Kuvia maailmanympärimatkalta ja tarinat niiden takaa 1/2

Matkoilla tulee yleensä kuvattua paljon normaalia enemmän. Ja maailmanympärimatkalla sitä vasta tulikin kuvattua. Monesti kuvia tulee vain räpsittyä, eikä niihin liity mitään sen suurempaa tarinaa. Reissukuvia selaillessani silmiini osui kuitenkin myös monia sellaisia otoksia, joihin kytkeytyy vahvasti jokin tietty tilanne, tarina, tunnetila tai hetki matkalta. Ajattelin jakaa niistä osan kanssanne ja niiden kautta palata taas hetkeksi tuon ikimuistoisen matkan tunnelmiin. Kuvia ja tarinoita oli sen verran paljon, että päätin jakaa ne kahteen erilliseen postaukseen. Tässä ensimmäisessä osassa on kuvia matkamme kolmesta ensimmäisestä kohteesta Kanadasta, Yhdysvalloista ja Ranskan Polynesiasta.

Vancouver, Kanada. Olimme aikaerosta vielä täysin sekaisin ja heräsimme jo todella aikaisin matkamme ensimmäiseen aamuun. Hetken aikaa yritimme vielä nukahtaa uudestaan, mutta ei siitä mitään tullut. Ja onneksi ei, koska muuten emme olisi nähneet tätä upeaa auringonnousua parvekkeeltamme. Aurinko värjäsi taivaanrannan leiskuvilla väreillä ja koko hetki tuntui ihan uskomattomalta. Siinä hetkessä oikeasti tajusin, että kolmen kuukauden maailmanympärimatka on todella alkanut.

Glacier National Park, Kanada. Lähdimme heti aamusta vaeltamaan, vaikka sää olikin sateinen. Toivoimme sen hellittävän vaelluksen aikana, mutta toisin kävi. Tämä kuva on yksi niitä harvoja hetkiä, jolloin näimme edes vähän maisemia tuon vaelluksen aikana. Kun jatkoimme muutaman minuutin kävelyä, pilvet olivat jo peittäneet tämän maiseman. Yhtäkkiä ylempää alkoi kuulua outoa ääntelyä. Aluksi ajattelin sen olevan jokin outo lintu tai eläin, mutta se toistui niin säännöllisesti, että totesimme pian, että sen on oltava ihminen. Pakkohan se oli kävellä katsomaan, ettei kenelläkään ollut mitään hätää. Lopulta meitä vastaan tuli nuori mies, joka kertoi pitävänsä tuota ääntä, jotta karhut pysyvät loitolla. Otimme hänestä mallia ja kehitimme oman huutomme. Minä aloitin sen sanomalla: "Kar" ja mies huudahti kovaäänisesti siihen perään: "HU!" Hyvin tuntui huutomme pitävän karhut loitolla.

Icefields Parkway, Kanada. Olimme ajatelleet yöpyä  yhden yön jollakin leirintäalueella Icefields Parkwayn varrella. Suunnitelmiin tuli pieni muutos, koska syksy oli jo sen verran pitkällä, ettei yksikään leirintäalueista ollut enää auki. Koska emme olisi millään enää jaksaneet jatkaa matkaa Jasperiin asti, päätimme etsiä syrjäisen pysähdyspaikan tien varelta ja yöpyä siellä. Löysimmekin tämän aivan täydellisen paikan joen varrelta ja ajattelin jo, miten ihanaa olisi syödä aamiaista näissä maisemissa, eikä leirintäalueella muiden karavaanareiden joukossa. Tässä täydellisessä suunnitelmassa oli vain yksi mutta. Se oli laitonta. Kanadassa on nimittäin kiellettyä yöpyä kansallispuistoissa muualla kuin sille erikseen varatuilla alueilla. Kun meille vielä selvisi, että laittomasta yöpymisestä olisi tiedossa mojovat sakot, nöyryimme ja ajoimme Jasperiin asti leirintäalueelle. 

Maligne Lake, Kanada. Meistä kumpikaan ei oikein halua/kehtaa pyytää tuntemattomia ihmisiä ottamaan meistä kuvia. Niinpä suurin osa matkamme yhteiskuvista on selfieitä. Tämä kuva on yksi harvinainen poikkeus. Tosin sitäkään emme pyytäneet itse ottamaan. Meitä nimittäin pyydettiin ensin ottamaan eräästä pariskunnasta kuvia ja sen jälkeen pariskunnan nainen kysyi, haluaisimmeko, että hän ottaisi meistä kuvan. Ja niinpä hän otti ja oikein hyvänkin vielä. Tosin se taitaa olla enemmän tuon uskomattoman taustan kuin meidän ansiota. 

Jossain Whistlerin ja Vancouverin välillä, Kanada. Kanadan syyssää ei tosiaan ollut suotuinen meille. Jotenkin tuntui, että koko kolmen viikon ajan sadepilvet seurasivat meitä, minne ikinä menimmekin. Paitsi ihan asuntoautoilumme viimeisinä päivinä, jolloin aurinko vihdoin paistoi useampana päivänä peräkkäin. Yhtäkkiä tajusin, että emme olleet käyttäneet ollenkaan ekstrahinnalla vuokraamiamme retkituoleja, koska aina oli joko liian kylmää tai märkää. Niinpä pidimme kokistauon pysähdyspaikalla ja ronttasin retkituolit ulos autosta, jotta käyttäisimme niitä edes yhden kerran koko matkan aikana. Tuo tauko oli niiden tuolien ensimmäinen ja samalla viimeinen käyttökerta. 

Vancouver, Kanada. Viimeisenä päivänämme Kanadassa kävimme eräässä ostoskeskuksessa syömässä ja samalla kiersimme parissa kaupassa. Yhtäkkiä huomasin Minison liikkeessä tuttuja hahmoja, hattivatteja. Kiersin kaupassa lisää ja löysin sieltä myös muita muumihahmoja erilaisissa tuotteissa. Tuo oli jotenkin niin omituinen kohtaaminen, että minun oli pakko ostaa siitä muistoksi tämä hattivattipussukka, joka maksoi vain pari euroa. Suomessa tuon hinta olisi varmasti ollut moninkertainen.

Walk of Fame, Hollywood, Yhdysvallat. Ennen tätä kuvaa olimme kulkeneet lähes kokonaan uuvuttavan Walk of Famen kärsien jatkuvista myyntiyrityksistä ja muista häiriötekijöistä. Yhtäkkiä Chewbacca ilmestyi eteemme ja vaati päästä yhteiskuvaan. Olimme niin väsyneitä kaiken maailman kaupustelijoihin, etemme enää jaksaneet kieltäytyä, vaan otimme pari kuvaa itsestämme karvakaverin kanssa. Ja tietysti tämän jälkeen Chewbacca vaati meiltä palkkiota kuvista, koska mikään ei ole Hollywoodissa ilmaista. 

Santa Monica, Kalifornia. Tämä auringonlasku Santa Monica Pierilla on jäänyt hyvin elävästi mieleen. Katusoittaja lauloi: "Country Road, Take Me Home.." ja tajusin, miten kaukana olimme kotoa ja miten pitkä matka meillä olisi vielä kuljettavana ennen kotiinpaluuta. Jotenkin tuo hetki oli sellainen täydellinen sekoitus onnellisuutta ja haikeutta. Tuo auringonlasku olisi myös saattanut olla viimeisemme, mutta onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Auringon laskeuduttua lähdimme nimittäin ajamaan lentokentälle teiden ollessa edelleen hyvin ruuhkaiset. Hetken aikaa pääsimme ajamaan noin satasta, kunnes yhtäkkiä tajusimme, että liittymä, johon olimme menossa olikin täysin tukossa. Onneksi mies sai painettua jarrun niin nopeasti pohjaan, ettemme törmänneet edessämme olevaan autoon. Samaan aikaan kuitenkin tajusin, että myöskään takanamme ajanut auto ei ollut huomannut liikenteen seisovan ja hän oli tulossa suoraan meidän perään. Onneksi hän väisti viime tingassa pientareelle, eikä mitään lopulta tapahtunut. Olimme kyllä molemmat aika shokissa tuon jälkeen, kun aloimme miettiä, mitä kaikkea tuossa tilanteessa olisi voinut pahimmillaan käydä. Elämä on niin pienestä kiinni ja siksi siitä on niin äärettömän kiitollinen.

Moorea, Ranskan Polynesia. Tässä kuvassa olemme matkalla kauppaan Airbnb-isäntämme kyydissä matkaseuranamme hänen kaksi koiraa Bubul ja Babul (tai jotain sinne päin). Ruskea koira oli ihan ylilössykkä ja kaipasi aina vaan rapsutuksia. Vaaleampi taas oli vielä täynnä nuoruuden intoa ja melkein heti tämän kuvan ottamisen jälkeen se kävi leikkisästi kiinni ranteisiimme. 

Afareaitu Falls, Moorea, Ranskan Polynesia. Käveltyämme kuuman kosteassa ilmassa tälle vesiputoukselle tuntui virkistäytyminen sen alla ihanalta ajatukselta. Mies meni ensin minun vielä ottaessa kuvia putouksesta. Juuri kun olin menossa myös veteen, uiskenteli kivenkolosta puolimetrinen ankerias, josta tietysti ilmoitin kovaäänisesti miehelle. Mies nousi ylös vedestä, mutta minä olin edelleen hiestä märkänä. Lopulta keräsin rohkeuteni ja kävelin aivan kallioseinämän vieressä putoukselle tuijottaen koko ajan veteen ankeriaan varalta. Mies räpsi pakolliset turistikuvat ja kastauduin nopeasti vedessä. Ja tietysti heti, kun olin noussut vedestä, ankerias uiskenteli juuri sitä samaa reittiä pitkin, jossa olin vain hetki sitten uinut. 

Ravintola Snack Mahana, Moorea, Ranskan Polynesia. Moorealla ei ollut ihan valtavaa ravintolavalikoimaa ja siksi teimmekin aika paljon ruokaa itse. Yksi parhaimmista ravintoloista oli Snack Mahana, jossa kävimme pari kertaa matkan aikana. Olen aina inhonnut purkkitonnikalaa, minkä takia en ole myöskään maistanut sitä muussa muodossa. Tuolla päätin kuitenkin ravistella rajojani ja tilasin tonnikalapihvin. Ja ai että, miten hyvää se olikaan. Uusien juttujen kokeileminen kannatti jälleen.

Moorea, Ranskan Polynesia. Matkamme aikana miehelläni meni totaalisesti hermo siihen, että pyysin häntä aina ottamaan yhden kuvan. Tekosyynä käytin sitä, että mummille piti lähettää kuvia, joissa olisin myös minä, joita kyllä oikeasti lähetinkin lähes päivittäin. Mutta oikeasti halusin niitä myös itselleni muistoksi. Tuon matkan jälkeen mieheni ei ole suostunut ottamaan minusta yhtäkään kuvaa, saa nähdä, leppyykö hän koskaan. Viimeisenä päivänä Moorealla pysähdyimme tälle kirkolle ja sen läheisille pienille markkinoille. Markkinoiden tavarat olivat niin ylihintaisia, ettemme ostaneet mitään matkamuistoksi. Kuva piti kuitenkin saada muistoksi, etenkin kun kirkon katto sopi niin hienosti mekkooni. Tuon mekon sain Anun kirppiskasasta juuri ennen lähtöämme, kuten myös yhdet treenitrikoot. Reissun jälkeen kerroin Anulle, että myös hän on melkein kiertänyt maapallon, koska kaksi hänen vaatettaan kulki koko matkan ajan mukanani.

Tahiti, Ranskan Polynesia. Hän on Nougat, ensimmäinen koira, johon annoin itseni kiintyä Mindin kuoleman jälkeen. Hän oli Tahitin Airbnb-emäntämme ihana koira, joka varasti sydämemme täysin muutamassa päivässä. Nougat seurasi meitä joka paikkaan pihalla ja lopulta annoimme sille myös luvan tulla pihamökkiimme, jossa hän sitten viettikin suurimman osan ajasta meidän rapsuteltavana. Kun kävimme uimassa, Nougat juoksi hädissään ympäri allasta, kunnes nousimme ylös altaasta. Viimeisenä päivänä saimme sen vahingon kautta vihdoin uimaan kanssamme, mikä oli niin hauska näky. Viimeisenä iltana tuli sitten hirvittävän kova itku, kun piti hyvästellä tämä suloinen karvapallo. Jotenkin nuo päivät muistuttivat niin vahvasti siitä, miten mukavaa koiran kanssa eläminen on. Ja tuli ihan hirveä ikävä sitä ja samalla tietysti Mindiä.

Semmoisia tarinoita ja tunteita näiden matkakuvien takana. Kirjoittelen jossakin vaiheessa valmiiksi toisen osan, johon valitsen kuvia Uudesta-Seelannista, Australiasta ja Singaporesta.

Riemua ja kauhua Hollywoodin Universal Studioilla

Sitten vielä viimeiset palat Losista, ennen kuin siirryn Moorealle täällä bloginkin puolella. Yhden päivän vietimme tosiaan kokonaan Universal Studioita kierrellen, joka oli ainakin minulle koko vierailun kohokohta. Olen aiemmin käynyt Universal Studioilla Orlandossa ja Singaporessa, mutta odotukset Hollywoodin Studioiden suhteen olivat korkealla, koska olimme kuitenkin elokuvien pääkaupungissa.

Ostimme yhdistelmäliput,  jotka oikeuttivat studioiden kiertämiseen kahdesta eteenpäin iltapäivällä ja sen lisäksi kahteen asti yöllä jatkuvan Halloween Horror Nightin. Ostimme hieman normaalilippuja kalliimmat Express-liput, joilla pääsimme kaikkiin laitteisiin, kierroksiin, esityksiin ja kauhuratoihin erillistä linjaa pitkin. Tämä oli todella kannattava sijoitus, koska normaalit jonot olivat n. 30-45 minuuttia ja me taas pääsimme hyvin vähällä jonottamisella.

Päästyämme sisään suuntasimme ensimmäisenä puiston Harry Potter-maailmaan, joka oli minulle, ikuiselle Potter-fanille, unelmien täyttymys. Alueelta löytyivät monet tutut paikat aina Tylypahkasta Viistokujan ja Tylyahon liikkeisiin.

Tylypahkan sisälle oli rakennettu 3D-vuoristorata, joka kuljetti vauhdikkaasti läpi kirjoista ja elokuvista tuttujen tapahtumien. Alueella oli myynnissä vaikka mitä teemaan liittyvää tavaraa ja herkkuja. Ollivandersilla oli mahdollista päästä seuraamaan taikasauvojen valintaa, kojuissa myytiin kermakaljaa ja Hunajaherttuan hyllyt notkuivat herkuista. Myös Kolmeen luudanvarteen oli mahdollista mennä syömään.

Olisin varmaan saanut kulutettua koko päivän riemuidioottina vain tuossa osassa puistoa, mutta nähtävää oli paljon, minkä takia jatkoimme matkaa Springfieldiin. Siellä kävimme Simpsons-teemaisessa vuoristoradassa, Moen baarissa ja söimme jättimäisen donitsin. 

Yksi päiväkierroksemme kohokohdista oli 45 minuutin kiertoajelu itse elokuvastudioilla, joissa oli nytkin käynnissä elokuvien ja sarjojen kuvauksia. Kierroksen aikana saimme kuulla paljon studioiden historiasta ja elokuvista, näimme lukuisia tunnettujen elokuvien lavasteita, rekvisiittoja ja kuvauspaikkoja sekä pääsimme kokemaan erikoistehosteiden vaikutuksia erilaisissa 3D-elämyksissä.

Päivän vaihtuessa iltaan, muuttuivat Studiot eläväksi kauhumaaksi, jossa pääsi kiertämään kymmenessä eri kauhuelokuvien tai -sarjojen innoittamassa sokkelossa. En ole mikään herkästi pelkäävä ihminen, mutta nuo radat oli toteutettu niin uskomattoman taitavasti, että kuljin koko ajan sydän kurkussa peläten mm. verenhimoisia hulluja, demogorgonia, zombeja, klovneja ja moottorisahamurhaajia. Minkä tahansa nurkan takaa saattoi hyökätä jokin kammotus, joka tuli niin lähelle, että väkisinkin päästi kiljahduksen ja kavahti kauemmas. Minä, joka en yleensä pelkää mitään, roikuin kauhuissani kiinni miehen kädessä ja en edes pystynyt juuri kuvaamaan, koska pelkäsin pudottavani kännykkäni seuraavan hirvityksen kohdalla.

Jokaisen sokkelon jälkeen ajattelin, etten pysty enää menemään seuraavaan, mutta jotenkin siihen adrenaliinin jäi koukkuun. Lopulta kiersimme kuusi kauhurataa, jonka jälkeen jalkamme olivat niin uuvuksissa, että oli pakko luovuttaa ja lähteä kämpille nukkumaan. Ehdottomasti suosittelen ostamaan tuon yhdistelmälipun, jos on käymässä Studioilla syysaikaan. Vieläkin karmii selkäpiitä, kun muistelen noita hetkiä. 

Los Angelesia ristiin rastiin

Maanantaina saavuimme uuvuttavan reissaamisen jälkeen Moorealle, jossa olemme vielä viikon. Muutaman päivän relaamisen jälkeen alkaa taas olla sellainen fiilis, että jaksaa tänne blogiinkin jotain kirjoitella (edelleen joudun kirjoittamaan kännykällä, mihin alkaa jo todella mennä hermo!) Nyt kertoilen vähän meidän Los Angelesin visiitistä, missä vietimme neljä päivää viime viikolla.

 

Los Angeles ei kuulunut meidän alkuperäiseen matkasuunnitelmaan  vaan se tuli mukaan kuvioihin olosuhteiden "pakosta". Kanadasta kun ei ole suoria lentoja Tahitille, vaan lennot kulkevat Losin kautta. Niinpä päätimme viettää enkelten kaupungissa muutaman päivän, kun joka tapauksessa sinne lentäisimme.

Asuimme Airbnb-asunnossa, joka sijaitsi yhden korttelin päässä Hollywood Boulevardista ja oli varsin viihtyisä. Ensimmäisenä päivänä lähdimme bongaamaan tähtiä Walk of Famelle, jota häiritsivät jatkuvat kiertoajeluiden tyrkyttäjät. Suomalaisena sitä vaan kokee tuollaisen jatkuvan keskeyttämisen todella ärsyttävänä ja omaa tilaa loukkaavana asiana.

Kävelyllä katsastimme myös monet muut Hollywoodin maamerkit Kiinalaisesta teatterista Roosevelt hotelliin. Yleinen tunnelma Hollywood Boulevardilla oli hyvin turistinen, melko nuhjuinen ja kodittomia oli kaduilla todella paljon. Aika kaukana siis glamourista. Muutenkin alue oli todella outo kokonaisuus, kun kaikki elämä oli keskittynyt Hollywood Boulevardille ja sitä seuraavat kadut olivat lähes autioita.

Yhtenä päivänä kävimme tutustumassa sitten Los Angelesin loisteliaampiin alueisiin kiertoajelulla. Ajelimme Hollywood Hillseilla näköalapaikalle oppaan esitellessä meille tarkasti aidattuja ja vartioituja julkkisten ökytaloja. Kierroksen aikana kävimme myös Beverly Hillsissa, missä talot muuttuivat aina vain isommiksi. Ajelimme myös luksusliikkeitä pursuavalla Rodeo Drivella, mutta sielläkään emme bonganneet ketään julkkista. Kiertoajelu maksoi 35 dollaria ja oli ihan mielenkiintoinen katsaus siihen kuplaan, missä julkikset Los Angelesissa elävät. Tuntui ihan uskomattomalta, että se kaikki hulppeus on niin lähellä kaikkia niitä siivottomia ja kodittomia pursuilevia katuja.

Viimeisenä päivänä Losissa vuokrasimme auton, jolla ajellen kulutimme aikaa ennen myöhään illalla lähtevää lentoamme. Auton vuokraaminen ei ollutkaan mikään helppo operaatio, kun kaikki pitäisi nykyään osata varata etukäteen. Saimme kuitenkin lopulta auton ja lähdimme sillä kohti Griffithin tähtitornia.

Itse rakennus on todella hieno ja sieltä aukeaa upeat maisemat yli Los Angelesin ja myös Hollywood-kyltille. Ei mikään ihme, että siellä on kuvattu lukuisten elokuvien kohtauksia. Observatorioon oli ilmainen sisäänpääsy, mikä oli iloinen yllätys muuten kovin hintavassa kaupungissa. 

Tähtitornilta lähdimme ajamaan kohti Tyyntä valtamerta ja Santa Monicaa. Vaikka oli sunnuntai ja iltapäivä, oli liikennettä todella paljon. Automäärät Losissa olivat aivan käsittämättömät. En ikinä haluaisi asua tuollaisessa paikassa, missä suuri osa päivästä kuluisi autossa istuen. Sunnuntai on kyllä varmasti paras päivä autoilla kaupungissa, koska liikennettä on vähemmän kuin arkisin ja pysäköinti on monessa paikassa ilmaista.

Saavuimme Santa Monicaan vähän ennen auringonlaskua ja kävelimme rantaa pitkin sen kuuluisalle laiturille. Santa Monica Pier oli täynnä elämää ja ihmisiä, värejä ja valoja. Ihastelimme hetken auringonlaskua ja totesimme, että neljä päivää oli juuri sopiva aika tuossa hektisessä kaupungissa. Visiittimme paras osio oli ehdottomasti päivä Universal Studioilla, josta kirjoittelen  vielä oman postauksen. Los Angeles ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, mutta olihan se ihan mielenkiintoista päästä näkemään ja kokemaan. Palaamisiin! 

Minustako maailmanympärimatkaaja?

Jos jollekin on jäänyt vielä epäselväksi, niin rakastan matkustamista. Kerrytän jatkuvasti säästöjä reissukassaan, jotta voin toteuttaa seuraavan matkaunelmani. Vaikka olen matkustanut kuudella mantereella ja kymmenissä maissa, ei minulla oikein koskaan ole ollut hinkua matkustaa maailman ympäri. Jotenkin olen kokenut sen aina liian isoksi palaksi minulle ja tyytynyt suosiolla matkustamaan pienempiä pätkiä kerralla. 

Kun aloimme miettiä avomieheni kanssa häämatkakohdetta, oli vaikeaa löytää yksittäistä paikkaa, joka olisi korkealla sijalla molempien unelmalistalla. Emme myöskään kokeneet järkeväksi maksaa valtavia summia vain siitä, että makaamme kaksi viikkoa jossakin paratiisimaisessa luksusresortissa. Etenkin, kun vastaavalla summalla voisi kokea niin paljon enemmän.

Tämän myötä syntyi hullu ajatus maailmanympärimatkasta. Koska kaikki unelmakohteemme sijaitsevat kaukana Suomesta, päätimme käydä lähes niissä kaikissa kerralla. Vuoden verran olemme kerryttäneet matkakassaa ja kesän alussa löimme lukkoon lopullisen matkareittimme ja ostimme lennot. Moni muu asia matkan suhteen on vielä auki, mutta nyt ajattelin kirjoitella hieman matkareitistämme, josta olen enemmän kuin innoissani.

Matkamme alkaa 6. syyskuuta, kun lennämme Vancouveriin, Kanadaan. Monet ovat kehuneet Vancouveria yhdeksi maailman parhaista kaupungeista, joten saa nähdä, täyttyvätkö nuo odotukset. Vancouverissa vietämme vajaan viikon, jonka aikana olisi tarkoitus myös piipahtaa Vancouver Islandilla.

Vancouverin viikon jälkeen meitä odottaa asuntoauto, jolla lähdemme ajelemaan kohti Kanadan Kalliovuoria. Tätä osuutta odotan ja jännitän vähintään yhtä paljon. Odotan niin paljon, että pääsen ihastelemaan upeita vuoristomaisemia, vaeltamaan ja toivottavasti myös melomaan. Toisaalta jännitän kovasti, miten asuntoautoilu sujuu, kun kumpikaan meistä ei ole ajanut ennen niin isoa autoa. Etenkin kun oli edullisempaa vuokrata isompi auto kuin pienempi, niin toivon, että Kanadan tiet ovat huomattavasti leveämpiä kuin esimerkiksi Britannian.

Jos selviämme asuntautoilusta hengissä, niin matkamme jatkuu Los Angelesin kautta kohti Tahitia. Koska lennot kulkivat Kanadasta Tahitille Losin kautta, päätimme pysähtyä muutamaksi päiväksi tuohon elokuvien ja tähtien pääkaupunkiin. Los Angelesissa kierrämme varmasti "pakolliset" nähtävyydet ja Universal Studioilla on pakko päästä käymään, koska siellä on muun muassa Tylypahka <3

Losista lennämme Tyynelle valtamerelle Tahitille, josta jatkamme sen vieressä sijaitsevalle pienemmälle Moorealle. Täällä vietämme matkan rantaosuuden, joka sisältää varmasti myös snorklausta ja sukellusta. Hyvällä tuurilla saaren vesissä uiskentelee tuohon aikaan myös ryhävalaita poikasineen, joiden kanssa on mahdollista uida. Se olisi minulle yhden suuren unelman täyttymys. Vietämme Moorealla parisen viikkoa, jonka jälkeen meillä on vielä viikko aikaa, jonka vietämme joko Tahitilla tai jollakin muulla saarella.

Seuraavaksi matkamme jatkuu kohti Uutta-Seelantia, joka on ollut unelmalistallani jo todella pitkään. Lennämme pohjoissaarelle, jossa meitä odottaa pienempi matkailuauto, jolla lähdemme kiertämään pohjois- ja eteläsaarta kuukauden ajan. Tämä osuus on vielä täysin auki, tiedämme ainoastaan, että lähdemme matkaan Aucklandista ja päädymme Christchurchiin. Jonkinlaisen ajosuunniteman teemme varmaan etukäteen, mutta pitkälti kuljemme myös fiiliksen mukaan.

Uudesta-Seelannista lennämme Australiaan, joka kuulu ihan lempparimaihini. Ihan mahtavaa päästä yli kymmenen vuoden jälkeen taas tuonne upeaan paikkaan. Aloitamme Australian osuutemme Melbournesta, josta jatkamme Sydneyn alueelle ja siitä sitten itärannikkoa ylös aina Cairnsiin asti. Australiassa meillä on käytössä bussipassi, mutta mitään tarkempaa reittisuunnitelmaa meillä ei vielä ole. Suurkaupunkien lisäksi haluamme nähdä paljon luontoa, joten käymme todennäköisesti ainakin Blue Mountainsin alueella, Whitsundayn saarilla ja Isolla valliriutalla.

Kaikki postauksen kuvat Wikipedia ja Pixabay

Matkamme viimeinen kohde on muutaman päivän pysähdys Singaporessa, jotta saamme vähän katkottua tuota tuskaisen pitkää lentomatkaa takaisin Suomeen. Minulla on neljän vuoden takaa niin hyvät muistot Singaporesta, että mielelläni palaan kaupunkiin uudelleen. Jos muuten joku lukijoista on käynnyt joissakin reissumme kohdemaissa, niin otan mielelläni vastaan kaikenlaisia matkavinkkejä ja kohdesuosituksia.

Kokonaisuudessaan matkamme kestää hieman yli kolme kuukautta ja palaamme takaisin Suomeen 10. joulukuuta, koska en suostu mistään hinnasta viettämään joulua poissa Suomesta. Ihan uskomatonta, että tasan kuukauden päästä lähdemme jo kohti Kanadaa ja varmasti yhtä elämämme suurinta seikkailua. Jännittää ja pelottaa, kuten aina ennen pidempiä reissuja, mutta uskon, että matkasta tulee meille unohtumaton kokemus, jota voimme muistella vielä vanhoina keinutuolissa.

Ihanaa viikkoa kaikille, täällä on käynnissä jo aikamoiset häätohinat! <3