani, jokaisen kuun lopussa teen postauksen, jossa esittelen kyseisen kuun järjestön ja todistusaineistoa kuukauden ostoksista. Lisäksi haluan myydä ja lahjoittaa turhia tavaroitani eteenpäin.

Tämä on muuten siitä harvinaislaatuinen vuoden aloitus, että minulla ei ole vielä yhtäkään matkaa suunnitelmissa. Matkustus ei kuitenkaan lopu, se on varmaa. Koska en voi vielä kirjoitella tulevista matkoista, ajattelin alkaa kirjoitella menneistä matkoista. Otan tavoitteekseni tehdä joka kuukausi ainakin yhden postauksen matkoista, joita olen tehnyt ennen blogin aloittamista vuosina 2005-2012. Noista matkoista löytyy digikuvamateriaalia, joka helpottaa postausten tekoa huomattavasti. Yhteensä reissuja on yli 15, mutta ihan kaikista en välttämättä kirjoittele. Luvassa onkin siis monenlaista matkakertomusta muun muassa Walesista, Australiasta, Interrailista, Välimeren risteilystä, Islannista, Pariisista, Riikasta, Madridista ja monesta muusta.


Jos jollekin on jäänyt vielä epäselväksi, niin vuosi 2014 ei ollut minulle se onnistunein miesten suhteen. Siksi olen arponut kahden vaihtoehdon välillä. Joko vietän tyytyväisen sinkkuvuoden lähes kokonaan itsekseni, kuten vuonna 2013 (joka oli yksi elämäni onnellisimmista vuosista) tai laadin selkeät tavoitteet miesten suhteen vuodelle 2015. Koska elämä ilman miehiä on onnellista, mutta aika tylsää, päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Tässäpä siis ohjenuorani miehiin liittyen vuodelle 2015:

1. Älä tuhlaa aikaa toivottomiin tapauksiin.
2. Älä tyydy toiseen sijaan.
3. Unohda menneisyyden miehet ja suuntaa katse eteenpäin.
4. Älä sorru minimiehiin.
5. Älä ota kaikkea niin henkilökohtaisesti.
6. Vähennä turhaa skitsoilua ja märinää miesten takia.
7. Ole mieluummin yksin kuin "ihan kiva"-miehen kanssa.
8. Anna Tinderille, sokkotreffeille, speed datingille ym. mahdollisuus.
9. Anna ylipäätänsä miehille mahdollisuus.
10. Hajota skeptinen kuori ja usko taas, että maailmassa on olemassa mies, joka voisi rakastaa sinua myös räkäisinä flunssapäivinä suklaatahroilla höystettynä. Ja jota sinä olisit valmis rakastamaan samassa jamassa.
+ 1 Oscar Wilde: "Never love anyone who treats you like you're ordinary."

Kauhea määrä tavoitteita tälle vuodelle, vähemmästäkin väsähtää! Nähtäväksi jää, kuinka monta tavoitetta pystyn toteuttamaan. Tärkeintä on kuitenkin uskaltaa heittäytyä elämän virtaan ja nauttia sen pyörteistä. Ja nauraa enemmän kuin koskaan. Jos nyt kuitenkin ottaisin vielä palan suklaata, jotta olisi tarpeeksi energiaa tavoitteiden toteuttamiseen :D