keskiviikko 13. elokuuta 2014

Kesähaaste 19/23: Päivän asu

Yksi matkalaukkuelämän ehdottomista huonoista puolista on se, että pukeutumisvaihtoehdot ovat hyvin rajalliset. Kassiin mahtuu vain tietty määrä tavaraa ja sen takia mukaan tuleekin yleensä pakattua vain niitä luottovaatteita. Mikä taas tarkoittaa sitä, että olen kulkenut viime aikoina aivan liikaa samoissa vaatteissa, kengissä, laukuissa ja koruissa. Sen takia onkin taas ihanaa olla kotona, jossa koko vaatevarastoni on kädenulottuvilla. Suosin arkipukeutumisessa käytännöllisyyttä, mutta välillä on kiva pukeutua arkenakin vähän juhlavammin. Kuten tänään, kun pääsin pitkästä aikaan taas leikittelemään vaatteilla ja asusteilla.

Omaa tyyliä on vaikea kuvailla, mutta sanoisin sen ehkä olevan naisellinen/tyttömäinen rockvivahteilla. Rakastan mekkoja, mutta kesäpukeutumisesta en muuten niinkään välitä. Etenkin viimeaikaiset helteet ovat tuoneet haasteensa pukeutumiseen ja siksi onkin ihanaa, että ilmat ovat alkaneet jo vähän viiletä. Syksy on pukeutumisen suhteen ihaninta aikaa ja odotankin sitä jo innolla. Monet suosikkivärini ovatkin syksyn sävyisiä, kuten khakinvihreä, viininpunainen, liila, farkku ja musta. Viime aikoina valkoinen ja kulta ovat tulleet "uutuuksina" pukeutumiseeni, vaikka ennen ne kuuluivat "eivät sovi minulle"-osastoon. Parasta pukeutumisessa onkin juuri se, kun uskaltaa kokeilla jotakin uuttaa ja huomaakin sen olevan oma juttunsa. Mutta tässä siis tämän päiväisen asuni osaset. 


Toppi ja vyö - In & Out (Amsterdam)
Caprit - Seppälä
Laukku - Thaimaa (Pattaya)
Kengät - H&M
Korvikset - New York
Kynsilakka - Lumene

Ostan yleensä melko edullisia vaatteita, koska tykkään vaihtaa tyyliä useasti. Ostelen myös paljon vaatteita ja asusteita aina reissuiltani. Vaikka yritänkin kierrättää vaatteitani mahdollisimman paljon kyllästyttyäni niihin, on niitä silti aivan liikaa. Niinpä taitaa taas olla aika käydä tässä lähiaikoina kaapit läpi ja laittaa tavaraa kiertoon. Ostan ja myyn paljon vaatteita huuto.netissä ja silloin tällöin teen löytöjä myös perinteisiltä kirppareilta. Vaatteen ei tarvitse olla uusi tai kallis, jotta se voisi olla täydellinen.

Asuni on melko simppeli, mutta asusteet ja pienet yksityiskohdat tuovat siihen särmää. Pidän valkoisen ja viininpunaisen yhdistelmästä, jotenkin se muistuttaa sekä kesästä että syksystä. Kultaiset asusteet taas tuovat asuun juhlavuutta. Korkkarit puolestaan tekevät asusta kuin asusta ryhdikkäämmän ja niitä pitäisi käyttää paljon useammin. 

Tänään minulla oli syytäkin pukeutua vähän juhlavammin, muutenkin kuin tätä haastetta varten. Kävin nimittäin hakemassa kasvatustieteen maisterin paperit ja sanomassa hyvästit Turun yliopiston OKL:lle, laitokselle jossa olen viettänyt enemmän tai vähemmän viimeiset viisi vuotta elämästäni. Educarium on pysynyt lähes samanlaisena kaikki nämä vuodet, mutta minä kävelin tänään sen ovista ulos toisena ihmisenä kuin viisi vuotta sitten. Enpä ensimmäistä kertaa rakennuksen ovea avatessani vielä tiennyt, miten paljon elämäni ja etenkin minä itse tulisin muuttumaan. Paljon hyvää ja huonoa, iloa ja surua, naurua ja ärsytystä on tuo rakennus ja sen ihmiset tuoneet elämääni. Ja olen kiitollinen siitä kaikesta.


Vaikka katse onkin jo suunnattuna eteenpäin, täytyy myöntää, että jättäessäni tuon rakennuksen taakseni, ehkä viimeistä kertaa, syvä haikeus täytti mieleni. Elämäni ei enää koskaan tule olemaan niin kuin opiskellessani tuossa rakennuksessa, minä en enää koskaan tule olemaan niin kuin silloin. Muutoksen hetkellä kaikki tuntuu niin lopulliselta, vaikka harvat asiat sitä todellisuudessa ovat. 

Siinä se paperi nyt vihdoin on!!! :)))

Koska meinasin  Edun parkkikselta lähdettyäni sortua todelliseen sentimentaalisuuteen ja alkaa vetistellä, oli pakko suunnata Skanssiin, jotta sain jotain muuta ajateltavaa. Menin päättömästi pyörimään H&M:ään ja en voi vieläkään uskoa, mitä tapahtui. Löysin nimittäin vihdoinkin mustan perusjakun, jota olen yrittänyt etsiä reilusti yli vuoden lähes jokaikisestä kaupasta. H&M:kin olen kiertänyt monet kerrat, mutta sopivasti istuvaa yksilöä ei ole löytynyt. Siinä se nyt kuitenkin roikkui alerekissä ja vain 15 euron hintaan. Niinpä tuo ihanuus lähti mukaani ryhdittämään syksyäni. Siihen tarkoitukseen hommasin myös uuden kalenterin, koska nyt saa loppua lorvailu. On aika etsiä elämälle suunta.


Siinä kaikki tällä kertaa, mukavaa keskiviikon jatkoa kaikille :)

2 kommenttia:

  1. Nätit vaatekokonaisuudet! Onnea todistuksesta! Pyörittiin molemmat sitten Edulla =D olin eilen hakemassa kokonaisuusmerkintä lappusia. Huomenna nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) voi harmi, jos oisin tienny, oitais voitu käydä vaikka viimeisellä ehtoollisella Makkiksessa :D mut jee, tänään nähdään :)

      Poista