Viidakkoseikkailuja ja haikeat hyvästit Koh Changille

Viimeiset palat upeasta Koh Changin lomasta kirjoittelen jo täältä Pattayalta käsin. Loma loppui aivan liian lyhyeen, mutta onneksi siitä jäi lukematon määrä hienoja muistoja, joita muistella hymyssä suin. Viimeisinä lomapäivinä suuntasimme viidakkoon, ensiksi norsujen selässä ja lopulta myös omine tassuinemme.

 Halusimme tehdä norsusafarin mahdollisimman hyvä maineisella yrityksellä, koska norsujen kohtelu ja koulutus on Thaimaassa hyvinkin vaihtelevan tasoista. Päädyimme kovasti kehuttuun ja erilaisia kunniamainintoja keränneeseen Ban Kwan Changiin, jonka norsuleiri sijaitsi keskellä rauhallista maaseutua ja viidakkoa, toisin kuin esimerkiksi majapaikkamme naapurissa sijainnut norsukeskus.

Kahden tunnin norsusafari maksoi 900 bahtia (noin 22 euroa), joten odotukset olivat korkealla. Hintaan sisältyi noin tunnin pituinen viidakkovaellus norsun selässä sekä norsujen syöttämistä ja kylvettämistä. Ikävä kyllä kokemuksesta ei jäänyt pelkästään hyvä maku suuhun, vaan se herätti ennemminkin useita kysymyksiä. 

Safarin jälkeen tunteet olivat melko ristiriitaiset. Norsut olivat aivan ihania ja näyttivät hyvinvoivilta. Myös vaellus viidakossa oli hieno kokemus ja etenkin norsun peseminen suoraan sen selässä istuen oli mahtava kokemus. Toisaalta koko touhussa oli aika paljon rahastuksen makua. Olisimme kaivanneet edes lyhyen selostuksen englanniksi norsuleirin toiminnasta ja siitä, miten safareista saatuja rahoja käytetään norsujen hyväksi. Meidän norsun ohjaaja ei puhunut oikeastaan mitään, eikä ottanut kuvia kuin vasta pyydettäessä, vaikka muut räpsivät niitä jatkuvasti. Lisäksi kylvetyshetki kesti hyvin vähän aikaa, vaikka muita halukkaita ei meidän lisäksi ollut kuin kaksi. Ja kylvetysvesi, jota markkinoitiin kristallin kirkkaana oli lähempänä kuralammikkoa :D

Lähtiessämme näimme vielä jotakin, mikä ei ainakaan parantanut fiilistä: norsut, jotka eivät olleet vaelluksella, olivat kiinni puissa kahleilla, jotka eivät jättäneet niille yhtään liikkumavaraa. Jos tuo norsuleiri oli saaren leireistä parhain, en edes halua tietää, mitä muissa leireissä tapahtuu. Tosin sekin selvisi, ainakin osittain, loppulomasta, kun hotellimme viereisen norsupaikan norsut tanssivat ja heiluttelivat hulavanteita Gangnam stylen tahtiin. Siinä vaiheessa oltiin edes vähän tyytyväisempiä, että laitoimme rahamme paikkaan, jossa norsut saavat tehdä kuitenkin niille melko luontaisia asioita. 

Maanantaina päätimme toteuttaa kuningasidean, jonka sain selaillessani nettiä. Löysin sieltä ohjeet "salaiselle" vesiputoukselle, joka sijaitsi noin puolen tunnin kävelymatkan päässä hotelliltamme. Pakkohan sitä oli lähteä etsimään, kun kyllästytti taas niin paljon kaikki valmiit turistiretket. Reitti kulki paikallisten asutuksen halki, jossa ohitimme muun muassa banaaniviljelmiä, sikalan ja jonkun paikallisen lemmikkinorsun. Lopulta kohtasimme tiheän viidakon, jolloin tajusimme kenkävarustuksemme (flipflopit) olevan vähän väärä valinta. Niinpä käännyimme kannoillamme, mutta päätimme palata viidakkoon seuraavana aamuna paremmilla varustuksilla.

Suunnitelmien mennessä uusiksi, nappasimme lavataksin allemme ja suuntasimme kohti Koh Changin suosituinta rantaa White Sand Beachia. Ja kyllähän se hiekka oli jälleen upean valkoista ja meri huikaisevan turkoosia. Päivä kului rennosti aurinkoa ottaen, uiden, vesijuosten ja hedelmiä syöden. Ja ei varmaan tarvitse edes erikseen mainita, kuka taas onnistui vähän kärtsäilemään itseään :D

Illansuussa suuntasimme takaisin omalle Kai Bae rannalle ihastelemaan uskomattoman kaunista auringonlaskua. Mielen valtasi jälleen täydellinen onnellisuudentunne tuota näkyä ihastellessa. Siitä suuntasimme vielä viimeiselle lomaillalliselle. Suunniteltu "bileilta" jäi kuitenkin lyhyeen, kun meitä mummoja alkoi taas väsyttää heti ruuan jälkeen. Niinpä pidimme viimeisenäkin iltana eläkeläisrytmistämme kiinni, jotta jaksaisimme taas herätä seitsemän aikaan, kuten koko loman ajan tapanamme oli (ja vielä ilman herätyskelloa!). Kai se on vaan pakko alkaa uskoa, että sitä alkaa tulla vanhaksi :D

Niinpä me mummot suuntasimme täynnä uutta intoa seuraavana aamuna kohti vesiputousta, joka edellisenä päivänä jäi näkemättä. Tällä kertaa jalassa olivat tossut ja kädessä henkisenä ja fyysisenä tukena mummokepit, joilla säikyttelimme myös mahdolliset käärmeet pois reitiltämme. Reitti vesiputoukselle kulki tiheän viidakon halki, jossa riitti hämmästeltävää. Parasta oli kuitenkin se, että vastaamme ei tullut yhtäkään ihmistä, vaan saimme nauttia villistä luonnosta täysin omillamme.

Puolen tunnin taivalluksen jälkeen löysimme vihdoin putouksen, tai sen kohdan, missä sen piti olla. Epäonneksemme kuivakausi oli kuihduttanut putouksen olemattomiin. Se ei kuitenkaan pitkään jaksanut mieltämme masentaa, koska pelkkä omatoiminen viidakkoretki oli taas niin mahtava kokemus ja itsensä ylitys, ettei paremmasta väliä! Niinpä suuntasimme takaisin sivistyksen pariin jätettyämme jälkemme Koh Changin viidakkoon ikuisiksi ajoiksi. Pieni seikkailu kannattaa aina :)

Aamuseikkailun jälkeen olikin aika pakata kamat, syödä lounas ja odotella taas kerran myöhässä ollutta kyytiä kohti Pattayaa. Haikein mielin jätimme taaksemme tuon ihanan saaren, joka tarjosi meille niin paljon unohtumattomia elämyksiä. Paluumatka kesti noin kaksi tuntia pidempään kuin menomatka yleisen sähellyksen vuoksi, joten se tuntui loputtoman pitkältä. Paluu lomalta ei kai koskaan käy mieluisasti, ei edes toisella puolella maapalloa. Koh Chang <3





Tupputurismista täydellisiin hetkiin

Viimeinen kokonainen päivä ihanasta Koh Changin lomasta on starttaamassa ja ei voi kuin ihmetellä, miten nopeasti päivät ovat kuluneet. Viime päiviin on kuulunut tunteita ja tapahtumia laidasta laitaan. Välillä on naurattanut hysteerisesti, välillä turhauttanut vietävästi ja välillä taas on vain meinannut pakahtua onneen. Koh Chang on tarjonnut lomalle hyvät puitteet, mutta lähemmäksi täydellisyyttä sen on vienyt mahtava seura. Niin kuin olen todennut aiemminkin, hyvä seura tekee jo melkein puolet onnistuneesta matkasta. Olen niin iloinen, että H päätti lähteä mukaani tähän seikkailuun (ja suostui näyttäytymään myös täällä blogin puolella, jotta kaikki eivät luulisi, että olen kehittänyt itselleni mielikuvitusystävän :D)

Lauantaina saimme kokea aitoa ja alkuperäistä tupputurismia, kun suuntasimme koko päivän kestävälle neljän saaren snorklausretkelle. Hotellikyytimme oli hämmentävän ajoissa, mutta kun pääsimme Bang Baon satamaan, alkoi jo tavaksi muodostunut odottelu. Odotteluun käytetty tunti tuntui loputtoman pitkältä, etenkin kun japanilaisia turisteja ei päässyt mihinkään karkuun. Miten ketkään voi räpsiä niin paljon kuvia? Ja vielä silloin, kun laiva ei edes ole lähtenyt rannasta! :D 



Lopulta lähdimme liikkeelle kohti ensimmäistä pysähdyspaikkaa. Veneemme siis kiersi 4 pikkusaarta (Koh Yak Lek, Koh Mapring, Koh Rang ja Koh Wai), joiden edustalla oli mahdollisuus snorklaten ihmetellä vedenalaista elämää. Erilaisia kalaparvia oli aika paljon liikkeellä ja pohjat olivat täynnä erimallisia koralleja, merisiilejä ym. Oli mahtavaa päästä snorklaamaan kunnolla pitkästä aikaa, vaikka odotinkin riutoilta enemmän värikylläisyyttä.

  

Vesi oli osassa paikoista uskomattoman kirkasta ja turkoosia ja aika kului snorklatessa tosi nopeasti. Ainoastaan kymmenet muut turistit pärskimässä samassa paikkaa yhtä aikaa häiritsivät nauttimista, kunnes kohtasin oman henkilökohtaisen tragediani. Toisen snorklauspaikan alussa uusi, vedenkestävä kamerani lopetti toimintansa! Kamerassa on ilmeisesti jonkinlainen valmistusvirhe, joka on suojauslukitusten käytöstä huolimatta päästänyt vettä myös kameran sisään. Voi sitä kiroamisen määrää, ärsytti niin paljon! Toivottavasti sen saa edes takuun piikkiin, vaikka eipä sekään kauheasti tällä hetkellä lohduta, kun en saa tältä reissulta enää vedenalaisia kuvia, joita niin innolla odotin. Onneksi sain sentään edes muutamat fisukuvat muistoksi snorklauksesta.

Päivän aikana laivalla tarjoiltiin herkullista buffetruokaa, josta tuli taas nautittua vähän liikaa. Koh Wailla myös rantauduimme, mutta lähdimme H:n kanssa äkkiä karkuun turistimassoja. Löysimme jälleen ihanan keinun, josta oli tietysti saatava kuvia. Sinne pääseminen vain oli helpommin sanottu kuin tehty, mutta onnistuihan sekin lopulta!

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta päivä merellä oli mukava ja hintaansa nähden (550 bhat eli noin 14 euroa) hyvinkin kattava. Olimme reissun jälkeen aivan rättiväsyneitä ja toivoimme vain pääsevämme nopeasti takaisin hotellille. Niinpä kiersimme rannan houkuttavat kojut kaukaa, jotta olisimme kuljetuspaikalla ensimmäisten joukossa. Kaikki näytti lupaavalta, kunnes alkoi perus paikallisten säätö, jota kai myös organisoimiseksi kutsutaan :D Vaikka olimme paikalla ensimmäisinä, lopputulos oli se, että meitä hypytettiin kolmeen eri autoon ja lähdimme koko parkkipaikalta viimeisinä! Enpä ole kyllä tätä parempaa kärsivällisyyskoulua saanut missään. Automatkan aikana olimmekin jo niin hysteerisessä tilassa, että hihitimme koko matkan ajan ja toivoimme, ettemme tipu kyydistä, kun pompimme menemään lava-autossa lähes pystysuoria mäkiä aivan liian kovalla vauhdilla.

Sunnuntaiaamu starttasi aivan erilaisissa merkeissä, kun suuntasimme kunnon aamiaiselle läheiseen ravintolaan. Amerikkalainen aamiainen sunny side up munilla, ei voi aloittaa muuta kuin täydellisen päivän! Muutenkin ruuat ovat täälläkin olleet edelleen järkyttävän hyviä ja niitä voisi syödä loputtomasti.



   

Täydellisen aamiaisen jälkeen lähdimme päämäärättömästi hortoilemaan läheisiä rantoja pitkin. Aluksi harhailu vaikutti toivottomalta, kun eteen tuli vain rakennustyömaita ja hotellialueita, mutta lopulta maisemat muuttuivat täydelliseksi ja löysimme oman, rauhallisen löhöpaikan.

Tiedättekö sen tunteen, kun koko muu maailma tuntuu katoavan ja jäljelle jää vain se yksi täydellinen hetki? Kaikki elämän murheet ja taakat tuntuivat huuhtoutuvan jokaisen jalkoihin lipuvan aallon myötä ja koko kropan ja mielen valtasi täydellinen painottomuuden tunne. Hetken aikaa olemassa oli vain meri, hiekka, aurinko ja minä. Kun sen hetken saisi suljettua pulloon ja otettua taas käyttöön, silloin kuin arjen raskas taakka painaa hartioita. Ne ovat niitä hetkiä, kun sydän pakahtuu onnesta ja mikään asia maailmassa ei voi pilata sitä täydellisen hyvää oloa.



Olen jo tähän astisella matkallani saanut kokea huikeita asioita ja hetkiä. Välillä on oikein pysähdyttävä miettimään, mitä on tehnyt oikein ansaitakseen tämän kaiken. Olen niin uskomattoman kiitollinen tästä kaikesta ja onnellinen, että uskalsin toteuttaa haaveeni. Yksi huikeimmista asioista, joita tämä matka on jo nyt minulle antanut on tuo kadehdittavan ruskea H.

Tapaan äärimmäisen harvoin ihmisiä, joiden kanssa voin kuvitella ystävystyväni. Arvostan kai liikaa omaa aikaani, jotta jaksaisin kuluttaa sitä ihmisten kanssa, jotka eivät todella sykähdytä minua jollakin tavalla. Siksi onkin täysin käsittämätöntä, että lähes ensimmäinen ihminen, johon tutustun täällä pallon toisella puolen on sielunsiskoni. Tällaisissa tilanteissa sitä alkaa väkisinkin uskoa siihen, että olemme tunteneet edellisessä elämässämme. Miten muuten muka, toista voi ymmärtää puolesta sanasta tai pelkästä katseesta? Ja muutenkin ajatukset ja fiilikset kulkevat niin samankaltaista rataa, vaikka olemme tunteneet vasta vähän päälle kaksi viikkoa! Eilen maatessamme rannalla tuona täydellisenä hetkenä ja H:n soittaessa tätä biisiä, tajusin sen: joskus on lähdettävä kauas saadakseen jotakin uutta ja arvokasta lähelleen.

Changing around

Viidakkoinen saari, valkoinen hiekka, turkoosi meri ja tähtitaivas. Muuta en oikeastaan tarvitse rentouttavaan lomaan. Onneksi Koh Chang on tarjonnut nuo ja vielä paljon enemmän. Kaksi ihanaa lomapäivää takana ja kolme vielä edessä, elämä on vaan aika mahtavaa tässä ja nyt. Ilman vastoinkäymisiä tämäkään loma ei ole sujunut, mutta välillä on tärkeintä keskittyä vain niihin positiivisiin asioihin ja unohtaa murheet!

Alun perin olin lähdössä saarelle yksin, mutta ilokseni sainkin myös H:n matkaseurakseni. Reissu starttasi torstaiaamuna, kun odottelimme aluksi 45 minuuttia minibussikyytiämme. Thaimaassa on vain totuttava siihen, että mikään ei yleensä tapahdu heti tai edes kohta, mutta kyllä se vaan välillä nostaa kiukutuskerrointa. Onneksi odotteluamme ilahdutti suloinen koirakaveri, jota rapsutellessa aika kului edes vähän nopeammin.



Minibussikyyti Pattayalta Koh Changille kesti noin viisi tuntia pysähdyksineen ja maksoi 600 bahtia (noin 15 euroa). Matkaan sisältyi myös lyhyehkö lauttamatka, jossa pääsi ihastelemaan jylhänä edessä kohoavaa Koh Changia. Saari on yksi Thaimaan suurimmista ja todella mäkinen ja viidakkoinen, minkä takia luovuimme aika äkkiä suunnitelmastamme kävellä joka paikkaan :D On todella harmi, että kumpikaan meistä ei osaa/uskalla ajaa mopolla, koska se olisi ehdottomasti näppärin keino liikkua saarella.



Saavuimme perille hotelliimme Paradise Bungalowsiin noin kahden aikaan. Hotellialue ja huone ovat viihtyisät, mutta myös joitakin suuria puutteitakin on ilmennyt. Huoneen piti ensinnäkin olla merinäköalalla, mutta lähimpään rantaan on ainakin 300 metriä ja siitä ei näy vilaustakaan huoneeseemme. Toiseksi, suihkusta tulee vettä uskomattoman vähän, innolla odottelen jo ensimmäistä hiutenpesuyritystä. Ja kolmanneksi, päivisin huoneessa on todella kuuma ja yöllä taas järkyttävän kylmä. Etenkin majoituksen edullisuuden takia (77 euroa/5 yötä/2henkeä) noita asioita on kuitenkin katsonut läpi sormien. Niin ja meidän naapurissa asuu norsuja, minkä takia olemme myös antaneet paljon anteeksi hotellin puutteille! 

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme pikavisiitille läheiselle Kae Baen rannalle. Ranta ei ole maailman kaunein tai pehmein, mutta siellä on palmuja, hiekkaa, meri ja ihania rantakeinuja, joten minulle se on täysin riittävä. Ja se on puhdas, toisin kuin Pattayan rannat! Lisäksi turisteja on huomattavasti vähemmän, mikä on myös mukavaa vaihtelua.

Päivän pimetessä illaksi lähdimme vielä syömään ja kiertelemään läheistä katua ja sen kojuja. Löysin itselleni uudet läpsyt ja rantakassin, joten ei ollut ollenkaan turha reissu. Loppuiltaa kuluttelimme hotellilla, odottaen nukkumaan pääsyä (reissaus vaatii veronsa!), mutta yöstä tuli jälleen vähäuninen, kiitos huoneen kylmyyden ja peiton virkaa toimittaneiden pyyhkeiden. Kahden viikon univelan kerryttämisen jälkeen alan olla jo sellaisessa olotilassa, etten tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Päätin kuitenkin nauraa, koska sen avulla on ainakin mahdollisuus pidentää ikää!

Tämä aamu alkoi siis hieman kohmeisissa merkeissä kylmän yön ja järkyttävän aamiaiskokemuksen jälkeen. Kun vihdoin pääsimme rannalle, alkoi elämä kuitenkin taas hymyillä. Sain pakollisia turistikuvia itsestäni palmujen ja rantakeinun kanssa, jonka jälkeen vuokrasimme kanootin kuudeksi tunniksi (maksoin noin 10 euroa). Samalla ostimme myös snorklausreissun huomiselle, jota odottelen myös jo innolla.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun näin kanoottimme numeron, tiesin että päivästä tulisi hyvä, 23 ei vaan petä koskaan! Vaikka kummallakin meillä edellisestä melontakokemukesta oli vähintään viisi vuotta, lähdimme rohkeasti kohti vastatuulta ja sen aiheuttamia tyrskyjä. Tulipahan ainakin pitkästä aikaan kuntoiltuakin kunnolla! Melontaa pitäisi kyllä harrastaa useamminkin, se on todella hauskaa ja mieltä rauhoittavaa puuhaa. Oli ihanaa nautiskella kauniista maisemista ja mennä juuri sinne minne huvitti. Oikea tutkimusmatka!

Pysähdyimme nauttimaan auringosta ja lounaasta  kauniille Klong Praon rannalle. Siellä testailin myös pitkästä aikaa snorklausvehkeitäni ja hyvin tuntuivat toimivan. Seurailin hetken pikkukalojen puuhia, mutta muuta merkittävää ihan rannan tuntumassa ei ollutkaan. Huomenna vedenalaista elämää löytyy ihmeteltäväksi varmasti paljon enemmän.

Siitä retkemme jatkui kauniin karujen pikkusaarten kautta takaisin lähirantaamme. Tällaisina päivinä sitä vain jaksaa hämmästellä, miten uskomattoman kaunis paikka tämä pallomme oikein on. Kunpa ihmiset vain tajuaisivat myös säilyttää sen sellaisena.

Illalla lähdimme vielä kävelemään lähirantaamme pitkin ja päädyimme illastamaan tunnelmalliseen rantaravintolaan. Hyvän ruuan ja pitkien keskustelujen jälkeen lähdimme kohti hotellia laineiden lipuessa hiljakseen rantaan ja täysikuun ja tähtien loistaessa kirkkaina sysimustalla taivaalla. Eipä ole ikävä Suomen pakkasia, tähän voisi melkein tottua :)