perjantai 31. toukokuuta 2019

Maailmanympärimatka lukuina

Nyt lähes puoli vuotta syksyisen maailmanympärimatkamme jälkeen koko reissu tuntuu välillä ihan joltain epätodelliselta unelta. Arki on imaissut niin tiukasti otteeseensa nyt alkuvuodesta, mutta toisaalta mieleen pulpahtaa edelleen todella tarkkoja muistikuvia joistakin tietyistä hetkistä tai kokemuksista tuon matkan varrelta. Arjen kiireiden keskellä pintaan on noussut vielä suurempi kiitollisuus siitä, että meillä oli mahdollisuus tehdä tuo upea irtiotto. Ja että uskalsimme tarttua siihen. Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että unelmiaan siirtää eläkepäiville, jotka eivät välttämättä koskaan koita. Tietysti kaikkea haluamaansa ei voi saada tässä ja nyt, ja unelmiensa eteen joutuu välillä tekemään paljonkin töitä. On todella helppoa keksiä tekosyitä siihen, miksi juuri nyt ei ole oikea hetki toteuttaa jotakin asiaa. Siinä on vain se ongelma, ettei elämässä lähes koskaan tule vastaan niitä oikeita ja täydellisiä hetkiä. Ja sen takia moni unelma saattaa jäädä toteuttamatta.

Monia saattaa kiinnostaa se, mitä esimerkiksi maailmanympärimatkan toteuttaminen taloudellisesti vaatii. Ja siihen ei tietenkään ole yhtä ainoaa vastausta. Veikkaisin, että halvimmillaan maailmanympärimatkan voi toteuttaa vaikka muutamalla tuhannella eurolla. Kun ryhdyimme suunnittelemaan omaa matkaamme, meille oli selvää, että reissubudjettimme tulisi olemaan korkea. Kaikki kohteemme (Kanada, Yhdysvallat, Ranskan Polynesia, Uusi-Seelanti, Australia ja Singapore) ovat hintatasoltaan korkeita maita, mikä tarkoitti väistämättä myös korkeita kustannuksia. Koska kyseessä oli myös tavallaan häämatkamme, emme halunneet viettää sitä hostelleissa yöpyen, mikä lisäsi kustannuksia entisestään. Alustavasti arvioin reissumme budjetiksi n. 15 000 euroa per nuppi. Tekstin lopusta selviää, miten hyvin tuo arvioni oikein piti. Ensin haluan kuitenkin muiden lukujen kautta hahmottaa sitä, mitä kaikkea saimme vastineeksi maksamastamme hinnasta.

95 päivää reissussa


6 maata


47 kaupunkia, kylää tai muuta pysähdyspaikkaa


9 lentoa


Noin 40 000 lentokilometriä



4 vuodenaikaa



3 matkustuslupahakemusta


6 vuokra-autoa

Noin 6500 ajokilometriä


4 bussimatkaa


Noin 2500 kilometriä bussissa


20 uber/taksimatkaa


9 lauttamatkaa



6 päiväretkeä merellä tai järvellä


5 laitesukellusta


8 snorklausta


1 pyöräretki



10 muuta maksullista retkeä tai aktiviteettia


4 museota



44 hobitinkoloa


12 kansallispuistoa tai luonnonsuojelualuetta



11 puistoa tai puutarhaa


Noin 500 kävelykilometriä


4823 valokuvaa tai videota



2 kuninkaallista


31 yötä hotelleissa/huoneistohotelleissa



28 yötä airbnb-asunnoissa tai vastaavissa



30 yötä matkailuautoissa leirintäalueilla


3 yötä lentokoneessa


2 yötä bussissa


15 hiekkarantaa


7 uima-allasta


81 ravintola- tai kahvilakäyntiä



41 kaupassakäyntiä


Tuliaiset 6 maasta


1 matkavakuutus


Lukemattoman monta ikimuistoista hetkeä yhdessä



 16 132,20 euroa

Sellaista kaikkea sisältyi meidän maailmanympärimatkaan. Ja vielä aika paljon enemmän. Arvioitu budjettini osui siis aika hyvin kohdilleen, eikä vastaan tullut mitään kovin yllättäviä kuluja. Tuo summa siis muodostui, kun laskin meidän kaikki yhteiset kulut yhteen ja jaoin ne kahdella. Yhteisten kulujen lisäksi sitten molemmille tuli ns. henkilökohtaisia kuluja, joihin sisältyivät esim. omat ostokset ja hieronnat.

Onhan se aivan järkyttävän iso summa, mutta toisaalta kolmessa kuukaudessa myös Suomessa elämisestä tulee aika monen tuhannen euron lasku. Ja pelkästään parin viikon reisuunkin saattaa saada helposti kulumaan tuhansia euroja. Me olimme reissun ajan siitä onnekkaassa asemassa, ettemme joutuneet matkan aikana maksamaan Suomeen juuri mitään kuluja ja meille molemmille tuli sijoitusasunnoista hieman tuloja matkan aikana. Saimme osan matkakassasta kasaan ihanien häävieraidemme ansioista ja loput maksoimme omista säästöistämme. 

En keksi yhtäkään tapaa, miten olisin voinut sijoittaa nuo rahat paremmin. Tuo matka oli niin käsittämätömän upea kokemus kaikessa ihanuudessaan ja uuvuttavuudessaan. Se lähensi meitä kahta ihan älyttömän paljon ja paljasti aviomiehestäni niin paljon hyviä puolia. Olen ikuisesti kiitollinen ja onnellinen tuosta matkasta. Se on jotain, mikä säilyy meidän muistoissa ihan varmasti sinne keinutuoliin asti. Joten, jos yhtään edes harkitset tuollaisen pidemmän matkan tekemistä, niin tee se. Koska elämässä ei kaduta mikään muu kuin ne asiat, jotka jäivät tekemättä.