keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Safarilla Pilanesbergissa

Nyt palataan ajassa taaksepäin marraskuun loppuun, jonka vietin ihanassa Etelä-Afrikassa matkanjohtajana. Lensimme ryhmän kanssa Johannesburgiin, josta jatkoimme suoraan reilun parin tunnin ajomatkan Pilanesbergin kansallispuistoon. Pilanesberg on pinta-alaltaan noin 60 000 hehtaaria ja se on Etelä-Afrikan neljänneksi suurin kansallispuisto. 


Pilanesbergin maasto on hyvin kumpuilevaa, koska se sijaitsee entisen tulivuoren kraatterin alueella. Kansallispuisto on ihmisen perustama ja suurin osa sen eläimistä on tuotu alueelle 1970- ja 1980-luvuilla. Pilanesbergissa elää koko Big 5 eli norsut, sarvikuonot, leijonat, leopardit ja afrikanpuhvelit. Niiden lisäksi puistossa asustelee muun muassa lukuisia eri antilooppilajeja, kirahveja, seeproja, gepardeja, pahkasikoja, hyeenoja, virtahepoja, krokotiileja ja yli 300 eri lintulajia. 

Vasemmalla kudut, oikealla ylhäällä gnu ja alhaalla kaama-antilooppeja.

Safariajot tehdään aikaisin aamulla ja iltapäivällä ennen auringonlaskua, jolloin suurin osa eläimistä on liikkeellä. Safarimatka ei siis varsinaisesti käy lomailusta, koska herätykset ovat yleensä jo ennen viittä aamulla. Väsymyksen kuitenkin unohtaa samantien, kun ensimmäiset eläimet tulevat näköpiiriin. 

Oikealla kirahvit, vasemmalla ylhäällä kilpikonnat rantautumassa ja alhaalla sarvikuonon takapuoli :D

Aamuajon jälkeen palasimme nauttimaan runsaan buffetaamiaisen majapaikkaamme Bakubung Bush Lodgeen. Se sijaitsee luonnonpuiston sisällä ja monet eläimet olikin mahdollista bongata aamupala- tai lounaspöydässä istuen. Huoneet olivat ihanan tilavat ja viihtyisät, henkilökunta ystävällistä ja ruuat erinomaisia.

Bakubung Bush Lodge

Teimme matkan aikana yhteensä neljä safariajoa. Ainoastaan ensimmäisen päivän aamuajo oli eläinanniltaan melko vaatimaton. Osa safariajon jännitystä on juuri se, että ei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Välillä ei nähdä juuri mitään ja välillä taas eläimet marssivat esiin toinen toisensa perään. Big fivesta bongasimme kahden päivän aikana kolme: leijonat, sarvikuonot ja norsut. Koska olin töissä, en ehtinyt paneutua kuvaamiseen hirveästi ja otin kuvia vain kännykkäni kameralla. Keskityinkin kuvaamisen sijasta nauttimaan upeista elämyksistä, joita luonto meille tarjoili.

Leijonat toimivat matkaoppainamme aamusafarilla. Kerrassaan uskomaton hetki!

Pilanesbergissa on hyvä tieverkosto ja siellä on mahdollista ajaa myös omalla autolla. Itse kuljimme safarijeepeillä, joita ohjasivat asiantuntevat rangerit. Heidän avulla koimme monta luontoelämystä, jotka muuten olisivat varmasti jääneet kokematta. Kuten tuo ylläoleva leijonalauma, jonka rangerimme bongasi jo todella kaukaa. Jäimme kärsivällisesti odottamaan ja lopulta koko lauma löntysteli aivan autojemme välistä.

Suloinen norsuperhe ylitti myös tien aivan automme edestä <3

Jos safarimatkustaminen kiinnostaa, on Etelä-Afrikka loistava kohde sen aloittamiseksi. Suuria eläinlaumoja siellä ei näe samalla tavoin kuin vaikka Tansanissa tai Keniassa, mutta esimerkiksi sarvikuonojen bongaamiseen maa on loistava, koska yli 80 prosenttia maailman sarvikuonoista elää juuri Etelä-Afrikassa. Lisäksi maassa on niin paljon muuta mielenkiintoista nähtävää, että se peittoaa monet muut matkakohteet monipuolisuudellaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti