keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Matkaväsymystä ja mukavia hetkiä Benalmádenassa

Sitten olisi viimeisten matkakertomusten aika meidän kuukauden mittaiselta Espanjan reissulta loka-marraskuussa 2021. Granadasta ajoimme takaisin Aurinkorannikolle, jossa majoituimme viimeiseksi puoleksitoista viikoksi Benalmádenaan, joka on seuraava rantakaupunki Fuengirolasta Malagaan päin. Tässä vaiheessa matkaa reissuväsymys oli ihan valtava, joten otimme päivät melko rennolla otteella.

Majoituimme Airbnb-asunnossa, josta oli suorat näkymät merelle ja upea kattoterassi porealtaineen. Asunto oli todella kaunis ja moderni, mutta esimerkiksi tiskikonetta siellä ei ollut, mikä oli suuri miinus. Upea kivilattia oli myös marraskuussa aivan jäätävän kylmä ja muutamia muitakin pikkuärsytyksiä asuntoon mahtui, vaikka pintapuolisesti asunto olikin ihan mieletön. Maksoimme siitä kuitenkin myös todella paljon, joten sillä rahalla olisi toivonut saavansa täydellisen asunnon. 

Saapumispäivänä kävelimme ainoastaan rannalle ja kävimme siellä syömässä ja sangrialla. Yksi suurin ero Benalmádenassa verrattuna Fuengirolaan olivat korkeuserot. Joka paikkaan tuntui olevan joko jyrkkä ylä- tai alamäki. Se rajoitti rattaiden kanssa kulkemista harmillisen paljon ja lyhyisiinkin välimatkoihin oli pakko käyttää autoa, joka meillä onneksi oli edelleen vuokralla. 

Ensimmäisinä päivinä emme jaksaneet juuri tehdä mitään. Kävimme leikkipuistossa, vietimme aikaa kattoterassilla ja yritimme parannella Aarnin flunssaa. Me kaikki olimme jossakin vaiheessa matkaa flunssassa (ei onneksi koronaa), mikä kyllä vaikutti yleiseen fiilikseen aika paljon. Minulla ja miehellä tauti meni ohi muutamassa päivässä, mutta taaperolla flunssa kesti parisen viikkoa, koska kyseessä oli hänen koko elämän ensimmäinen sairastuminen. Vaikka kuumetta ei missään vaiheessa ollutkaan, niin pelkkä nuha ja yskä tekivät öistä todella katkonaisia ja päivistä melko kiukkuisia. 

Isänpäivää lähdimme viettämään Parque de la Palomaan, joka on valtava puistoalue keskellä kaupunkia. Puistossa oli kuitenkin viikonloppuna todella paljon ihmisiä, minkä takia emme viihtyneet siellä kovinkaan kauaa. 

Alueella on useita leikkipuistoja, kahviloita, lampia, suihkulähteitä, erilaisia kasvimaailmoja, valtavasti lintuja sekä vuohia ja pupuja. Todella kiva ilmainen retkikohde, johon palasimme vielä toiseenkin kertaan reissun aikana.

Aurinkorannikko on kyllä todella nimensä veroinen, kun kuukauden matkaan loka-marraskussa taisi mahtua yksi sadepäivä ja pari vähän tuulisempaa ja pilvisempää päivää. Muuten aurinko paistoi lähes aina siniseltä taivaalta. Alkumatkasta lämpötilat huitelivat lähes hellelukemissa ja loppumatkasta noin 18 asteessa. Jotain aivan muuta kuin Suomessa tuohon aikaan vuodesta, mikä teki kyllä todella hyvää. 

Matkan viimeiselle viikolle saimme parhaan ystäväni Viivin ja hänen miehensä seuraksemme, mikä tuli kyllä niin tarpeeseen. Olimme jotenkin niin uuvuksissa, että olisimme varmasti vaan kiukutelleet toisillemme koko loppuloman, jos emme olisi saaneet heitä luoksemme. He majoittuivat valtavassa hotellikompleksissa, joka sijaitsi kävelymatkan päässä meidän asunnolta. Vietimme siellä myös sen ainoan sadepäivän, koska Aarnilla riitti ihmeteltävää mm. hotellin linnuissa, kilpikonnissa, valtavissa käytävissä ja hisseissä.

Aarnin nimipäivät osuivat viimeiselle lomaviikollemme ja lähdimme viettämään niitä yhdessä Parque de la Palomaan, jossa oli tällä kertaa paljon vähemmän ihmisiä. Suloiset puputkin uskalsivat tulla piiloistansa tällä kertaa esille.

Puistosta jatkoimme Benalmádenan satamaan, jossa kävimme syömässä ja samalla Aarni sai valita itselleen mieleisen nimpparilahjan (sementtiauton). Satama-alue oli ihan kaunis ja taapero oli vakuuttunut, että mummi asui yhdessä sen lukuisista veneistä :D

Meillä oli paljon erilaisia retkisuunnitelmia tuolle viimeiselle lomaviikolle, mutta lopulta emme jaksaneet toteuttaa niistä juuri mitään. Oli vaan pakko kuunneltava omaa hyvinvointiaan ja tehdä vähemmän. Yhden kivan retkikokonaisuuden saimme kuitenkin toteutettua Benalmádenassa.

Aloitimme päivän ajamalla ylös rinteille, jossa sijaitsi buddhalainen stupa. Sieltä oli upeat näkymät kaupunkiin ja merelle. Pikaisen visiitin jälkeen jatkoimme stupan vieressä sijaitsevaan perhospuistoon. Mariposario de Benalmádena-Butterfly Park oli kooltansa melko pieni, se vastasi ehkä suurta kasvihuonetta. Lippu maksoi aikuiselta 10 euroa.

Perhospuisto oli todella kaunis kokonaisuus ja siellä oli valtavan paljon todella suurikokoisia, värikkäitä perhosia. Ne olivat erityisen kiinnostuneita taaperosta, mikä oli Aarnista aika jännittävää. Perhosten lisäksi puistossa oli myös mm. kaloja, kilpikonnia ja suloinen wallabi, joka torkkui omassa pesässään. Kiva retkikohde, jossa oli kuitenkin niin tukahduttavan kuumaa ja kosteaa, ettemme jaksaneet olla reilua puolta tuntia pidempään.

Retkipäivämme viimeinen kohde oli Castillo de Colomaresin muistomerkki. Linnamainen rakennelma on valmistunut vuonna 1994 ja se on kunnianosoitus Kristoffer Kolumbukselle ja hänen löytöretkilleen. Monumentin suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi tohtori Esteban Martín Martín muutaman työmiehen kanssa. Muistomerkki yhdistelee bysanttilaista, roomalaista ja goottilaista arkkitehtuuria.


Pääsymaksu linnalle oli muistaakseni muutaman euron, eikä sen kiertämiseen kulunut kovinkaan paljon aikaa. Muistomerkiltä on myös hienot näkymät ympäristöön, vuorille ja merelle. Monumentti on todella näyttävä kokonaisuus ja se on helppo yhdistää vierailuun perhospuistossa. 

Viimeisistä reissupäivistä minulla ei ole juuri ollenkaan kuvia. Voimat olivat niin lopussa, koska onnistuin saamaan flunssan vielä uudemman kerran (ei koronaa tälläkään kertaa). Myös sää muuttui tuuliseksi ja sateiseksi loppua kohden. Yhden päivän kiertelimme Fuengirolassa ja kävimme samalla suomalaisella lääkärillä tarkistamassa, ettei Aarnin flunssa ollut edennyt korvatulehdukseksi. Ei onneksi ollut ja paluulento sujui suht hyvin. Yksi loppuloman parhaista päivistä oli se, kun ystäväni ja hänen miehensä (jotka ovat Aarnin kummeja) ottivat Aarnin hoitoon ja saimme viettää päivää kahdestaan ensimmäistä kertaa koko kuukauden aikana. Se teki niin hyvää.




Kun lähtöpäivä vihdoin koitti, olimme enemmän kuin valmiita palaamaan kotiin. Vaikka oli mahtavaa päästä marraskuuta pakoon, niin kuukausi reissussa taaperon kanssa oli kuitenkin liikaa. Olisin tiputtanut ainakin yhden viikon pois reissun pituudesta. 

Näin jälkikäteen on kuitenkin tullut suuri kiitollisuus reissusta ja siitä, miten hyvään aikaan se osui tämän koronakaaoksen suhteen. Vain pari päivää kotiinpaluun jälkeen alkoivat ensimmäiset uutisoinnit omikronista ja sillä tiellä ollaan edelleen. Vaikka reissu ei ollut täydellinen, eikä etenkään kovin rentouttava, tiedän että olisi jäänyt kaivelemaan, jos emme olisi uskaltautuneet tuohon seikkailuun. Koti on matkan jälkeen tuntunut maailman parhaalta paikalta ja matkakuume on toivottavasti tyydytetty pitkäksi aikaa. 

4 kommenttia:

  1. Kokonaisuutena todella kivalta kuulostava reissu, vaikka lopuksi varsin uupuneita olittekin. Tuo Castillo de Colomaresin muistomerkki on todella hienon näköinen! Siellä ei myöskään näytä kovinkaan paljoa olevan ihmisä, joka ilman muuta on positiivista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Matkassa oli myös paljon hyvää, vaikka olimmekin tosi uupuneita sen lopussa. Muistomerkki oli kyllä hieno, eikä ainakaan tuolloin marraskuussa siellä ollut kuin muutamia ihmisiä meidän lisäksi.

      Poista
  2. On teillä ollut aikamoinen reissu, mutta antoisa, vaikka väsymys sitten tuli. Ihanat kuvat ja muutenkin postaus sai haaveilemaan matkustamisesta.! 🥰💖💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Oli kyllä aikamoinen reissu, hyvässä ja pahassa. Mutta ihanaa, että se tuli kuitenkin tehtyä. Toivottavasti matkahaaveesi toteutuvat jossain vaiheessa :)

      Poista