Ihmisten hyvyyttä ja hetki koti-ikävää Knysnassa

Usko ihmisten hyvyyteen on asia, jonka tuppaan unohtamaan harmillisen usein. Lisäksi elämässä joutuu niin usein kohtaamaan ihmisten pahuutta, että on helppoa vetäytyä kovan, skeptisen kuoren alle. Vuorokausi Knysnassa on kuitenkin osoittanut monella tavalla, miten paljon elämässä voi saada, jos unohtaa hetkeksi skeptisyytensä ja antaa ihmisten hyvyyden yllättää itsensä.

 

Minähän siis olin jo varannut koko päivän kierroksen ympäri Knysnaa tälle päivälle. Kun menin eilen illalla varmistamaan lähtöaikaa, hostellin työntekijä alkoikin selittää, etten lähtisikään retkelle. Ensireaktioni oli tietysti tuohtunut, mutta onneksi kuuntelin selityksen kuitenkin loppuun. Retkeä ei oltukaan peruttu, mutta työntekijä oli varannut sen maanantaille, jotta voisin osallistua ilmaiselle kierrokselle Knysna Elephant Parkiin. Tuo oli minusta aivan uskomattoman ystävällistä ja kiittelinkin työntekijää kovasti tästä järjestelystä.

 

 

Niinpä suuntasimme tänään puoli yhdentoista aikaa Knysna Elephant Parkiin, joka vietti 20-vuotissyntymäpäiviään, minkä takia kaikilla oli sinne ilmainen pääsy. Ihmisiä olikin paikalla valtavasti, mutta onneksi norsut ottivat tilanteen rennosti. Puisto siis adoptoi orpoja, loukkaantuneita tai muuten huonoissa oloissa eläviä norsuja ja antaa heille mahdollisuuden parempaan elämään. 

 



 

Ilmaisen kierroksen aikana pääsimme muun muassa syöttämään norsuille kädestä hedelmiä ja taputtelemaan niitä. Norsujen elinolosuhteet vaikuttivat hyviltä ja muutenkin tästä paikasta jäi hyvä mieli. Pelloilla käyskenteli myös lauma seeproja ja antilooppeja, joten sitä alkoi jo päästä vähän safaritunnelmiin.

 

Toinen osoitus ihmisten hyvyydestä tapahtui myös eilen illalla juuri sen jälkeen, kun olin palaamassa respasta huoneeseeni mutustamaan suklaata koko loppuillaksi. Matkalla törmäsin sattumalta tanskalaiseen mieheen, jonka kanssa jäin hetkeksi vaihtamaan reissukokemuksia. Hän pyysi minua liittymään seuraansa, kun hän aikoi grillata hostellin nuotiolla ruokaa itsellensä. Sanoin, ettei minulla ollut mitään grillattavaa, mutta voisin liittyä muuten vain hänen seuraansa myöhemmin.

 

Menin huoneeseeni ja ensimmäinen ajatus oli, että en todellakaan jaksaisi pitkän päivän jälkeen mennä käymään väkinäistä keskustelua englanniksi tuntemattomien ihmisten kanssa. Olisi kuitenkin ollut epäkohteliasta jättää menemättä, kun tavallaan jo lupasin mennä, joten kiskoin itseni ylös sängynpohjalta. Ja onneksi kiskoin, koska kaikki ihmiset joihin tutustuin olivat todella mukavia, sain käydä monta mielenkiintoista keskustelua ja tanskalainen mies antoi minulle valtavan annoksen herkullista grilliruokaa ja salaatteja. Tuollainen vilpitön ystävällisyys vaan pistää todella sanattomaksi. Voitte vaan arvata, miten hyvin uni maistui tuollaisen illan jälkeen!

Tämä ilta onkin sitten mennyt ihan toisenlaisissa tunnelmissa. Kuluneiden viikkojen aikana en ole oikeastaan kokenut minkäänlaista koti-ikävää, mutta tänään se vyöryi päälleni aikamoisella voimalla. Kävelin syömään ja katselemaan auringonlaskua Knysnan Waterfrontiin. Olin juuri saanut ihania uutisia Suomesta ja yhtäkkiä kaikki tunteet valtasivat mieleni, kun istuin yksin kiinalaisessa ravintolassa. Sillä hetkellä olisin antanut mitä vain, että olisin edes hetken saanut halata kaikkia rakkaitani.

Yritin hotkia ruokani vauhdilla, koska tunsin kyynelten nousevan silmiini. Sen jälkeen yritin saada muuta ajateltavaa kiertelemällä kaupoissa. Ensimmäinen asia, johon törmäsin kaupassa, oli Suunto-merkkinen kello. Rynnin ulos kaupasta, laitoin aurinkolasit päähäni ja itkin. Kyyneleet valuvat vieläkin, mutta lopulta sekin on vain hyvä asia. Tämä matka on pakottanut minut kohtaamaan niin monenlaisia tunteita ja ajatuksia, joita olen yrittänyt paeta aivan liian kauan. Mutta en voi, enkä halua enää paeta. Vaikka olen ollut täällä onnellisempi kuin pitkään aikaan, tiedän etten voi rakentaa elämääni pakomatkojen varaan. Haluan löytää elämälleni suunnan myös Suomessa. Se on kuitenkin kotini. Ja sitä minulla on tänään todella kova ikävä.

Kohti Knysnaa

Tänään oli aika nostaa kimpsut ja kampsut selkään, hyvästellä Kapkaupunki ja suunnata kohti uusia kommelluksia. Elämä Kapkaupungissa muodostui nopeasti niin arkiseksi, että sinne kerkesi kotiutua jo tuossa yhdessä kuukaudessa. Siksi olisikin ollut helppoa vain viettää loppuaikakin tästä matkasta siellä, mutta helpot tiet eivät vain ilmeisesti ole minua varten. Niinpä minua odotti eilen haikeat hyvästit asuintovereille ja epätoivoinen pakkausoperaatio.

 

Tänään heräsin taas vaihteeksi viideltä ja ajelin taksilla Kapkaupungin keskustaan, josta lähdin Baz Busin matkaan. Tietysti Kapkaupunki näytti parhaimmat puolensa viimeisenä aamuna. Aurinko nousi upeasti vuorten takaa, meri oli kirkkaan sinistä ja pilvet lipuivat alas pitkin Pöytävuoren uljasta pintaa. Vähän teki mieli taas itkeskellä, mutta nielin kyyneleeni ja aloin keskittyä tulevaan piinaan, kymmenen tunnin bussimatkaan.  

 

Väkinäinen vammapeukku ja rehellisemmät matkatunnelmat :D

Onneksi bussi oli alkumatkasta todella tyhjä, joten sain vallattua kokonaisen penkkirivin itselleni, jossa pystyin hyvin jatkamaan keskenjääneitä yöuniani. Torkkumisen välissä ihastelin Etelä-Afrikan upeita maisemia, kun ajelimme pitkin Garden Routea. On uskomatonta, miten monenlaista luontoa ja maisemaa yhteen maahan mahtuukaan. Bussi toimii hop on, hop off-periaatteella, joten ihmisiä tuli bussiin ja lähti bussista erinäinen määrä eri pysähdyspaikoilla. Vihdoin noin puoli viiden aikaan tuli minun vuoro hypätä ulos bussista, kun saavuimme Knysnaan. Majoituin Island Vibe nimiseen hostelliin, jossa minua odotti autuus.

 

Nimittäin OMA HUONE!!! Onneksi osasin jo etukäteen ennustaa, että tulisin kaipaamaan kovasti omaa tilaa sen jälkeen, kun olen jakanut asunnon kuuden ihmisen kanssa, ja varasin tämän huoneen. Voi tätä luksusta! Iso sänky, oma kylppäri ja ovi, josta kuljen vain minä. Lieventää aika hyvin ikävääni Kapkaupunkiin, koska viimeisellä viikolla alkoi hermot todella kiristyä esimerkiksi kylppärin käyttövuoroista.

 

Väsymyksestä huolimatta kiskoin itseni vielä pienellä kävelylle pitkin Knysnaa, jotta saisin yleiskäsityksen paikasta ennen auringonlaskua. Paikkana tämä ei vaikuta mitenkään erityiseltä, mutta toimii varmasti hyvänä levähdyspaikkana. Pienehkö kaupunki kohoaa kukkuloille ja sen edessä on kaunis laguuni.  

Virheellisestihän luulin, että täältä käsin pääsee tekemään benjihypyn sillalta, mutta eihän tämä ole lähelläkään sitä paikkaa. Sen siitä saa, kun suunnittelee matkansa vauhdilla! Varasin kuitenkin huomiselle päiväretken, johon kuuluu melontaa, historiallisia rakennuksia sekä vierailut Knysna Headsin kallioilla ja paikallisessa townshipissa. Jos sen avulla saisi edes jonkinlaisen käsityksen tästäkin paikasta.

 

Vaikka Knysna ei olekaan vielä täysin säväyttänyt minua, niin sen supermarketti on. Viikon kestänyt piinani on ohi, kun löysin vihdoin taas OREOSUKLAATA!!! Kapkaupungin kaupoista en sitä enää löytänyt (en myönnä että sen loppuminen olisi johtunut minusta :D), joten voi sitä jälleennäkemisen riemua, kun kohtasin jälleen rakkaani <3

Niinpä kuluttelenkin loppuillan sen parissa ja painun varmasti pian suihkun kautta untenmaille. Nyt se on sitten virallisesti alkanut, matkustaminen yksin pitkin Etelä-Afrikkaa. Jotenkin jännä fiilis, kun ei ole ketään jakamassa näitä kokemuksia kanssani, mutta ehkä siihen tottuu. Ja onneksi on tämä blogi ja te kaikki ihanat lukijat, joiden kanssa saan jakaa tämän seikkailuni. Wish me luck!