Viidakkoseikkailuja ja haikeat hyvästit Koh Changille

Viimeiset palat upeasta Koh Changin lomasta kirjoittelen jo täältä Pattayalta käsin. Loma loppui aivan liian lyhyeen, mutta onneksi siitä jäi lukematon määrä hienoja muistoja, joita muistella hymyssä suin. Viimeisinä lomapäivinä suuntasimme viidakkoon, ensiksi norsujen selässä ja lopulta myös omine tassuinemme.

 Halusimme tehdä norsusafarin mahdollisimman hyvä maineisella yrityksellä, koska norsujen kohtelu ja koulutus on Thaimaassa hyvinkin vaihtelevan tasoista. Päädyimme kovasti kehuttuun ja erilaisia kunniamainintoja keränneeseen Ban Kwan Changiin, jonka norsuleiri sijaitsi keskellä rauhallista maaseutua ja viidakkoa, toisin kuin esimerkiksi majapaikkamme naapurissa sijainnut norsukeskus.

Kahden tunnin norsusafari maksoi 900 bahtia (noin 22 euroa), joten odotukset olivat korkealla. Hintaan sisältyi noin tunnin pituinen viidakkovaellus norsun selässä sekä norsujen syöttämistä ja kylvettämistä. Ikävä kyllä kokemuksesta ei jäänyt pelkästään hyvä maku suuhun, vaan se herätti ennemminkin useita kysymyksiä. 

Safarin jälkeen tunteet olivat melko ristiriitaiset. Norsut olivat aivan ihania ja näyttivät hyvinvoivilta. Myös vaellus viidakossa oli hieno kokemus ja etenkin norsun peseminen suoraan sen selässä istuen oli mahtava kokemus. Toisaalta koko touhussa oli aika paljon rahastuksen makua. Olisimme kaivanneet edes lyhyen selostuksen englanniksi norsuleirin toiminnasta ja siitä, miten safareista saatuja rahoja käytetään norsujen hyväksi. Meidän norsun ohjaaja ei puhunut oikeastaan mitään, eikä ottanut kuvia kuin vasta pyydettäessä, vaikka muut räpsivät niitä jatkuvasti. Lisäksi kylvetyshetki kesti hyvin vähän aikaa, vaikka muita halukkaita ei meidän lisäksi ollut kuin kaksi. Ja kylvetysvesi, jota markkinoitiin kristallin kirkkaana oli lähempänä kuralammikkoa :D

Lähtiessämme näimme vielä jotakin, mikä ei ainakaan parantanut fiilistä: norsut, jotka eivät olleet vaelluksella, olivat kiinni puissa kahleilla, jotka eivät jättäneet niille yhtään liikkumavaraa. Jos tuo norsuleiri oli saaren leireistä parhain, en edes halua tietää, mitä muissa leireissä tapahtuu. Tosin sekin selvisi, ainakin osittain, loppulomasta, kun hotellimme viereisen norsupaikan norsut tanssivat ja heiluttelivat hulavanteita Gangnam stylen tahtiin. Siinä vaiheessa oltiin edes vähän tyytyväisempiä, että laitoimme rahamme paikkaan, jossa norsut saavat tehdä kuitenkin niille melko luontaisia asioita. 

Maanantaina päätimme toteuttaa kuningasidean, jonka sain selaillessani nettiä. Löysin sieltä ohjeet "salaiselle" vesiputoukselle, joka sijaitsi noin puolen tunnin kävelymatkan päässä hotelliltamme. Pakkohan sitä oli lähteä etsimään, kun kyllästytti taas niin paljon kaikki valmiit turistiretket. Reitti kulki paikallisten asutuksen halki, jossa ohitimme muun muassa banaaniviljelmiä, sikalan ja jonkun paikallisen lemmikkinorsun. Lopulta kohtasimme tiheän viidakon, jolloin tajusimme kenkävarustuksemme (flipflopit) olevan vähän väärä valinta. Niinpä käännyimme kannoillamme, mutta päätimme palata viidakkoon seuraavana aamuna paremmilla varustuksilla.

Suunnitelmien mennessä uusiksi, nappasimme lavataksin allemme ja suuntasimme kohti Koh Changin suosituinta rantaa White Sand Beachia. Ja kyllähän se hiekka oli jälleen upean valkoista ja meri huikaisevan turkoosia. Päivä kului rennosti aurinkoa ottaen, uiden, vesijuosten ja hedelmiä syöden. Ja ei varmaan tarvitse edes erikseen mainita, kuka taas onnistui vähän kärtsäilemään itseään :D

Illansuussa suuntasimme takaisin omalle Kai Bae rannalle ihastelemaan uskomattoman kaunista auringonlaskua. Mielen valtasi jälleen täydellinen onnellisuudentunne tuota näkyä ihastellessa. Siitä suuntasimme vielä viimeiselle lomaillalliselle. Suunniteltu "bileilta" jäi kuitenkin lyhyeen, kun meitä mummoja alkoi taas väsyttää heti ruuan jälkeen. Niinpä pidimme viimeisenäkin iltana eläkeläisrytmistämme kiinni, jotta jaksaisimme taas herätä seitsemän aikaan, kuten koko loman ajan tapanamme oli (ja vielä ilman herätyskelloa!). Kai se on vaan pakko alkaa uskoa, että sitä alkaa tulla vanhaksi :D

Niinpä me mummot suuntasimme täynnä uutta intoa seuraavana aamuna kohti vesiputousta, joka edellisenä päivänä jäi näkemättä. Tällä kertaa jalassa olivat tossut ja kädessä henkisenä ja fyysisenä tukena mummokepit, joilla säikyttelimme myös mahdolliset käärmeet pois reitiltämme. Reitti vesiputoukselle kulki tiheän viidakon halki, jossa riitti hämmästeltävää. Parasta oli kuitenkin se, että vastaamme ei tullut yhtäkään ihmistä, vaan saimme nauttia villistä luonnosta täysin omillamme.

Puolen tunnin taivalluksen jälkeen löysimme vihdoin putouksen, tai sen kohdan, missä sen piti olla. Epäonneksemme kuivakausi oli kuihduttanut putouksen olemattomiin. Se ei kuitenkaan pitkään jaksanut mieltämme masentaa, koska pelkkä omatoiminen viidakkoretki oli taas niin mahtava kokemus ja itsensä ylitys, ettei paremmasta väliä! Niinpä suuntasimme takaisin sivistyksen pariin jätettyämme jälkemme Koh Changin viidakkoon ikuisiksi ajoiksi. Pieni seikkailu kannattaa aina :)

Aamuseikkailun jälkeen olikin aika pakata kamat, syödä lounas ja odotella taas kerran myöhässä ollutta kyytiä kohti Pattayaa. Haikein mielin jätimme taaksemme tuon ihanan saaren, joka tarjosi meille niin paljon unohtumattomia elämyksiä. Paluumatka kesti noin kaksi tuntia pidempään kuin menomatka yleisen sähellyksen vuoksi, joten se tuntui loputtoman pitkältä. Paluu lomalta ei kai koskaan käy mieluisasti, ei edes toisella puolella maapalloa. Koh Chang <3