sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Riemua ja kauhua Hollywoodin Universal Studioilla

Sitten vielä viimeiset palat Losista, ennen kuin siirryn Moorealle täällä bloginkin puolella. Yhden päivän vietimme tosiaan kokonaan Universal Studioita kierrellen, joka oli ainakin minulle koko vierailun kohokohta. Olen aiemmin käynyt Universal Studioilla Orlandossa ja Singaporessa, mutta odotukset Hollywoodin Studioiden suhteen olivat korkealla, koska olimme kuitenkin elokuvien pääkaupungissa.


Ostimme yhdistelmäliput,  jotka oikeuttivat studioiden kiertämiseen kahdesta eteenpäin iltapäivällä ja sen lisäksi kahteen asti yöllä jatkuvan Halloween Horror Nightin. Ostimme hieman normaalilippuja kalliimmat Express-liput, joilla pääsimme kaikkiin laitteisiin, kierroksiin, esityksiin ja kauhuratoihin erillistä linjaa pitkin. Tämä oli todella kannattava sijoitus, koska normaalit jonot olivat n. 30-45 minuuttia ja me taas pääsimme hyvin vähällä jonottamisella.


Päästyämme sisään suuntasimme ensimmäisenä puiston Harry Potter-maailmaan, joka oli minulle, ikuiselle Potter-fanille, unelmien täyttymys. Alueelta löytyivät monet tutut paikat aina Tylypahkasta Viistokujan ja Tylyahon liikkeisiin.


Tylypahkan sisälle oli rakennettu 3D-vuoristorata, joka kuljetti vauhdikkaasti läpi kirjoista ja elokuvista tuttujen tapahtumien. Alueella oli myynnissä vaikka mitä teemaan liittyvää tavaraa ja herkkuja. Ollivandersilla oli mahdollista päästä seuraamaan taikasauvojen valintaa, kojuissa myytiin kermakaljaa ja Hunajaherttuan hyllyt notkuivat herkuista. Myös Kolmeen luudanvarteen oli mahdollista mennä syömään.


Olisin varmaan saanut kulutettua koko päivän riemuidioottina vain tuossa osassa puistoa, mutta nähtävää oli paljon, minkä takia jatkoimme matkaa Springfieldiin. Siellä kävimme Simpsons-teemaisessa vuoristoradassa, Moen baarissa ja söimme jättimäisen donitsin. 


Yksi päiväkierroksemme kohokohdista oli 45 minuutin kiertoajelu itse elokuvastudioilla, joissa oli nytkin käynnissä elokuvien ja sarjojen kuvauksia. Kierroksen aikana saimme kuulla paljon studioiden historiasta ja elokuvista, näimme lukuisia tunnettujen elokuvien lavasteita, rekvisiittoja ja kuvauspaikkoja sekä pääsimme kokemaan erikoistehosteiden vaikutuksia erilaisissa 3D-elämyksissä.

Päivän vaihtuessa iltaan, muuttuivat Studiot eläväksi kauhumaaksi, jossa pääsi kiertämään kymmenessä eri kauhuelokuvien tai -sarjojen innoittamassa sokkelossa. En ole mikään herkästi pelkäävä ihminen, mutta nuo radat oli toteutettu niin uskomattoman taitavasti, että kuljin koko ajan sydän kurkussa peläten mm. verenhimoisia hulluja, demogorgonia, zombeja, klovneja ja moottorisahamurhaajia. Minkä tahansa nurkan takaa saattoi hyökätä jokin kammotus, joka tuli niin lähelle, että väkisinkin päästi kiljahduksen ja kavahti kauemmas. Minä, joka en yleensä pelkää mitään, roikuin kauhuissani kiinni miehen kädessä ja en edes pystynyt juuri kuvaamaan, koska pelkäsin pudottavani kännykkäni seuraavan hirvityksen kohdalla.


Jokaisen sokkelon jälkeen ajattelin, etten pysty enää menemään seuraavaan, mutta jotenkin siihen adrenaliinin jäi koukkuun. Lopulta kiersimme kuusi kauhurataa, jonka jälkeen jalkamme olivat niin uuvuksissa, että oli pakko luovuttaa ja lähteä kämpille nukkumaan. Ehdottomasti suosittelen ostamaan tuon yhdistelmälipun, jos on käymässä Studioilla syysaikaan. Vieläkin karmii selkäpiitä, kun muistelen noita hetkiä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti