keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kesähaaste 17/23: Ajatuksiani elämäntavoista

Koska päihteiden käyttöön liittyviä ajatuksiani kävin läpi omassa postauksessaan, keskityn tässä kirjoituksessa pelkästään ns. terveellisiin elämäntapoihin liittyviin asioihin, kuten liikuntaan, ruokailuun, painonhallintaan ja kehonkuvaan. Mediassa näistä asioista tuodaan yleensä esiin kaksi ääripäätä. Joko kauhistellaan sitä, miten himoläskit valtaavat maailman tai sitten esille nostetaan langanlaihat huippumallit tai varsinkin viime aikoina suuren hypetyksen kohteena olevat fitnessbeibet. Terveellisistä elämäntavoista, kuntoilusta ja painonhallinnasta on melko lyhyessä ajassa tullut valtava bisnes, joista jokainen yrittää saada oman osansa.
 
Itsekin olen ollut tämän ilmiön vietävissä, ikävä kyllä. Olen kokeillut erilaisia dieettejä nutrauksesta 5:2:een, hankkinut kuntosalijäsenyyksiä, haaveillut personal trainerista, lukenut Kunto-lehtiä ja yrittänyt noudattaa niiden ohjeita ja kunto-ohjelmia, harrastanut liikuntaa pakonomaisesti, käynyt vaa'alla päivittäin, mitannut ympärysmittoja kehostani sekä laihtunut ja lihonut kerta toisensa jälkeen. Ja koskaan en ole ollut täysin tyytyväinen itseeni, vaikka painoindeksi on aina ollut normaalipainoisen ihmisen. Milloin maailmasta tuli paikka, jossa normaalius ei enää riitä?

 
 
Kun on painiskellut itsetunto-ongelmien kanssa ja inhonnut kroppaansa vuosikymmenen ajan, on vaikea nähdä itseään toisessa valossa. Etenkin, kun media pitää tiukasti kiinni epätodellisista kauneusihanteista photoshoppailun avulla. Onnekseni olen vihdoin lähtenyt kipuamaan itsetuntosuosta ylöspäin ja koen yhä useampana päivänä riittäväni sellaisena kuin olen. Olen ymmärtänyt, että jos pituutta on suotu 170 senttiä ja rintavarustusta E-kupin verran (+muut muodot) on minun turha tavoitella 55 kilon painoa, koska siinä ei ole mitään järkeä.
 
Kaikkien kokeiluideni ja taistelujeni jälkeen olen ehkä vihdoin tajunnut, että normaali on riittävä tavoite minulle. Ja siinä pysyäkseni minun tarvitsee vain muistaa kohtuus niin syömisessä kuin liikunnassakin. Kun yritän arkena syödä järkevästi, voin viikonloppuisin herkutella ilman huonoa omaatuntoa. Minusta ei tule koskaan himoliikkujaa, mutta tärkeintä on se, että olen löytänyt omat tapani nauttia liikunnasta.

Parhaimmat liikuntamotivaattorit: Mindi ja metsä :)
 
 Ainoat asiat, jotka olen dieettiajoista ottanut pysyvästi osaksi arkeani ovat aamu- ja iltapala. Olin ennen loputon leivänmussuttaja ja juustoahmatti aamuin sekä illoin. Nykyään aloitan lähes jokaisen päiväni puurolla, raejuustolla ja mehukeitolla ja lopetan sen rahkalla, kauraleseillä ja mehukeitolla. Noistakaan en pidä kiinni mitenkään orjallisesti, vaan välillä hemmottelen itseäni kunnon leipäaamiaisilla ja muilla herkuilla, etenkin jos olen vieraisilla. Noiden muutosten myötä sain kuitenkin vihdoin leipä- ja juustohimoni kuriin. Ja silloin, kun niitä itselleni sallin, voi taivas, miten hyviltä ne maistuvatkaan!
 
Aamutrioni :D
 

Yksi asia, josta en ole suostunut tinkimään on herkuttelu. Toisille ehkä toimii täyskieltäytyminen herkuista, mutta minulla se vain lisää herkkuhimoani. Tarvitsen mässäysiltoja yksin ja yhdessä kavereiden kanssa ja haluan, että voin ostaa kauppareissulla suklaapatukan ilman hirveää morkkista. Olen kuitenkin vähentänyt huomattavasti herkkujen ostamista kotiin, koska ne eivät koskaan säily päivää pidempää ja vähentänyt herkuttelupäivien määrää. Kasvikset eivät edelleenkään mielestäni korvaa sipsejä tai hedelmät ja marjat karkkeja, vaikka hyviä ovatkin. Mitä järkeä on elämässä, jos itselleen ei salli nautintoja?
 

Herkkuöverit <3<3<3
 
Olen koko elämäni vaihtanut harrastuksesta toiseen,  mutta lopulta olen huomannut nauttivani eniten hyvinkin yksinkertaisista liikuntamuodoista. Kävely on liikkumismuodoista ehdoton ykköseni ja siihen hyvänä motivaattorina toimii Mindi, jonka kanssa tulee lenkkeiltyä  ja ulkoiltua päivittäin 1-2 tuntia. Aina jos mahdollista suuntaan metsään tai muuten luonnon äärelle kävelemään, jossa mieli lepää paremmin ja koko keho saa haastavampaa treeniä. Juoksemista inhoan ja sitä en enää edes yritä yhdistää lenkkeihini, jokainen tehkööt sitä mistä eniten tykkää.

Tänään jalat kuljettivat pitkin mökkiä ympäröivän metsän vaihtelevia maastoja ja samalla tuli syötyä Mindin kanssa kilpaa mustikoita :)
 
 Olen myös todennut veden mieluiseksi liikuntaelementiksini ja etenkin vesijuoksu/-jumppa ovat olleet pitkäaikaisia suosikkejani. Toiset pitävät niitä edelleen mummolajeina, mutta tärkeintä on se, että itse pidän siitä mitä teen. Jumpissa ja kuntosalilla käynti onnistuu minulta vain, jos saan värvättyä niihin seuralaisen, koska muuten lähteminen käy ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Lähtemisongelmaa olen yrittänyt ratkoa myös tuomalla jumppasalin kotiini Nintendo Wiin Zumbatuntien, erilaisten painojen, hyppynarun ja fitballin avulla. Pidän liikuntavälineitä näkyvillä paikoilla, jotta niihin tulisi tartuttua mahdollisimman usein. Kotijumppatuokiota ja kuntopiiriä pyrin tekemään 1-4 kertaa viikossa. Hulluimpina aikoina tein niitä 6 kertaa viikossa, mutta nykyään osaan olla itselleni jo armollisempi (vaikka salaa haaveilen vähän timmimmästä kropasta :D).
 
On surullista katsoa, miten ulkonäkökeskeiseksi maailma on muuttunut ja muuttuu edelleen. Terveellisistä elämäntavoista on tullut yksi uusi statussymboli meidän ylisuorittajien yhteiskuntaan. Mutta entä jos terveys- ja kauneusihanteiden tavoittelu lisääkin vain pahoinvointia, syömishäiriöitä ja itsetunto-ongelmia? Eikö normaalius enää todellakaan riitä? Onko ihmisen ulkokuori nykyään tärkeämpi kuin sisältö? Olisi todella syytä miettiä millaisia arvoja ja ihanteita haluamme maailmassa edistää. Hyvätkin tarkoitusperät voivat muuttua tuhoaviksi, kun niissä mennään äärimmäisyyksiin.

IIIK, kesäkiloja!!! Mitä väliä? :D <3

Elämäntapani eivät ole lähellekään täydelliset, mutta eivät ne kovin huonotkaan ole. Olen tajunnut, että minulle on tärkeämpää täydellisen vartalon tavoittelun sijasta nauttia elämästä. Syödä monipuolisesti mutta myös mässäillä välillä, liikkua mutta myös nauttia löhöpäivistä. Ja haluan oppia näkemään peilistä yhä useammin kauniin ihmisen, enkä pelkästään vatsamakkaroita, jenkkakahvoja tai liian paksuja reisiä. Koska loppuen lopuksi kauneus ei ole kiinni kropan koosta, muodosta tai timmiydestä, se on lähtöisin korvien välistä.

Muistakaahan muutkin rakastaa itseänne, olla armollisia itseänne kohtaan ja nauttia elämästä :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti