perjantai 8. lokakuuta 2021

Mystinen Mustavuori on Vuosaaren kätketty helmi

Olen asunut lähes koko ikäni Helsingissä, mutta olen nähnyt siitä vain pienen murto-osan. Jotenkin sitä aina tulee pyörittyä niissä tutuissa paikoissa. Esimerkiksi Vuosaaressa kävin ensimmäistä kertaa vasta muutama vuosi sitten ja ihastuin Kallahdenniemen upeaan luontoon. Tänä syksynä lähdimme jälleen retkeilemään Vuosaareen ja tällä kertaa kohteenamme oli Mustavuoren luonnonsuojelualue.

Mustavuoren lehtoalue vehreine kasvillisuuksineen on upea kohde jo itsessään. Alue kuuluu myös valtakunnallisesti arvokkaisiin rakennetun ympäristön kohteisiin ja siellä on useita ensimmäisen maailmansodan aikaisia juoksuhautoja ja luolia. Mustavuorella kulkee valtava määrä polkuja, joista kävelimme 2,5 kilometrin mittaisen Mustavuoren polun.

Aarnin nukkuessa päiväunia kävimme molemmat vuorotellen katsastamassa kaksi luolaa, jotka muodostivat luonnon kanssa aivan mielettömän kokonaisuuden. Luolia ei ole merkitty ollenkaan kylteillä, joten niiden löytäminen vaatii jonkin verran tarkkuutta. Niiden luokse noustiin jyrkähköä juoksuhautaa pitkin.

Kun näin vihreänä hehkuvan luolastoalueen en voinut aluksi uskoa, että olin edelleen Suomessa, saati sitten Helsingissä. Itäväylän jylinä kuului taustalla, mutta tuntui kuin olisin astunut sademetsään tai inkatemppelille.

Jylhinä nousevat kallioseinämät olivat täynnä sammalia, saniaisia ja muuta kasvillisuutta. Ja sen keskellä ammottivat kaksi luolaa kuin mustina aukkoina menneisyyteen. Luolat olivat täynnä vettä ja luulinkin aluksi, ettei niihen olisi menemistä. Myöhemmin kuitenkin pääsimme toisen luolan sisälle kuivin jaloin.

Paikka oli niin epätodellinen, sen tunnelmaa ei saanut mitenkään vangittua kuviin. Tuntui aivan uskomattomalta, että sain nauttia tuollaisesta paikasta aivan omassa rauhassa vaikka kuinka pitkään, vaikka oli lauantai. 

Aarnin herättyä laitoimme hänet kantorinkkaan ja lähdimme kiertämään Mustavuoren polkua. Reitti kulki vehreässä lehdossa ja sen varrelle osui useita juoksuhautoja ja kivetty tykkipolku. Lopuksi päädyimme takaisin luolien läheisyyteen ja päätimme laskeutua katsomaan niitä vielä uudestaan. Alueella kannattaa kulkea varovasti, koska siellä on paljon jyrkkiä pudotuksia, joita ei ole merkattu tai aidattu mitenkään. 

Voin lämpimästi suositella Mustavuoren aluetta retkikohteena, se on jotain todella ainutlaatuista. Onko tämä Vuosaaren kätketty helmi jo sinulle tuttu?

6 kommenttia:

  1. Itselle tuo on täysin uusi tuttavuus, kuten on koko Vuosaarikin. Todella upean näköistä on.! 👍😊🥰💖

    VastaaPoista
  2. Ikäni Helsingissä asuneena olen käynyt Mustavuoren alueella vain kerran viime kesänä ja silloinkin Husöstä käsin. Jostain syystä luolat ja juoksuhaudat jäivät näkemättä. Pitääkin tehdä sinne uusi retki, jotta pääsen näkemään kuvaamasi ja kuvailemasi upeat kohteet. Kiitokset vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että retkivinkistä oli sinulle hyötyä. Kannattaa kyllä ehdottomasti palata Mustavuorelle vielä uudemman kerran. Nuo luolat vaativat hieman etsimistä, kun eivät ole suoraan minkään polun varrella. Toivottavasti löydät perille!

      Poista
  3. Tämä oli itselleni ihan tuntematon kohde. Mutta todella hienon näköinen paikka, tulee jopa Orinoron rotko mieleen. Ja parin viime vuoden aikana olemme kiinnostuneet kovasti Suomen luolista, niin noita voisi ilman muuta lähteä etsiskelemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä paikka oli kyllä kuin jostain toisesta todellisuudesta, hetkeksi unohti todella olevansa Suomessa. Ehdottomasti kannattaa lähteä etsimään luolia, kunhan lumet tästä joskus sulavat :)

      Poista