Kevätkiireitä

Eipä ole pitkään aikaan tullut kirjoiteltua ihan vain kuulumisia tänne blogin puolelle. Talvi on huomaamatta vaihtunut kevääksi, mikä on tuntunut todella hyvältä. Talvi meni tänä vuonna jotenkin erityisen huonoissa fiiliksissä kiitos loputtoman flunssakierteen ja työttömyyden. 

Maaliskuukin oli aikamoista matalapainetta ja siihen mahtui myös katastrofaalinen hautajaismatka Ouluun, joka omalta osalta kului lähinnä sängyssä jatkuvan närästyksen kourissa. Pitkät junamatkat sujuivat kuitenkin lapsen kanssa hämmentävän hyvin, joten ehkä sitä viimeistään kesällä uskaltautuu taas reissuun tällä porukalla. 

Työnhaku oli todella turhauttavaa, koska sopivia paikkoja oli todella vähän haussa ja niistä joita päädyin hakemaan ei oikeastaan koskaan kuulunut mitään. Harkitsin jo luopuvani toistaiseksi haaveistani työllistyä järjestöalalle (ja palaavani opehommiin), kunnes vihdoin onni osui kohdalleni.

Aloin viime syksyllä kirjoitella satunnaisesti juttuja Lauttasaari-lehteen ja yhden marraskuisen kirjoituskeikan jälkeen menin käymään Lauttasaari-Seuran toimistolla. Siellä kertoilin vähän taustastani ja koulutuksesta ja heitin, että jos on jotain hankehommia tarjolla, niin olkaahan yhteydessä. Ja seuraavana päivänä jo sain puhelun, että heillä olisi mahdollisesti tulossa osa-aikainen hankekoordinaattorin paikka auki alkuvuodesta.

No, kuten hankkeissa monesti on tapana, rahoitusta ei saatukaan vielä alkuvuodeksi. Jäin siis odottelemaan epätietoisuuteen työllistymisestäni. Maaliskuussa aloin olla jo niin turhautunut odottamiseen, että aloitin muutamia opintoja ja aktivoidun työnhaun suhteen uudestaan. Kunnes lopulta kuun lopussa sain puhelun, että rahoitus hankkeelle on saatu ja pääsin työhaastatteluun. Minut valittiin tehtävään ja aloitin hommat heti huhtikuun alussa.

Sen jälkeen onkin pitänyt kiirettä, koska hyppäsin hankkeeseen sen ollessa jo käynnissä. On pitänyt opetella paljon uutta lyhyessä ajassa ja saada asioita eteenpäin. Mutta olen kyllä niin iloinen tuosta työpaikasta. Se on monella tapaa juuri sitä, mitä halusinkin. Työtunteja on 20 viikossa, tosin nyt juhannukseen asti teen ylitunteja, jotta saan lomailtua heinäkuussa. Voin tehdä paljon töistä etänä ja toimistohommat saan hoitaa ihanassa miljöössä Lauttasaaren vanhimmassa rakennuksessa, Punaisessa Huvilassa. Työ on mielenkiintoista, vaihtelevaa ja arvojeni mukaista. Tuntuu tärkeältä tehdä töitä ilmasto- ja ympäristöasioiden edistämiseksi.

Uuden työn lisäksi kevääseen on mahtunut paljon kaikenlaista muuta. Olen opiskellut sekä digitaalista fasilitointia että planetaarisen hyvinvoinnin - kursseja. Olen tehnyt vapaaehtoistöitä Emmauksessa aina, kun se on sopinut aikatauluihini. Ollaan nähty säännöllisesti meidän ukrainalaista kummiperhettä, johon tutustuimme tammikuussa. Olemme tavanneet yhteisten lounaiden merkeissä, ulkoilleet sekä käyneet museoissa, Oodissa  ja tapahtumissa yhdessä. 

Lapsen kanssa ollaan käyty Valohallissa pelaamassa, ihasteltu pienoisrautatienäyttelyä, käyty Haltialan kotieläintilalla, kevätriehoissa ja vietetty paljon aikaa serkkujen kanssa. Kevääseen on tietysti kuulunut myös pääsiäisen ja vapun juhlintaa.  Tänä viikonloppuna jännätään sitten MM-lätkää ja Euroviisuja (Hyvä Suomi!)

Kaiken tämän päälle meillä on alkamassa kodin alakerrassa iso remontti, kun uima-altaamme poistetaan lopullisesti käytöstä ja sen päälle rakennetaan lattia, jotta saamme tilan huonekäyttöön. Samalla uudistamme myös meidän kodinhoitotilaa. Tämän kaiken keskellä meillä on ollut käynnissä myös todella stressaava tilanne auton kanssa, kun eräs autokorjaamo hajotti sen yrittäessään vaihtaa siihen jakopäähihnan ja nyt auto on ollut yli kuukauden toisella korjaamolla odottamassa varaosia, jotta se saataisiin vihdoin kuntoon. Kevät on siis ollut monella tavalla myös raskas ja kuluttava.

Sellaista kaikkea on mahtunut tähän kevääseen ja varmasti paljon vielä unohtuikin. Tänään päästiin veneilemään ensimmäistä kertaa, kun kävimme isäni veneellä Espoon Isossa Vasikkasaaressa. Oli ihanaa olla merellä pitkän tauon jälkeen ja nauttia aurinkoisesta kevätpäivästä. Mahtavaa, kun vihdoin on lämmintä ja luontokin on puhjennut kukkaan. Yritän tehdä tuosta retkestä oman postauksen jossakin vaiheessa.

Nyt sitten kannustamaan Leijonia ja Käärijää, toivottavasti saadaan juhlia tänä viikonloppuna muutakin kuin äitejä!

Mitä sinun kevääseesi kuuluu? 😊

Menneen talven lumia

Tämä talvi on ollut pitkä. Todella pitkä. Vaikka vietimme loka-marraskuussa kuukauden Espanjassa, tuntuu talvi kestäneen ikuisuuden. Tämä talvi on ollut myös todella tahmea ja takkuava. Loputonta liukastelua ja rämpimistä niin kuivainnollisesti kuin konkreettisestikin. Toki on ollut myös niitä uskomattoman kauniita talvipäiviä ja ihania onnenhetkiä, mutta yleisfiilis on ollut aika surkea.

On ollut aika raskasta, kun koko maailma on täysin sekaisin ja samaan aikaan sitä on jotenkin ollut todella hukassa oman elämänsä ja itsensä kanssa. Alkuvuosi onkin menty todella synkissä vesissä ja vihdoin tajusin myös hakea apua siihen. Tällä hetkellä omassa elämässä on taas pilkahdus valoa siellä tunnelin päässä.

Se pienikin pilkahdus kyllä meinaa välittömästi sammua, kun avaan uutisvirran. Ihan kuin kahden vuoden koronakriisissä ei olisi ollut jo tarpeeksi. Se mitä Ukrainassa tapahtuu tällä hetkellä on aivan käsittämättömän hirveää. Se on järkyttänyt, ahdistanut, itkettänyt, suututtanut ja pelottanut. Joka kerta halatessani omaa lasta, en voi olla miettimättä kaikkia niitä ukrainalaisia äitejä ja lapsia, jotka joutuvat elämään jatkuvan pelon keskellä.

Olo tuntuu niin hyödyttömältä, kun ei voi oikein tehdä mitään tilanteen hyväksi. Muuta kuin lahjoittaa rahaa ja sitä olenkin tehnyt. Jotenkin tämä konflikti on kyllä järkyttänyt syvästi omaa turvallisuudentunnetta ja saanut pelkäämään asioita, joille ei aiemmin ole suonut ajatustakaan. Olen joutunut rajaamaan uutisten seuraamista paljon, koska sodan alkupäivinä selasin niitä monta tuntia jopa öisin.

On tähän talveen mahtunut hyviäkin asioita, joista suurin osa liittyy läheisten kanssa vietettyihin hetkiin. Myös olympialaisia tuli seurattua tiiviisti ja etenkin jääkiekon olympiakultaa juhlittua useaan otteeseen, niin torilla kuin Olympiastadionilla. Menoa ei haitannut edes sakea lumimyrsky, vaikka lavalle ei sen takia juuri nähnytkään katsomosta. Tuntuu, että tuosta riemusta on jo ikuisuus, niin radikaalilla tavalla sodan syttyminen on muuttanut tunnelmia.

Talven aikana olen käynyt ankaraa pohdintaa siitä, kuka olen ja mihin olen matkalla. Aarnin piti aloittaa alkuvuodesta päiväkodissa, mutta saimme paikan sen verran kaukaa, että jäin vielä kevääksi kotiin hänen kanssaan. Elokuussa hän menee joka tapauksessa hoitoon, joten viimeistään siihen mennessä olisi löydettävä elämälle jokin uusi suunta. Tammikuusta asti olen osallistunut Perhevapaalta työelämään -valmennukseen, josta on ollut suuri tuki ja apu näissä pohdinnoissa. Suosittelen tuota ilmaista valmennusta kaikille, jotka ovat samassa elämäntilanteessa.

Helmikuun lopussa lähdimme viikoksi mökillemme Porvooseen vetämään hetkeksi henkeä ja nauttimaan maaseudun rauhasta. Se teki todella hyvää ja sen jälkeen on ollut taas paljon energisempi olo. Myös kirkkaana paistava aurinko on tuonut lupauksen siitä, että kevät ja kesä ovat kyllä tuloillaan ja tämä loputon talvi alkaa väistyä. Tosin nyt taitaa edessä olla vielä noin neljä takatalvea.

Olen kulkenut tämän talven kuin jossain horroksessa. Todella toivon, että mieleni alkaa heräillä samaa tahtia kirkastuvan kevätauringon kanssa. En ehkä ole koskaan odottanut talven loppumista näin paljon. En malta odottaa, että luonto herää taas henkiin ja pukee värit ylleen. 

Siksi päätin koota tähän postaukseen tämän talven ihanimpia lumikuvia ja toivottaa niiden kautta hyvästit talvelle. Kun katson näitä kuvia, muistan että kyllä tässä talvessa oli niitä hyviäkin hetkiä. Lumileikkejä ja pulkkamäkiä, puuterihankia ja lumesta notkuvia puita, jäälauttoja meressä ja pakkasessa narskuvia askeleita, kauniita valonsäteitä kaiken pimeyden keskellä.

Millainen talvi sinulla on ollut?