Onnellisuus on asennekysymys

Tiedättekö, on aika hieno tunne, kun tajuaa, että jokaisella myrskyllä on ollut tarkoituksensa. Kun huomaa, että kaikkien riepottelujen jälkeen sitä seisoo edelleen pystyssä, on oppinut monta tärkeää läksyä ja pystyy olemaan aidosti onnellinen.

 

Tällä viikolla olen konkreettisesti tajunnut, miten paljon tämä vuosi on muuttanut minua. Vaikka elämäni on edelleen kuin levällään oleva korttipakka, asunto on vaihtunut melkein puolet edellistä pienempään ja marraskuu on täydessä "kukoistuksessaan" olen ihan hirvittävän onnellinen. Kaikkien kokemusteni jälkeen olen vihdoinkin oppinut keskittymään niihin asioihin, jotka ovat elämässäni hyvin ja tekevät minusta onnellisen. Ja luottamaan siihen, että asiat järjestyvät.

Olen aivan rakastunut mun parvekkeeseen. Näin olen aloittanut jokaisen aamuni <3

 

Ennen kammosin ajatusta Helsinkiin palaamisesta, mutta ainakin ensimmäinen viikko on sujunut todella positiivisessa vireessä. Asunto, jota ennen inhosin, on muuttunut kodiksi, jossa toivon pystyväni asumaan pidemmänkin aikaa. Eikä hermo ole palanut (ainakaan vielä!) lähellä asuviin sukulaisiin ja tuttaviin. Ehkä kyseessä on jonkin sortin kuherruskuukausi, mutta ainakin tällä hetkellä vaikuttaa, että tein oikean päätöksen muuttaessani takaisin juurilleni.

 

Tämän viikon olen omistanut asunnolleni, koska minulle koti on tärkein pohja onnelliselle elämälle. En siedä muuttolaatikoiden keskellä elämistä, vaan haluan saada heti kaikki tavarat paikoilleen (jotta voin alkaa sen jälkeen levitellä niitä hujan hajan :D). Niinpä olen yrittänyt mahduttaa kaksioelämään tottunutta omaisuuttani tänne yksiöön. Tehtävä ei ole ollut ihan helppo, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää jo aika hyvältä. Kunhan saan vielä tehtyä loppuviilaukset, esittelen kotini kunnolla täällä bloginkin puolella.

Pitäähän sitä opella olla oma liitutaulu! Suuri kiitos vanhemmille, jotka ovat remontoineet asunnosta aivan ihanan :)

 

Tänään sain hommattua netinkin tänne, joten huomenna ja ensi viikolla on aika tarttua seuraavaan haasteeseen, työnhakuun. On ollut ihanaa, miten monet tutut ja tuttujen tutut ovat ottaneet yhteyttä työasioihin liittyen ja elättelenkin toivoa, että saisin tehtyä lyhytaikaisia sijaisuuksia jo paljon tämän vuoden puolella. Virkaan on vielä pitkä matka, mutta jostain se on lähdettävä ponnistamaan.

 

Tällä viikolla olen kodinlaittamisen lisäksi nauttinut myös ajasta niiden kanssa, joita kaipasin ollessani reissussa. Mindi on tietysti niistä ykkönen ja yhdessä olemmekin totutelleet uuteen kotiimme, joka on ilokseni sujunut yllättävän hyvin. Sitten olen tietysti viettänyt aikaa perheeni ja muiden sukulaisten kanssa. Eilen kävin katsomassa serkkuni suloista alle kaksiviikkoista prinsessaa ja tänään näin Fyllinkin pitkästä aikaa. Oli kyllä tyttö kasvanut taas valtavasti, ennen lähtöäni tytöllä oli käytössä vain pakki, mutta nyt kontataan jo täysillä eteenpäin ja noustaan seisomaan. Ihanaa päästä seuraamaan tytön kasvua nyt ihan lähietäisyydeltä.

 

 Sukulaisten lisäksi on tullut tietysti vietettyä paljon aikaa myös Viivin kanssa. Olen niin fiiliksissä, että pystymme nyt näkemään viikoittain ja juoruamaan livenä. Lisäksi olen totta kai korvannut seitsemän viikon telkkarittoman elämäni tuijottamalla töllöä nyt sitten niidenkin edestä. Olen muun muassa nautiskellut kaikki Vain elämää-jaksot tallennuksesta, ei vitsi mikä kausi!

 

Olisi helppo suistua samanlaisen ahdistuksen tai lamaannuksen valtaan, kun palatessani Thaimaasta, mutta jostain syystä oloni on seesteinen. Etelä-Afrikan matka  avasi silmäni ja ymmärsin, miten hyvin asiani ovat. Rakkaus on elämän suurin voima ja minä olen nyt rakkauden  ympäröimänä. Minulla on ympärilläni ihmisiä, jotka välittävät aidosti minusta ja  auttavat elämässä eteenpäin. Olen vihdoin ymmärtänyt, että onnellisuus on oikeasti kiinni asenteesta. Ja minun lasini on tällä hetkellä puolitäysi eikä enää puolityhjä niin kuin ennen.

Onnellista viikonloppua kaikille! :) 

Käsittämättömän viikon käsittämätön lopetus

Harvoin samaan viikkoon mahtuvat telttailu, villieläinten bongaus Etelä-Afrikan savannilla, vierailu yhdessä maailman vaarallisimmista kaupungeista, lentomatka maailman toiselta puolelta toiselle, koko ydinperheen yhteinen illallinen ja Suomen marraskuu. Mutta muun muassa nuo kaikki asiat olen kokenut kuluneena viikkona. Miten lopettaa tuollainen käsittämätön viikko?

 

Tietysti menemällä Matin ja Tepon 45-vuotisjuhlakonserttiin! Voi kyllä, vihdoinkin vääryydet kuitattiin, kun vietimme Viivin kanssa lauantaina epävirallisia viisikymppisiämme suuntaamalla noiden ikivihreiden turkulaisveljesten konserttiin Hartwall Arenalle. Miten niin meni vitsi taas vähän liian pitkälle? :D No, kerranhan tässä vaan eletään ja hauskaa oli.

 

 

Viivin suhteiden kautta saimme kokonaisen aition käyttöömme ja siellä sitten nauroimme kippurassa koko illan. Tunnettiin ehkä neljä biisiä koko setistä, mutta niiden aikana jammattiin sitten sitäkin kovemmin. Koko konsertti oli kyllä jotenkin aika surkuhupaisa, kun yleisöä oli paikalla todella vähän. Veljesten puheista emme saaneet juuri mitään selvää, mutta tanssiliikkeet olivat sitäkin kovempia! Luonnollisesti ilta jatkui Larun paikalliseen Bistro Pirattiin, josta tulee varmasti lähiaikoina muodostumaan huolestuttavalla tavalla meidän kantapaikka.

 

Todella omituista, että nyt sitä olisi oikeasti tarkoitus aloittaa eläminen Lauttasaaressa kuuden vuoden tauon jälkeen. Tuleva viikko kuluu varmasti pitkälti asuntoa laittaessa ja sitten pitäisi kohdata se aikuisuus ja ryhtyä työnhakuhommiin. Kunhan nyt ensin saisi netin, telkkarin ja kännykän toimintakuntoon. Varmasti kirjoittelen tunnelmia kunhan kerkeän, mutta nyt alkuun saattaa olla vähän hiljaisempaa, kun pitäisi yrittää saada elämä edes jonkinlaiseen järjestykseen.

Mukavaa viikkoa kaikille :)

Johannesburgin kautta kohti kotia

Viimeiset päivät matkastani vietin pahamaineisessa Johannesburgissa. Ilmat muuttuivat taas harmaiksi ja sateisiksi, joten olenkin jo henkisesti valmistautunut siihen näkymään, joka minua odottaa, kun laskeudun Suomen marraskuuhun. Kaupunki ei tarjoa turistille kauheasti nähtävää, mutta sitäkin enemmän historiaa. Ja ikävä kyllä Etelä-Afrikan historia ei ole kovinkaan kaunis.

  

Majapaikkani Mufasa Backpackers sijaitsi lentokentän lähellä, josta oli noin tunnin ajomatka keskustaan. Paikka oli oikein viihtyisä, ainoat ongelmat koskivat retkivarauksiani, mutta nekin lopulta järjestyivät parhain päin kiitos mukavan omistajan. Ihania koiria oli tuollakin majapaikassa useita, mutta mikään ei tule voittamaan sitä tunnetta, kun huomenna saan oman, rakkaan Mindin taas syliini <3

 

 

Eilen olin "kävelykierroksella" Johannesburgin sateisessa keskustassa, mikä tarkoitti sitä, että ajelin oppaan kanssa ympäri kaupunkia. Turvallisuussyistä emme kävelleet pitkin katuja, tiedä sitten, oliko se liioittelua vai onko keskusta oikeasti niin vaarallinen paikka liikkua. Yhden pysähdyksen teimme Constitution Hillilla, jossa pääsin tutustumaan maan oikeuslaitokseen. Oikeustalo on rakennettu entisen vankilan alueelle, jossa vankeina ovat olleet muun muassa Mandela ja Gandhi.

Elämä on kyllä välillä kummallista. Gandhin mietelause johdatti minut tälle matkalle, mutta vasta täällä minulle selvisi, että hän vietti 25 vuotta elämästään Etelä-Afrikassa vapaana ja vangittuna. Sattumaa vai kohtalon johdatusta, mene ja tiedä!

  

Vierailulla opin jälleen paljon tämän maan kiinnostavasta, mutta rankasta historiasta. Tällä hetkellä maassa pyritään takamaan kaikille tasavertaiset oikeudet, mutta niiden käytännössä toteutuminen on edelleen vähän kyseenalaista. Kuitenkin esimerkiksi Etelä-Afrikka on yksi harvoista maailman maista, joissa homopareilla on oikeus avioliittoon. Niin, että terveiset vaan sinne Suomen eduskuntaan, jossa pähkäillään ilmeisesti edelleen tätä itsestään selvää lakipykälää!

Tänään pääsin myös tutustumaan itse vankilaan ja sen vankien elinolosuhteisiin. Eipä niissä taas ollut kehumista. Vankila lakkautettiinkin lopulta sen takia, että siellä levisi niin paljon sairauksia.



  

Pysähdyimme myös Carlton Centerissa, joka on koko Afrikan korkein rakennus. Kävimme 50. kerroksessa Top of Africassa "ihastelemassa" maisemia yli kaupungin. Sen jälkeen kävin vielä pikaisilla ostoksilla keskuksen alakerroksissa ja löysin vihdoin etsimäni, OREOSUKLAAN! Nyt vaan yritän jemmata sen niin hyvin, että sitä jää vielä kotiinkin vietäväksi :D

 

Retkisekaannusten takia pääsin tänäänkin Top of Africaan ja ilokseni ilma oli huomattavasti parempi. Niinpä sain paremman käsityksen siitä, kuinka valtava kaupunki Johannesburg oikein on. Sehän on asukasluvultaan koko Etelä-Afrikan suurin kaupunki, joka perustettiin aikanaan alueelta löytyneiden suurien kultaesiintymien takia. Edelleen se on Etelä-Afrikan taloudellinen keskus, jossa käydään vilkasta kulta- ja timanttikauppaa.

Keskustakierroksen jälkeen suuntasimme Apartheidmuseoon, jossa ei ikävä kyllä saanut ottaa kuvia. Museossa oli kattava kokoelma kuvia, videoita ja tekstejä tuosta vuosikymmeniä maassa vallinneesta liikkeestä, joka lakkautettiin vasta vuonna 1991. Tällä upealla maalla on hirveä historia, joka näkyy monella tapaa vielä nykyäänkin. En ala kertomaan siitä sen yksityiskohtaisemmin, mutta suosittelen tutustumaan. Pahinta siinä kaikessa on se, miten vähän aikaa Etelä-Afrikassa on vallinnut tasa-arvo valkoisten ja värillisten välillä. Ajatelkaa, että mustat saivat äänestää ensimmäistä kertaa täällä vasta vuonna 1994.

Kävimme myös Hector Pieterson Museossa, joka on saanut nimensä 13-vuotiaalta pojalta, joka kuoli täysin sivullisena poliisien ampumana 16.6.1976, kun he aloittivat ammuskelun nuoria mielenosoittajia vastaan. Museoon on koottu paljon kuva- ja tekstimateriaalia liittyen vuoden 1976 kansannousuun, joka johti useiden ihmisten kuolemiin.

Museo sijaitsi Sowetossa, joka on valtava mustien asuinalue Johannesburgin läheisyydessä. Sowetossa on useita puolia aina hulppeista rikkaiden taloista ränsistyneisiin peltihökkeleihin. Kävimme myös kadulla, jossa asuivat aikanaan kaksi sittemmin Nobel palkittua, Nelson Mandela ja arkkipiispa Desmond Tutu.

 

Teimme myös lyhyen kävelykierroksen Soweton köyhimmässä osassa, joka toi mieleeni Skandaalin townshipin ja sen lapset, joita ajattelen edelleen päivittäin. On uskomatonta, miten suuria kontrasteja yhdessä maassa voi olla. Niin paljon hyvyyttä ja kauneutta, mutta siinä rinnalla myös köyhyyttä ja rumuutta.

Toivon todella, että tämä maa saa rakennettua kansalleen valoisamman tulevaisuuden. Tällä hetkellä tilanne vaikuttaa huonolta, koska maata johtaa presidentti, joka on tunnetumpi seksiseikkailuistaan kuin yhteiskunnan parantamisesta. Korruptio on yksi maan suurimmista ongelmista, mikä taas on johtanut siihen, että ihmiset ovat alkaneet ottaa lakia omiin käsiinsä. Tuntuukin, että menetettyään Mandelan tämä maa on ajautunut pienoisen kaaoksen valtaan. Toivottavasti se kuitenkin vielä löytää suuntansa kohti parempaa tulevaisuutta.

Onneksi kierroksen lopuksi pääsimme vähän iloisempiin tunnelmiin zulumiehen esityksen kautta. Myös lentokentällä minua odotti iloinen afrikkalainen musiikki- ja tanssiesitys, joka muistutti taas siitä riemusta, mikä tästä kansasta kumpuaa. Nyt vain odottelen koneen lähtöä ja toivon selviäväni lennosta edes jotenkin. Onnea on muuten uusi kamera, jolla saa editoitua matkaväsymyksen merkit pois naamasta :D

Tavallaan ihan hyvä, että vähän huonommat palat Etelä-Afrikkaa jäivät viimeiseksi, koska nyt on sellainen olo, että onkin jo aika palata takaisin kotiin. 7 mielenkiintoista, opettavaista ja upeaa viikkoa takana. Niin paljon kokemuksia, ajatuksia ja tunteita, että niitä työstäessä menee helposti koko loppu vuosi. 7 viikkoa Suomessa saattaa kulua ilman, että niistä jää minuun minkäänlaista jälkeä. 7 viikkoa Etelä-Afrikassa ovat puolestaan mullistaneet koko maailmani. Se on tärkein syy, miksi matkustan. Jokainen matkani on vaikuttanut minuun tavalla tai toisella. Tämä matka on jättänyt valtavan jäljen sydämeeni, josta olen ikuisesti kiitollinen.

 

Kiitos teille kaikille, jotka olette eläneet mukanani tätä unohtumatonta matkaa. Sen takia on tuntunut, etten ole ollut yksin, vaikka olenkin reissannut itsekseni. Nyt on kuitenkin aika palata kotiin, jossa minua odottavat uudet kuviot vanhassa ympäristössä. Saa nähdä, kuinka se lähtee sujumaan ja kuinka pian matkakuume taas yllättää. Jos sitä nyt vaikka loppuvuoden malttaisi pysyä Suomen rajojen sisällä. Koti, täältä tullaan!

Kotiinpaluun riemuja

Olen kotona. KOTONA!!! En vieläkään tajua sitä. Viikko sitten makasin vielä Koh Mukin lämmössä ja nyt olen jo melkein viikon totutellut elämään taas täällä Suomen päässä. Koko alkuviikon vietin Lauttasaaressa perhettä ja ystäviä nähden, joten vasta tänään kotiuduin oikeasti tänne Turkuun asti. Ja kaikista ihaninta on se, että Mindi tuhisee tossa vieressä <3 Vaikka Thaimaan kulkukoirat veivät sydämeni, ei oman koiran näkemistä voita mikään. Se tunne, kun näin Mindin lentokentällä ja pääsin paijaamaan ja hellimään mun pientä pitkästä aikaa oli sanoinkuuvaamattoman ihanaa. Onneksi pelkoni eivät toteutuneet ja Mindi muisti vielä minut tervehtien märillä pusuilla ja hengenahdistuskohtauksella. 

Haikeat hyvästit yhdelle kaverille tarkoittivat riemukasta jälleennäkemistä toisen kanssa :)

Mindin lisäksi on ollut tietysti ihanaa nähdä muita rakkaita pitkästä aikaa sekä uusinta rakkaintani, kovaa vauhtia kasvavaa veljentyttöäni. Aivan ihastuttava pikkuneiti, joka huutaa kovaa ja korkealta. Hyvä vaan, eipä se ääni muuten meidän apinalauman yli kuuluisikaan :D Oli uskomaton tunne saada tyttö ensimmäistä kertaa syliin, en voi vieläkään uskoa, että olen sellaisen ihanuuden täti!

Kotiinpaluu on sujunut ihan hyvin, mitä nyt unirytmi on edelleen ihan sekaisin, mutta ehkä sitä vielä joku yö taas nukkuu normaalitkin yöunet (ainakin toivottavasti tai muuten joudun pian eläintarhaan, kun yhdennäköisyys pandojen kanssa on niin huomattava :D) Myös sääoloihin sopeutuminen on ottanut aikansa. Pikku hiljaa sitä on taas alkanut tottua, ettei ulkona odotakaan 35 asteen lämpöaalto, turkoosi meri ja hiekkaranta, vaan hyytävä kevätviima ja tasainen harmaus.

Rantakauden avautumista odotellessa :D

Tänä vuonna on ilmeisesti ollut kaikista oudoin talvi pitkään aikaan ja sen kyllä huomaa nytkin. Eipä uskoisi, että eletään vasta maaliskuun alkua, kun lähtee ulos kävelemään. Pakkasta on hädintuskin vain öisin ja päivisin lämpöä on ollut jopa 5 astetta. Helsingissä oli sentään edes vähän merkkejä talvesta pienten lumikinosten ja sulavan jään muodossa, mutta Turussa talvea ei kyllä ole tainut olla oikein missään vaiheessa kunnolla. Jos tahti jatkuu tällaisena, niin rantakelit alkavat varmaan jo huhtikuussa. Eipä haittais yhtään!

Vaikka luonto ei näytäkään tällä hetkellä niitä parhaita puoliaan, on ollut ihanaa kävellä taas tutuissa maisemissa ja hengittää puhdasta ja raikasta ilmaa. Harvoja asioita ymmärtää arvostaa, ennen kuin ne menettää ja puhdas ilma on ehdottomasti yksi niistä. Kuten myös kylmä ja puhdas kraanavesi, jota voisin juoda loputtomat määrät. Niin ja toimiva netti, miten helppoa elämä sen kanssa onkaan!

Takaisin Lauttasaaren tutuissa ja harmaissa maisemissa

On ollut toisaalta hämmentävää ja toisaalta lohduttavaa, miten vähän asiat ovat muuttuneet poissaollessani. Kun oma elämä on ollut kaksi kuukautta täyttä myllerrystä, ovatkin muut eläneet ihan sitä perusarkea, johon pitäisi taas itsekin yrittää sopeutua. Kun sääkin on lähes identtinen kuin lähtiessäni reissuun, täytyy välillä nipistää itseään, jotta uskoisi, että nuo kaksi kuukautta Aasian lämmössä olivat oikeasti todellisia, eivätkä pelkkää unta!

Olin jo kerennyt unohtaa, miten loistavia poseeraajia me Mindin kanssa yhdessä oikein ollaankaan :D

Viikkooni on tietysti kuulunut myös äidin herkkuruuista nauttiminen. Ruokalistalla on ollut muun muassa färssiä, thaimaalaisia lihapullia (kulttuurishokkia lievittämään!), lohta, suussasulavaa lihapataa ja laskiaispullia. Nam, nam ja vielä kerran nam! Lisäksi olen nauttinut täysin siemauksin suomalaisten karkkihyllyjen annista, koska Thaimaassa oli ihan hävyttömän huonot karkkivalikoimat. 

Suomeen palaaminen onkin siis sujunut hyvin leppoisasti ja kivuttomasti, mitä nyt eilen piti lähteä Viivin kanssa kiertämään Larun paikalliset ja päätyä taas vaihteeksi liian pitkään kestäville jatkoille. Jos sitä nyt yrittäisi katkaista tämän hirmuisen "bileputken" ja alkaisi oikeasti siirtää ajatuksia arkiseen aherrukseen. Jännityksellä odotan, miten saan itseäni otettua niskasta kiinni ensi viikolla, kun pitäisi alkaa harrastaa monia lempiasioitani, kuten siivoamista, gradun tekemistä ja yliopistolla pyörimistä. 

Niistä tunnelmista varmasti myöhemmin taas lisää. Lisäksi yritän jossain vaiheessa koota ainakin kokonaiskatsauksen Pattayan hyviin ja huonoihin puoliin sekä kuvakatsauksen niihin ei niin onnistuneisiin otoksiin reissun varrelta. Enköhän keksi noiden lisäksi vielä muutaman muunkin kokoomapostauksen, jotta en joudu vielä täysin irtautumaan tuosta unohtumattomasta matkasta.

Niin ja hyvää naistenpäivää kaikille meille upeille naisille, joita ilman tämä maailma ei vain pyörisi. Naiseus merkitsee ainakin itselleni hyvin paljon ja siitä olisi hienoa kirjoittaa joskus pidemminkin. Ehkä ensi vuonna sitten tähän aikaan valmistaudun vähän paremmin. Sain muuten tänä vuonna pitkästä aikaa naistenpäivänä myös kukkia (alakulman tulppaanit), joiden myötä uskoni myös miehiin alkaa pikku hiljaa palata :D Muut kukat sain toki elämäni tärkeimmiltä naisilta (äidiltä ja Viiviltä).

Näiden kukkien ja PMMP:n Tytöt biisin myötä toivotan kaikille tutuille ja tuntemattomille ihanille naisille hyvää naistenpäivää. Pysykäämme vahvoina ja pitäkäämme yhtä myös vuoden kaikkina muina päivinä!