lauantai 28. helmikuuta 2015

Hyvä kiertoon: HESY

Helmikuu yllättää aina lyhyydellään ja tajusin vasta, että nyt aloitellaan jo sen viimeistä päivää. Se tarkoittaa sitä, että on aika laittaa hyvä kiertoon ja listata kuukauden shoppailusortumiset. Tämän kuun lahjoituksen kohderyhmä on ehkä vieläkin lähempänä omaa sydäntäni kuin lapset. Eläimillä on aina ollut tärkeä osa elämässäni ja olen pienestä pitäen ollut todella eläinrakas. Aina on pitänyt saada rapsutella tuttujen ja tuntemattomien lemmikkejä kissoista koiriin ja lampaista hamstereihin. Lukemattomat kerrat olen myös menettänyt sydämeni reissujen aikana tapaamilleni kulkukoirille ja -kissoille. 


Minulle rakkaimpia eläimiä ovat tietysti olleet koirani Geena ja Mindi. He ovat antaneet minulle niin paljon iloa, onnea ja lohtua, että olen heille ikuisessa kiitollisuuden velassa. Minulle lemmikit ovat olleet kultaakin kalliimpia ja olen ollut valmis tekemään kaikkeni niiden hyvivoinnin eteen. Siksi minusta tuntuu uskomattomalta, miten monelle ihmiselle lemmikki on täysin arvoton otus. Elukka, jota voi pahoinpidellä tai jonka voi heittää pihalle, jos alkaa kyllästyttää. Melkein kuka vain voi hankkia lemmikin ja kohdella sitä ihan miten vaan. Ja pahinta on se, ettei eläin osaa kertoa, jos sitä satutetaan eikä sillä ole juurikaan mahdollisuuksia päästä karkuun pahoinpiteliäänsä. Ihmisillä on suuri vastuu eläinten hyvinvoinnista ja on todella surullista, miten huonosti osa ihmisistä tuon vastuunsa kantaa.

Suomessa tilanne on tietysti melko hyvä verrattuna moniin muihin maihin, eikä laajaa kulkukoira tai -kissa ongelmaa ole. Tästä suuri kiitos kuuluu erilaisille eläinsuojeluyhdistyksille, jotka pelastavat, hoitavat ja etsivät uudet kodit hylätyille eläimille. Siksi on tärkeää tukea näiden yhdistysten toimintaa, jotta mahdollisimman moni lemmikki saisi ansaitsemansa hyvän kodin. HESY on Helsingin alueen eläinsuojeluyhdistys, joka pelastaa noin 500 hylättyä eläintä vuosittain. Niistä suurin osa on kissoja, mutta mukaan mahtuu myös koiria, jyrsiöitä, lintuja ja matelijoita. (Linkki: HESY). Itse olen päässyt todistamaan lähietäisyydeltä yhden ihanan kissan päätymistä uuteen kotiin HESY:n kautta.


Eläinsuojeluyhdistykset ottavat vastaan sekä raha- että tavaralahjoituksia. Itse vein Turussa asuessani eläinsuojeluyhdistykselle esimerkiksi ylimääräisiä lakanoita ja pyyhkeitä. Välillä taas kaupoissa järjestettiin ruokakeräyksiä eläintaloille, joihin osallistuin.Tällä kertaa lahjoitukseni lähtee ihan rahallisessa muodossa.

Tässä kuussa olen pysynyt shoppailuissa vieläkin tiukempana kuin tammikuussa. Vain kerran oli pakko mennä kaupoille, koska kaikki mustat sukkani päättivät hajota yhtäaikaa. Sillä reissulla mukaan tarttui myös väkisin Mikki-neule 5 eurolla, joka oli suuri hitti eskareitten keskuudessa. Hieman ylöspäin pyöristäen rahaa lähti HESY:lle siis yhteensä 27 euroa.

Pidetäänhän kaikki hyvää huolta lemmikeistämme <3

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

MatkaMuistoja: Kielikurssi Australiassa, Blue Mountains, Canberra & Airlie Beach

Sainpas otettua itseäni niskasta kiinni ja tehtyä tämän toisenkin osan Australian kielikurssimuisteluista vielä helmikuun puolella. Tämmöinen muisteleminen on vaan siitä vaarallista puuhaa, että se alkaa väkisinkin nostattaa matkakuumetta tuota upeaa maata kohtaan. Haaveissa siintää yhdistelmämatka Australiaan ja Uuteen-Seelaantiin, mutta ikävä kyllä se unelma saa varmasti odottaa vielä toteutumistaan jonkin aikaa. Tosin onhan multa aiemminkin nähty näitä yllättäviä matkustuskäänteitä, joten en tavallaan yllättyisi, vaikka kohta istuisin jo koneessa :D

No palataanpa sitten taas todellisuuteen ja kesään 2006 Australiassa. Kielikurssiin sisältyi viikonloppureissu Blue Mountainsin ja Canberran alueella sekä lisämaksullisena sisältönä useamman päivän reissu Airlie Beachille. Nuo retket olivat ehdottomasti kielikurssin parasta antia ja niiden kautta pääsi kattavasti tutustumaan Australian upeaan ja monipuoliseen luontoon.

 
Blue Mountainsin vuoristoalue sijaitsee reilun 50 kilometrin päässä Sydneysta ja se tarjoaa kerrassaan upeita luonnonmaisemia. Vuoristoalue on todella vehreää, sademetsämäistä ja alueella on paljon erilaisia vaellusreittejä. Itse teimme alueelle vain päiväretken, jonka aikana kävimme ihastelemassa alueen kuuluisinta kalliomuodostumaa Three sistersiä, teimme lyhyen kävelyretken sademetsän keskellä ja tutustuimme tippukiviluolastoon. Blue Mountainsin alueella olisi viihtynyt pidempäänkin esimerkiksi vaellusretkien parissa.

 
Yövyimme rauhallisella farmilla maaseudulla, jossa nautimme leirinuotiosta ja paikallisesta musiikista. Farmilla bongasin myös ensimmäisen villikengurun reissun aikana. Australian eläimistö on niin ainutlaatuinen, että en varmasti koskaan kyllästy sen ihmettelemiseen.
 
 
Luonnon keskeltä siirryimme Australian pääkaupunkiin Canberraan. Australia on siitä harvinainen maa, että se ei ole tunnettu pääkaupungistaan. Uskon monien jopa luulevan, että maan pääkaupunki on Sydney tai Melbourne. Canberra olikin aikanaan jonkinlainen kompromissiratkaisu, koska maan kaksi suurinta kaupunkia eivät päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kumman niistä pitäisi olla Australian pääkaupunki.
 
 
Pikavisiitin perusteella kaupungista jäi myös aika mitäänsanomaton kuva. Vierailimme muun muassa museoissa, parlamentissa ja tv-tornissa ihastelemassa maisemia. Canberra vaikutti ihan perus kivalta kaupungilta, mutta Australialla on niin paljon muuta tarjottavaa, että se jää väkisinkin niiden varjoon. 
 

 
Kuten jo aiemmassa postauksessa kirjoittelin, meidän kesäaika on Australian talviaikaa ja sääolot olivat välillä todella hyytäviäkin Sydneyn seudulla. Niinpä olin innoissani päästessäni nauttimaan edes hetkeksi vähän lämpöisemmistä oloista, kun suuntasin lisämaksulliselle reissulle Airlie Beachille. Airlie Beach sijaitsee Queenslandin osavaltiossa, koillis-Australiassa ja siellä ilmasto on lämpöinen myös talviaikaan.
 

 
Viivi ei lähtenyt kyseiselle reissulle, mutta majoituin muiden suomityttöjen kanssa yhteiseen hotellihuoneistoon. Oli tietysti ihanaa päästä nauttimaan rantaelämästä, mutta eniten odotin retkeä Isolle valliriutalle, jota pidetään yhtenä maailman hienoimpana sukellus-/snorklauskohteena. Loistavalla tuurillani onnistuin tietysti saamaan flunssan, minkä takia laitesukeltaminen jäi välistä ja jouduin tyytymään vain snorklailuun.
 

 
Onneksi riutta oli niin matalalla, että näkyvyys snorklatessa oli todella hyvä. Yksi hienoimmista hetkistä oli se, kun pääsin uiskentelemaan aivan kosketusetäisyydellä kilpikonnasta ja ihmettelemään sen puuhia. Vedenalainen kala- ja korallikirjo on niin valtava, että niitä jaksaisi ihastella loputtomiin. Nyt iski taas kauhea hinku päästä snorklaamaan tai sukeltamaan!


 
Australian luonnon monipuolisuus on ihan käsittämätöntä, mutta ihan ymmärrettävää, koska kyseessä on kokonainen manner. Teimme myös retken jokialueelle, jossa maisemat olivat paikka paikoin jopa aika lähellä Suomen maisemia. Laiduntavia lehmiä, kumpuilevaa maastoa ja rusehtavia jokiuomia. Niin ja tietty krokotiileja :D Oli hieman kuumottavaa seilata jokea maailman pienimmällä paatilla, kun muutaman metrin päässä jokitörmillä köllötteli useampimetrisiä krokoja. Oppaamme bongasi myös suloisen vauvakrokon, joka oli vain ehkä noin 20 senttiä pitkä (kuva tuossa alhaalla keskellä).
 

Muun muassa kaikkea tällaista tarjosi kuukauden kielikurssi Australiassa, huikea kokemus kaiken kaikkiaan! En voi muuta kuin suositella lämpimästi Australiaa reissukohteena ja varmasti palaan sinne itsekin vielä joku päivä. Sen ainoat huonot puolet ovatkin pitkät välimatkat (sekä sinne että paikanpäällä) ja kalleus. Löytyykö lukijoista muita Ausseihin hurahtaneita? :)

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Hiihtolomailua

Kuluneen viikon olen viettänyt opettajan työn ehdottoman plussapuolen eli hiihtoloman merkeissä. Tosin nyt se on vielä palkatonta, mutta mukavaa se on ollut joka tapauksessa. Tunnolliselle työntekijälle tyypillisesti onnistuin tietysti myös hankkimaan lomaflunssan itselleni, jota potiessa on kulunut loppuviikko. Kun ilmatkin muuttuivat taas ankean harmaiksi ja sateisiksi, on yleisfiilis ollut vähän vetämätön. Siksi palaankin kuvien kautta ihanan aurinkoiseen alkulomaan, jonka vietin pääasiassa mökillämme Porvoossa.
 
 
Hiihtoloman suurin saavutus oli se, kun vetäisin kuuden vuoden tauon jälkeen laskettelusukset jalkaani ja suuntasin Kokonniemeen laskettelemaan isin kanssa. Ekan laskun jälkeen jalat oli ihan spagettia, mutta kyllä siihen sitten alkoi onneksi taas tottua. Haaveilen matkasta Alpeille laskettelemaan, joten kai se on ihan hyvä edes jotenkin ylläpitää tuotakin taitoa. Enkä edes kaatunut kertaakaan :)
 

 
Tavoitteenani oli myös mennä hiihtämään, mutta se suunnitelma kaatui sopivien monojen puutteeseen. Onneksi tiistaina oli vielä ihanan aurinkoinen pakkaspäivä ja hankikanto, joten suuntasimme Mindin kanssa lenkille lähipelloille. Koska hiihtäminen ei onnistunut, keksin meille vaihtoehtoisen kulkuvälineen, potkukelkan. Mökkimme pihatie oli juuri sopivan jäinen tuohon puuhaan ja Mindikin innostui mukaan :D
 
 
Kai se pitää pikkuhiljaa uskoa, ettei sitä kunnon talvea taida tänä vuonna tulla ollenkaan tänne etelään. Tälläkin viikolla oli jo niin keväisiä päiviä, ettei meinannut uskoa, että nyt eletään vasta helmikuuta. Lauttasaaressa lunta on jäljellä vain paikka paikoin ja meri ei ole jäätyynyt kunnolla koko talven aikana. Itse tykkään niin paljon kunnollisista talvikeleistä, että on sääli, jos sellaisia ei enää täällä etelässä pääse kokemaan.
 

Kaikista ankeimpia on harmaat päivät, jolloin taivaalta tulee vettä tai räntää ja tuuli käy hyytävän kylmänä. Niitä en ole edes kameralle halunnut tallentaa, vaikka varmasti pitäisi, koska suurin osa päivistä on juuri tuollaisia. Onneksi harmauden ja flunssailun lisäksi päiviin on mahtunut myös paljon kivoja juttuja.

Eilen oltiin ensimmäistä kertaa koko poppoo yhden pöydän ääressä, kun Jaakko tuli perheineen tänne päin. Vanhempien ruokapöytä alkaa jo käydä pieneksi, etenkin kun molempien veljien puolisoiden vatsoissa kasvaa taas uusia jäseniä meidän perheeseen. Tuntuu, että siitä on vasta hetki, kun meitä oli vain viisi, nyt meitä on jo kymmenen ja kesällä sitten 12.

 
Olen jo pitkään halunnut ottaa vapaaehtoistyön säännölliseksi osaksi elämääni, mutta en ole halunnut sen vähentävän Mindin kanssa viettämääni aikaa. Tänään oltiin sitten tutustumassa yhdessä Kaverikoira-toimintaan ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, aloitamme yhteisen vapaaehtoistyöharrastuksen jo maaliskuussa. Kirjoittelen toiminnasta varmasti vielä tarkemmin, kunhan kaikki on täysin varmaa.

Huomaa, että kevättä kohti mennään, kun kiinnostukseni ulkomaailmaa kohtaa on nousussa. Kyllä se vaan tuo aurinko ja lisääntynyt valo herättää tämmöisen mörrimöykynkin kolostaan.  Se ikävä kyllä tuntuu verottavan intoani blogia kohtaan, mutta yritän tännekin saada aina jotakin rustailtua. Nyt kuitenkin nautin pesästäni vielä hetkisen flunssan verukkeella ja selvitän, onko Gone girl elokuvana yhtä hyvä kuin kirjana.

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille! :)

maanantai 16. helmikuuta 2015

Piristysruiskeita arkeen

Arki käsittää suuren osan elämästämme. Minulle se on ollut vuosia jossain määrin tylsää ja ankeaa pakkopullaa, josta pitää selvitä, jotta voi sitten lomalla nautiskella elämästä. Myös joku matka pitää aina olla suunnitelmissa, jotta jaksaa puurtaa eteenpäin arjessa. Viimeaikoina olen kuitenkin havahtunut siihen ajatukseen, että ehkä siitä itse arjestakin voisi yrittää tehdä mielekkäämpää.

Suurin ongelma löytyy yleensä asenteesta. Jos ajattelee jo valmiiksi, että mitenköhän rankka tai ankea päivä tästäkin tulee, niin on aika varmaa, ettei siitä kovin hyvä voi tulla. Itse olen tottunut aina odottamaan pahinta, jotta en joutuisi pettymään. Mutta silloin elämää tarkastelee jo valmiiksi negatiivisten lasien takaa, eikä se voi näyttää kovin mukavalta. Pettymyksiä ja huonoja päiviä tulee väkisinkin. Mutta jos odottaa jo valmiiksi niitä, voi jäädä paljon hyvää huomaamatta.



Arjen mielekkyyteen vaikuttaakin paljon jo ihan se, mihin päättää kiinnittää huomionsa. Kiinnittääkö kotona huomionsa sotkuihin vai äidiltä saamiin ihaniin ruusuihin? Muistaako työpäivästä askartelutunnin hirvittävän sekasorron vai upean lopputuloksen? Märehtiikö Kelalta saatua opintotuen takaisinmaksulaskua vai iloitseeko mummilta saamasta uudesta muumimukista?

 
Kaaoksesta syntyi upea avaruus :)
 
 
 
Arki on myös täynnä päivittäisiä rutiineja. Rutiinit sujuvoittavat arkea, mutta jos ne pysyvät aina samanlaisina, voivat ne tehdä arjesta tahmean ja tylsän tuntuista. Rutiinien rikkominen voikin kummasti piristää mieltä. 
 
Pöllömekon paluu <3

 
Lomalla tulee usein koitettua paljon kaikkea uutta, mutta arkena sitä jotenkin jämähtää samoihin juttuihin. Ainakin itselläni on tapana arkisin syödä samoja ruokia, käyttää tiettyjä vaatteita ja tallata tuttuja polkuja. Kuitenkin jo pelkästään erilainen aamupala, unohtuneen vaatteen uudelleen löytäminen tai tavallisesta poikkeava lenkkireitti tuovat iloa arkeen.
 
Kyllästyttiin Mindin kanssa tuttuihin polkuihin ja huristeltiin autolla uusille reiteille.

Kolmas arkeeni liittyvä ongelma on ollut se, että olen aikamoinen kotikissa. En ole ihminen, joka jaksaisi, etenkään viikolla, lähteä istumaan iltaa tai käymään jossakin jokaisen työpäivän jälkeen. Tällä hetkellä minulla ei ole yhtäkään kodin ulkopuolista harrastusta, koska motivaatiota lähtemiseen ei ole. Lisäksi koen tärkeäksi viettää aikaa Mindin kanssa, koska se joutuu usein kuitenkin olemaan yksin jo työpäiväni ajan.
 
Viihdyn kotona, mutta kotiin jämähtäminen on yksi pääsyy, miksi olen kokenut, ettei arjessani oikeastaan tapahdu kauheasti mitään. Miten voisikaan tapahtua, jos joka päivä menen töihin, tulen kotiin, lenkitän koiran ja pysyn kotona. Myös viikonloput saattavat helposti kulua kotioloissa tekemättä juuri mitään. Rentoilu on ihanaa, mutta sekin voi alkaa puuduttaa. Siksi olen viime aikoina yrittänyt tietoisesti kehittää itselleni mielekästä ohjelmaa kodin ulkopuolelle useamman kerran viikossa.


Huippuilta huipputytön kanssa On the Rocksissa <3
 
Viikolla se tarkoittaa lähinnä lähellä asuvien ihmisten tapaamista. Nyt kun asun paljon lähempänä Viiviä ja sukulaisiani, on helppo sopia vierailuja puolin ja toisin. Viivin kanssa pidetään vähintään kerran viikossa yhteinen telkkari-ilta ja melko säännöllisesti tulee myös nähtyä vanhempia, mummia ja Tuomasta perheineen.
 
Vaikka viikonloppuisin on ihanaa ladata akkuja lepäämällä, myös mielekkäästä ohjelmasta voi saada energiaa uuteen viikkoon. Nyt kun olen vähentänyt tavaroiden ostelua, voin panostaa enemmän elämysten hankintaan. Teatterissa, elokuvissa, näyttelyissä tai keikoilla käynti on loistava tapa saada lisäenergiaa arkeen. Eikä se aina ole edes kovin kallista.
 

 
Harrastelijateattereiden näytökset ovat edullisia, mikä ei kuitenkaan tarkoita huonoa esitystä. Kävimme toissa viikonloppuna katsomassa  Höyhentämössä Elina  Kilkun ohjaaman ja käsikirjoittaman Äideistä paskin-näytelmän Teatteri Tetasin esittämänä ja koko esityksen ajan sai nauraa kippurassa. Ikävä kyllä näytökset tuohon ovat jo loppuneet, mutta samannimistä kirjaa lukiessa saa myös hekottaa aika lailla. Myös esimerkiksi opiskelijoiden toteuttamissa spekseissä pääsee katsomaan riemastuttavaa heittäytymistä ja improvisaatiota todella edullisesti.
 
Suosituimpien artistien ja bändien keikat ovat yleensä melko hintavia, minkä takia kannattaakin pitää silmät ja korvat auki. Viivin kanssa  ollaan muun muassa käyty katsomassa Jukka Poikaa ja useita muita artisteja Larun paikallisessa Bar52:ssa noin kympillä. Lisäksi järjestetään myös paljon arvontoja, jossa voi voittaa lippuja keikoille tai muihin tapahtumiin. Ja niissä voi oikeasti jopa voittaa! Itse pääsin perjantaina Radio Aallon eturivinkeikalle Casino Helsingin Fennia-saliin, jossa esiintyjänä oli huikea Haloo Helsinki!
 
 
Voitin kaksi lippua ja menimme  keikalle Anun kanssa. Puitteet olivat upeat, bändi soitti mielettömän hyvin ja Elli esiintyi  flunssasta huolimatta mahtavasti. Reilun tunnin keikalla yhtye soitti paljon uusimman levyn biisejä ja lukuisia aikaisempia hittejään. Keikalla oli hyvä ja rento tunnelma ja sen päätyttyä oli vielä ilmainen skumppatarjoilu ja nimmarienjakotilaisuus. Keikan jälkeen oli heti sellainen olo, että tätä haluan lisää.
 
Toinen mahtava keikkakokemus osui heti lauantaille, kun suuntasimme Viivin kanssa keskustaan viettämään ystävänpäivää. Olin huomannut, että On the rocksissa järjestettäisiin ilmainen PowerBallads-ilta ja menimme mielenkiinnosta paikalle. Ja kyllä kannatti!
 
 
Yhteensä noin 15 solistia esitti yksin ja yhdessä upeita kappaleita noin kahden tunnin ajan. Esiintyjissä oli paljon tuttuja kasvoja Voice of Finlandista sekä esimerkiksi Hanna Pakarinen ja TikTakin Petra. Todella upea keikka ja pelkästään narikan (3e) hinnalla.


 
 
Totta kai matkasuunnittelu on edelleen yksi parhaista keinoista piristää arkea, mutta on paljon muitakin hyviä vaihtoehtoja. Mitkä ovat sinun takuuvarmat piristysruiskeesi arjen keskellä? :)

torstai 12. helmikuuta 2015

Mistä tunnet sä ystävän?

Puhuimme tänään eskarilaisten kanssa siitä, millainen on hyvä ystävä. Kaikki lapset viittasivat innokkaina ja halusivat päästä kertomaan, millainen on heidän mielestään hyvä ystävä. Vastauksissa mainittiin muun muassa se, että hyvä ystävä leikkii kaikkien kanssa, auttaa muita, ei kiusaa, lyö tai naura toisten vahingoille. Keskustelun jälkeen ryhdyimme askarteluhommiin, eikä mennyt kuin hetki, kun yhdessä pöydässä oli riitaa liimasta, toisessa pöydässä haukuttiin kaverin lastenohjelmamakua ja kolmannessa pöydässä oli käynnissä käsirysy. Miten niin tunnen välillä työskenteleväni kuurojen parissa? :D


Se sai minut kuitenkin pohtimaan ystävyyttä ja sen vaikeutta. Hyvä ystävyys on yllättävän hankala juttu, vaikka aikuisena sitä toivookin ystävyydeltä aika erilaisia asioita kuin lapsena. Eiköhän meistä jokainen tiedä, millainen on hyvä ystävä, mutta välillä sitä unohtaa toimia sen mukaisesti. Itse saatan helposti unohtaa pitää yhteyttä läheisiinkin ihmisiin, mikä on varmasti karsinut paljon ystäviä elämäni aikana. Toinen ongelmani ystävänä on se, etten osaa arvioida kovin hyvin, milloin jostakin asiasta kannattaa ilmaista mielipiteensä ja milloin ei.


Elämässäni on ollut monenlaisia kavereita ja ystäviä. Toiset ovat olleet osana sitä pidempään ja toiset lyhyemmän ajan. Vuosien kuluessa olen saanut huomata, miten helppoa on elää ilman ihmisiä, jotka joskus olivat kiinteä osa omaa elämääni ja arkeani. Ja sen, miten nopeasti ihmisistä, jotka joskus olivat maailman tärkeimpiä, voi tulla vain hyvänpäiväntuttuja. Iän myötä olenkin huomannut, miten harvinaista aito ystävyys on ja olen alkanut arvostaa sitä paljon enemmän.



Lapsena uskoin olevani erottamaton ensimmäisen parhaan ystäväni kanssa. Elämä kuitenkin kuljetti meidät aivan eri suuntiin ja nykyään kuulumisia vaihdetaan enää vain kerran vuodessa, jos edes silloin. Ala-asteella kuuluin puolestaan kiinteään ystäväkolmikkoon, joka näin jälkikäteen katsottuna oli kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen ystävyyssuhde. Myös näistä ystävistä on tullut ihmisiä, joiden kanssa näen kerran tai kaksi vuodessa. Kolmistaan emme ole tavanneet sitten kouluaikojen.

Ala-asteella minulla oli kavereita, jotka muuttuivat kiusaajiksi. Silloin minussa särkyi jotakin ja ymmärsin, etteivät ihmiset aina ole sitä, miltä näyttävät. Se teki minusta paljon valikoivamman ihmisten suhteen ja aloin rakentaa suojamuuria ympärilleni. Vuosiin on mahtunut myös paljon kavereita, joiden kanssa olen viettänyt päivittäin aikaa yläasteella, lukiossa tai yliopistossa. Kun opinnot ovat loppuneet, nuo kaveruudetkin ovat hiljaa hiipuneet pois.



Elämässäni on ollut myös kaksi koiraystävää. Geena ja Mindi ovat olleet minulle paljon tärkeämpiä kuin monet ihmisystäväni. Koiran ja ihmisen välisessä ystävyydessä on jotakin niin erityistä, ettei sitä voi ymmärtää, jossei sitä ole itse kokenut. Koiralta saatu ystävyys on vilpitöntä ja ehdotonta, mikä tekee siitä todella ainutlaatuista. Geenan kuolemaa surin enemmän kuin monen ihmisen. Uskon kuitenkin, että ne, joita rakastamme eniten, ovat tallessa sydämessämme, eivätkä koskaan katoa elämästämme. He kulkevat rinnallamme, vaikka emme enää heitä näkisikään.


Vuosien varrelle on myös mahtunut miespuolisia kavereita. Osan kanssa kaveruussuhde on aina ollut selvä juttu. Sitten on niitä, joiden kanssa on joutunut arpomaan kaveruuden ja ihastumisen välillä. Ja niitä, joiden kanssa suhde tulee aina olemaan omituinen sekoitus kaveruutta ja flirttiä. Sitten on tietysti poikaystävät, joita olen pitänyt myös hyvinä ystävinäni. Kukaan heistä ei enää ole ystäväni, vaikka on sitäkin yritetty. Jos rakkaus on ollut polttavaa, sen jälkeinen ystävyys ei vain ehkä ole mahdollista. Silti on tuntunut pahalta menettää ihminen, joka on aiemmin ollut se kaikista tärkein.

Ystävyys voi alkaa missä tahansa vaiheessa elämää ja yhtä lailla se voi loppua koska vaan. Se voi alkaa tarhassa, koulussa, harrastuksessa, töissä, matkalla, kadulla tai netissä. Ystävyyden voi myös löytää yllättäviltä tahoilta, kuten entisen poikaystävän äidistä tai siskosta. Olen todella kiitollinen siitä, että he ovat edelleen kiinteä ja tärkeä osa elämääni, vaikka erostamme on jo yli kaksi vuotta. Ystävyydessä hienointa onkin se, että se ei katso ikää, sukupuolta, ihonväriä, uskontoa, koulutusta tai mitään muuta pinnallista asiaa. 



Harva ystävyyssuhde säilyy läpi elämän. Silti niistä jokainen on tärkeä. Ystävyyssuhteistani vain yksi on kestänyt läpi kaikkien kouluvuosien ja tuntuu vain paranevan vuosi vuodelta. Viivin ja minun ystävyys on muuttanut muotoaan ja syventynyt vuosien varrella. Olemme todella erilaisia ihmisiä, mutta välillämme on syvä yhteys. En usko, että voin löytää vastaavaa yhteyttä kenenkään toisen ihmisen kanssa. Se on niin vahva, että sen menettäminen pelottaa enemmän kuin mikään muu.


Minulle ystävyyden hyvänä mittarina toimii etäisyys. On helppoa ylläpitää ystävyyttä, jos on samassa koulussa, työpaikassa tai harrastuksessa. Mutta silloin, kun ystävä asuu toisessa kaupungissa tai jopa toisella puolella maapalloa, punnitaan ystävyys vasta kunnolla. Viime vuosi oli sekä minulle että läheisille ystävilleni todella matkustuspainotteinen, joten usea ystävyyssuhde oli koetuksella. Ilokseni sain huomata, että kolme niistä kesti koetukset. Juuri se tekee Viivistä, Emilystä ja H:sta minulle erityisen tärkeitä ystäviä.



Vuosi vuodelta minusta on tullut nirsompi ihmisten suhteen. Arvostan omaa aikaani niin paljon, että sen ihmisen, jolle annan aikaani, täytyy olla jollakin tavalla erityinen. Elämä on liian lyhyt ihmissuhteisiin, jotka ottavat enemmän kuin antavat. Mieluummin haluan elämääni vähän hyviä ystäviä kuin paljon huonoja. Ja yhtä lailla haluan mieluummin keskittyä olemaan hyvä ystävä muutamalle ihmiselle kuin olla huono ystävä kymmenelle. Hyvä ystävyys vaatii paljon huolenpitoa, eikä sitä saisi koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Kun sitä muistaa vaalia ja hoitaa hyvin, se saattaa parhaimmillaan kukoistaa koko loppu elämän.

Kiitos kaikille rakkaille ystävilleni, jotka teette elämästäni niin paljon parempaa. Olette todella tärkeitä <3

lauantai 7. helmikuuta 2015

MatkaMuistoja: Kielikurssi Australiassa, Sydney

Matkamuisteluissa hyppään suoraan kesään 2006, vaikka väliin mahtuivatkin syksyinen golfmatka Tunisiassa, talvinen vierailu Hollannissa kouluprojektin merkeissä ja pääsiäisen perinteinen laskettelureissu Ylläkselle. Kyseisistä matkoista minulla on vain hyvin vähän ja todella huonolaatuista kuvamateriaalia, minkä takia en tee niistä postauksia. Itse kun koen etenkin matkustuspostauksissa kuvat aika olennaiseksi asiaksi.

Mutta sitten itse asiaan eli STS:n kielikurssiin Australiassa, jonne lähdin Viivin kanssa kesä-heinäkuussa 2006. Kuukauden mittaisen kurssin ajan asuimme Sydneyssa hostemännän luona ja teimme paljon erilaisia retkiä ja reissuja Sydneyssa ja muualla Australiassa. Koska asiaa ja kuvia on niin paljon, päätin jakaa muistelut kahteen osaan. Tässä ensimmäisessä käsittelen pelkästään Sydneya ja itse kielikurssia ja toisessa osassa kirjoittelen Blue Mountainsin alueesta, Canberrasta, Airlie Beachista ja Isosta valliriutasta.


Australialla on pitkään ollut erityinen paikka sydämessäni. Kenties se johtuu siitä, että se on ensimmäinen matkakohde, josta minulla on muistikuvia, kun vuonna 94 kiersimme perheen kanssa ympäri Australiaa. Olin jo kauan hinkunut takaisin tuohon luomoavaan maahan, minkä takia en miettinyt pitkään ennen kuin vastasin myöntävästi Viivin kielikurssiehdotukseen. Niinpä edellisenä kesänä toimivaksi todettu reissukaksikkomme pakkasi tavarat ja suuntasi kohti Sydneya kesäkuussa 2006.


Olen vuosien varrella vieraillut monissa suurkaupungeissa ja Sydney on edelleen yksi ehdottomista suosikeistani. Se on monipuolinen, mielenkiintoinen ja rento. Se myös tuntui heti ensimmäisistä päivistä lähtien kotoisalta, vaikka meidän asuinolosuhteet (joihin palaan vielä myöhemmin) olivatkin kaikkea muuta kuin miellyttävät. Sydneyssa suurkaupungin vilinä sekoittuu rennon letkeään rantaelämään. Aussien "No worries"-asenne on ihailtavan positiivista ja ystävällistä. Sen takia olikin sääli, että päädyimme Viivin kanssa asumaan ehkä koko Sydneyn negatiivisimman ihmisen luokse.


Yksi Sydneyn parhaimmista puolista on meri, joka on vahvasti osa kaupunkia. Keskusta-alue on vähän kuin yhdistelmä New Yorkia ja Rivieraa. Kauniit purjeveneet lipuvat rauhallisesti pilvenpiirtäjien ja kaupungin vilinän ohitse. Jo heti keskustan tuntumassa sijaitsee kauniita pientaloalueita, jotka tekevät tuosta miljoonakaupungista todella kodikkaan. Sydney on kuuluisa upeista, hienohiekkaisista surffirannoistaan, mutta sieltä löytyy myös karumpia rantoja, joissa voi kuluttaa aikaa vaikka valaita bongaten. Matkamme aikana rantaelämä jäi kuitenkin aika minimiin, koska Suomen kesäaika on Australiassa talviaikaa ja lämpötilat vaihtelivat 10 ja 20 asteen välillä.


Vaikka olimme kielikurssilla, varsinaisia oppitunteja meillä ei ollut ollenkaan. Arkisin tapasimme koko kielikurssiryhmän kanssa jossakin päin keskustaa ja teimme yhdessä erilaisia retkiä ympäri kaupunkia. Viikkojen aikana kiersimme muun muassa Sydneyn keskusta-aluetta ja rantoja kävellen, bussilla ja veneellä. Vierailimme myös Sydneyn oopperatalossa, akvaariossa ja eläintarhassa. Välillä osallistuimme erilaisille Australian kulttuuriin liittyville luennoille ja  toisina päivinä vain hengailimme rennosti puistoissa tai teimme ostoksia. Kielikurssin loppupuolella meillä oli myös yhteinen illanvietto "Fun-boatilla", joka koostui lähinnä rennosta hengailusta ja erikoisista karaoke-esityksistä.


Kotiinpaluun lähestyessä koimme vielä yhden ikimuistoisen kokemuksen Sydneyssa, kun kipusimme isommalla ryhmällä kohti Harbour Bridgen huippua. Kiipeäminen sujui turvallisesti vaijeriin kiinnitettynä ja pääsimme ihastelemaan sillalta aukeavia upeita maisemia ympäri Sydneyn. Ikimuitoinen kokemus, jota voin suositella kaikille Sydneyssa vieraileville. 

Neljän viikon aikana Sydneysta kerkesi saada melko kattavan kuvan, vaikka paljon jäi varmasti vielä näkemättä ja kokematta. Kielikurssin kautta ja paikallisen luona asuessa kaupunkiin pääsi kurkistamaan vähän pintaa syvemmälle tavalliseen matkaan verrattuna. Sydney on kaupunki, johon lähtisin koska vain uudestaan. Se on kaupunki, josta löytyy varmasti tekemistä jokaiselle. Sydneyssa on helppo toteuttaa kaupunki-, ranta- ja aktiiviloma yhdessä paikassa ja se sopii mielestäni kaikenikäisille. 


Sitten vielä muutama sana asuinolosuhteistamme Sydneyssa. Tiesin aina, etten lähtisi vaihto-oppilaaksi tai opiskelijavaihtoon, koska en vain kestäisi asua niin pitkää aikaa ventovieraiden ihmisten kanssa saman katon alla. Tuo kielikurssikokemus vain vahvisti näkemystäni tästä asiasta. 

Meidät sijoitettiin Viivin kanssa saman hostemännän luokse, joka oli kielitaidon kehittymisen kannalta huono asia. Voin kuitenkin suoraan sanoa, että jos olisin joutunut kyseisen ihmisen luokse yksin, olisin varmasti lähtenyt maitojunalla takaisin kotiin. Asuinolosuhteet olivat päällisin puolin oikein hyvät. Asuinalue oli rauhallinen, talo viihtyisä, saimme molemmat omat huoneet ja hostillamme oli ihania lemmikkejä. Kaikki vaikutti siis aluksi paremmalta kuin hyvältä, kunnes totuus alkoi paljastua.



Nainen, jonka luona asuimme, oli nimittäin ehkä maailman pihein ihminen ja teki hostaamista selvästi vain rahasta. Hän säännösteli ruokaamme todella tarkasti ja huomautti jokaisesta ylimääräisestä suupalastamme. Minimaaliset illallisannokset oli aina annosteltu valmiiksi lautasille ja santsaamisesta saattoi vain haaveilla. Jääkaappi ammotti aina tyhjyyttään ja jouduimme usein ostamaan lisäruokia itsellemme, jotta jaksoimme koko päivän. Usein hiippailimme myös Viivin kanssa yöllä salaa keittiöön syömään paahtoleipiä kurniviin vatsoihimme. 

Talossa ei myöskään ollut minkäänlaista lämmitystä tai eristystä, mikä teki siitä talvilämpötiloissa jääkylmän. Ja olen vielä todella kuumaverinen ihminen, joka harvoin kärsii kylmyydestä. En ole koskaan edes Suomen paukkupakkasissa kokenut sellaista kylmyyttä kuin tuossa talossa. Öisin kääriydyin kolminkertaisiin vaatteisiin, kahteen peittoon, pipoon sekä hanskoihin ja silti heräsin hampaiden kalinaani ja siihen, että tukkani oli märkä kosteudesta. Seinistä tuuli läpi ja ulkona tuntui olevan lämpimämpää kuin sisällä. Värisyttää vieläkin, kun muistelen sitä kylmyyttä!


Nainen ei myöskään ollut mikään ystävällisyyden perikuva ja siksi olimmekin iloisia, että hän teki pitkiä työpäiviä. Vapaa-aikaa kulutimmekin yleensä kahdestaan Viivin kanssa ostoskeskuksissa kierrellen (ja syöden!) sekä telkkaria katsellen. Yksi hostimme harvoista hyvistä puolista oli hänen kaksi miespuolista kaveriaan, jotka tarjoutuivat yhtenä päivänä viemään meidät Harrikka-ajelulle pitkin Sydneyn rannikkoa. Kerrassaan upea kokemus, joka ei varmasti unohdu koskaan.

Matka ei siis ollut pelkkää unelmaa, vaan siihen sisältyi myös paljon hetkiä, kun olimme valmiita pakkaamaan laukkumme ja lähtemään kotiin. Vanhempamme yrittivät järjestää meille Suomesta käsin vaihtoa uuteen hostperheeseen kuultuaan asuinolosuhteistamme. STS:n henkilöstö kuitenkin vain totesi, etteivät tytöt varmaan ole yrittäneet sopeutua tarpeeksi paikalliseen kulttuuriin. Jep, sehän se ongelma olikin! En siis voi lämpimin mielin suositella kyseistä firmaa, vaikka kielikurssi olikin monilta osin todella hieno ja onnistunut kokemus.

Sellaisia muistoja Sydneysta ja kielikurssista. Seuraavassa osassa sitten loput tuosta ikimuistoisesta matkasta. Oletko sinä ollut kielikurssilla jossakin päin maailmaa tai haaveiletko sellaisesta? :)

maanantai 2. helmikuuta 2015

Makoisa maanantai

Se tunne, kun herää aamulla vaistomaisesti melko aikaisin ja voikin vain kääntää kylkeä. Se rauha, kun voi kävellä Mindin kanssa pidemmän aamulenkin ilman jatkuvaa kellonkyttäämistä. Se riemu, kun tajuaa päivän ainoiden "töiden" olevan pyykinpesu ja kaupassakäynti. Se rentous, kun voi käydä ruokaostoksilla silloin, kun kaupassa on vielä rauhallista. Se ihanuus, kun voi istua parvekkeella lumisateen ympäröimänä. Se autuus, kun jääkaapissa on äidin tekemiä lihapullia ja perunamuusia.  
 
Maanantaivapaissa on ihan oma tunnelmansa verrattuna muihin vapaapäiviin. Silloin viikon ankein päivä muuttuu viikon ihanimmaksi päiväksi. Tänään minulla on vapaa maanantai ja olen ottanut siitä ilon irti. Loppupäivän aion kuluttaa vähintään yhtä rennosti Mindin kanssa löhöillen, lenkkeillen ja Fazerin popcorn suklaata mutustaen. Vaikka vapaapäivät onkin ihania, täytyy myöntää, että jollain oudolla tavalla on jo vähän ikävä eskarin kauhukakaroita. No, huomenna koittaa taas paluu siihen ihanankamalaan kaaokseen.
 
 
 
Maanantain piristykseksi tajusin myös, että nykyään kaikki kännykällä ottamani kuvat tallentuvat OneDriven verkkokansioon, eivätkä poistu sieltä, vaikka poistaisin ne kännykästä. Niitä selaillessa löysin taas niin huikean kuvasarjan itsestäni, että enpä voinut muuta kuin julkaista sen, jotta muutkin saisivat piristystä maanantaihin. Elämää ja etenkään itseään ei kannata ottaa liian vakavasti :D
 
Miten niin vietän liikaa aikaa itseni kanssa? :D
 
Ainiin, unohdin melkein hehkuttaa asiaa, minkä takia olen ollut viime päivät ihan älyttömän hyvällä tuulella. En ole koskaan ollut kauheasti onnettaren suosiossa ja sen takia muistan tarkasti ne edelliset kerrat, kun tuurini on kääntynyt. Ensimmäisellä kerralla voitin 5 kiloa sipsejä, toisella kerralla lahjakortin Linnanmäelle ja viime viikolla arpaonni suosi minua kolmannen kerran elämässäni. Ei, minusta ei tullut lottomiljonääriä, mutta tästä voitosta olen lähes yhtä onnellinen.
 
Voitin nimittäin kaksi lippu Radio Aallon järjestämälle eturivinkeikalle, jonka esiintyjänä on Haloo Helsinki! En ole koskaan hurahtanut sen suuremmin mihinkään artistiin tai bändiin (paitsi Spice Girls :D), mutta Haloo Helsinki! on tehnyt minuun suuren vaikutuksen viime vuosina. Jouluna sain lahjaksi yhtyeen pari vanhempaa levyä, joita olen kuunnellut puhki koko alkuvuoden. Ainakaan noihin kahteen levyyn ei ole mahtunut juuri yhtäkään huonoa biisiä ja monet kappaleista ovat koskettaneet todella syvältä. Myös viimeisimmän levyn kaikki sinkut ovat ainakin osuneet ja uponneet minuun täysin, joten varmasti sekin tulee jossain vaiheessa hankittua.
 
 
 
Sen lisäksi, että Haloo Helsinki! tekee loistavaa musiikkia ja koskettavia sanoituksia, olen myös saanut sen käsityksen, että he ovat todella hyviä live-esiintyjiä. Sen takia odotankin tuota 13.2 Casino Helsingissä järjestettävää keikkaa suurella innolla. Näköjään välillä kannattaa unohtaa skeptisyytensä kaikkia arvontoja kohtaan ja kokeilla onneaan. Nythän noita lippuja samaiselle keikalle voi voittaa joko yhtyeen biisejä Aallolta bongaten tai sitten netin kautta, josta itse lippuni voitin. Linkki sivuille tässä. Ja tässä osa niistä biiseistä, jotka ovat osuneet todella syvälle sisimpääni.
 
 
 
 
Mukavaa maanantaita kaikille! :)