lauantai 27. helmikuuta 2016

Nautintoja ja kärsimystä Vilnassa

Majoituimme matkamme aikana Vilnan vanhimpaan hotelliin Narutisiin, joka on peräisin vuodelta 1581. Hotellin yleiset tilat olivat todella tunnelmalliset, pidin etenkin aamiaissalista, joka sijaitsi hotellin kellarimaisessa alakerrassa. Hotellissa on säilytetty kivasti vanhan ajan tunnelmaa ylellisyydestä tinkimättä.


Olimme varanneet halvimman mahdollisen huoneen, mutta huoneemme oli silti mukavan tilava ja sisustettu todella hienostuneesti. Myös kylppäri oli ihanan tilava ja sen kaikki yksityiskohdat (vessaharjasta lähtien!) olivat kullattuja. 


Hotellin yhteydessä oli myös pieni spa-osasto, josta löytyi terapia- ja poreallas sekä tavallinen että turkkilainen sauna. Spa oli ilmainen hotellin asukkaille vain aamulla klo 6-9 ja muuten se maksaa 20 euroa (aivan liian kallis!). Jos kuitenkin osti hotellilta hieronnan (30 minuuttia maksoi reilut 40 euroa) sai spa-osastoa käyttää samassa yhteydessä niin kauan kuin halusi. 


Hyvä ruoka on myös ehdottomasti tärkeä osa matkanautintoja. Vilnassa herkuttelimme sekä liettualaisilla että kansainvälisillä herkuilla. Peruna tuntui olevan tyypillinen osa lietualaista ruokaa ja söimme sitä muun muassa keitettynä, täytettynä, paistettuna ja lettuna. Ravintoloissa sai hyvää ja nopeaa palvelua ja hinnat olivat Suomeen verrattuna melko edulliset.


Vilnassa myös shoppailuhulluus pääsi hetkellisesti irti, kun New Yorkerissa oli käynnissä tuntuvat alennusmyynnit. Kahdet farkut, kaksi paitaa, hame, jakku, laukku, bikinit ja useammat alusvaatteet lähtivät matkaan vähän alle 130 eurolla. Sen lisäksi ostin torikojuista kolmet mustat hansikkaat yksien kadonneiden tilalle ja äiti osti minulle lahjaksi ihanat sydänvillikset <3

Vilnan nautintojen lisäksi kävimme tutustumassa Liettuan synkkään historiaan KGB:n vankilamuseossa. Sisäänpääsy museoon maksoi 4 euroa ja valokuvaamisesta veloitettiin 2 euroa. Räntäsade ja flunssa alkoivat tuntua todella pieniltä vastoinkäymisiltä, kun perehdyimme kansanmurhan uhrien koettelemuksiin.


Museo sijaitsee rakennuksessa, joka toimi vuoteen 1991 Neuvostoliiton KGB:n päämajana. Liettuan valtion historia ulottuu aina 1200-luvulle asti ja keskiajalla se kasvoi mahtavaksi ruhtinaskunnaksi. Liettua on sijainniltansa idän ja lännen välissä ja sen valloittivat aikanaan niin saksalaiset kuin venäläisetkin. Toisen maailmansodan aikana Liettuan miehittivät vuoronperään Neuvostoliitton ja Saksan armeijat, jotka molemmat tekivät valtavia tuhoja Liettuan kansalle. Terrorin uhrina menehtyneiden liettualaisten määräksi arvioidaan noin 100 000, joka on noin 5 prosenttia Liettuan silloisesta väestöstä.


Museo koostui kolmesta kerroksesta. Kahdessa ylimmässä oli esillä paljon erilaista aineistoa Saksan ja Neuvostoliiton miehitysten ajalta. Etenkin kuvamateriaalia oli hämmästyttävän paljon. Niiden lisäksi joitakin KGB:n työhuoneita oli säilytetty alkuperäisessä kunnossa.


Rakennuksen kellarista taas löytyi vankilasellit, joissa  noin 44 000 liettualaista kärsi rangaistustaan vuosien 1944-1991 aikana. Tavallisten sellien lisäksi kellarissa oli erillisiä kidutussellejä, joita käyttämällä KGB sai urkittua tietoa vangeilta. Yhdessä niistä vanki joutui seisomaan pienellä sementtikaistaleella ja pysyttelemään hereillä, koska muuten hän tippui jääkylmään veteen. Vierailimme myös vankilan piha-aluella ja erillisessä teloitushuoneessa, jossa oli erityisen ahdistava tunnelma.


Kyseisessä museossa kannattaa ehdottomasti vierailla, jos suuntaa Vilnaan. Kokemus oli lähes yhtä pysäyttävä ja ahdistava kuin viime vuoden vierailu Auschwitziin. On uskomatonta, miten vähän aikaa noista kauheuksista on vasta kulunut.

Sellaisia äärilaitoja koimme muutamassa päivässä Vilnassa. Voin suositella Vilnaa lämpimästi matkakohteena. Pitkä viikonloppu riittää hyvin kaupungin merkittävimpien nähtävyyksien kiertämiseen ja hintataso on sen verran edullinen, että pienemmälläkin budjetilla pystyy nauttimaan ylellisyyksistä. Kesäaikaan Vilna on varmasti vielä paljon kauniimpi ja eloisampi kohde kuin nyt helmikuussa.

Kiitos äiti onnistuneesta matkasta ja mukavasta seurasta! :)

2 kommenttia:

  1. Kiitos museovinkistä, toi pitää laittaa muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään! :) Sitä ei kyllä kannata jättää välistä, jos satut reissaamaan Vilnaan.

      Poista