lauantai 31. lokakuuta 2015

Hyvä kiertoon: Roosa nauha

Lokakuu on ollut yllätysten kuukausi, niin hyvässä kuin pahassa. Siitä piti myös tulla kuukausi ilman turhia ostoksia, mutta toisin kävi. Onnistuin nimittäin pudottamaan kovan onnen Lumiani luokan metsäretkellä kallioon, jonka seurauksena sen näyttö lakkasi toimimasta. Korjaus olisi maksanut 130 euroa ja takuuajan lähestyessä loppuaan päätin hankkia kokonaan uuden kännykän koeteltavakseni. Siitä johtuen käytin tässä kuussa rahaa ostoksiini enemmän kuin missään aiemmassa kuussa. Ärsyttää, mutta minkä sille voi, kun on syntynyt tekniikkaterminaattoriksi.


Lokakuun hyväntekeväisyyskohteeksi valitsin Roosa nauha -kampanjan. Rintasyöpä on sairaus, joka koskettaa naisia ympäri maailmaa. Siihen sairastuminen ei katso maantieteellistä sijaintia, ihonväriä, uskontoa tai varakkuutta. Noin joka kymmenes nainen sairastuu rintasyöpään elämänsä aikana. Roosa nauha- keräystä vietetään 13. kertaa Suomessa ja sen tarkoituksena on kerätä varoja syöpätutkimukseen ja sairastuneiden neuvontaan sekä lisätä tietoisuutta naisten yleisimmästä syöpätyypistä.

Viime aikoina rinnat ovat herättäneet kiivasta keskustelua julkisesti. On kiistelty siitä, ovatko pienet vai isot rinnat paremmat, pitääkö olla luomu- vai silikonirinnat tai saako lasta imettää julkisesti vai ei. Omat rintani ovat olleet minulle murheenaihe vuosia. Ne ovat olleet mielestäni liian isot, roikkuvat, arpiset ja keränneet vääränlaista huomiota. Vasta viime vuosina olen alkanut hyväksyä rintani sellaisina kuin ne ovat. Ne ovat osa minua ja tärkeintä on se, että ne ovat terveet. Ja toivon, että ne myös pysyvät terveinä. 


Roosa nauha -keräykseen voi osallistua muun muassa ostamalla kaupoissa myytävän Katri Niskasen suunnitteleman Roosan nauhan, erilaisia kampanjatuotteita tai lahjoittamalla nettisivujen kautta tästä. Oman lahjoitukseni lisäksi sain äidiltä Roosan nauhan ja aivan ihanat pinkit conversevillasukat, jotka hän oli huutanut Facebookin Roosa nauha -huutokaupasta.

Minulla on aina ollut Nokian kännykkä (lukuunottamatta eteläafrikkalaista kapulaa), mutta nyt päätin kokeilla jotain ihan muuta. Päädyin ostamaan Sonyn Xperia M4 Aquan, jonka pitäisi olla myös vedenkestävä. En tosin ole vielä uskaltanut testata sitä, koska sainhan aikanaan hajotettua myös vedenkestävän kameran Thaimaassa :D Olen ollut ainakin vielä tyytyväinen hankintaani, vaikka onkin ollut totuttelemista uuteen käyttöjärjestelmään ja puhelimen isoon kokoon. Virheistäni viisastuneena hankin myös näyttöön suojakuoren tulevien tiputtelujen varalle. 


Kännykkäostosten lisäksi jouduin myös ostamaan rekvisiittaa koulun Halloween-juhlaa varten. Oppilaat kinusivat ihan kauheasti, että pukeutuisin, niin pakkohan ne toiveet oli toteuttaa ja saapua töihin hirvittävänä noita Koukkunokkana. Oppilaiden reaktiot olivat kyllä asuun laitettujen eurojen arvoiset ja vietimme hauskan Halloween-päivän yhdessä toisiamme pelotellen.

Torstain työasu :D

Yhteensä ostoksiini kului vähän vajaa 300 euroa, joten Roosa nauha -keräykseen lähti minulta yhteensä 55 euroa. Toivottavasti nyt kahden viimeisen kuukauden aikana säästyisin suuremmilta tavaravahingoilta ja pystyisin pitämään kiinni ostorajoituksistani tiukemmin. Tämä vuosi on kulunut ihan uskomattoman nopeasti. Tuntuu, että vasta äsken asettelin itselleni tavoitteita tälle vuodelle ja nyt vuoden loppu jo häämöttää kahden kuukauden päässä. Taitaa se vaan olla totta, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika kuluu.

Hyvää pyhäinpäivää kaikille! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti