keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Miten valmistautua pitkälle matkalle?

Koska useammalta lukijalta tuli toiveita, että kirjoittaisin maailmanympärimatkalle valmistautumisesta ja sen budjetista, päätin nyt vähän koota yhteen niitä asioita, joita olen itse tehnyt aina ennen pidemmälle matkalle lähtöä. Itse käytän mieluummin enemmän aikaa matkan suunnitteluun ja järjestelyihin kotona kuin matkan päällä, jotta pystyn reissatessa keskittymään mahdollisimman vähän käytännön asioiden hoitamiseen. Kolmen kuukauden pituista maailmanympärimatkaa ei kuitenkaan kannata edes yrittää suunnitella kokonaan valmiiksi, vaan jättää suosiolla tilaa myös suunnan muutoksille ja yllättäville käänteille. Paljon asioita matkan sujuvoittamiseksi voi kuitenkin tehdä jo kotoa käsin ja niistä kertoilen seuraavaksi.


Matkabudjetti ja matkakassan säästäminen

Minulla matkakassan kerryttäminen alkaa usein jo paljon ennen kuin olen edes päättänyt, minne olen seuraavaksi lähdössä reissuun. Pyrin siirtämään säännöllisesti rahaa matkustelua varten, jotta en koskaan joudu aloittamaan säästämistä ihan tyhjästä. Summan suuruus riippuu aina taloudellisesta tilanteestani, mutta yleensä pyrin laittamaan matkasäästöön noin 100-300 euroa kuussa. Tulevaa reissua aloimme suunnitella reilu vuosi sitten ja uskonkin, että se on varmasti minimiaika, mikä kannattaa varata pidemmän matkan kassan kerryttämiseen, jotta ei joudu turhan paljoa tinkimään arkielämän mukavuuksista. Koska minulla oli ennestään säästöjä enemmän kuin miehelläni ja hänellä taas kuluneen vuoden ajan säännöllinen palkkatyö, sovimme että hän kustantaa asumisemme vuoden ajan ja minä puolestaan laitan enemmän rahaa matkakassaamme. 

Matkan budjetista on hankalaa sanoa tässä vaiheessa vielä mitään tarkempaa. Kolmen kuukauden matkaan kun voi saada kulumaan muutamia tuhansia tai kymmeniä tuhansia euroja. Aiempiin kahden kuukauden pituisiin reissuihini olen kuluttanut noin 3500 euroa Aasiassa ja noin 5000 euroa Etelä-Afrikassa. Tuleva matka tulee todennäköisesti nousemaan kuluiltaan varmaankin noin 15 000 euroon per henkilö. Olemme kuitenkin varautuneet taloudellisesti myös suurempaan summaan, koska matkabudjetti kannattaa aina olla hieman liian iso kuin hieman liian pieni. Budjetin suuruteen vaikuttaa ehdottomasti se, että kaikki maat joihin matkustamme ovat hintatasoltaan korkeita, mikä jo itsessään lisää kustannuksia huomattavasti. Tähän mennessä olemme maksaneet matkan kaikki lennot, viisumit, matkavakuutukset, kahden viikon asuntoautovuokran Kanadassa, matkailuauton neljäksi viikoksi Uudessa-Seelannissa, Australian itärannikon bussipassin kuukaudeksi ja joitakin yöpymisiä Airbnb:n kautta, joista on tullut kustannuksia noin 6500 euroa per henki. Lopullisesta budjetista kijoittelen sitten, kunhan palaamme reissusta.

Maailman ympäri voi reissata monenlaisilla budjeteilla ja tavoilla. Meidän tapa tulee olemaan enemmän mukavuudenhaluinen kuin edullinen, koska kyseessä on kuitenkin myös meidän häämatka, jota emme halua viettää kokonaan kymmenen muun ihmisen kanssa hostellihuoneessa. Me emme haluaneet häälahjaksi mitään tavaraa (koska sitä on muutenkin liikaa), joten pyysimme vieraita muistamaan meitä halutessaan rahallisesti häämatkakassaan. Lahjoista kertyikin sievoinen summa, jonka turvin pääsemme hyvin alkuun maailmanympärimatkallamme.

 Lennot

Jo lähes alusta asti oli selvää, että ostaisimme kaikki matkamme lennot jo etukäteen. Kolme kuukautta on kuitenkin suhteellisen lyhyt aika reissata pallon ympäri, joten emme halunneet käyttää reissussa aikaa ja rahaa lentojen osteluun. Aluksi selvitin yksittäisten lentojen ja eri lentoyhtiöallianssien Round the World -lentopassien ehtoja ja hintoja. En kuitenkaan löytänyt sopivaa pakettia itse, joten päätin turvautua matkatoimiston apuun. 

Kilroy on erikoistunut juuri tämän tyyppisiin matkoihin, joten päätin kääntyä jälleen heidän puoleensa. Etelä-Afrikan matkan suunnittelin heidän kanssaan ja siitä jäi niin hyvät muistot, etten oikeastaan edes harkinnut muita vaihtoehtoja. Kilroylta saimmekin taas mukavaa ja asiantuntevaa palvelua ja pian meillä olikin varattuna heidän avustuksellaan niin lennot, autovuokrat kuin bussipassitkin. Yllätyin, miten edullisesti lopulta saimme kaikki lennot, koska olin varautunut, että niihin menisi yli 5000 euroa per matkustaja. Seitsemän lentoa reitille Suomi-Kanada-Usa-Tahiti-Uusi-Seelanti-Australia-Singapore-Suomi tulivat maksamaan 3350 euroa per henkilö. Lennot olisi saanut vieläkin halvemmalla, mutta itse priorisoin aina suoria lentoja välilaskullisten sijaan, sekä mukavuus- että ilmastosyistä.


Majoitusten varaaminen 

Kun lennot oli varattu ja matkareitti suunnilleen mietittynä, aloimme katsoa majoitusvaihtoehtoja matkallemme. Aloitimme kartoittamisen Airbnb:n kautta, koska hotellit söisivät budjetista ison palasen ja hostellielämä ei liiemmin houkuttanut. Airbnb:sta saattaa löytää mahtavia asuntoja huomattavan edullisin hinnoin, mutta siinä on myös omat huonot puolensa, joista saimme jo maistiaisen peruutuksen muodossa. Olimme jo varanneet ja maksaneet mukavan näköisen asunnon Vancouverin keskustasta, kun useamman viikon kuluttua maksusta asunnon omistaja ilmoittikin, ettei pystykään majoittamaan meitä tuona aikana. Siinä välissä kaikki muut järkevän hintaiset asunnot olivat jo varattu, joten jouduimme varaamaan majapaikaksemme huomattavasti hintavamman huoneistohotellin. Olemme varanneet Airbnb:n kautta asunnot myös Los Angelesiin ja Moorealle, joten toivon todella, että vastaavia peruutuksia ei satu enempää.

Kaksi viikkoa asumme Kanadassa asuntoautossa, jonka vuokraaminen on aivan järkyttävän kallista. Halusimme kuitenkin ehdottomasti toteuttaa tuon suunnitelman, joten maksoimme lähemmäs 3000 euroa kahden viikon vuokrasta. Tuohon sitten vielä päälle bensat ja leirintäaluemaksut, niin ei tosiaan tule halpa road trip. Toivotaan, ettemme ainakaan onnistu romuttamaan autoa. Uudessa-Seelannissa meillä taas on kuukauden ajan käytössä pienempi matkailuauto, joka vastaa isoa farmariautoa. Sen vuokra neljälle viikolle on 1500 euroa, joten voimme hyvin välillä halutessamme yöpyä jossakin muuallakin, jos autoelämä alkaa kyllästyttää. Australiaan emme ole vielä varanneet ollenkaan majoituksia ja niistä moni tuleekin varmaan tehtyä vasta paikan päällä, koska reittikin on vielä auki. Myöskään Singaporeen emme ole vielä varanneet majoitusta. Jotenkin houkuttaisi niin paljon palata Marina Bay Sandsiin, että saisimme nauttia överistä luksuksesta matkamme viimeisinä päivinä.

Passi ja viisumit

Yksi tärkeimmistä asioista ennen jokaista reissua on tarkistaa passin voimassaoloaika, jotta ei satu ikäviä yllätyksiä. Etenkin, kun nykyään passit ovat voimassa vain viisi vuotta, niin pitää olla tarkkana, että passi on voimassa vielä puoli vuotta matkan jälkeenkin, mitä vaaditaan moniin maihin matkustaessa. Passin lisäksi pitää tarkistaa, mitä kaikkia viisumeja ja matkustuslupia matkakohteisiin tarvitaan. Me olemme jo hankkineet Kanadaan eTa:n, Usa:han ESTA:n ja Australiaan eVisitor turistiviisumin. Näiden kanssa kannattaa olla todella tarkkana, koska hakukone heittää tuloksiin paljon muitakin sivustoja, joiden kautta saa kyllä hankittua kyseiset asiakirjat, mutta ne veloittavat siitä moninkertaisia maksuja virallisiin sivuihin verrattuna (kokemuksen syvällä rintaäänellä).


Rokotukset ja lääkkeet 

Ennen matkalle lähtöä on myös hyvä tarkistaa, ovatko kaikki tarvittavat rokotukset voimassa ja tarvitaanko kohdemaihin jotakin erityisiä rokotuksia tai lääkityksiä. Pitkälle reissulle lähdettäessä on myös hyvä varmistaa, että omia peruslääkkeitä on varmasti tarpeeksi koko matkan ajalle, jotta välttää ylimääräisiä lääkärikäyntejä reissussa. Itselläni on usein matkoilla mukana myös aikamoinen käsiapteekki, jotta akuutti apu särkyyn ja sairauteen löytyy käden ulottuvilta. Hampaat kannattaa myös ehdottomasti hoitaa kuntoon ennen pidempää matkaa.

Reittisuunnitelman tekeminen ja matkakohteisiin perehtyminen 

Itse tykkään perehtyä ainakin jonkin verran matkakohteisiin jo etukäteen. Silloin koen saavani vielä enemmän irti reissusta, kun tiedän ainakin jo joitakin perusasioita maasta ennen matkaa.  Usein hankin myös matkakirjoja tai e-kirjoja kohdemaista. Lyhyemmillä reissulla suunnittelen usein matkapäivien sisällöt jo melko tarkasti, mutta se ei tietenkään näin pitkällä matkalla ole mahdollista tai edes mielekästä. Olemmekin lähinnä päättäneet tiettyjä "pakollisia" kohteita ja paikkoja matkallemme ja muuten aiomme mennä pitkälti fiiliksen ja jaksamisen mukaan. 

Matkavakuutus

Matkavakuutus on ehdottomasti yksi tärkemmistä hankinnoista ennen matkaa. Koska matkan kesto on juuri vähän yli kolme kuukautta, emme voineet käyttä jatkuvaa matkavakuutustamme OAJ:n kautta. Kartoitettuamme eri vaihtoehtoja päädyimme ottamaan vakuutuksen True Travellerin kautta. Vakuutus koko matkamme ajalle maksoi noin 325 euroa per henkilö ja se kattaa myös matkatavaravat ja useampia extreme-lajeja. Matkavakuutuksen kanssa kannattaa tehdä vähän selvitystä, jotta löytää varmasti itselleen ja matkalleen sopivan vakuutuksen. Itse en ole koskaan joutunut käyttämään matkavakuutusta (koputan puuta), mutta vakuutuksen hinta on pieni siihen nähden, ettei tarvitse ainakaan huolehtia maksupuolesta, jos reissussa sattuu jotakin ikävää.


Kotiasioiden järjestäminen 


Etenkin pidemmälle matkalle lähtiessä täytyy hoitaa myös monia käytännön asioita täällä Suomessa. Pistetäänkö asunto vuokralle vai ei? Irtisanoudutaanko työstä vai ei? Pitääkö hakea virkavapaata tai pitää taukoa opiskeluista? Kuka hoitaa mahdollista lemmikkiä matkan aikana? Kuka huolehtii posteista ja muista juoksevista asioista? Jne. Mitä pidempi matka, sitä enemmän huolehtimista.

Me olemme sillä tavalla onnellisessa asemassa, että vuokraisäntänämme on isäni, joten saamme hänen kanssa sovittua joustavasti kotimme kustannuksista matkamme aikana. Meillä molemmilla on myös sijoitusasunnot, joista saamme jonkin verran tuloja koko matkan ajan. Mieheni haki jo hyvissä ajoin virkavapaata ja minulla taas ei ole vakituista työtä. Ainoastaan yllättäen saatu opiskelupaikka aiheuttaa hieman haasteita, kun oli pakko ilmoittautua läsnäolevaksi opiskelijaksi, vaikka en juurikaan pysty suorittamaan opintoja tänä syksynä. Uskon kuitenkin, että tuokin asia järjestyy, koska opinnot vaikuttivat muutenkin melko joustavilta. 

Pakkaus

Tuo iki-inhokkini matkavalmisteluista, jonka aloittamista siirrän aina viimeiseen asti. Mietin pitkään lähteväni reissuun rinkan kanssa, kuten esimerkiksi Etelä-Afrikkaan, koska sen kanssa olisi helpompi liikkua kuin matkalaukun. Kuitenkin eläminen kolme kuukautta päältä täytettävän rinkan kanssa alkoi tuntua sen verran hankalalta ajatukselta, että päädyin kuitenkin lopulta matkalaukkuun. Matkalaukkuun mahtuu myös niin paljon enemmän tavaraa, etten joudu miettimään ihan niin tarkasti pakkaamista kuin rinkan kanssa. Haastavaksi pakkaamisen tälle reissulle tekee se, että mukaan tarvitaan niin monenlaista vaatetta. Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa voi olla ajoittain todella viileää ja sateista, kun taas Tahitilla, Australiassa ja Singaporessa tarvitaan hyvinkin kesäisiä vaatteita. Koska tarkoitus on myös tehdä vaelluksia, täytyy mukaan ottaa monenlaisia jalkineita ja muita varusteita. Koska pakkaus on minulla edelleen kesken, linkkaan tähän vinkiksi sekä itselleni että muille postaukseni ennen Etelä-Afrikan matkaa, josta löytyy käytännön pakkausvinkkejä.


Rakkaiden halaaminen varastoon

Vaikka pitkien matkojen aikana ikävöin monesti Suomea, ruokia, tv-ohjelmia, omaa kotia ja tavaroita, niin ehdottomasti eniten kaipaan minulle rakkaita ihmisiä. Vaikka nyt lähdemmekin matkaan kaksin aviomeheni kanssa, jää Suomeen ja Englantiin monia ihmisiä, jotka ovat minulle korvaamattomia. Ja heitä tulee ihan mieletön ikävä, vaikka nykyään voikin pitää yhteyttä monin eri tavoin. Viestit, kuvat ja whatsapp-puhelut eivät kuitenkaan koskaan korvaa oikeaa yhdessäoloa ja halauksia. Kun aikaero Eurooppaan on vielä todella suuri, niin voi olla melko hankalaakin löytää sopivaa hetkeä kuulumisten vaihtoon. Siksi olenkin tankannut yhteistä aikaa rakkaiden kanssa varastoon ja halannut oikein kunnolla, koska seuraavaan kertaan on niin pitkä aika. Vaikka tiedän, että lopulta aika menee todella nopeasti ja saan taas olla läheisteni kanssa. Eniten pelottaa tietysti se, että jollekin rakkaalle sattuu jotakin ikävää matkan aikana. Tuon pelon takia ei voi kuitenkaan jättää asioita tekemättä ja jättää seikkailuja kokematta. 


Pidemmän matkan suunnittelu vaatii aikaa, käytännön järjestelyjä ja pitkää pinnaa. Kaikkea ei voi, eikä kannata suunnitella valmiiksi, koska reissatessa tulee aina mutkia matkaan. Tärkeintä on kuitenkin tehdä päätös matkalle lähtemisestä, koska se vaatii eniten rohkeutta. En olisi koskaan uskonut, että minusta tulisi maailmanympärimatkaaja. En tosin myöskään uskonut, että minusta tulisi luokanopettaja, reppureissaisin yksin Afrikassa tai rakastuisin minua 11 vuotta vanhempaan mieheen. Mutta elämä yllättää, kun sille antaa mahdollisuuden ja uskaltaa sanoa rohkeasti: "Kyllä!"

Huomenna alkaa yksi elämäni suurimmista seikkailuista. Se innostaa, jännittää ja pelottaa, kuten jokainen matka. Yritän tallentaa reissukuulumisia mahdollisimman paljon tänne blogiin matkan aikana, koska parhaat tarinat syntyvät paikan päällä, kun kaikki kokemukset, ajatukset ja tuntemukset ovat vielä tuoreina muistissa. 

Ihanaa syksyä kaikille, seuraavan kerran kirjoittelen varmaankin Vancouverista! :)

6 kommenttia:

  1. Nauttikaa matkasta ja toisistanne!! Vancouver on yksi lempipaikoistani, aurinkoa ja lumihuippuja samaan aikaan 😊 Halauksin Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,varmasti nautimme! 😊 Toivottavasti Vancouver näyttää parhaat puolensa, vaikka sinne onkin luvattu aika paljon sateita meidän vierailun ajalle. Halit sinne ❤

      Poista
  2. Nauttikaa täysin rinnoin lomastanne.!!!! Ja innolla jäänkin odottamaa matkakuulumisia.! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, mukava kuulla. Nautinnollista syksyä myös sinulle :)

      Poista
  3. Onnellista ja ikimuistoista matkaa rakas nuoripari Elisa & Mikko❣

    VastaaPoista