Lennoton vuosi

Vuosi 2020 lähestyy loppuaan ja onhan se ollut monella tavalla erilainen kuin olisi koskaan voinut odottaa. Suurin henkilökohtainen mullistus on ollut tietysti vauvavuosi, mutta enpä olisi etukäteen uskonut, että vuodesta 2020 tulee myös elämäni ensimmäinen lennoton vuosi.

Matkustaminen on aina ollut olennaisessa osassa elämääni ja lentoja on kertynyt kolmenkymmenen vuoden aikana enemmän kuin pystyn edes muistamaan. Aktiivisimpina vuosina lentoja on ollut reilusti yli kymmenen vuodessa ja rauhallisempinakin vuosina vähintään kaksi. Vuoden 2019 alussa päätin alkaa systemaattisesti vähentämään lentämistäni kasvavan ilmastoahdistuksen takia. Enpä silloin olisi voinut uskoa, miten radikaalisti lentojeni määrä tulisi muuttumaan hyvin lyhyessä ajassa. 

Uuden-Seelannin Eteläsaaren yllä

Vuonna 2019 lensin kaksi lentoa. Yhden Rodokselle ja toisen sieltä takaisin Suomeen. Viimeisin lentoni oli syyskuussa 2019 ja sen jälkeen en ole lentänyt ollenkaan. Olin aina ajatellut, että elämä ilman ulkomaanmatkoja, ja niihin kiinteästi liittyviä lentoja, olisi todella ankeaa. Mutta kyllä siitäkin näköjään selviää, eikä ole oikeastaan edes tehnyt tiukkaa.

En ole koskaan pitänyt itse lentämisestä, päinvastoin se on aina kuulunut pakollisena pahana matkustamiseen. Pitkään lentäminen aiheutti minulle matkapahoinvointia ja nykyäänkään en pidä sitä miellyttävänä, vaikka pystynkin hallitsemaan pahoinvointia lääkkeiden avulla. En siis voi sanoa kaivanneeni lentokoneeseen, koska mielestäni laiva, juna ja auto ovat kaikki huomattavasti viihtyisämpiä matkustusvälineitä. Ja niillä kaikilla olen myös matkustanut vuonna 2020.

Laskeutumassa Los Angelesiin

Vaikka lentäminen on jäänyt, en koe että olisin kuitenkaan joutunut luopumaan matkustamisesta. Vaikka matkojen kohteet eivät ole olleet kovinkaan kaukana, on niistä saanut valtavasti iloa ja energiaa tämän omituisen vuoden keskelle. Tänä vuonna olemme viettäneet paljon aikaa mökillä, tehneet lukuisia lyhyempiä ja pidempiä reissuja Suomessa ja kesällä road trippailimme reilun viikon Virossa. Ja se on ollut ihan tarpeeksi tähän hetkeen ja uuteen elämäntilanteeseen vauvan kanssa. 

En voi väittää, ettenkö olisi kaivannut valoa vuoden pimeimpinä päivinä, auringon lämpöä hyytävän sateen keskellä tai kaikkia niitä värejä, tuoksuja, makuja ja kokemuksia, joita ulkomaanmatkat monesti antavat. Mutta samalla jaksan kuitenkin uskoa, että niidenkin aika taas koittaa elämässä. Ehkä jo ensi vuonna.

Majesteettinen Mount Everst matkalla Bhutaniin.

Eli ei, en ole kaivannut lentämistä tänä vuonna. Tavallaan koen, että on myös hyvä, että koronakriisi on vaikuttanut radikaalisti lentomääriin ja lentoyhtiöihin. Toivon sen luovan yrityksille ja valtioille vihdoin painetta kehittää ympäristöystävällisempiä tapoja matkustaa myös lentoteitse. Fakta kun on se, että Suomi on maantieteelliseltä sijainniltaan niin pussin perällä, että täältä on lähes pakko lähteä ulkomaille joko lentäen tai laivalla, joka aiheuttaa myös valtavan paljon päästöjä. 

Tämä vuosi on tehnyt hyvää minun matkatottumuksille. Se on opettanut, että omassakin kotimaassa voi kokea mahtavia matkaelämyksiä. Toivon, että tämän vuoden myötä moni muukin on huomannut Suomen upeuden ja osaa arvostaa sitä uudella tavalla. Kun ulkomaille ei ole juuri ollut asiaa, eikä ulkomaalaiset turistit ole päässeet Suomeen, on ollut tärkeää tukea kotimaan matkailuyrittäjiä.

Malediivien atolleja

Eniten surettaa matkailuyritysten tilanne tässä ahdingossa, jolle he eivät voi mitään. Asia koskettaa minua henkilökohtaisesti sukumme matkatoimisto Olympian kautta. Mielestäni valtion on osoitettava tukensa niille yrityksille, joiden liiketoiminta on täysin jäissä koronan takia. On myös tärkeää, että asiakkaat osoittavat tukensa näille yrityksille ja ostavat matkoja, kun tilanne sen taas sallii. 

Uskon, että asiat eivät enää koskaan palaa samanlaisiksi kuin aikana ennen koronaa. Mutta sitä ei pidä ajatella pelkästään negatiivisena asiana. Nyt on mahdollisuus luoda uusia, entistä parempia tapoja matkustaa tai tehdä liiketoimintaa. Maailma on kehittynyt aina ja sen on kehityttävä myös nyt. Jotta meillä olisi vielä tulevaisuudessakin maapallo, jolla matkustaa.

Kanadan maisemia

Vielä ei ole tiedossa seuraavaa lentoa, mutta sekään ei ahdista. Kyllä senkin aika koittaa vielä. Olen lentänyt elämässäni niin paljon, että tauko tekee ihan hyvää. Toivon, etten enää ikinä pidä matkustamista itsestäänselvyytenä ja harkitsisin jokaista lentomatkaani entistä tarkemmin. 

Olisi mielenkiintoista kuulla, milloin sinä olet lentänyt edellisen kerran?

Luksuslomailua Malediiveilla

Sitten olisi aika startata vuosi 2016 myös täällä blogin puolella. Tänään palasin takaisin kotiin yhdeltä elämäni upeimmalta reissulta, jota en varmasti unohda koskaan. Blogia pidempään lukeneet tietävät, että matkoillani tärkeimmässä osassa eivät yleensä ole majoituksen taso ja muut luksuspuitteet. Olen kokenut sykähdyttäviä matkoja asuen muun muassa hostelleissa, teltoissa ja kimppakämpissä. Mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö nauttisi luksuksesta täysillä silloin, kun sellainen onni kohdalleni sattuu. Mutta en villeimmissä unelmissakaan osannut kuvitella, millaiseen luksusparatiisin isin kanssa päätyisimme.

Täydellinen paratiisi <3<3<3

Lensimme Malediiveille Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta. Olin muistaakseni ensimmäistä kertaa kyseisen lentoyhtiön kyydissä, mutten toivottavasti viimeistä. Palvelu oli todella hyvää, ruuat (kerrankin) syötäviä ja koneet oikein siistejä. Istanbulissa meitä odotti jymy-yllätys, kun lentoyhtiön johtaja (jonka isäni tuntee matkailualan kautta) oli siirtänyt meidän paikat businessluokkaan. En ole koskaan pitänyt mitenkään erityisesti lentämisestä, mutta tuo lentomatka oli aivan taivaallinen. Ruuat ja juomat olivat niin herkullisia, palvelu ensiluokkaista ja tuolit aivan täydelliset. Kerrassaan unohtumaton kokemus, josta olen tähän asti vain tyytynyt unelmoimaan. Ja parempaa oli vain luvassa.

Ensimmäistä kertaa nauttimassa businessluokan ylellisyyksistä :)

Rentouttavan lentomatkan jälkeen savuimme Malediivien lentokentälle, joka ilmestyi keskeltä turkoosia merta. Hotellin henkilökunta oli meitä vastassa kentällä, josta jatkoimme pikaveneellä noin 20 minuuttia kohti hotelliamme Centara Ras Fushi Resort & Spa Maldivesia. Se sijaitsee pienellä saarella North Malé atollilla ja se on tarkoitettu erityisesti aikuisille lomailijoille (alle 12-vuotiailta pääsy kielletty). Arvoimme majoituksen varausvaiheessa edullisemman rantamajoituksen ja kalliimman water villan välillä, mutta isi päätyi (onneksi) kalliimpaan vaihtoehtoon. Kyseiseen hotelliin päädyimme muun muassa siksi, että se oli yksi harvoista, josta löytyi kyseisiä villoja kahdella erillisellä sängyllä.

Tervetuloa paratiisiin!

Meidän ihana koti <3<3<3

Voin suositella kyseistä hotellia lämpimästi kaikille, se oli kuin pieni paratiisi maan päällä. Majoituksen lisäksi saarelta löytyy muun muassa neljä ravintolaa, kaksi baaria, vesiurheilu- ja sukelluskeskus sekä spa-osasto. Saimme viettää unohtumattomat neljä päivää ylellisessä water villassa, jonka takapihana toimi kirkkaan turkoosi Intian valtameri. Päivät kuluivat aivan liian nopeasti, enkä oikein vieläkään pysty uskomaan, että olimme todella tuolla uskomattomassa paikassa.

Hotellialuetta

Päivät vietimme pitkälti veden alla (josta teen kokonaan oman postauksen) ja iltaisin nautiskelimme hotellin illallisbuffetin herkullisista tarjoiluista. Jokaisena iltana oli eri ruokateema ja kaikki niistä veivät kielen mennessään. Meillä oli hotellissa puolihoito, joten aamiaiset ja illalliset kuuluivat juomineen huoneen hintaan. 

Uudenvuodenaaton tunnelmia

Uudenvuodenaattona järjestettiin suuri rantajuhla kaikille hotellin asukkaille. Lähes koko päivän myrskysi oikein kunnolla, joten jouduimme jännittämään, pystyttäisiinkö juhla pitämään rannalla. Onneksi sade loppui illaksi ja juhlat saatiin järjestettyä ulkona. Tarjolla oli kymmeniä, ehkä jopa satoja ruokalajeja, joista oli mahdotonta valita mieleisensä. Rannalla oli myös useita esityksiä ja ilta päättyi rentoon jammailuun puuterihiekassa. Aika täydellinen tapa aloittaa uusi vuosi, jos minulta kysytään.

Hyvästit vanhalle ja juhlat uudelle vuodelle!

Säät olivat lomamme aikana tosiaan melko vaihtelevat. Välillä aurinko paistoi täysillä ja lämpötila kipusi 30 asteeseen, välillä taas tuuli ja satoi kaatamalla, mutta ilma oli silti todella lämmin. Sää vaihteli melko nopeasti, joten melkein kaikkiin päiviin sisältyi hyviä ja huonoja hetkiä. Onneksi sade ei haitannut pinnan alla ja tuulikaan ei onneksi hankaloittanut liikaa snorklaamista. 

Viimeiset auringonlaskudrinkit

Sää olikin ainoa asia, mikä ei ollut täydellistä lomallamme. Onnistuin jopa pitkästä aikaa olemaan polttamatta itseäni, mikä on suoranainen ihme. Isi sitten onnistui kärähtämään minunkin edestä :D Lähtöpäivä paratiisistamme tuli aivan liian pian ja todella toivon, että vielä joskus palaan tuohon upeaan maahan. Lähtöseremoniatkin olivat melko massiiviset, kun todella suuri joukko hotellin ihania työntekijöitä tuli saattelemaan meitä laiturille. Sen takia en pystynyt piiloutumaan minnekään, vaan oli pakko jättää tuo paratiisi ja suunnata kohti Dubaita. Se olikin aikamoisen säädön takana, mutta siihen palaan erikseen myöhemmin. 

Toivottavasti teidän muidenkin vuosi on startannut mukavissa merkeissä :) Nyt alan henkisesti valmistautua pikkuleijonien MM-finaaliin. Toivotaan, että Venäjä kaatuu tänään!!!

Lentäminen - Matkustuksen välttämätön paha

Matkustus on suurin intohimoni, jota ilman en osaa kuvitella eläväni. Matkaan voi suunnata autolla, junalla tai laivalla, mutta jos haluaa nähdä koko maailman ja kaikki mantereet, on lentokone välttämätön kulkuväline. Lentämisessä ei omasta mielestäni ole juuri muita positiivisia puolia kuin se, että se mahdollistaa liikkumisen nopeasti paikasta toiseen. Ja siksi olen hyväksynyt sen välttämättömänä pahana, joka helpottaa matkustamistani ympäri maailmaa.

Itsellenihän lentäminen on aina ollut jossain määrin tuskallista, etenkin nuorempana. Voin lähes jokaisella lennolla todella huonosti ja koneiden oksennuspussit tulivat aivan liian tutuiksi. Nykyään olen saanut pahoinvoinnin lähes kokonaan pois lääkkeiden avulla, mutta en vieläkään pidä lentämistä mitenkään miellyttävänä kokemuksena. Etenkin pitkät lennot ovat todella uuvuttavia, kun unta ei yleensä saa juuri ollenkaan, koneruokaa ei pysty syömään ja olo on kuin sillillä purkissa. Silloin on vain pidettävä määränpää kirkkaana mielessä, joka, ainakin yleensä, on aina sen kaiken tuskan arvoinen.

Lentämisestä tulee minulle myös aina jossain määrin huono omatunto. Siitä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt ovat edelleen suuria, vaikka niitä onkin pystytty pienentämään viime vuosina. Itselleni maapallon tulevaisuus ei ole yhdentekevää ja sen takia tunnen aina jollain tasolla tekeväni väärin lentäessäni. Matkustaminen on kuitenkin asia, josta en pysty luopumaan. Siksi pyrin muilla tavoin pienentämään hiilijalanjälkeäni.

Matkoja suunnitellessa olisi kuitenkin hyvä käydä läpi kaikki vaihtoehdot ja miettiä, onko lentäminen ainoa tapa toteuttaa kyseinen matka. Esimerkiksi junamatkustus on asia, jota kannattaisi lisätä myös ulkomaille suunnatessa. Suomen sijainnin takia junamatkustus vaatii lähes aina kuitenkin myös laivamatkan. Esimerkiksi Venäjälle pääsee kuitenkin helposti rautateitä pitkin ja sinne minulla onkin ollut tarkoitus suunnata jo pidemmän aikaa. Ne suunnitelmat saavat kuitenkin odottaa siihen asti, että tilanne Venäjällä vähän rauhoittuu. Huhtikuussa puolestaan muistelen elämäni pisintä junamatkaa, kuukauden interrailia Euroopassa.

Myös lentoturvallisuus on aihe, joka herättää keskustelua tasaisin väliajoin. Viime päivinä aihe on ollut jälleen otsikoissa erittäin ikävän Ranskassa tapahtuneen lento-onnettomuuden takia. Onnettomuus on saanut suurta huomiota erityisesti sen takia, että se tapahtui Euroopassa ja kyseessä oli yhden arvostetuimman lentoyhtiön, Lufthansan, tytäryhtiön Germanwingsin kone. Viimeisimpien tietojen mukaan onnettomuus oli perämiehen tahallinen teko, mikä on todella käsittämätöntä ja anteeksiantamatonta.

Onnettomuudet järkyttävät ja koskettavat aina, erityisesti silloin, kun ne tulevat jollakin tavalla lähelle. Myös esimerkiksi viime vuonna tapahtuneet kaksi malesialaisen lentoyhtiön onnettomuutta pysähdyttivät henkilökohtaisesti. Ensimmäinen niistä kun tapahtui vain muutaman päivän päästä siitä, kun olin itse palannut Aasian kiertomatkaltani. Jälkimmäinen onnettomuus taas tapahtui AirAsia lentoyhtiölle, jonka koneilla lensin itsekin tuolla reissullani useamman kerran.

On erittäin tärkeää, että lento-onnettomuuksiin johtaneet syyt selvitetään mahdollisimman tarkasti, jotta vastaavilta onnettomuuksilta säästyttäisiin tulevaisuudessa. Uskon kuitenkin, että vaikka kaikki lentoturvallisuuteen liittyvät asiat hoidettaisiin kuinka täydellisesti tahansa, onnettomuuksilta tuskin voitaisiin täysin välttyä. Itse kun en ole ainakaan koskaan törmännyt teknologiaan tai ihmiseen, joka toimisi virheettömästi. Ja niistä molemmista lentoturvallisuus on loppupeleissä kiinni. Itse olen maailmanmatkoillani käyttänyt lukuisia eri lentoyhtiöitä, pieniä ja suuria, hyvä- ja huonomaineisia sekä useampia halpalentoyhtiöitä. Kaikilla lennoilla olen kokenut oloni turvalliseksi.

En ole koskaan osannut pelätä lentämistä. Joskus valtavan turbulenssin keskellä mielessä on saattanut käväistä ajatus siitä, että mitä jos tämä lento jääkin viimeiseksi. Eipä siinä tilanteessa asialle ole kuitenkaan voinut kauheasti mitään tehdä. Eihän elämässä ylipäätänsä tiedä, koska loppu tulee. Sen takia lentopelko on mielestäni yhtä turhaa kuin se, että pelkäisin joka aamu herätessäni kuolevani tänään. Tietyt asiat elämässä eivät ole meidän käsissämme. Sen voi joko hyväksyä ja nauttia jokaisesta päivästään tai elää koko elämänsä jatkuvassa pelossa.

Lentokone on tilastojen valossa turvallisin kulkuväline. Lento-onnettomuuksien sattuessa kuolonuhrien määrä on yleensä kuitenkin paljon suurempi kuin monissa muissa onnettomuuksissa, minkä takia ne nousevat myös isompiin otsikoihin kuin esimerkiksi auto-onnettomuudet. Uutisointi onkin yksi tehokkain tapa lietsoa turhia pelkoja.

Lento-onnettomuudet ovat aina suuri tragedia, etenkin niille, joita se henkilökohtaisesti koskettaa. Ne saavat kuitenkin mielestäni suhteettoman paljon huomiota mediassa, kun ottaa huomioon, että maailmassa on aika paljon tragedioita, jotka koskettavat miljoonia ihmisiä. Pelkästään nälänhätään kuolee joka päivä 25 000 ihmistä, mutta se tuntuu olevan asia, johon kaikki ovat tottuneet, toisin kuin se, että lento-onnettomuudessa kuolee 150 ihmistä. Hirvittäviä asioita molemmat, mutta vain toisesta puhutaan mediassa. Kumpi järkyttää sinua enemmän?

Sellaisia mietteitä lentämisestä. Tulipas jotenkin todella negatiivinen teksti pitkästä aikaa. Viimeiseen kuvaan tiivistyy kuitenkin yksi lentämisen parhaista puolista. Se tunne, kun pilvien takaa avautuu näkymä harmaaseen koti-Suomeen. Mikähän siinä on, että aina reissusta palatessa Suomessa on aivan hirveä ilma?

Lentämiseen liittyvät asiat eivät todellakaan ole yksiselitteisiä ja nämä olivatkin vain omia, henkilökohtaisia mietteitäni aiheeseen liittyen. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten te muut suhtaudutte lentämiseen? Löytyykö lukijoista esimerkiksi lentopelkoisia tai ihmisiä, jotka lentävät työkseen?

Odotusta ja Jännitystä

Tämän viikon olen kerännyt matkakuumetta täällä Helsingin päässä vanhempien luona. Viikko on koostunut muun muassa auringosta nauttimisesta, kirjojen lukemisesta, Lintsillä pyörimisestä, Lauttasaaren luonnossa kävelemisestä, kaverien ja sukulaisten tapaamisesta, kampaajalla käymisestä, reissun suunnittelusta ja matkajännityksen keräämisestä. Tässä vähän kuvia kuluneesta viikostani.

Tiistai oli kuin tarkoitettu lintsipäiväksi. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mutta jonot olivat silti melko lyhyitä. Näkymät maailmanpyörästä Helsingin yli olivat yhtä upeat kuin aina.

 

Vanhat tutut herättivät nostalgiaa ja ihastusta.

Ja modernimmat vempeleet saivat pään ja hiukset ihanan sekaisin, ihan niin kuin lapsenakin. Tosin tuo uusi kummitusjuna oli kyllä pettymys, jonot oli pitkät ja lopputulos aika kehno. Vanhassa oli enemmän tunnelmaa.

 Täydellisen lintsipäivän kruunasi tykkipeli, josta voitin mini- Joshin!!! En ole koskaan voittanut mistään tarkkuuspelistä mitään, joten riemu oli sen mukainen ;D Ja sen kunniaksi oli sitten tietysti ostettava vielä hattaraa, nam!

 

Lintsin lisäksi olen muutenkin muistanut sisäistä lastani tällä viikolla Lauttasaaren kotoisissa maisemissa. Kaikki nuo tutut tiet, polut, rannat ja metsät on tallattu lukemattomat kerrat aikaisemmin ja aina ne vain jaksavat lämmittää sydäntä.

 Aika on kulunut myös rennosti vanhempien kesäpatiolla auringosta ja hömppäkirjoista nautiskellen. Loma ja kesä on vaan täysin pettämätön yhdistelmä.

Sitten siitä matkaodotuksesta ja -jännityksestä. Luulisi, että kun on matkustanut kerta toisensa jälkeen, ei se enää tuntuisi juuri miltään. Minut valtaa siitä huolimatta aina ennen matkalle lähtöä tietty jännityksen tunne. Etenkin, jos kyseessä on pitkä lento, kuten nyt. Vaikka rakastan matkustamista, inhoan lentämistä todella paljon. En ole lentopelkoinen niin kuin monet muut, mutta en ole koskaan voinut sietää lentokoneiden ruokaa. Tämä on ihme, koska muuten olen todella kaikkiruokainen, enkä ollenkaan nirso. Pelkästään niiden ruokien tuoksussa on jotain todella kuvottavaa, joka saa minut voimaan pahoin.

 Lisäksi olen aina voinut melko helposti pahoin kaikissa kulkuneuvoissa, eikä lentokone ole poikkeus. Oksennuspussi onkin siis tullut vähän  liiankin tutuksi menneiden lentojen aikana. Tästä on muodostunut minulle tietynlainen henkinen kierre, jonkia takia alan jo usein ennen lentoa voida pahoin. Toivon todella, että tuleva lento sujuisi hyvin ja tasaisesti. Tietysti mukaan täytyy jälleen muistaa pakata kasa eväitä, joilla selviää Atlantin yli!

Joka kerta pieleen menneen lennon jälkeen mietin aina, minkä takia sitä täytyy väkisin kiusata itseään aina vaan uudestaan. Mutta sitten aika aina kultaa muistot ja totean, että hetken kärsimys on vain pientä siihen verrattuna, mitä sen kestettyä perillä odottaa. En voisi koskaan luopua matkustamisesta, suurimmasta intohimostani, minkä takia olen valmis lähtemään lentoon aina uudestaa sen aiheuttamasta kärsimyksestä huolimatta. Odotan vaan innolla sitä päivää, kun käyttöön otetaan huippunopeat lentokoneet, eikä matka toiselle puolelle maailmaa kestä enää kuin pienen hujauksen. Sitä päivää odotellessa täytyy vain tyytyä vähän tuskallisempaan matkustamiseen.

Joka tapauksessa, olen tulevasta matkasta niin innoissani, että lentojännitys toivottavasti jää kokonaan sen alle. Vaikka sääennuste ei vieläkään lupaile kauhean hyvää ilmaa, niin aion silti ottaa kaiken irti NYC:stä. Jos sataa, niin onpahan ainakin hyvä tekosyy viettää aikaa enemmän kaupoissa shoppaillen. Harkitsin pitkään, otanko läppärini mukaan matkalle vai en. Nyt olen kallistumassa siihen suuntaan, että se lähtee mukaan NYC:iin. Hotellin oma WiFi on todella kallis, mutta löysin lähistöltä kirjaston, jossa on ilmainen WiFi käytössä, joten pääsen siellä sitten päivittelemään kuulumisiani ihan paikan päältä. En kuitenkaan aio tehdä sitä todellakaan päivittäin, koska haluan nauttia New Yorkista täysin siemauksin, enkä vai tuijotella läppärin näyttöä ;D

Tänään onkin luvassa vielä matkalaukun uudelleen organisointia, jotta tilaa ostoksille olisi mahdollisimman paljon. Nyt täytyy myös tehdä lopulliset päätökset siitä, mitkä vaatteet lähtevät mukaan ja mitkä ei. Eilen hain matkafiilistä Viivin luota, kun katsoimme yhdessä Carrien päiväkirjat -ohjelman. Tänään Hairspotin Laura teki minulle vielä ihanat kiharat Carrie henkeen, jotka toivottavasti säilyvät New Yorkiin asti.

Big Apple here I come!