lauantai 30. elokuuta 2014

Kesähaaste 23/23: 7 asiaa, jotka tekevät minut onnelliseksi juuri nyt

Niin se vain tämäkin kesä vetelee viimeisiänsä ja samalla on myös aika saattaa tämä kolme kuukautta kestänyt kesähaasteeni päätökseen. Paljon on tapahtunut ja paljon olen kirjoittanut. Välillä asiaa ja välillä täysin sen vierestä. Olen kuitenkin iloinen, että kehitin itselleni tämän haasteen, koska muuten blogiin olisi tullut kirjoitettua kesäaikana huomattavasti vähemmän. Samalla olen päässyt tutkiskelemaan itseäni ja paljastanut uusia puolia jopa itselleni.

Antoisimpia haasteita ovat olleet ne, joissa olen päässyt oikeasti pohtimaan ja raottamaan omaa ajatusmaailmaani. Haasteissa halusin tuoda esille monia puoliani ja ajatuksiani useista minulle tärkeistä asiosta. Ja mielestäni onnistuin siinä melko hyvin, vaikka välillä olikin vaikeaa löytää kirjoitusmotivaatiota. Yksi tärkeä aihe on kuitenkin jäänyt lähes kokonaan käsittelemättä ja sen vuoro on syyskuussa. Jos vain uskallan. Se on nimittäin aiheista se kaikista henkilökohtaisin.

Blogini on ollut taas pitkän aikaa kaikkea muuta kuin matkustusblogi. Silti se on ollut minua ja elämääni, minun matkaani. Syksyn tullen se tulee kuitenkin taas muuttumaan paljon enemmän reissauspainotteiseksi, mistä olen itse ainakin todella innoissani. Olen niin kyllästynyt näihin iän ikuisiin jaaritteluihini siitä, mitä olen, mitä haluan ja mihin olen menossa. Aikansa kutakin, nyt on aika lopettaa märehtiminen ja antaa syksyn tuulien viedä mennessään. (Okei, tulen vähän ehkä vielä märehtimään ihmissuhteita ja Turun jättämistä, mutta lupaan että siihen rinnalle tulee myös reissusuunnitelmia :D).

Syksyn myötä on aika lähteä taas noudattamaan lausetta, jonka olen väkertänyt jääkaappini oveen. 


Elämäni on ehkä enemmän sekaisin kuin koskaan ja silti olen onnellinen juuri nyt. Elämä kantaa, kävi miten kävi. Ja kyllä se oma paikkakin taas löytyy, kunhan ei lakkaa yrittämästä ja uskomasta itseensä. Unelmat on tehty toteutettaviksi ja onni löytyy pienistäkin asioista, kun niistä vain opettelee nauttimaan. Tässä niistä seitsemän.

1. Mindi

Arkeni onnellisuustekijöistä aina se ykkönen. Ei ole hymytöntä päivää, kun Mindi on kanssani, niin paljon kaikkea suloista ja hullunkurista tuo rakkausrakki aina kehittää päivän aikana. Mindi on myös ainoa oikea syy, minkä takia epäröin pidemmälle matkalle lähtöä jälleen, koska pelkään, ettei se anna sitä minulle enää ikinä anteeksi. Tietysti huolta aiheuttavat myös Mindin kaikki sairaudet, vaikka ne vaikuttavatkin olevan tällä hetkellä hyvässä tilassa. Mitään ei voi kuitenkaan ennustaa etukäteen ja se riski on aina olemassa, että Mindin tila menee taas huonommaksi. Tiedän kuitenkin, että Mindi on matkani ajan parhaassa mahdollisessa hoidossa vanhempieni luona ja että he tekevät kaikkensa Mindin hyvinvoinnin eteen. Sen takia uskallan lähteä jälleen reissuun, vaikka tiedänkin, etten antaisi sitä ikinä itselleni anteeksi, jos Mindille tapahtuisi sillä aikaa jotain. Mutta jos peloille antaa vallan, siinä jää äkkiä koko elämä elämättä ja sitä en todellakaan halua.

Maailman rakkain, mamman rakkain <3

2. TV-ohjelmat

Voi elämä, miten rakastan syksyn telkkariantia ja melkein jopa harmittaa, että matkani keskeyttää TV-putkeni aika pahasti :D Suurin osa lemppareistani starttaa vasta syyskuussa, kuten Iholla, Mentalist, Vain elämää ja TTK sekä jokunen mielenkiintoinen sarjauutuus. Tänään alkaa vihdoin taas Olipa kerran ja tähän asti iltojani ovat viihdyttäneet muun muassa Salkkarit, Huippumalli haussa, BB ja Sinkkuelämää (ties kuinka monetta kertaa!). Addikti mikä addikti, mutta syksy ja telkkari kuuluvat täysin saumattomasti yhteen <3

3. Tigerin laukkulöytö

En tiedä, olenko aikaisemmin hehkuttanut krääsätaivasta nimeltä Tiger, mutta olen ihan hulluna siihen kauppaan. Sieltä saa muun muassa ihania tarvikkeita lahjapaketteihin, siellä tekee aina mahtavia löytöjä ja se on jo ties kuinka monta kertaa pelastanut minut, kun olen jo luopunut toivosta jonkin tavaran etsimisen suhteen. Tällä kertaa hakusessa oli yleislaukku reissulle mukaan otettavaksi. Sen piti olla pieni mutta tilava, edullinen, musta ja varustettu tarpeeksi pitkällä kantohihnalla. Kiersin kaikki mahdolliset liikkeet Skansissa löytämättä kuitenkaan oikeanlaista laukkua. Luovutin etsintöjen kanssa ja suuntasin muille ostoksille Tigeriin ja mitä sieltä löysinkään. No tietysti sen sopivan laukun! Okei, se on ehkä kuminen, mutta ainakin se kestää sitten myös sadetta. Ja kauempaa katsottuna se menee ihan tyylikkäästä käsilaukusta. Hintaa oli se 7 euroa, joten ei tosiaan itketä, jos se hajoaa tai katoaa jostain syystä. Tiger <3


4. Skypettely Emilyn kanssa

On siitä teknologian kehittymisestä aina välillä jotain iloakin, kuten skypettely ystävien kanssa. Emily on ollut jo lähes kaksi viikkoa nauttimassa jälleen reissuelämästä ja oli ihanaa kuulla hänen äänensä tuhansien kilometrien takaa. Maailma on pienentynyt valtavasti kehityksen myötä ja nykypäivänä reissuun lähtö ei onneksi tarkoita sitä, ettei voisi pitää yhteyttä läheisiinsä. Vaikka puhelut ja viestit eivät tuokaan Emilyä takaisin, ainakin välillä voimme jakaa pienen hetken yhdessä nauraen ihan niin kuin aina ennenkin.

5. Rento lauantai-ilta itsensä kanssa

Vaikka välillä nämä päivät täällä Turussa ovat aikamoista ajan tappamista, yritän ottaa kaiken irti tästä ylhäisestä yksinäisyydestä, nyt kun sitä vielä on. Tämmöiselle erakkoluonteelle tulee olemaan aikamoinen haaste elää kuukausi tuntemattomien ihmisten kanssa samassa huoneessa. Joten nyt yritän kerätä varastoon tätä yksinolemisen autuutta. Tänään tiedossa on muun muassa herkuttelua omatekoisella pizzalla ja löhöilyä sohvalla Olipa kerran, nyyhkyleffan ja Suomi-USA korispelin parissa. Jonkun mielestä ehkä tylsä tapa viettää lauantai-iltaa, mutta minulle se paras mahdollinen.


6. Reissusuunnitelmat

Eilen ja tänään olen tehnyt viimeisiä matkajärjestelyitä, kuten varannut hostelleita yms. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka reissuun lähtö jännittää tuhottomasti, olen siitä myös ihan älyttömän innoissani. Vaikka aikataulu matkan suunnittelemiseen on ollut melkoisen kiireinen, ainakin paperilla se vaikuttaa olevan kaikkea, mitä toivoinkin ja vielä paljon enemmän. Ensi viikoksi saan rustailtua suunnitelmistani varmasti vähän enemmänkin, joten palaan asiaan tarkemmin silloin. Matkustaminen on kyllä ehdottomasti yksi parhaista asioista elämässä, pelkästään sen suunnitelukin saa minut aina täyteen intoa.


7. Hetkistä nauttiminen

Jotenkin tämä muutto on saanut minut vihdoin tajuamaan, miten tärkeää on välillä pysähtyä nauttimaan pienistä hetkistä. Liian usein sitä tulee elettyä päivästä toiseen kuin laput silmillä ja oltua välinpitämätön ympäristöänsä kohtaan, kun mukamas on aina niin kiire jonnekin. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut tarkkailla ja nauttia ympäristöstäni ihan eri tavalla. Nyt kun tiedän, etten näe näitä paikkoja ja maisemia kohta enää joka päivä, haluan ottaa niistä kaiken irti, vielä kun se on mahdollista.


Viime päivinä hetkistä nauttiminen on ollut muun muassa sitä, että olen pysähtynyt lenkeilläni kuvaamaan hyvinkin tavallisia asioita ja maisemia. Ihastellut luontoa ja seurannut oravien leikkejä. Istahtanut suurmarkkinoille nauttimaan valtavasta letusta ja tunnelmasta sen sijaan, että olisin vain kävellyt ohi. Poikennut läheiselle hautausmaalle, jossa en ole aikaisemmin käynyt ja sen avulla haudannut vuoden aikana kokemani menetykset. Nauttinut tästä kaupungista kaikilla aisteillani, jotta se ei koskaan katoaisi mielestäni.


Onnellisuus on kiinni niin pienistä asioista, mutta välillä sen vain unohtaa kaiken paineen keskellä. Viime päivinä päässäni on soinut Neljän Ruusun biisin sanat: "Jospa onkin niin, että elän vain kerran." Eikö silloin siitä kerrasta pitäisi ottaa kaikki irti ja tehdä kaikkensa, jotta siitä tulisi mahdollisimman onnellinen, mielenkiintoinen, nautinnollinen ja unohtumaton matka?

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille, muistakaa pysähtyä nauttimaan elämästä ja siitä mitä teillä jo on :)

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Kesähaaste 21/23 & 22/23: 5 vahvuuttani ja 5 heikkouttani

Päätin nyt yhdistää nämä kaksi kesähaastetta ja päästää itseni tällä kertaa vähän helpommalla. Tuntuu, että olen viime aikoina ylianalysoinnut itseäni ja elämääni niin paljon, että en vain enää jaksa tehdä sitä tässä postauksessa. Mielestäni on kuitenkin todella tärkeää, että ihminen tiedostaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Silloin pystyy käyttämään omia vahvuuksiansa voimavarana ja kehittämään niitä heikompia puolia haluamaansa suuntaan. 

Itse olen aina kiinnittänyt enemmän huomiota niihin heikkouksiini ja olenkin viime aikoina pakottanut itseäni keskittymään myös siihen hyvään, mitä minussa on. Sitä kautta toivon kehittyväni päivä päivältä vahvemmaksi ja positiivisemmaksi ihmiseksi. Koska hyviä asioita tapahtuu ihmisille, jotka uskovat ansaitsevansa sen. Kuvat alkuvuoden Aasian matkalta kuvastamassa valoisia ja varjoisia puoliani. Ja niitähän riittää.

Vahvuuteni:

1. Periksiantamattomuus
2. Spontaanisuus
3. Lapsenmielisyys
4. Avarakatseisuus
5. Vastuuntuntoisuus


Heikkouteni:

1. Laiskuus
2. Heikko itsetunto
3. Itsepäisyys
4. Ylianalysoiminen
5. Pessimistisyys

 
Sellaista tällä kertaa. Onneksi tämä kesähaaste tulee pian päätökseensä, kun tuntuu vaikealta enää keskittyä näiden kirjoittamiseen koko elämän ollessa muutoksen alla. Kesäiset ilmatkin loppuivat jo ajat sitten, minkä takia syksyn kuviot pyörivät yhä vahvemmin mielessä. Tällä hetkellä on käynnissä jonkinlainen "tyyntä ennen myrskyä"-vaihe, mutta parin viikon päästä onkin sitten jo täysi härdelli käynnissä. Vaikka muutokset ovatkin isoja, niiden kautta on tullut vihdoin sellainen olo, että olen saamassa kaipaamani uuden alun. Tien suunta on valittu ja nyt täytyy vain tehdä kaikki sen eteen, että siitä tulisi tie hyvinvointiin, tyytyväisyyteen ja onnellisuuteen.
 
Hyvää keskiviikkoa kaikille :)

maanantai 25. elokuuta 2014

Tie pelastaa

"Tie pelastaa, jos uskaltaa.
Tie pelastaa, jos vaihtaa suuntaa."
(Apulanta)

Kyseinen Maanantai-biisi on antanut minulle toivoa viime aikoina, kun olen arponut, mitä tietä lähden elämässäni kulkemaan. On hämmentävää huomata, miten esimerkiksi asuinpaikasta voi vuosien kuluessa muodostua niin vahva osa identiteettiä, että sen vaihtaminen toiseksi tuntuu kuin joutuisi antamaan yhden raajan itsestään pois. Sen takia tulevat viikot tulevatkin olemaan täynnä haikeutta ja kyyneliä. 

Miten tätä kaupunkia voisi olla rakastamatta,
kun täällä on mulle oma kulmakin?
Turku <3

Etelä-Afrikkaan vapaaehtoistöihin lähteminen oli puhtaasti tunteella tehty päätös, joita minulla on tapana tehdä melko usein. Välillä päätöksiä on tehtävä kuitenkin myös järjellä ja mietittävä, mikä ratkaisu tuo loppupeleissä enemmän hyvinvointia omaan elämään. Tänään tein yhden sellaisen päätöksen. Sanoin vuokrasopimukseni täällä Turussa irti ja muutan elo-syyskuun aikana roippeeni Helsinkiin. Se, että rakastan Turkua koko sydämestäni ja tunnen itseni vapaaksi täällä, eivät vain ole tarpeeksi isoja syitä jäädä. Eivät enää, kun opiskelut ovat ohi, töitä ei ole näköpiirissä ja läheisimmät ystävätkin lähtivät omille teilleen.

Viime viikolla vietin ihanan päivän Muumimaailmassa kummipoikani ja hänen perheen kanssa. Niitä harvoja rakkaita ja tärkeitä ihmisiä, joita minulla täällä päin vielä on <3

Mindin ja omat terveysongelmani kevään ja kesän aikana saivat minut lopullisesti tajuamaan, miten yksin olen täällä Turussa. Vaikka rakastan omaa tilaani ja aikaani, elämässä tulee väistämättä tilanteita, jolloin toivoisi läheisten oikeasti olevan lähellä. Ja vaikka tiedän, että tulen monta kertaa menettämään hermoni siihen, että perhe on niin lähietäisyydellä höösäämässä, tämän vuoden tapahtumien jälkeen osaan varmasti myös arvostaa sitä.

Muutolle on myös monia muita järkisyitä, kuten toivottavasti paremmat työllistymismahdollisuudet ja säästäminen asumiskuluissa. 550 euron vuokra alkaa vain olla vähän liian paljon nyt, kun minulla ei ole säännöllisiä tuloja. Ainakin alkuun muutan vanhempieni omistamaan yksiöön, jossa maksan asumisesta vain yhtiövastikkeen, mikä on huomattava säästöerä kuluihini.

Noin kolmasosa tavaroista lähti jo perjantaina kohti Helsinkiä, mutta vielä on paljon myös jäljellä. Toivottavasti edes osa niistä mahtuu lähes puolet nykyistäni pienempään kämppään Lauttasaaressa :D

On monta syytä, miksi odotan muuttoa kauhunsekaisin tuntein, mutta siinä on myös yksi asia, jota odotan todella paljon. Nimittäin Viivi. Asuttuamme kuusi vuotta eri kaupungeissa, palaamme takaisin siihen mistä kaikki alkoi. Kaukoetäisyydeltäkin olemme saaneet aikaiseksi paljon häröilyä, joten ollessamme jälleen samalla saarella homma saattaa lähteä käsistä :D

Tämä vuosi on todellinen muutosten vuosi. En enää edes yritä laskea, miten monta kertaa elämä voi kääntyä päälaelleen yhden vuoden aikana. Yritän vain pysyä mukana ja toivon, että kaiken kääntyilyn ja vääntyilyn jälkeen päädyn jaloilleni. Välillä on ehkä vain heitettävä koko elämä ylösalaisin, jotta löytää taas oman paikkansa.

"Try not to resist the changes that come your way. Instead let life live through you. And do not worry that your life is turning upside down. How do you know that the side you are used to is better than the one to come?"
-Rumi

perjantai 22. elokuuta 2014

Be the change you want to see in the world

Törmäsin jonkin aikaa sitten tuohon Gandhin upeaan mietelauseeseen ja se kolahti tajuntaani todella lujaa. Tajusin, että olen viime aikoina käyttänyt ihan liikaa aikaa omien ongelmieni pähkimiseen, tulevaisuudesta ahdistumiseen ja itsekeskeiseen valittamiseen. Minä, jolla on aina ollut hyvät lähtökohdat elämään ja luotettava tukiverkosto auttamassa elämän kolhuissa.

Kun valmistuin, tiesin saavani vanhemmiltani rahaa, jonka saisin käyttää haluamallani tavalla. Alusta asti oli täysin selvää, että ainakin osa siitä rahasta menisi intohimoistani suurimpaan, matkustamiseen. Innoissani aloinkin jo suunnitella yhden suurimman matkustusunelmani toteuttamista, useamman viikon kiertomatkaa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Harmikseni en kuitenkaan saanut ketään läheisistäni mukaan matkaseuraksi ja se reissu on sellainen, että sitä en haluaisi kokea yksin. Pohtiessani vaihtoehtoja reissulle tuo mietelause sitten osui silmiini ja sen avulla muistin jälleen yhden unelmani. Unelman, jonka ajan ajattelin olevan vasta paljon myöhemmin. 


Mitä pidempään pyörittelin ajatusta mielessäni ja tutustuin vaihtoehtoihin, sitä paremmalta ajatukselta se alkoi tuntua. Maanantaina sitten päätin, että elämä on ihan liian lyhyt epäröimiseen ja otin ohjat käsiini. Tänään kaikki on lyöty lopullisesti lukkoon ja rahat sijoitettu matkaan, joka tulee toivottavasti muuttamaan minua pysyvästi. Lähden syyskuun 25. päivä vapaaehtoistöihin Etelä-Afrikkaan. Kaikki on tapahtunut niin älyttömän nopeasti, että olen vielä jonkinlaisessa shokissa, mutta tiedän tämän ratkaisun olevan oikea. Koska antamalla voi saada niin paljon enemmän.

Tiesin lähteväni vapaaehtoistöihin jossakin vaiheessa elämääni jo 15-vuotiaana, kun vierailimme Kenian matkamme yhteydessä paikallisessa koulussa. Ajatus vain vahvistui entisestään, kun äitini oli 2008 vapaaehtoistöissä perulaisessa lastenkodissa, jossa myös itse pääsin vierailemaan. On käsittömätöntä, miten lapset jotka ovat kokeneet elämässänsä todella hirveitä asioita, voivat hymyillä niin aidosti. Miten pienistä asioista he löytävät ilon ja onnen. Ja miten paljon me yltäkylläisyydessä elävät länsimaalaiset voimme heiltä oppia.


Lähden antamaan oman pienen panokseni siihen, että maailma muuttuisi paremmaksi, ei pahemmaksi, paikaksi elää. Lähden tekemään hyvää ja saamaan uusia kokemuksia, mutta etenkin lähden oppimaan. Toivon, että tuleva matka saa minut tajuamaan, miten hyvää elämäni on. Toivon, että se saa minut arvostamaan sitä aivan uudella tavalla. Ja toivon löytäväni taas itseni, joka on ollut ihan liian pitkään kadoksissa. 

Kirjoitan tarkemmin matkasuunnitelmistani omassa postauksessaan, kunhan ne selkiytyvät. Tarkoituksena on kuitenkin aloittaa reissu Kapkaupungista, jossa teen kuukauden vapaaehtoistyötä kouluissa ja nuorten parissa. Sen jälkeen lähden matkan "reissausosuudelle" rannikkoa pitkin kohti Johannesburgia, josta käsin teen muutaman päivän safarin Krugerin luonnonpuistossa. Takaisin Suomeen palaan 14. marraskuuta eli kokonaisuudessaan reissu kestää 7 viikkoa.

Tässä siis syy myös siihen, miksi blogissani ei ole taas aikoihin käsitelty mitään matkustukseen liittyvää. On tuntunut vaikealta kirjoittaa mitään matkustuksesta, kun on pyöritellyt näin järisyttäviä suunnitelmia mielessään. Nyt kun suunnitelmat on vihdoin lyöty lukkoon, tuntuu ihanalta päästä kirjoittamaan taas aiheesta, joka inspiroi minua kuitenkin kaikista eniten. Pitkästä aikaa olen taas jostakin asiasta aidosti innoissani, vaikka ennen lähtöä onkin vielä monta mutkaa edessä. Tiedän kuitenkin suunnan olevan vihdoin oikea.

maanantai 18. elokuuta 2014

Kesähaaste 20/23: 10 ihmistä, jotka ovat vaikuttaneet minuun

Tänään lähtivät pyörät pyörimään toivottuun suuntaan, josta olen enemmän kuin innoissani. En kuitenkaan intoile näin julkisesti vielä tämän enempää, ennen kuin asiat on lyöty lukkoon. Mielenkiintoisia asioita on kuitenkin tapahtumassa lähiaikoina ja palaan niihin tarkemmin vielä myöhemmin. Nyt on kuitenkin jälleen yhden kesähaasteen vuoro. Viimeisiä aletaan jo viedä tämänkin osalta, mutta niinhän se kesäkin jo uhkaavasti lähestyy loppuaan. 

Jokainen ihminen, johon yksilö tutustuu elämänsä aikana, jättää häneen jonkinlaisen jäljen, halusi sitä tai ei. Jotkut ihmiset vaikuttavat meihin lähes koko elämämme ja toisien vaikutus saattaa olla vain hetkellinen. Toiset jättävät meihin pienemmän jäljen ja toiset taas valtavan. Ympäristö vaikuttaa meidän kehitykseen monella tavalla ja toiset ihmiset muokkaavat meitä joka päivä. Ilman heitä emme olisi sitä, mitä olemme nyt. Nyt esittelen siis 10 ihmistä, jotka ovat vaikuttaneet minuun pysyvästi. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta tässä olisi nämä tärkeimmät. 

1. & 2. Äiti ja Isi


Nämä kaksi ansaitsevat paikkansa listalla varmaankin ilman sen suurempia selityksiä. Eihän minua edes olisi olemassa ilman heitä :D Vanhempien vaikutusta lapseen ei pitäisi koskaan vähätellä. Niin hyvässä kuin pahassa. Minä kuulun niihin onnekkaisiin, jonka vanhemmat ovat vaikuttaneet minuun lähes pelkästään hyvässä. He ovat olleet minulle aina tuki ja turva, kannustaneet ja auttaneet sekä näyttäneet hyvää esimerkkiä. He ovat antaneet minun kävellä omin jaloin valitsemallani tiellä ja antaneet myös kaatuilla välillä. Mutta aina he ovat olleet nostamassa minut takaisin jaloilleen, kun olen sitä tarvinnut. He eivät ole täydellisiä ihmisiä, mutta minulle he ovat olleet aina parhaat mahdolliset vanhemmat. Olen onnellinen ja kiitollinen, että minulla on ollut sekä äitiin että isiin aina läheiset välit ja että ne ovat sitä edelleen, vaikka lapsuusajat ovat jo jääneet taakse.


3. & 4. Jaakko ja Tuomas


Uskon, että olisin hyvin erilainen ihminen, jos minulla ei olisi kahta veljeä. Heidän seurassa minusta tuli tyttö, jota ei hemmoteltu täysin piloille ja joka oppi jakamaan asioita. Riitelemään ja sopimaan. Puhumaan ja painimaan. Pyörimään rämäpäänä piktin metsiä ja saamaan pesäpallosta päähän. Ymmärtämään miesten ajatusmaailmaa edes vähän. Isosta ikäerosta huolimatta minulle on muodostunut läheiset välit molempien veljien kanssa ja olen siitä todella onnellinen. Olemme kaikki aika erilaisia ihmisiä, mutta siitä huolimatta tulemme juttuun loistavasti. Veljien kanssa voi edelleen viettää aikaa, heittää läppää, jutella syvällisiä tai lähteä vaikka reissuun ja tiedän heidän seisovan aina minun puolellani. Se merkitsee minulle todella paljon.


5. Mummi

Mummi on oman perheeni lisäksi jättänyt pysyvät jälkensä minuun. Eikä ikävä kyllä aina pelkästään hyvässä. Etenkin teini-iässä mummi lähestulkoon asui meillä ja otimme monet kerrat yhteen paljon pahemmin kuin äidin kanssa melkein koskaan. Vaikka tiedän mummin välittävän minusta ja haluavan minulle vain hyvää, on tuntunut pahalta, kun joku niin läheinen ihminen ei ole tukenut minua päätöksissäni. Pitkään sain tuntea olevani hänen lapsenlapsista se huonoin, mikään ei vaan koskaan riittänyt. Nykyään välimme ovat onneksi paljon paremmat ja koen, että mummi on alkanut vihdoin hyväksyä myös minun valintojani. Pystymme juttelemaan monenlaisista asiosta ja usein jopa nauramme yhdessä. Ehkä olemme molemmat muuttuneet matkan varrella ja tajunneet, että on parempi unohtaa menneet ja keskittyä tekemään uusia ja parempia muistoja, vielä kun siihen on aikaa.


6. Viivi

Viivi on minulle kuin perheenjäsen, vähän kuin sisko, jota minulla ei ole koskaan ollut. Olemme tunteneet toisemme 18 vuotta. Jakaneet lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden yhdessä. Viivi tietää minusta enemmän kuin kukaan muu ihminen tässä maailmassa. Välillä tuntuu, että jopa enemmän kuin minä itse. Viivi on minun soulmate ja ajatuksemme kulkevat välillä jopa häiritsevän samankaltaisesti. Viivi on nähnyt lähestulkoon kaikki puoleni, eikä ole koskaan kääntänyt minulle selkäänsä. Viivi on niitä harvoja ihmisiä, joille tunnen riittäväni juuri sellaisena kuin olen. En pysty edes kuvittelemaan, miten erilainen ihminen olisin, jos en olisi tutustunut Viiviin. Niin suuren jäljen se tyttö on jättänyt sydämeeni. Ja pelkästään hyvässä.


7. & 8. Camilla ja Emily


Vaikka Viivillä tulee aina olemaan erityisasema ystävissäni, myös muilla läheisillä ystävilläni on ollut suuri vaikutus minuun. Näihin kuuluvat luonnollisesti nuo kaksi blondia, jotka OKL:n vuodet heittivät elämääni. Molemmat tytöt ovat jättäneet jälkensä minuun, mutta täysin eri tavalla. Viihdyn molempien kanssa hyvin kaksistaankin, mutta olemme ehdottomasti parhaimmillamme kolmistaan. Olemme kaikki aika erilaisia ihmisiä ja on oikeastaan aikamoinen ihme, että meistä on tullut näin läheisiä ystäviä. Mielestäni on suuri rikkaus omistaa myös sellaisia ystäviä, joiden kanssa kaikki ajatukset eivät mene yksiin. Se avartaa todella paljon maailmaa ja sitä kautta oppii myös paljon itsestään. Suurimmat meitä yhdistävät tekijät ovat matkustus ja älyttömän huonot jutut. Ja kun nuo kaksi asiaa lyödään yhteen, on lopputulos muun muassa seuraavanlaista :D


9. H


Vaikka H on ollut elämässäni vasta reilut puoli vuotta, on sen merkitys ollut niin suuri, että halusin ehdottomasti myös hänet tähän listalle. On aina ihmeellistä, kun tapaa ihmisen, jonka kanssa ajatukset kulkevat samaa rataa ja joka ymmärtää jo puolesta sanasta. Ja että tapaa sellaisen ihmisen vielä toisella puolella maapalloa matkan ensimmäisenä päivänä, se on uskomatonta. Mutta niin meidän elämän polut vain kolahtivat yhteen Pattayalla. Ystävyytemme on jo nyt tuonut minulle valtavan määrän upeita kokemuksia, mielenkiintoisia keskusteluja ja hillitöntä naurua, ja tiedän tulevien vuosien tuovan niitä kaikkia paljon lisää.



10. Miehet


Halusin sitä myöntää tai en, myös niillä pirun kaksilahkeisilla otuksilla on ollut aikamoinen vaikutus minuun. Ehkä jopa suurempi kuin monilla muilla tämän listan ihmisistä. Heidän ansiota ovat monet elämäni onnellisimmat ja onnettomimmat hetket. Miehet ovat korjanneet ja rikkoneet minut. Kohdelleet minua kuin kukkaa kämmenellä ja kuin maailman suurinta paskaläjää. Kasvattaneet itsetuntoani ja latistaneet sen olemattomiin. Rakastaneet ja vihanneet minua. Tehneet minut hulluksi, hyvässä ja pahassa. Ja silti, tai ehkä juuri siksi, en vaihtaisi heistä yhtäkään pois.

Monta sammakkoa on jo tullut vastaan. Ehkä joskus löytyy vielä se, joka paljastuukin prinssiksi :D

Sellaisia vaikuttajia minun elämässä. Mukavaa viikkoa taas kaikille, mulla se tulee ainakin olemaan tosi jännittävä ja muuttaamaan elämäni suuntaa radikaalisti. Silloin kun on hukassa, on parempi ravistella elämäänsä ihan niistä perustuksista lähtien, jos sen avulla vaikka taas löytäisi mielenrauhan :)

lauantai 16. elokuuta 2014

Hyvästejä ilmassa

Eilen koossa olivat kolme blondia ja Turku. Se oli kuin mikä tahansa muu niistä lukuisista kerroista, jotka olemme vuosien varrella viettäneet yhdessä. Oli syömistä Fontanassa, jokilaivailua, typeriä valokuvaussessioita, herkuttelua olohuoneessani, juttelua, väittelyjä ja loputon määrä naurua. Ja silti ilmassa oli myös jotain aivan muuta.



Hyvästejä rakkaille ystäville, hyvästejä rakkaalle kaupungille. Haikeutta siitä, ettemme tiedä, koska sama kokoonpano on taas yhdessä. Tytöt ja heidän kaupunki. Sanaton ymmärrys siitä, että se mitä olemme jakaneet yhdessä on jotakin ainutlaatuista ja siitä on pidettävä kiinni, vaikka välissä olisi kuinka monta tuhatta kilometriä.




Väsymys painoi silmiä, mutta kukaan ei halunnut käydä nukkumaan. Ja kerrankin Emily ei alkanut tehdä jo kymmeneltä lähtöään. Kenelläkään ei ollut kiire minnekään. Jaoimme hetken, josta kukaan ei halunnut päästää irti. Vielä yksi keskustelu, vielä yksi naurunpurskahdus yhdessä ennen väistämätöntä eroa. Ennen kyyneleitä, jotka eivät lopu vieläkään. Ennen halausta, josta ei haluaisi koskaan päästää irti.




Kolme niin erilaista ja silti niin samanlaista. Se ei ollut salamaystävyyttä, mutta jotenkin salakavalasti vuodet OKL:ssä hioivat meidät yhteen. Aloimme jutella yhdessä, valittaa yhdessä, nauraa yhdessä ja lopulta myös matkustaa yhdessä. Aloimme täydentää toisiamme. Kolmesta yksilöstä tuli yhdessä jotakin enemmän kuin mitä olisimme olleet erikseen. Yhdessä kuljetun tien on kuitenkin aika haarautua jälleen kolmeksi erilaiseksi ja kiemurtelevaksi poluksi, joita kulkemalla meistä jokainen toivottavasti löytää onnen. Mutta tiedän, että ne polut tulevat vielä risteämään monta kertaa.

Irti päästäminen on yksi elämän vaikeimmista asioista. Ja silti se on ainoa keino mennä elämässä eteenpäin. Vaikken tiedä, tulemmeko seuraavan kerran olemaan yhdessä kuukauden, vuoden tai viiden vuoden päästä, minulla on aina tallessa ne yhteiset muistot. Ihanat hetket, huikeat kokemukset, avartavat keskustelut, hullut hölmöilyt ja vatsanpohjassa tuntuva nauru. Niiden avulla jaksan odottaa sitä päivää, kun kolmen maailmanmatkaajan tiet jälleen yhtyvät. Ja tiedän, että se päivä on onnellinen.




Tytöt, olette niin tärkeitä <3 

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Kesähaaste 19/23: Päivän asu

Yksi matkalaukkuelämän ehdottomista huonoista puolista on se, että pukeutumisvaihtoehdot ovat hyvin rajalliset. Kassiin mahtuu vain tietty määrä tavaraa ja sen takia mukaan tuleekin yleensä pakattua vain niitä luottovaatteita. Mikä taas tarkoittaa sitä, että olen kulkenut viime aikoina aivan liikaa samoissa vaatteissa, kengissä, laukuissa ja koruissa. Sen takia onkin taas ihanaa olla kotona, jossa koko vaatevarastoni on kädenulottuvilla. Suosin arkipukeutumisessa käytännöllisyyttä, mutta välillä on kiva pukeutua arkenakin vähän juhlavammin. Kuten tänään, kun pääsin pitkästä aikaan taas leikittelemään vaatteilla ja asusteilla.

Omaa tyyliä on vaikea kuvailla, mutta sanoisin sen ehkä olevan naisellinen/tyttömäinen rockvivahteilla. Rakastan mekkoja, mutta kesäpukeutumisesta en muuten niinkään välitä. Etenkin viimeaikaiset helteet ovat tuoneet haasteensa pukeutumiseen ja siksi onkin ihanaa, että ilmat ovat alkaneet jo vähän viiletä. Syksy on pukeutumisen suhteen ihaninta aikaa ja odotankin sitä jo innolla. Monet suosikkivärini ovatkin syksyn sävyisiä, kuten khakinvihreä, viininpunainen, liila, farkku ja musta. Viime aikoina valkoinen ja kulta ovat tulleet "uutuuksina" pukeutumiseeni, vaikka ennen ne kuuluivat "eivät sovi minulle"-osastoon. Parasta pukeutumisessa onkin juuri se, kun uskaltaa kokeilla jotakin uuttaa ja huomaakin sen olevan oma juttunsa. Mutta tässä siis tämän päiväisen asuni osaset. 


Toppi ja vyö - In & Out (Amsterdam)
Caprit - Seppälä
Laukku - Thaimaa (Pattaya)
Kengät - H&M
Korvikset - New York
Kynsilakka - Lumene

Ostan yleensä melko edullisia vaatteita, koska tykkään vaihtaa tyyliä useasti. Ostelen myös paljon vaatteita ja asusteita aina reissuiltani. Vaikka yritänkin kierrättää vaatteitani mahdollisimman paljon kyllästyttyäni niihin, on niitä silti aivan liikaa. Niinpä taitaa taas olla aika käydä tässä lähiaikoina kaapit läpi ja laittaa tavaraa kiertoon. Ostan ja myyn paljon vaatteita huuto.netissä ja silloin tällöin teen löytöjä myös perinteisiltä kirppareilta. Vaatteen ei tarvitse olla uusi tai kallis, jotta se voisi olla täydellinen.

Asuni on melko simppeli, mutta asusteet ja pienet yksityiskohdat tuovat siihen särmää. Pidän valkoisen ja viininpunaisen yhdistelmästä, jotenkin se muistuttaa sekä kesästä että syksystä. Kultaiset asusteet taas tuovat asuun juhlavuutta. Korkkarit puolestaan tekevät asusta kuin asusta ryhdikkäämmän ja niitä pitäisi käyttää paljon useammin. 

Tänään minulla oli syytäkin pukeutua vähän juhlavammin, muutenkin kuin tätä haastetta varten. Kävin nimittäin hakemassa kasvatustieteen maisterin paperit ja sanomassa hyvästit Turun yliopiston OKL:lle, laitokselle jossa olen viettänyt enemmän tai vähemmän viimeiset viisi vuotta elämästäni. Educarium on pysynyt lähes samanlaisena kaikki nämä vuodet, mutta minä kävelin tänään sen ovista ulos toisena ihmisenä kuin viisi vuotta sitten. Enpä ensimmäistä kertaa rakennuksen ovea avatessani vielä tiennyt, miten paljon elämäni ja etenkin minä itse tulisin muuttumaan. Paljon hyvää ja huonoa, iloa ja surua, naurua ja ärsytystä on tuo rakennus ja sen ihmiset tuoneet elämääni. Ja olen kiitollinen siitä kaikesta.


Vaikka katse onkin jo suunnattuna eteenpäin, täytyy myöntää, että jättäessäni tuon rakennuksen taakseni, ehkä viimeistä kertaa, syvä haikeus täytti mieleni. Elämäni ei enää koskaan tule olemaan niin kuin opiskellessani tuossa rakennuksessa, minä en enää koskaan tule olemaan niin kuin silloin. Muutoksen hetkellä kaikki tuntuu niin lopulliselta, vaikka harvat asiat sitä todellisuudessa ovat. 

Siinä se paperi nyt vihdoin on!!! :)))

Koska meinasin  Edun parkkikselta lähdettyäni sortua todelliseen sentimentaalisuuteen ja alkaa vetistellä, oli pakko suunnata Skanssiin, jotta sain jotain muuta ajateltavaa. Menin päättömästi pyörimään H&M:ään ja en voi vieläkään uskoa, mitä tapahtui. Löysin nimittäin vihdoinkin mustan perusjakun, jota olen yrittänyt etsiä reilusti yli vuoden lähes jokaikisestä kaupasta. H&M:kin olen kiertänyt monet kerrat, mutta sopivasti istuvaa yksilöä ei ole löytynyt. Siinä se nyt kuitenkin roikkui alerekissä ja vain 15 euron hintaan. Niinpä tuo ihanuus lähti mukaani ryhdittämään syksyäni. Siihen tarkoitukseen hommasin myös uuden kalenterin, koska nyt saa loppua lorvailu. On aika etsiä elämälle suunta.


Siinä kaikki tällä kertaa, mukavaa keskiviikon jatkoa kaikille :)

maanantai 11. elokuuta 2014

Kesähaaste 18/23: 3 totuutta ja 1 valhe + Kalaretki

En pidä itseäni mitenkään erityisen hyvänä valehtelijana, mutta olen sitäkin parempi pimittämään omia asioita. Yleensä kerron isommistakin asioista vasta, jos joku tajuaa niistä kysyä, mikä ei aina ole kauhean hyvä asia. Vasta viime vuosina olen uskaltanut avautua edes vähän niille ihmisille, joihin luotan eniten.  Valkoiset valheet ja valehtelu yleensä on mielestäni kuitenkin osa ihmisyyttä. Se, joka väittää ettei valehtele, valehtelee. Nyt sitten pistän valehtelutaitoni koitokseen seuraavien väitteiden myötä. 3 seuraavista on siis totta ja 1 valhe. Jokainen päätelkööt itse, mikä on mitäkin.

1. Olen ollut auto- ja moottorikelkkakolarissa.

2. Olen ollut putkassa.

3. En ole koskaan ajanut mopolla.

4. En ole koskaan joutunut sairaalaan.

Tämän kesähaasteen yhteyteen halusin vielä laittaa muutamia kuvia eilisiltaiselta ex tempore kalaretkeltä, jonne lähdin veljeni Tuomaksen kanssa. Vaikka saalista ei tullutkaan (huomatkaa, etten sortunut kalavaleeseen :D), oli ihana päästä vielä nauttimaan veneilystä, hyvästä seurasta, upeasta kesäillasta ja kauniista Lauttasaaren, muun Helsingin ja Espoon maisemista. Mutta, jotta kukaan ei epäilisi tätä valheeksi, annetaan todistusaineiston puhua puolestaan :)
 
 

 
 
 
 

 


 
Kesä ja meri on vain pettämätön yhdistelmä. Hyviä viikonaloitusfiiliksiä kaikille! :)


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kesän ensimmäisiä ja viimeisiä

Niin se vaan on elokuukin lähtenyt hurjalla vauhdilla käyntiin ja paahtavista helteistä huolimatta mielessä alkaa jo pyöriä syksyn tuulet. Kuluneen viikon olen kuitenkin vielä nautiskellut kesästä Lauttasaaressa ja mökillämme Porvoossa. Maanantaina tuli tehtyä kesän ensimmäinen veneretki, kun pääsin viettämään päivää Tuomaksen, Anun ja suloisen veljentyttöni kanssa läheiselle Kyyluodolle, jota olemme kyllä aina kutsuneet Ukko-saareksi.

Veneily kuuluu olennaisena osana kesääni, joten alkoi jo hirvittää, enkö pääse vesille tänä vuonna ollenkaan. Onneksi kuitenkin pääsin nautiskelemaan edes pikaisesti saaristoelämästä tänäkin kesänä ja vielä mitä parhaimmassa seurassa. Fylli kasvaa kyllä ihan silmissä ja oppii jatkuvasti jotain uuttaa. Aivan ihana pikkuneiti, vaikka edelleenkin todella kova ja korkea ääninen :)

Tiistaina suuntasin todennäköisesti viimeistä kertaa tänä kesänä mökillemme nautiskelemaan helteistä, rentoutumisesta, ulkoilusta ja pulikoinnista. Torstaina seuraani liittyivät Camilla sekä aussivahvistuksemme Emily ja saimme koko kolmikkomme yhteen ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Ei olisi uskonut, että edellisestä tehotrion kohtaamisesta oli jo puoli vuotta, kun jutut jatkuivat ihan yhtä sujuvasti ja naurettavasti kuin aina ennenkin. Ilta kului uimisen lisäksi tietysti kuulumisia ja etenkin miesjuttuja päivitellen, herkutellen, lautapelaillen ja Tinderistä seoten :D Ihanaa ja sekopäistä tyttöjen laatuaikaa parhaimmillaan siis!

Perjantaina oli aika jättää hyvästit ihanille tytsyille, mutta toivottavasti kerkeämme vielä kokoontumaan Turun päässä ennen kuin Emily karkaa taas maailmalle. Hyvästit piti myös jättää mökillemme, joka on toiminut minulle varakotina tänä kesänä. Sulkiessani oven ja kaartaessani pois pitkin pihatietä minut valtasi kauhea haikeus siitä, että tämäkin kesä alkaa jo lähestyä loppuaan.


Eilen suuntasimme viettämän Viivin kanssa jonkinlaisia kesänlopettajaisia, koska huomenna suuntana on Turku taas ainakin joksikin aikaa. Tuli siinä samalla käytyä ensimmäistä kertaa koko tänä vuonna Helsingin keskustan yöelämässäkin. Tekee ihan hyvää välillä hilata itsensä pois saarelta ihan ihmisten ilmoille. Ilta oli jälleen kerran hulvaton ja pääsin pitkästä aikaa myös tanssimaan, kun siirryimme Maxineen. Ainoat huonot puolet olivat loputon kuumuus, eksoottinen kattaus minimiehiä ja se, että tanssin lempparikenkäni rikki. Pakko vielä yrittää viedä ne suutarille, jos siellä osattaisiin paikata ihanuuteni.



Tänään jaksoin kohmeisuudestani huolimatta vielä tsempata Ateneumiin Tove Jansson näyttelyyn. Suurena Muumi-fanina näyttely oli ainakin minulle todella mieluinen. Olen tutustunut Toven elämään aikaisemminkin elämänkertojen muodossa ja tiennyt, että Muumit ovat vain yksi osa hänen laajasta taiteellisesta tuotannostaan. Silti oli upeaa nähdä, miten monipuolinen ja lahjakas taiteilija on ollut kyseessä. Lisäksi näyttelyssä oli muun muassa Toven elämänkumppanin Tuulikki Pietilän tekemiä pienoismalleja eri Muumi-tarinoista. Suosittelen näyttelyä kovasti kaikille, jotka pyörivät Helsingissä päin. Se jatkuu 7.9 asti ja samalla lippuhinnalla (aikuiset 12, opiskelijat 10) pääsee tietysti näkemään myös Ateneumin klassikot Gallen-Kallelasta Schjerfbeckiin.

Loppu päivä meneekin varmasti rennosti lötkötellessä ja huomenna tarkoituksena on lähteä nauttimaan Turun kesästä, vielä kun sitä toivon mukaan riittää. Syksy on lemppari vuodenaikani ja odotan sitä tavallaan jo innolla, mutta se on aina myös jollakin tavalla uuden alkua. Ja tällä hetkellä on sellainen tunne, että etenkin tänä vuonna se tuo minulle todella suuria muutoksia. Pääni sisällä on käynnissä jatkuva raksutus siitä, mikä olisi se paras vaihtoehto minulle ja tulevaisuudelleni. Pikku hiljaa se alkaa kuitenkin hahmottua. Olen vain niin älyttömän huono luopumaan minulle rakkaista asioista ja se tekee muutoksista niin kipeitä. Tiedän kuitenkin, että on vain hyväksyttävä se, että tämä saattaa olla yhden aikakauden loppu ja toisen aikakauden alku. Vain sulkemalla yhden oven voi avata uuden ikkunan. Ehkä on jo aika.


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kesähaaste 17/23: Ajatuksiani elämäntavoista

Koska päihteiden käyttöön liittyviä ajatuksiani kävin läpi omassa postauksessaan, keskityn tässä kirjoituksessa pelkästään ns. terveellisiin elämäntapoihin liittyviin asioihin, kuten liikuntaan, ruokailuun, painonhallintaan ja kehonkuvaan. Mediassa näistä asioista tuodaan yleensä esiin kaksi ääripäätä. Joko kauhistellaan sitä, miten himoläskit valtaavat maailman tai sitten esille nostetaan langanlaihat huippumallit tai varsinkin viime aikoina suuren hypetyksen kohteena olevat fitnessbeibet. Terveellisistä elämäntavoista, kuntoilusta ja painonhallinnasta on melko lyhyessä ajassa tullut valtava bisnes, joista jokainen yrittää saada oman osansa.
 
Itsekin olen ollut tämän ilmiön vietävissä, ikävä kyllä. Olen kokeillut erilaisia dieettejä nutrauksesta 5:2:een, hankkinut kuntosalijäsenyyksiä, haaveillut personal trainerista, lukenut Kunto-lehtiä ja yrittänyt noudattaa niiden ohjeita ja kunto-ohjelmia, harrastanut liikuntaa pakonomaisesti, käynyt vaa'alla päivittäin, mitannut ympärysmittoja kehostani sekä laihtunut ja lihonut kerta toisensa jälkeen. Ja koskaan en ole ollut täysin tyytyväinen itseeni, vaikka painoindeksi on aina ollut normaalipainoisen ihmisen. Milloin maailmasta tuli paikka, jossa normaalius ei enää riitä?

 
 
Kun on painiskellut itsetunto-ongelmien kanssa ja inhonnut kroppaansa vuosikymmenen ajan, on vaikea nähdä itseään toisessa valossa. Etenkin, kun media pitää tiukasti kiinni epätodellisista kauneusihanteista photoshoppailun avulla. Onnekseni olen vihdoin lähtenyt kipuamaan itsetuntosuosta ylöspäin ja koen yhä useampana päivänä riittäväni sellaisena kuin olen. Olen ymmärtänyt, että jos pituutta on suotu 170 senttiä ja rintavarustusta E-kupin verran (+muut muodot) on minun turha tavoitella 55 kilon painoa, koska siinä ei ole mitään järkeä.
 
Kaikkien kokeiluideni ja taistelujeni jälkeen olen ehkä vihdoin tajunnut, että normaali on riittävä tavoite minulle. Ja siinä pysyäkseni minun tarvitsee vain muistaa kohtuus niin syömisessä kuin liikunnassakin. Kun yritän arkena syödä järkevästi, voin viikonloppuisin herkutella ilman huonoa omaatuntoa. Minusta ei tule koskaan himoliikkujaa, mutta tärkeintä on se, että olen löytänyt omat tapani nauttia liikunnasta.

Parhaimmat liikuntamotivaattorit: Mindi ja metsä :)
 
 Ainoat asiat, jotka olen dieettiajoista ottanut pysyvästi osaksi arkeani ovat aamu- ja iltapala. Olin ennen loputon leivänmussuttaja ja juustoahmatti aamuin sekä illoin. Nykyään aloitan lähes jokaisen päiväni puurolla, raejuustolla ja mehukeitolla ja lopetan sen rahkalla, kauraleseillä ja mehukeitolla. Noistakaan en pidä kiinni mitenkään orjallisesti, vaan välillä hemmottelen itseäni kunnon leipäaamiaisilla ja muilla herkuilla, etenkin jos olen vieraisilla. Noiden muutosten myötä sain kuitenkin vihdoin leipä- ja juustohimoni kuriin. Ja silloin, kun niitä itselleni sallin, voi taivas, miten hyviltä ne maistuvatkaan!
 
Aamutrioni :D
 

Yksi asia, josta en ole suostunut tinkimään on herkuttelu. Toisille ehkä toimii täyskieltäytyminen herkuista, mutta minulla se vain lisää herkkuhimoani. Tarvitsen mässäysiltoja yksin ja yhdessä kavereiden kanssa ja haluan, että voin ostaa kauppareissulla suklaapatukan ilman hirveää morkkista. Olen kuitenkin vähentänyt huomattavasti herkkujen ostamista kotiin, koska ne eivät koskaan säily päivää pidempää ja vähentänyt herkuttelupäivien määrää. Kasvikset eivät edelleenkään mielestäni korvaa sipsejä tai hedelmät ja marjat karkkeja, vaikka hyviä ovatkin. Mitä järkeä on elämässä, jos itselleen ei salli nautintoja?
 

Herkkuöverit <3<3<3
 
Olen koko elämäni vaihtanut harrastuksesta toiseen,  mutta lopulta olen huomannut nauttivani eniten hyvinkin yksinkertaisista liikuntamuodoista. Kävely on liikkumismuodoista ehdoton ykköseni ja siihen hyvänä motivaattorina toimii Mindi, jonka kanssa tulee lenkkeiltyä  ja ulkoiltua päivittäin 1-2 tuntia. Aina jos mahdollista suuntaan metsään tai muuten luonnon äärelle kävelemään, jossa mieli lepää paremmin ja koko keho saa haastavampaa treeniä. Juoksemista inhoan ja sitä en enää edes yritä yhdistää lenkkeihini, jokainen tehkööt sitä mistä eniten tykkää.

Tänään jalat kuljettivat pitkin mökkiä ympäröivän metsän vaihtelevia maastoja ja samalla tuli syötyä Mindin kanssa kilpaa mustikoita :)
 
 Olen myös todennut veden mieluiseksi liikuntaelementiksini ja etenkin vesijuoksu/-jumppa ovat olleet pitkäaikaisia suosikkejani. Toiset pitävät niitä edelleen mummolajeina, mutta tärkeintä on se, että itse pidän siitä mitä teen. Jumpissa ja kuntosalilla käynti onnistuu minulta vain, jos saan värvättyä niihin seuralaisen, koska muuten lähteminen käy ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Lähtemisongelmaa olen yrittänyt ratkoa myös tuomalla jumppasalin kotiini Nintendo Wiin Zumbatuntien, erilaisten painojen, hyppynarun ja fitballin avulla. Pidän liikuntavälineitä näkyvillä paikoilla, jotta niihin tulisi tartuttua mahdollisimman usein. Kotijumppatuokiota ja kuntopiiriä pyrin tekemään 1-4 kertaa viikossa. Hulluimpina aikoina tein niitä 6 kertaa viikossa, mutta nykyään osaan olla itselleni jo armollisempi (vaikka salaa haaveilen vähän timmimmästä kropasta :D).
 
On surullista katsoa, miten ulkonäkökeskeiseksi maailma on muuttunut ja muuttuu edelleen. Terveellisistä elämäntavoista on tullut yksi uusi statussymboli meidän ylisuorittajien yhteiskuntaan. Mutta entä jos terveys- ja kauneusihanteiden tavoittelu lisääkin vain pahoinvointia, syömishäiriöitä ja itsetunto-ongelmia? Eikö normaalius enää todellakaan riitä? Onko ihmisen ulkokuori nykyään tärkeämpi kuin sisältö? Olisi todella syytä miettiä millaisia arvoja ja ihanteita haluamme maailmassa edistää. Hyvätkin tarkoitusperät voivat muuttua tuhoaviksi, kun niissä mennään äärimmäisyyksiin.

IIIK, kesäkiloja!!! Mitä väliä? :D <3

Elämäntapani eivät ole lähellekään täydelliset, mutta eivät ne kovin huonotkaan ole. Olen tajunnut, että minulle on tärkeämpää täydellisen vartalon tavoittelun sijasta nauttia elämästä. Syödä monipuolisesti mutta myös mässäillä välillä, liikkua mutta myös nauttia löhöpäivistä. Ja haluan oppia näkemään peilistä yhä useammin kauniin ihmisen, enkä pelkästään vatsamakkaroita, jenkkakahvoja tai liian paksuja reisiä. Koska loppuen lopuksi kauneus ei ole kiinni kropan koosta, muodosta tai timmiydestä, se on lähtöisin korvien välistä.

Muistakaahan muutkin rakastaa itseänne, olla armollisia itseänne kohtaan ja nauttia elämästä :)