keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Springtime is back in town

Ainakin melkein joka päivä, kunnes yhtäkkiä ilma muuttuukin takaisin jäätävän kylmäksi. Suomen kevät on kyllä melko turhauttavaa aikaa. Lämpiminä päivinä sitä innostuu jo kesätunnelmiin ja sitten seuraavana hetkenä sataakin rakeita. No eiköhän se kesä sieltä vielä joskus tule ja kahden viikon päästä suuntana on onneksi Ostrava, jossa kevät on varmasti jo paljon pidemmällä.
 
 
Aurinkoisina päivinä olen nautiskellut pitkistä lenkeistä Mindin kanssa. On ihanaa seurata, kun luonto herää takaisin eloon. Linnut laulaa, meri kimmeltää, puut täyttyvä silmuista ja ruoho alkaa vihertää. Rakastan myös Lauttasaaren rannoilla sijaitsevia pikkuruisia kesämökkejä, jotka nekin heräävät pikkuhiljaa henkiin talviunestansa.
 
Eiks oo söpöjä? :)

Parveke on ollut edelleen kovassa käytössä ja se on ehdottomasti ihanin paikka kodissani. Kiitos lasitusten siellä pärjää jo nyt aurinkoisina päivinä hyvin shortseissa. Päivä tuntuu paljon paremmalta, kun ruokailun tai lukuhetken siirtää parvekkeen puolelle. Alla olevat kuvat eivät kuitenkaan kerro, miten kyseinen parvekepiknikkini päättyi. En ainakaan onnistunut kaatamaan vesilasiani pitkin pöytää, lattiaa ja Mindiä, heittämään herkkuleipiäni lattialle väärinpäin ja siinä samalla melkein hajottamaan kännykkääni. Kun sen osaa, niin sen osaa :D
 
Melkein meni kuin Strömsössä taas!
 
Viime viikolla pakkasin varastoon talvivaatteeni ja siinä samalla laitoin kotiini kevätsisustuksen. Koska asuin ennen kaksiossa on minulla tekstiilejä ja muuta sisustustavaraa kahden huoneen tarpeisiin. En halunnut niiden seisovan tyhjänpanttina varastossa, vaan päätin alkaa vaihtaa kodissani sisustusta noin puolen vuoden välein.


Niinpä talven puna-harmaa sisustus muuttui pinkki-liilaksi, jotka ovat molemmat voimavärejäni. Tosi pienellä vaivalla kotini sai uuden ilmeen, johon on piristävää herätä joka aamu. Samalla, kun tein omille tavaroilleni kevätraivausta, yritin karsia myös Mindin tavaroita. Neiti oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että tarvitsee jokaista karvakaveriaan, joten en sitten raaskinut heittää niitä pois. Toi koira on kyllä ainoa olento maailmassa, joka saa mut mennen tullen pyöritettyä sormensa ympärille!

 
Viime lauantaina käytiin Viivin kanssa pyörähtämässä myös Tivoli Seiterässä ja Lauttasaaren markkinoilla, vaikka ilma ei ollutkaan kovin keväinen. Seiterään pääsy oli lapsena tärkeä osa kevättä ja oli aika nostalgista palata sinne vuosien tauon jälkeen. Ihmeteltiin vaan, mitä vuodet olivat tehneet tivolin henkilökunnalle, koska teiniaikoina siellä oli aina töissä pelkkiä hottiksia ja nyt ne olivat jotain ihan muuta :D
 
Tivolitunnelmaa :)
 
Lauantai-iltana suuntasimme vielä Le Bonkiin katsomaan Kolinaklubin improteatteriesitystä, joka oli ihan älyttömän hyvä. Kuuden euron hinnalla sai nauraa puolioista tuntia vedet silmissä, juoda lasillisen skumppaa ja tanssia läpi yön hyvän musiikin tahdissa. Ei siis yhtään hassumpi ilta, vaikka mini-ihmisiä olikin taas aivan liikaa liikkeellä. Oma pituudentavoitteluni kostautui jo alkuillasta, kun kompuroin tappajakengilläni asfaltille. Huvittavinta oli, että tuo tapahtui täysin selvin päin, mutta loppuillan pysyin niillä kuitenkin pystyssä. No, näytänpähän edes astetta katu-uskottavammalta :D

Yleensä illat alkavat hyvin ja loppuvat huonosti, mutta lauantaina se meni toisinpäin.
 
Elämä rullailee tällä hetkellä aika tasaisesti, vaikka  vähän jotain kevätväsymystä on ollut ilmassa. Tuntuu, ettei oikein mihinkään jaksaisi keskittyä kunnolla, epätietoisuus tulevasta on ahdistanut normaalia enemmän, pienet jutut ärsyttävät ihan liian paljon ja herkkuja tekisi mieli mättää kaksin käsin. Onneksi elämässä on myös ihania ihmisiä, kauniita lenkkimaisemia, mahtavia matkasuunnitelmia ja Mindi, jonka voi kaapata kainaloon aina, kun maailma ahdistaa <3


En olisi ikinä uskonut sanovani, että piristyn työnteosta, mutta siltä tällä hetkellä tuntuu. Viime viikolla minulla ei ollut yhtään sijaisuutta ja se tuntui loputtoman pitkältä. Olo oli todella vetämätön, enkä saanut juuri mitään aikaiseksi. Nyt olen ollut koko alkuviikon töissä ja jaksanut tehdä myös paljon muuta. Myös nukkuminen on sujunut paremmin, kun illalla on oikeasti väsynyt kaiken tekemisen jälkeen. Vaikka luokka ei ollut sieltä helpoimmasta päästä, oli hauskaa taas päästä työn makuun. Plus, yksi oppilaista sanoi mun kuulostavan Iina Kuustoselta. En kyllä tiedä, onko se hyvä vai huono asia, mutta otin sen kohteliaisuutena :D
 
Onneksi ensi viikollekin on sovittuna pari sijaisuutta ja sitten onkin jo vappuhulinat ja jääkiekon MM-kisojen aloitus. Kisapaitanikin saapui postissa, joten tämä tyttö alkaa olla enemmän kuin valmis karjumaan Leijonat voittoon sekä täällä Suomessa että Ostravassa!

HYVÄ SUOMI!!!

Myös blogin suhteen on ollut vähän väsähtänyt olo, mutta enköhän taas piristy, kun tiedossa on uusia reissuja. Voi kuitenkin olla, että kesällä tulen hidastamaan postaustahtia ja keskityn enemmän netin ulkopuoliseen maailmaan. Tosin itseni tuntien tuo fiilis kerkeää jo muuttua sata kertaa ennen kesää, että ehkä olisi parempi katsoa tilannetta vasta sitten.

Mitäs teidän muiden kevääseen kuuluu? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti