lauantai 20. maaliskuuta 2021

Travelisa 8 vuotta - koronaa ja kotimaan kohteita

Travelisa viettää tänään jo kahdeksatta syntymäpäiväänsä. Uskomatonta, miten nopeasti vuodet vierivät! Kahdeksannen blogivuoden sisältöihin on vaikuttanut luonnollisesti korona, koska vuosi sitten elettiin lockdownin alkua ja yhä näin vuotta myöhemmin korona vaikuttaa vahvasti arkeen ja elämään. Tähän väliin on onneksi mahtunut seesteisempiä kausia koronan suhteen, jotka ovat mahdollistaneet monenlaisia reissuja ja retkiä kotimaassa. Ja mahtui tähän vuoteen yksi ulkomaanmatkakin kesällä. 

Kotimaanmatkailu on saanut ihan uudenlaista nostetta kuluneen vuoden aikana ja itse olen nauttinut Suomen kohteista todella paljon. Niihin lähteminen on ollut myös suhteellisen helppoa pienen lapsen kanssa. On ollut mahtavaa huomata, miten monet muutkin ovat löytäneet Suomen upeuden ja toivon koronalla olevan pysyviä positiivisia vaikutuksia kotimaan matkailulle. Vaikka ulkomaille ei juuri ole päässyt tänä vuonna, on reissuja riittänyt jokaiselle vuodenajalle. Tässä kooste Travelisan kahdeksannesta vuodesta.





Maalis-huhtikuussa totuttelimme koronarajoituksiin, ulkoilimme paljon, koimme "talven" ensilumen, mökkeilimme viikon Porvoossa, vietimme pääsiäistä kotosalla ja osallistuimme etäsynttäreille.






Toukokuu oli täynnä juhlaa. Ensin juhlimme vappua kotosalla, sitten ensimmäistä äitienpäivääni ja loppukuusta vielä Aarnin puolivuotisia. Oli munkkeja ja kakkuja, kukkia ja lahjoja, sekä suurta iloa läheisten jälleennäkemisestä. 






Kesäkuussa vietimme paljon aikaa mökillä ja kävimme myös Vanhassa Porvoossa. Nautimme aurinkoisista päivistä, juhlimme juhannusta ja teimme reissusuunnitelmia.







Heinäkuussa matkustimme Viroon, jossa kävimme reilun viikon road tripin aikana Pärnussa, Hiidenmaalla ja Haapsalussa. Veneilimme Vallisaareen ja Kuninkaansaareen, teimme päiväretken Raaseporiin ja nautimme lämpimistä ilmoista kotiterassilla.






Elokuussa olimme viikon Turussa ja teimme päiväretken Naantaliin. Juhlistimme toista hääpäiväämme syömällä hyvin Keilaniemessä ja melomalla lähisaaristossa. Vietimme myös reilun viikon mökillä ja saimme vihdoin ystäviä Englannista Suomeen. 







Syyskuussa reissasimme Ouluun ja sieltä jatkoimme ruskaretkeilemään Ylläksen upeisiin maisemiin. Nautimme lämpimistä syyskeleistä, kävimme museoissa, retkeilimme Nuuksiossa ja palasin yhteisöpedagogiopintojeni pariin.






Lokakuussa retkeilimme ahkerasti lähiseuduilla. Kävimme Suomenlinnassa, Lammassaaressa, Vanhankaupunginkoskella, Glimsinjoen luontopolulla ja Träskändan kartanolla. Vietimme Halloweenia ja juhlistimme veljeni nelikymppisiä staycationilla Hotel Hanasaaressa.






Marraskuussa kävimme paljon museoissa, vietimme pitkän viikonlopun Tampereella ja juhlimme Aarni 1-vuotissynttäreitä kahdessa erässä. Kokeilin myös vapaalentotunnelissa lentämistä nimipäivänäni.





Joulukuussa päästin joulutuksen valloilleen, juhlistimme itsenäisyyspäivää kotosalla ja vietimme perhejoulua Porvoossa. Vuoden vaihtumista juhlimme Emilyn perheen kanssa, jotka ehtivät vielä käymään Englannista ennen koronasulkuja.





Tammikuussa saatiin vihdoin kunnolla lunta Helsinkiinkin ja nautimme sen myötä talvesta. Aloitin työharjoittelun Nicehearts ry:ssä, juhlistimme synttäreitäni Fazerin brunssilla, ja koin todella paljon koronauupumusta. 






Helmikuussa vietimme miniloman Oulussa, retkeilimme jäällä ja otimme ilon irti talvesta. Kipuilin myös paljon opintojeni, harjoitteluni ja opparini kanssa, joihin koronarajoitukset vaikuttivat suuresti.




Maaliskuun alussa hiihtolomailimme viikon Tahkolla ja sen jälkeen arkinen aherrus on taas vienyt mennessään. Tein suuria pohdintoja opintojeni suhteen pääsemättä kuitenkaan vielä mihinkään varmaan lopputulokseen. Viime aikoina mieleni on myös pursunnut reissusuunnitelmia, kunpa niitä joskus pääsisi taas toteuttamaan!

Semmoista kaikkea mahtui kahdeksanteen blogivuoteeni, saa nähdä mitä tuleva tuo tullessaan.

Suuri kiitos kaikille, jotka olette kulkeneet blogimatkallani tämän vuoden aikana! <3