Nainen vailla historiaa, tyttö ilman menneisyyttä



Tarkoituksena oli kirjoittaa Islannista, mutta Zen Cafén upea biisi vei ajatukseni ihan toisille urille. Viime aikoina olen miettinyt paljon vanhenemista, sitä kuka olen ja mitä haluan muiden tietävän minusta. Uuden työpaikan myötä olen tutustunut kymmeniin uusiin ihmisiin ja on ollut jotenkin virkistävää, kun kenelläkään ei ole ollut ennakko-oletuksia minusta. On saanut tavallaan luoda nahkansa ja aloittaa alusta. Sukulaiset, vanhat ystävät ja tutut kun peilaavat minua muistojensa kautta ja olettavat minusta asioita, joita en enää välttämättä ole.

 

Olen hetken saanut olla nainen vailla historiaa ja päättää itse, mitä osia menneisyydestäni paljastan ja mitä en. Tietenkään kukaan ihminen ei tiedä minusta kaikkea ja tarkoituksella olen kertonut eri asioita eri ihmisille. Näin jokainen saa minusta pieniä paloja, mutta kukaan ei pysty näkemään koko kuvaa. On aika pelottava ajatus, että yksi ihminen tietäisi minusta kaiken ja voisi halutessaan käyttää sitä minua vastaan.

 

Elämääni on jo tähän mennessä mahtunut paljon ikäviä tapahtumia, jotka ovat muokanneet minua monella tapaa. Sen takia joitakin tekemisiäni tai sanomisiani voi olla vaikea ymmärtää, jos ei tiedä syitä niiden takana. Etenkin uusiin miehiin tutustuessa joudun miettimään, mitkä ovat sellaisia asioita menneisyydestäni, joita on hyvä tuoda esille ja mitkä taas eivät. Toisinaan mietin, miten helppoa olisi, jos menneisyyden ikävät asiat eivät kolkuttelisi takaraivossa, painaisi hartioita tai näkyisi minussa.

 

Minulla on aina ollut kasvot ja vartalo, jossa näkyvät herkästi elämän jäljet. Hampaat ovat kellertävät, vaikka en tupakoi tai juo kahvia. Ne ovat jäänne vauva-ajan vahvasta lääkityksestä, joka vei hammaskiilteen mennessään. Kroppa on täynnä arpia muistuttamassa teini-iän äkillisestä kasvupyrähdyksestä ja sen jälkeisestä kiusaamisesta. Olen voidellut niitä öljyillä ja rasvoilla, mutta mikään ei ole pyyhkinyt niitä pois. Silmien alla on tummat varjot vuosien aikana valvotuista öistä. Meikillä niitä pystyy hälventämään, mutta illalla, kun pyyhin pois maskini, kohtaan väsähtäneen pandakarhun. Silmien ympärille ilmestyy jatkuvasti uusia ryppyjä, vaikka kuinka käytän anti-age tuotteita. Ne muistuttavat jokaisesta eletystä vuodesta, murheista ja huolista. Vartalosta löytyy pehmoisia kohtia ja selluliittia, jotka muistuttavat huonoista elämäntavoista.

 

Jokaisella asialla on kuitenkin kaksi puolta. Ennen näin niistä vain sen huonon puolen, kun nykyään taas huomaan yhä enemmän sitä positiivista puolta. Keltaiset hampaat kertovat siitä, että selvisin vakavasta sairaudesta ja olen terve. Arvet muistuttavat siitä, että olen nainen, jonka vartalo muokkaantui alle vuodessa laudasta tiimalasiksi. Tummat silmänaluset ovat muisto myös niistä hauskoista valvotuista öistä. Rypyt muistuttavat jokaisesta hymystä ja naurusta, jonka olen jakanut. Vartalon löllykät ja muhkurat taas kertovat siitä, että olen nauttinut elämästä, enkä ole keskittynyt pelkkään suorittamiseen. Vartaloinhoni on muuttumassa hyväksynnäksi ja rakkaudeksi oma kroppaani kohtaan.

 

 

 

Ilman menneisyyttäni en olisi minä. Olisin vain tyhjä kuori ilman sisältöä. Jokainen onnen tai surun hetki on jättänyt minuun jälkensä. Jokainen vastoinkäyminen on musertanut, mutta tehnyt myös vahvemmaksi. Ja joka päivä huomaan tuntevani itseni paremmin kuin edellisenä päivänä. En enää tee niin usein asioita miellyttääkseni muita, vaan pysähdyn kuuntelemaan, mitä minä todella haluan.

Välillä saatan pelästyä, miten vanhalta näytän jo nyt 25-vuotiaana. Mutta kun mietin historiaani, ei kai se ole mikään ihme. Olen elämässäni kokenut paljon enemmän kuin monet minua kymmenen vuotta vanhemmat ihmiset. Tyttö ilman menneisyyttä on kasvanut naiseksi, jolla on jo aikamoinen historia takanaan. Ehkä vielä joskus uskallan paljastaa sen kaiken jollekin erityislaatuiselle ihmiselle. Pirstaleista rakentuvan koko kuvan.

 

 

 

Tässä vielä kappale, joka vei minut näiden ajatusten äärelle. Välillä on hyvä katsoa taaksepäin, jotta osaa arvostaa sitä, mitä on nyt. Tuon kappaleen kaunein kohta on mielestäni tämä: "Nainen vailla historiaa, tyttö ilman menneisyyttä, harmaantuuko hiukses vanhana? Nainen vailla historiaa, tyttö ilman menneisyyttä, saako niitä silloin harjata?"

 

Näiden sekavien ajatusten myötä toivottelen mukavaa viikon jatkoa. Ehkä vielä joskus päästään sinne Islannin muisteluihinkin asti :D