tiistai 30. lokakuuta 2018

Luonnonihmeitä, hobitinkoloja ja kuninkaallisia

Päivät juoksevat sellaisella vauhdilla, ettei perässä meinaa pysyä, etenkään täällä blogissa. Eilen saavuimme jo Eteläsaarelle, jossa seikkailemme seuraavat kaksi viikkoa. Nyt kuitenkin vielä takaisin Pohjoissaarelle, jossa koimme vaikka ja mitä reilussa viikossa. 

Coromandelin niemimaalta ajelimme Rotoruaan, joka on tunnettu geotermisestä toiminnastaan. Alueelta löytyy kuumia lähteitä, geysireitä, kuplivia muta-altaita ja vaikka mitä muuta ihmeellistä. Näihin luonnonihmeisiin tutustuimme lähemmin Te Puian geotermisessä laaksossa. Samalla pääsimme myös tutustumaan mielenkiintoiseen maorikulttuuriin esitysten ja käsitöiden kautta. Puistossa oli myös mahdollista nähdä kiwi-lintuja. Te Puia oli mielestäni hyvä kokonaisuus, jossa sai käsityksen Rotoruan alueen keskeisimmistä osa-alueista yhdessä päivässä. 


Myöhemmin iltapäivällä teimme vielä lyhyen kävelyn Rotoruan keskustassa. Kaupungit ja rakennukset täällä Uudessa-Seelannissa ovat pääosin todella tylsiä ja rumia, joten keskityimme kulkemaan puistoissa, joissa ihastelimme kevään kaunista kukkaloistoa.


Seuraavaksi matkamme jatkui Matamataan, missä sijaitsee Hobbiton, jossa on kuvattu Taru Sormusten Herrasta ja Hobitti-elokuvat. Teimme kuvausalueella kolmen tunnin kierroksen, joka sisälsi runsaan ja monipuolisen lounaan. Kierroksen päätteeksi  saimme vielä nauttia Vihreän Lohikäärmeen herkullisista juomista,  jotka myös kuuluivat hintaan.  Kierros oli  mielenkiintoinen ja hobitinkolot suloisia vehreän luonnon keskellä. Kierroksen järkyttävin tieto oli se, että neljäkymmentä prosenttia Hobbitonin kävijöistä ei ole nähnyt yhtään siellä kuvattua elokuvaa. 


Hobittilasta ajoimme vielä yöksi Waitomoon, jonka kiiltomatoluoliin lähdimme tutustumaan seuraavana päivänä. Ostimme liput Spellbound Glowworm & Cavesin retkelle, jonka osallistujamäärä on maksimissaan kaksitoista henkilöä. Retket tehdään myös yksityisissä luolissa, joissa oli ainoastaan meidän ryhmä koko retken ajan. Ymmärsin,  että suurin osa retkistä tehdään muutamaan luolaan isoissa ryhmissä, jossa on varmasti vaikeampi keskittyä nauttimaan luolien maagisesta tunnelmasta. Retken aikana kävelimme ja liikuimme veneellä pimeässä luolassa kymmenientuhansien kiiltomatojen loistaessa päämme yläpuolella tähtitaivaan tavoin. Ihan mielettömän upea näky. Toisessa luolassa taas keskityimme enemmän tippukivimuodostelmiin ja alueen geologiseen historiaan asiantuntevan oppaan johdolla. Suosittelen lämpimästi kyseistä firmaa, jos sattuu matkaamaan tuonne päin ja kiiltomadot kiinnostavat.


Seuraavaksi kahdeksi yöksi majoituimme autoomme Uuden-Seelannin suurimman järven, Taupon, rannalle DeBretts Spa Resortin leirintäalueelle. Toisen päivän pidimme täysin lepopäivänä nauttien majapaikkamme geotermisestä kylpylästä ja muutenkin mukavista olosuhteista. Toisena päivänä taas ajoimme vuolaana virtaaville Huka Fallseille, josta jatkoimme Taupon kauniita rantoja pitkin matkaamme Tongariro National Parkiin. Siellä meitä odottikin todellinen vaelluskoitos, johon palaan erikseen omassa postauksessa. 



Viimeiset päivät Pohjoissaarella vietimme Uuden-Seelannin pääkaupungissa Wellingtonissa, joka ei sekään aiheuttanut kaupunkina  suuria riemunkiljahduksia. Iloisen yllätyksen Wellingtoniin toivat kuitenkin Prinssi Harry ja Meghan, jotka sattuivat olemaan kaupungissa juuri samana päivänä kuin mekin. Kun he vielä tulivat tervehtimään ihmisiä juuri sen sotamuseon eteen, jossa mieheni halusi  ehdottomasti käydä, oli meidän päiväohjelma selvä. Tunnin odotus palkittiin, kun Harry ja Meghan kävelivät iloisesti tervehtien ja vilkuttaen aivan läheltämme. Molemmat heistä vaikuttivat todella symppiksiltä ihmisiltä ottaen yleisön ja fanit sydämellisesti huomioon. (toivottavasti video näkyy täällä blogissakin) 
Ihan häkellyttävän paljon mahtui vajaaseen kahteen viikkoon. Niin paljon upeaa luontoa, kauniita maisemia, mielenkiintoisia vierailukohteita, ihania majapaikkoja ja mukavia kohtaamisia. Pohjoissaari nosti riman kyllä todella korkealle, joten saa nähdä, pystyykö Eteläsaari sen ylittämään. Alku on ollut melko sateinen ja harmaa, mutta ehkä se tästä vielä kirkastuu :) 

4 kommenttia:

  1. Hobbittonin haluaisin niin nähdä itsekkin. Ja taru sormusten herrasta elokuvat on todella tullut nähtyä usein. :)
    Ja video kuninkaallisista näkyi hyvin. :) Hienoa että saitte nähdä Harryn ja Meghanin. :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mielenkiintoista käydä Hobbitonissa ja kuulla elokuvista paljon uusia asioita. Hyvä, että video näkyy :) oli kyllä ihanaa nähdä heidät, niin mukavilta vaikuttivat <3

      Poista
  2. Kiva lukea muiden matkareiteistä ja - kokemuksista! Meillä on suunnitteilla kahden viikon campervan-reissu Pohjois- ja eteläsaarille ensi helmi-maaliskuussa ja kiinnostaa kovasti miten paljon aikaa käytitte Coromandel-Wellington matkaosuudella! Olitteko samana päivänä Rotoruassa ja Matamatassa ja siirrytte vielä illalla Waitomoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva kuulla että kirjoituksista on hyötyä :) meillä jakautui Pohjoissaaren yöpymiset näin: kaksi yötä Coromandelin niemimaalla, kaksi yötä Rotoruassa, yksi yö Waitomossa, kaksi yötä Taupossa ja kaksi yötä Tongarirossa, josta sitten ajoimme Wellingtoniin. Lähdimme tosiaan aamulla Rotoruasta, josta ajoimme Matamataan, jossa teimme kolmen tunnin kierroksen Hobbitonissa. Siitä kerkesi vielä hyvin ajaa Waitomoon yöksi ja seuraavana päivänä kävimme sitten luolaretkellä. Monet noista kahden yön yöpymisistä voisi ihan hyvin tehdä yhden yön yöpymisinä, jolloin aikaa kuluu paljon vähemmän. Riippuu niin paljon siitä, minkälaisia asioita haluaa tehdä ja kuinka paljon kiertää jokaista paikkaa. Onko teillä siis kaksi viikkoa yhteensä aikaa kiertää molemmat saaret? Silloin ei kyllä kannata hamstrata liikaa kohteita, vaan valita vain ne, jotka kiinnostavat erityisesti ja suunnitella reitti niiden mukaan. Vastaan mielelläni, jos sinulle tulee muita kysymyksiä mieleen. Teille tulee varmasti upea reissu, tämä on niin uskomattoman hieno maa :)

      Poista