lauantai 20. lokakuuta 2018

Auckland - Ensikosketus Uuteen-Seelantiin

Lensimme maanantaiaamuna Tahitin lämmöstä Aucklandin kotoisempiin lämpötiloihin. Lento kesti kuusi tuntia, mutta perille saavuimme tiistaina iltapäivällä. Hämmentäviä nämä aikaerot ja vuorokausihyppelyt. 

Tullitarkastus Uuteen-Seelantiin oli hyvin tarkka ja vaelluskengätkin saivat ilmaisen puhdistuksen siinä yhteydessä. Lopulta kuitenkin pääsimme lähtemään huoneistohotelliimme, joka sijaitsi aivan Aucklandin ytimessä. 


Illalla teimme vain lyhyen kävelyn syömään harmaassa säässä ja sen perusteella Auckland ei vaikuttanut kovin mielenkiintoiselta tai kauniilta kaupungilta. Paljon moderneja pilvenpiirtäjiä ja rakennustyömaita joka kadunkulmassa.


Seuraavana päivänä päätimme kuitenkin antaa Aucklandille mahdollisuuden ja lähteä metsästämään sen kauniita paikkoja ja rakennuksia. Pakkohan niitäkin oli kaupungissa olla. Suuntasimme kävelymme yliopistoalueelle ja sen vieressä sijaitsevaan Albert Parkiin. Alueelta löytyikin aikamoinen kattaus eri aikakausien rakennuksia ja tyylejä.


Kierreltyämme tarpeeksi päätimme karistaa keskustan hälinän ja vilinän ja lähteä lautalla Aucklandin kauneimmaksi kutsuttuun kylään, Devonportiin. Alle vartin lauttamatka kuljetti meidät täysin toiseen todellisuuteen tarjoten samalla hienot näkymät keskustaan.
 

Mount Victorian päältä aukesivat maisemat yli Aucklandin ja siellä pääsi myös tutustumaan maan sotahistoriaan. Koko Devonport oli yhtä ihanaa puutaloidylliä höystettynä värikkäillä yksityiskohdilla.


Jokainen talo oli täynnä kauniita yksityiskohtia ja olisin voinut muuttaa niistä jokaiseen. Devonportissa oli myös paljon kivoja putiikkeja ja viihtyisiä kahviloita. Ihanaa pikkukylän tunnelmaa aivan keskustan vieressä. Suosittelen lämpimästi vierailua Devonportiin, jos on käymässä Aucklandissa.


Aucklandista saimme torstaina allemme avaruusaluksemme, jolla lähdimme ajelemaan kohti Uuden-Seelannin luontoa. Tuosta kertoilen enemmän seuraavassa kirjoituksessa. Sen verran voin paljastaa, että jos Auckland ei vielä ihan saanut kiljumaan riemusta, niin seuraavat päivät kyllä sen tekivät moneen kertaan. Palataan taas :) 

2 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä, pitääkin lisätä lomalistaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa lisätä listalle, aivan ihana maa <3

      Poista