sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Mökkihöperöitymisen ihanuus

Olo kotiin palatessa on aina yhtä outo kunnon mökkeilyn jälkeen. Kestää aina aikansa tottua taas muun maailman menoon, kun on viettänyt puolitoista viikkoa mökkimaailman ihanassa kuplassa. Mökillä olossa parasta ovat muun muassa eristäytyminen muusta maailmasta, ajantajun katoaminen, pynttäämättömyys, jatkuva syöminen, saunominen ja toimettomuus ilman huonoa omaatuntoa. Jos minulta kysyttäisiin, mistä koostuu täydellinen kesälomaviikko Suomessa, vastaukseni kuuluisi: mökistä, perheestä, ystävistä, hyvästä ruuasta, saunomisesta, uimisesta ja veneilystä. Simppeli resepti, joka ei petä koskaan. Tuosta kaikesta olen saanut nauttia kuluneen reilun viikon aikana, minkä takia kotiinpaluu tuntuukin melko ahdistavalta.

Juhannus sujui perinteisissä merkeissä isolla porukalla. Tänä vuonna miehet kyhäsivät rakovalkean tapaisen juhannuskokon, josta muodostui lopulta ehkä kaikkien aikojen kaunein kokkomme yön pimentyessä. Ainakin se oli pisimpään palava kokko, joka meillä on koskaan ollut ja sitä sai ihastella yli kaksi vuorokautta. Tuli on vain yksinkertaisesti todella kaunis elementti, jota voi tuijotella tuntitolkulla. Se yhdistettynä Suomen kesään, on kerrassaan täydellistä. On ihanaa nähdä päivänvalon muuttuvan hämäräksi ja lopulta hetkeksi pimeydeksi ja taas uudestaan valkenevan lämpöisessä kesäyössä.

Juhannus sujui ehkä hieman rauhallisemmin kuin yleensä, mutta seura oli mukavaa ja oli erityisen kivaa, että Viivi viihtyi mökillä tiistaihin asti. Sai taas pitkästä aikaa vietettyä aikaa yhdessä oikein kunnolla, juteltua ja naurettua vatsansa kipeäksi.


Tiistaina pääsin myös odotetulle kesän ensimmäiselle venereissulle, kun isä tuli käymään maalla. Kun on kasvanut koko ikänsä veneilijäperheessä, ei kesä vain ole kesä ennen ensimmäistä veneretkeä. Se tunne, kun tuuli tuivertaa hiuksissa, aurinko lämmittää kasvoja, meri tuoksuu ja pärskii vettä päälle, on vain kerrassaan huumaava. Kun sen on kokenut kerran, sen haluaa kokea aina vain uudestaan ja uudestaan.


Tällä kertaa veneretkemme kulki Tove Janssonin saaren Klovharun kautta Tirmon satamaan, jossa söimme herkulliset pizzat. Sieltä matka jatkui saaristomaisemia ihaillen ja Tuomaksen kalatusta seuraten. Saalistakin tuli kiitettävästi, josta pääsimme illalla nauttimaan savustettuna.


Muuten viiko kuluikin rennoissa merkeissä mökkimaisemissa. Myös Camilla ja Emily pääsivät molemmat vierailulle, joten saimme tehokolmikon kasaan lähes kahden kuukauden eron jälkeen. Lopputuloksen voi vain arvata: loputonta naurua, älyttömän huonoja juttuja ja muuta sekoilua.


Vaikka rakastankin meidän mökkiä kaikkina vuodenaikoina, puhkeaa se aina kesäisin kukkaan, mikä tekee siitä vieläkin kauniimman. Äidin ihanat istutukset, vanhempien ylläpitämä kasvimaa ja ympäröivä luonto tarjoavat loputtomasti silmäniloa ja kesäisiä herkkuja.


Myös Mindi rakastaa mökkielämää vähintään yhtä paljon kuin minä. Etenkin vapaus tulla ja mennä sisällä ja ulkona oman pään mukaan vapaana on sen lempparijuttuja mökillä. Nyt se sitten onkin täysin puhki kaikesta touhuamisesta ja uni maistuu varmaan taas hyvin seuraavan viikon täällä kotimaisemissa.


Perjantaina tein veljeni Jaakon kanssa päiväretken Heurekaan. Menimme katsomaan siellä olevaa Body Worlds näyttelyä, jossa oli esillä aitoja plastinoituja ihmisruumiita ja -elimiä. Näyttely oli mielestäni todella mielenkiintoinen ja upeasti toteutettu. Suosittelen ehdottomasti käymään, jos satutte liikkumaan siellä päin.

Sen jälkeen vierailimme myös Heurekan yleisellä puolella, jossa uskalsin vihdoinkin pyöräillä sillä vaijeripyörällä, yksi pelko voitettu! Muutenkin vierailu oli hauska paluu lapsuuteen, koska viimeisin käynti tuonne on ollut ala-asteen puolella. Maanjäristyskone ja muut vempeleet olivat edelleen hauskoja ja matkamuistoksi saimme painattaa kolikot omalla profiililla ilman lisämaksua.



Heurekan jälkeen palasin vielä takaisin maalle, josta lähdin ajelemaan eilen takaisin Turkuun. Illasta Emily tuli vielä käymään ja päädyimme monen mutkan kautta lopulta katsomaan Kauna 2:sta, josta ei kyllä tajuttu kumpikaan kauheasti mitään. Tulipahan ainakin todistettua, etteivät kauhuleffat enää vaikuta samalla lailla kuin teininä. Kaikkeen turtuu näköjään aikanaan, myös kauhuun. Ilta oli kuitenkin monista vastoinkäymisistä huolimatta mukava.

Tämä pävä ei sitten olekaan enää ollut niin mukava. Aamulla jouduin kohtaamaan kahden reissun purkamattomat tavarat, pesemättömät pyykit, pölyisen asunnon, graduaineiston, juhannuskilot, tyhjän jääkaapin ja takkuilevan digiboksin. Koska mikään noista ei houkuttanut, päätin kirjoittaa mökkeilystäni postauksen, jotta voisin vielä hetken vaipua noihin ihaniin kesäisiin muistoihin ennen paluuta todellisuuteen. Nyt tämäkin alkaa jo lähestyä loppuaan, joten täytyy kai kehittää vielä jokin muu keino sysätä ankeutta maanantain puolelle, mihin se kuuluukin. Lähden siis syömään.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Thaimaan lämpö kutsuu ensi talvena

Koska tillleni oli ilmestynyt mukavasti toukokuun palkkarahoja, enkä saanut niitä sentään ihan kaikkia tuhlattua  New Yorkissa, päätin sijoittaa niitä, mihinkäs muuhunkaan kuin matkustamiseen :) Olen menossa ensi vuoden alussa suorittamaan viimeistä opetusharjoitteluani Pattayan suomalaiseen kouluun, joten päätin tyhjentää tilipussiani vihdoinkin Bangkokin lentoihin. Nyt tuo matka tuntuu taas vähän todellisemmalta, vaikka sen alkuun onkin vielä pitkä aika.

Olin jo pitkään ajatellut, että haluan suorittaa harjoittelun ulkomailla, kun siihen kerta on tilaisuus. Olin katsellut eri vaihtoehtoja, mutta mikään ei oikein kolahtanut kunnolla. Onneksi satuin puhumaan Camillan kanssa aiheesta ja hän kertoi yhden ystävänsä olleen harjoittelussa Pattayalla suomalaisessa koulussa. Sillä hetkellä tiesin, että minun on päästävä sinne. Tämä siis tapahtui jo viime syksynä, jonka jälkeen laitoin heti sähköpostia kouluun ja sainkin, suureksi riemukseni, myöntävän vastauksen. Siitä asti olen innolla jo suunnitellut tulevaa matkaa.

Thaimaassa olen ollut aikaisemmin kaksi kertaa, 4-vuotiaana ja vuodenvaihteessa 2010-2011. 4-vuotiaana olin perheen kanssa Bangkokissa, josta en muista paljoakaan ja viimeisimmällä reissulla olin silloisen poikaystäväni kanssa ihanalla Koh Lantan saarella. Silloin rakastuin täysillä Thaimaalaiseen luontoon, ihmisiin ja ruokaan. Pattayaan menenkin nyt siis ensimmäistä kertaa ja on mielenkiintoista nähdä, onko se todella maineensa veroinen. Toiset kauhistelevat sitä seksiturismin pahimpana rysänä, toiset taas kehuvat hyvien palveluiden, aktiviteettimahdollisuuksien ja halpojen hintojen takia. Joka tapauksessa se vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta, jonka ympäristössä riittä paljon tutkittavaa. 

Suuntaan Thaimaaseen 3. tammikuuta ja palaan kotiin vasta 3. maaliskuuta. Koulussa olen luvannut olla ystävänpäivään asti, jonka jälkeen Camilla ja Emily tulevat Thaimaaseen, josta on tarkoituksena lähteä yhdessä kiertämään ainakin Bangkok, Kuala Lumpur, Singapore ja jokin ihana paratiisisaari. Tätä osuutta matkasta odotan vähintään yhtä paljon kuin itse harjoittelua. Kunhan tytöt vaan pitävät lupauksestaan kiinni ja todella myös tulevat tuolloin. Uskon vasta, kun heidänkin liput on hommattu!

Ihanaa, että on jotakin odotettavaa, eikä tarvitse kärvistellä koko talvea Suomen kylmyydessä. Matkaa odotellessa jaksan toivottavasti ahkeroida syksyllä yliopistolla ja väsäillä graduani mahdollisimman paljon kasaan. Aikaa reisuun on vielä paljon ja tulen kirjoittelemaan aiheesta varmasti vaikka kuinka paljon, joten säästän teidät tällä kertaa suuremmalta intoilulta ;D Tässä kuitenkin muutamia kuvia fiilistelyksi.

Pattayan rantamaisemia
Kuvat:Wikimedia
 Pattayan kaupunkinäkymiä
Kuvat: Wikimedia
 Ja muutamia otoksia Koh Lantan paratiisirannoilta

Sekä ihanista Koh Lantan viidakoista

Nyt aion kuitenkin nauttia Suomen kauniista kesästä ja suuntaankin mökille lähipäivinä juhannuksen viettoon ja jään sen jälkeen mökkihöperöitymään sinne. Ihanaa, että juhannukseksi on luvattu niin hyvää ilmaa, voi vaan olla koko ajan ulkona, grillata, uida ja saunoa. Noita ja niin paljon muuta rakasta Suomen lyhyessä, mutta sitäkin hienommassa kesässä.
Hyvää juhannusta kaikille, nauttikaa :)

torstai 13. kesäkuuta 2013

Hyvästi rakkaani!

Istuskelen JFK:n lentokentällä ja nyt on vain pakko hyväksyä se tosiasia, että tämä upea ja ikimuistoinen reissu todella lähestyy loppuaan. Tuntuu, ettei kuusi päivää riittänyt vielä mihinkään ja niin paljon jäi vielä näkemättä, kokematta ja tekemättä. Toisaalta taas olemme nähneet ja tehneet todella paljon joka päivä aamusta iltaan, minkä takia pienoinen matkaväsymyskin on alkanut jo vähän nostaa päätään. Niin ja Mindiä on tietysti jo kova ikävä, mikä tekee kotiinpaluusta mukavampaa. Tuhannet kiitosket Anulle ja Tuomakselle, jotka ovat huolehtineet Mindistä hyvin reissumme ajan.

Kokoan taas kuluneiden päivien ohjelmaa kuvien ja tekstien avulla pikaisesti. Voi olla, että täydentelen tekstejä vielä myöhemmin rauhassa kotona.

Maanantai 10.6.2013

Maanantai alkoi erittäin sateisissa merkeissä. Tiesimme sen onneksi etukäteen, joten päätimme keskittyä shoppailuun koko päivän. Heti aamusta suuntasimme Ground Zeron lähellä sijaitsevaan Century 21 ostoskeskukseen, joka oli pullollaan vaatteita, laukkuja ja muita asusteita erittäin edulliseen hintaan. Paikka oli minulle kuin taivas, mutta ainoa pitkä miinus oli pukukoppien vähyys, minkä takia vaatteita ei pystynyt kauheasti sovittamaan.


Siitä huolimatta mukaan tarttui kaksi ihanaa mekkoa, alusvaatteita, ihanat läpsyt ja kaksi laukkua. Hankin nyt ensimmäisen Guessin laukkuni, tuon ihanan, ison mustan, jolle hintaa tuli vain 48 euroa.


Aamushoppailun jälkeen tulimme takaisin hotellille, josta matkamme jatkui lounaalle hotellin viereiseen thaimaalaiseen v{iv} ravintolaan. Paikka oli aivan ihanasti sisustettu ja ruoka oli todella hyvää ja halpaa.



Päivä jatkui aamun tapaan shoppailulla. Lähdimme äidin kanssa Macy's tavarataloon, joka mainostaa itseään maailman suurimpana tavaratalona ja sitä se kyllä todella oli. Kerrostolkulla vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Minun makuun paikka oli liian iso, siellä oli liikaa ihmisiä ja liian kalliit hinnat, mutta tulipahan sekin ainakin nähtyä. Suuntasin kuitenkin melko pian viereiseen H&M:ään, jossa oli käynnissä alennusmyynti. Sieltä tarttui mukaan myös muutama ihana vaate. Kun palasimme vihdoin sateen riepottelemina hotellile, päätimme vain suunnata hotellin läheiseen tunnelmalliseen italialaiseen ravintolaan pizzalle. Niiden jälkeen kävimme vielä v{iv}:ssä drinkeillä, pitihän sitä nyt yhtenä iltana saada Cosmopolitan!

Shoppailu + Pizza + Cosmopolitan = Täydellinen sadepäivä New yorkissa


Tiistai 11.6.2013

Tiistai valkeni onneksemme aurinkoisena ja lähdimme taas ajoissa liikkeelle. Aamiaiseksi söimme tällä kertaa bageleita kylmäsavulohi-tuorejuusto täytteellä, jotka ovat tyypillistä New Yorkilaisten aamiaista. Bagelit olivat herkullisia ja niillä jaksoi pitkälle iltapäivään.


Aamiaisen jälkeen jakauduimme kahtia. Vanhemmat suuntasivat desing museoon ja minä taas keskityin shoppailuun ihanassa Strawberry vaateliikkeessä.

Museum of Arts and Design

Tälläisiä ihanuuksia sieltä tarttui mukaan. Shoppailu lähti ainakin minulta ihan käsistä, kun kaikki vain tuntui olevan niin älyttömän halpaa verrattuna Suomen hintoihin, vaikka monessa liikkeessä ei edes ollut käynnissä alennusmyynnit.


Tapasimme puolenpäivän aikoihin taas Macy's tavaratalossa, josta jatkoimme iltapäivästä tapaamaan erästä Olympian matkanjohtajaa, joka oli myös New Yorkissa ryhmän kanssa. Söimme lounasta Chelsea Grill of Hell's Kitchenissä, joka oli mukavan rento paikka ja ruoka oli jälleen hyvää.


Illalla koitti minulle, ikuiselle Disney-fanille, se matka odotetuin hetki, kun suuntasimme Broadwaylle katsomaan The Lion King musikaalia. Ja, mikä spektaakkeli se olikaan, en ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Kun Circle of Life kajahti soimaan heti aluksi upeine eläinhahmoineen, oli kyllä kyynelissä pidättämistä. Muutenkin esitys oli loistavasti toteutettu, täynnä upeita asuja, loistavia laulajia ja mahtavaa huumoria Disneyn tapaan. Kokemus, jota en tule koskaan unohtamaan.

Minskoff Theatre

Musikaalin jälkeen ilta jatkui ensin Times Squarille ihmettelemään valoloistetta ja ottamaan pakollisia turistikuvia.

Times Square

Siintä suuntasimme Rockefeller Centerin Top of the Rockiin ihailemaan NYC:n valoja ylhäältä päin. Sieltä aukesi henkeäsalpaavat näkymät yli loputtomiin jatkuvan valomeren. Upea lopetus upealle illalle. Tosin sen jälkeinen suoriutuminen ei ollutkaan niin vakuuttavaa. Emme löytäneet mistään hissiä, jolla olisimme päässeet takaisin alas, joten päätimme kokeilla ovea, joka vei portaisiin. Kyseessä olikin hätäuloskäynti, joka käynnisti järkyttävän palohälytyksen porraskäytävään. Vedimme äkkiä oven kiinni, mutta hälytys vain jatkui. Lähdimme äkkiä muualle ja löysimme viimein oikean hissinkin. Kaikista käsittämättömintä koko jutussa oli se, että kukaan koko rakennuksessa, ei henkilökunta eivätkä turistit, ei reagoinut hälytykseen millään tavalla! Hyvin toimivat turvajärjestelyt siis kyseessä ;)

Näkymiä Top of the Rockista

Kun vihdoin selvisimme alas päädyimme vielä ihastelemaan Rockefeller Plazan iltavaloja ja nautimme Hot Dogit lämpimässä New Yorkin illassa.

Rockefeller Plaza


Keskiviikko 12.6.2013

Keskiviikkona päätimme jatkaa Museo Mailin kiertämistä. Menimme aluksi Guggenheimille, joka osoittautui todelliseksi pettymykseksi. Museon kierreosa ja yläkerta olivat suljettuina, joten vain äiti päätti jäädä kiertämään näyttelyä ja me jatkoimme isän kanssa suoraan MET:iin. Hyvä vaan, että Helsinki päätti kieltäytyä tuosta hankkeesta!

Guggenheim
The Metropolitan Museum of Art eli MET sen sijaan tarjosi uskomattoman määrän taidetta eri kulttuureista ympäri maailmaa. Näyttelyhuoneet olivat itsessään jo taideteoksia ja sisältä löytyi myös kokonainen egyptiläinen temppeli!

MET sisältä ja ulkoa


 Taidetta löytyi jokaiseen makuun arkkitehtuurista upeisiin veistoksiin ja patsaisiin.



 Sekä tietysti lukematon määrä kuuluisien taiteilijoiden tauluja eri aikakausilta.


 Lopuksi kävimme vielä kattoterassilla ihailemassa upeita näkymiä Central Parkiin ja pilvenpiirtäjiin.


Museokierroksen jälkeen suuntasimme lounaalle ja sen jälkeen siirryimme äidin kanssa aikasemmin bongaamaani ihanaan korukauppaan, joka oli pulollaan upeita koruja pilkkahintaa (kalleimmat maksoivat noin 6 euroa!) Homma lähti taas vähän käsistä, mutta tuolla ei vain voinut olla sekoamatta ;D


Viimeisenä iltana päätimme lähteä kiertämään Chinatowniin. Lähdimme matkaan metrolla, joka toimi jälleen yhtä huonosti, mutta pääsimme ainakin perille. Pienen harhailun jälkeen löysimme oikeaan paikkaan ja piipahdimme myös Little Italyn puolella pikaisesti.

Chinatown
Little Italy
Metroasemalla ja Island Burger
Lopuksi suuntasimme vielä hampurilaisille ja pirtelöille Island Burgeriin, jonka listalla on 65 erilaista hampurilaista. Hampurilaiset ja pirtelö olivat taivaallisia, mutta vähän liian täyttäviä, minkä takia loppu ilta kului hotellissa makoillen ja NHL finaalia katsoen. Matkalla ravintolasta hotellille koimme myös jotain sellaista, joka voi olla mahdollista vain New Yorkissa, nimittäin järkyttävän ruuhkan kello 10 illalla! Tuon jälkeen Suomen ruuhkat eivät tunnu enää missään.

Tänään kävimme vain pikaisesti aamusta ostoksilla. Ostin itselleni ihanat punaiset Converset, jotka maksoivat vain 30 euroa. Nyt olemme vain kulutelleet aikaa täällä kentällä, koska tulimme tänne hyvissä ajoin myrskyn takia. Onneksi ainakin nyt näyttäisi siltä, että kone on lähdössä ajoissa.

Olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni tästä lahjasta, enkä tule ikinä unohtamaan tätä. New York tarjosi kaiken mitä toivoin ja vielä niin paljon enemmän. Hinku takaisin on jo nyt kova, joten tämä tuskin tulee jäämään viimeiseksi kerraksi täällä.

I <3 NY

maanantai 10. kesäkuuta 2013

I'm in LOVE

Olen löytänyt uuden rakkaani ja se on New York City! Kolme päivää on kulunut yhdessä hujauksessa hämmästellessä tätä uskomatonta kaupunkia.  En voi vieläkään uskoa todeksi, että saan astua uuteen aamuun tässä kontrastien kaupungissa, joka ei koskaan nuku. Olo on todella kuin elokuvassa, mihin tahansa täällä kulkeekin. Niska on kipeä pilvenpiirtäjien tuijottelusta, jalat ovat jokaisen päivän jälkeen täysin tohjona kaikesta kävelystä ja iho on palanut punaiseksi auringosta, mutta tässä kaupungissa on vain jotakin taikaa, koska mikään noista ei ole ärsyttänyt lähes ollenkaan. New York on varastanut sydämeni pysyvästi.

Kuvia on otettu jo nyt valtava määrä, joista olen yrittänyt koota nopeasti parhaat päältä, jotta saisin muodostettua niistä jonkinlaisen matkapäiväkirjan. Varoitan jo nyt, että tästä tulee varmasti maailmankaikkeuden pisin blogipostaus, mutta kolmessa päivässä on vain kerennyt kokea uskomattoman paljon.  Pahoittelen kirjoitusvirheitä ja tekstin ja kuvien asettelua, viilailen tekstiä enemmän, kunhan olen taas takaisin kotona. Pitemmittä puheitta tässä ovat matkan kolme ensimmäistä päivää "tiivistettynä".

Perjantai 7.6.2013

Lähtö Helsinki-Vantaalta alkoi innostuneissa ja jännittyneissä tunnelmissa. Pelkäsin voivani pahoin lennolla, mutta onneksi matka sujui tasaisesti ja pahoinvointilääkkeet toimivat. Eväät olivat myös hyvät, niiden ja elokuvien avulla selvisin Atlantin yli paljon paremmin kuin odotin.

Lähtötunnelmia. Jokainen valmistautui omalla tavallaan!























Saavuimme JFK:n lentokentälle iltapäivästä, jonka jälkeen vuorossa oli jonotusta passintarkastuksessa, tullissa ja taksijonossa, minkä takia saavuimme hotellillemme vasta alkuillasta. Ilma oli perjantaina todella surkea, vettä tuli aivan kaatamalla ja myöhemmin selvisi, että kyseessä oli aika isokin myrsky. Se ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa, mutta sen ja aikaerojen takia päädyimme kuitenkin vain hakemaan hotellin viereisestä kaupasta iltasyötävää, kuten sushia, hedelmiä ja nuudelikeittoa. Herkuttelun jälkeen päätimme mennä jo aikaisin nukkumaan, jotta pääsisimme seuraavana aamuna aikaisin liikkeelle.

Olen ollut enemmän kuin tyytyväinen hotelliimme Affinia Dumontiin. Sijainti on loistava, henkilökunta ystävällistä ja huoneemme iso ja hyvinvarustettu. Vielä, jos WiFi olisi ilmainen myös hotellihuoneissa, hipoisi se jo lähellä täydellisyyttä.



Lauantai 8.6.2013

Heräsimme aurinkoiseen aamuun jo ennen kuutta ja heti seitsemän jälkeen lähdimme jo aamiaiselle läheiseen kuppilaan. Aloitimme aamun Amerikan tyylille uskollisina bageleilla ja donitseilla.


Aamiaisen jälkeen suuntasimme hotellimme lähellä sijaitsevalle Empire State Buildingille, joka hurmasi ulkoa, sisältä ja näkymillään. Koska olimme siellä jo heti avaamisajankohtana kello kahdeksan, emme onneksi joutuneet jonottamaan pitkään ja hankimme samalla New York City Passin, jolla pääsee useisiin kaupungin nähtävyyksiin, ilman turhaa jonottamista. Näkymät ESB:n 86. kerroksesta olivat huumaavat, kun koko kaupungin näki koko komeudessaan kerralla.



Empire State Buildingin lisäksi bongasimme jo heti ensimmäisenä päivänä useita muita pilvenpiirtäjiä, kuten Flatiron Buildingin, Chrysler Buildingin, Rockefeller Centerin ja rakenteilla olevan One World Trade Centerin.



Päivä jatkui MoMA:ssa, Museum of Modern Artissa, jossa ihastelimme muun muassa Picasson, Dalin, Matissen ja muiden huipputaiteilijoiden teoksia. Väliin mahtui kyllä myös paljon yhdentekeviä teoksia, joiden tarkoitusta taidemaailmassa en välttämättä ihan ymmärtänyt. Mutta taiteen tarkoitushan on herättää tunteita ja keskustelua!


Päivä jatkui kävellen pitkin 5 th Avenueta. Matkan varrelle osuivat muun muassa kaunis St. Thomasin kirkko, vaikuttava Public Library (olisipa Suomenkin kirjastot tuota tasoa!) ja ihastuttava Bryant Park. Noiden jälkeen kävimme vielä ihastelemassa upeaa Grand Central Terminalin rautatieasemaa, jonka jälkeen siirryimme hotellille lepuuttamaan jalkoja.

Saint Thomas Church
The New York Public Library ja Bryant Park
Public Library sisältä
Grand Central Terminal

Myöhemmin suuntasimme syömään Del Frisco’s Grille ravintolaan, johon isä oli tehnyt aikaisemmin varauksen. Ravintola oli viihtyisä ja ruoka herkullista, etenkin New York Strip Steak.


Ruokailun jälkeen pyörimme vielä ihmettelemässä menoa Rockefeller Plazalla ja lopulta päädyimme SAKS tavarataloon ja sen taivaalliseen kenkäosastoon, jossa oli toinen toistaan upeampia huippusuunnittelijoiden kenkäpareja. Ikävä kyllä myös hinnat olivat todella korkealla pilvissä, joten ihanuudet saivat jäädä sinne.



Sunnuntai 9.6.2013


Aloitimme jälleen aamun melko aikaisin ja tällä kertaa suuntasimme Central Parkin keskiosaan. Sieltä lähdimme vaeltelemaan pitkin puiston lukemattomia teitä, kujia ja polkuja. Central Park on ehdottomasti kaunein puisto, jossa olen koskaan käynyt. Kauniita lampia, valtavia nurmikoita, upeita vanhoja puita, ihania siltoja ja rakennuksia ja kaiken kruunaa sen laidoilla kohoavat pilvenpiirtäjät.
Central Parkista tein myös mahtavan löydön, Paavo Pesusieni jäätelön!

The Reresvoir
Shakespeare Garden, Belvedere Castle ja Turtle Pond
The Lake ja The Boathouse
Käveltyämme halki Central Parkin päädyimme 5 th Avenuelle, jossa oli alkamassa Puerto Ricolaisten paraati, joka pisti koko kaupungin aika sekaisin. Vaikka itse paraati menikin meiltä melkein kokonaan ohi, oli ilmassa mahtavaa karnevaalitunnelmaa ihan keskellä suurkaupunkia.


Aamukävelymme päättyi Bryant Park Grill ravintolan brunssiin, joka vaihtui isällä ja minulla lounaaseen, kun päädyimme ottamaan mereneläviä, kuten hummeria, simpukoita ja katkarapuja. Ravintola tarjosi todella hyvää ruokaa ja ihanan ympäristön syömiselle.


Syömisen jälkeen päätimme hyödyntää hyvän ilman ja lähteä Circle Line risteilylle, jossa pääsi ihailemaan muun muassa Manhattania, Vapaudenpatsasta, Ellis Islandia ja New Yorkin useita siltoja mereltä käsin. Näkymät olivat hienot, vaikka urpot turistit yrittivätkin peittää ne parhaansa mukaan.  Mukaan mereltä tarttui minulle myös tehokas punoitus polviin ja kasvoihin, palaminen on selkeästi ihan yhtä helppoa kaupunki- kuin rantalomallakin ;D

The Statue of Liberty, Ellis Island ja Staten Island Ferry
Siltoja Central Parkissa ja Manhattanin ympärillä

Viimeinen varsinainen aktiviteetti tälle päivälle oli käynti American Museum of Natural Historyssa. Museo oli todella mieleinen ainakin minulle, täynnä upeita asetelmia maailman eläimistä, valtavia dinosaurusten luurankoja ja upea planetaario.

American Museum of Natural History


Koska käveltyjä kilometrejä kertyi tällekin päivälle paljon, päätimme lähteä hotellille. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka tähän asti taksin oli saanut aina helposti, ei sitä nyt saanut millään. Päädyimme pitämään tuumaustauon herkullisten vohvelien parissa, jonka jälkeen suuntasimme ensimmäistä kertaa metrolle. En kyllä ollut kovin vakuuttunut New Yorkin metrosta, kartat olivat hankalalukuisia, opasteita oli huonosti ja metroja tuli ainakin sunnuntaisin melko harvakseltaan. Pääsimme kuitenkin lopulta melko lähelle hotellia, josta kävelimme lopun matkan, koska taksia ei saanut vieläkään. Pienistä hankaluuksista huolimatta tämäkin päivä oli upea, onnistunut ja täynnä New Yorkin parhaita puolia.


Anteeksi mammuttimainen postaus, mutta olen vain niin innoissani tästä kaikesta, etten malta olla kirjoittamatta siitä. Tuskin maltan odottaa, mitä loppumatka tuo tullessaan. Luvassa on ainakin shoppailua ja tiistai-iltana unelmieni täyttymys: THE LION KING-musikaali Broadwaylla!!!