maanantai 14. helmikuuta 2022

Synttäri-staycation Marskissa

Tammikuu oli tänä vuonna erityisen pitkä ja tahmea. Oli identiteettikriisiä, vastoinkäymisiä toisen perään, uupumusta ja huolta koronaa sairastavista läheisistä. Oli onneksi myös joitain hyviä hetkiä, joista staycation Marskissa synttäriviikonloppunani oli yksi parhaimmista. Lähilomista on tullut minulle jonkinlainen säännöllinen hemmotteluhetki korona-arjen keskelle. Syksyllä totesin yhden yön olevan liian lyhyt aika staycationille ja tällä kertaa vietinkin hotellissa koko viikonlopun. 

Hotellia valitessa minulla on oikeastaan vain muutama kriteeri. Sijainti, sopiva hinta ja kylpyamme ovat tärkeimpiä asioita, joita tutkailen hotellivarausta tehdessäni. Marski täytti niistä jokaisen, vaikka hinta olikin viikonloppuna siellä kipurajalla (noin 150 euroa/yö). 

Kirjauduin sisään heti kolmen jälkeen perjantai-iltapäivästä ja sain huoneeni Yrjönkadun puolelta, jonne kuljettiin erillistä yhdyskäytävää pitkin. Standard King- huone oli tilava ja mukavasti sisustettu. Ja mikä tärkeintä sänky oli valtava ja kylpyamme kuului huoneen varustukseen. 

Alunperin tuolloin perjantaina oli tarkoitus juhlistaa Olympian 70-vuotisjuhlia, mutta koronatilanteen takia juhlat siirtyivät keväämmälle. Olin todella väsynyt, joten kävin vain ostamassa Stokkan Herkusta naposteltavaa huoneeseen ja noudin samalla Puttesista tilaamani pizzan. Mikäs sen parempaa kuin pizzaperjantai hotellisängyssä. 

Ruuan jälkeen lähdin varaamalleni saunavuorolle. Koska yleiset saunavuorot eivät olleet käytössä koronarajoitusten takia, sai huoneen hintaan varata 45 minuutin yksityisen saunavuoron. Minulla oli siis yksinoikeudella käytössä valtava sauna ja vilvoitteluhuone. Saunasta siirryin vielä jatkoille kylpyammeeseen. Olo oli aivan täydellisen rentoutunut tuon jälkeen. 




Nukuin Marskissa molempina öinä kahdeksan tunnin yöunet, mitä ei tapahdu lähes koskaan. Teki kyllä niin hyvää. Marskin aamupala oli todella runsas ja monipuolinen. Sen kruunasi vohveliasema, jossa sai paistaa omat vohvelit ja kasata päälle haluamansa lisukkeet. Hyvien yöunien ja aamiaisen jälkeen lähdin sulattelemaan ähkyä kauniiseen talvipäivään.




Kävelyni vei ensimmäiseksi Bulevardia pitkin Sinebrychoffin taidemuseolle, jossa en ainakaan muista käyneeni koskaan aiemmin. Museossa on esillä vaihtuvia näyttelyjä ja niiden lisäksi avoinna on aina kotimuseo, jossa on esillä Paul ja Fanny Sinebrychoffin keräämää upeaa eurooppalaista taidetta ja esineistöä.




Jo pelkästään vuonna 1842 valmistunut Sinebrychoffien kaupunkipalatsi on rakennuksena ja kauniine yksityiskohtinensa näkemisen arvoinen. Vaihtuvina näyttelyinä oli tuolloin tammikuussa Jarmo Mäkilän Matrix Hardcore ja Sinebrychoffin taidemuseon ystävät ry 10 vuotta -juhlanäyttely. 




Taidemuseolta jatkoin kävelyä Sinebrychoffin puiston läpi halki Punavuoren ja Eiran. Nautin aurinkoisesta pakkassäästä ja vanhoista rakennuksista. Lopulta palasin takaisin keskustaan ja kävin näyttämässä kännykkääni huollossa, koska olin jälleen kerran onnistunut tiputtamaan sen hajalle edestä ja takaata. Korjaus olisi tullut liian kalliiksi puhelimen alkuperäiseen hintaan nähden, joten päädyin monen mutkan kautta ostamaan itselleni uuden puhelimen käytettynä, johon olen ollut todella tyytyväinen. Ainakin on kerrankin sitten varapuhelin olemassa, jos sille tulee tarvetta.




Paras ystäväni Viivi tuli iltapäivästä keskustaan ja kävimme tyhjentämässä Stokkan Herkun hyllyt tyttöjen iltaamme varten. Sitten oli aika vaihtaa hetkeksi juhlakengät jalkaan, nauttia elämästä ja ystävyydestä <3 Vaikka koronarajoitusten takia pystyimme juhlimaan ainostaan hotellihuoneessani, oli meillä niin hauskaa (kuten aina). Söimme hyvin, joimme skumppaa, nauroimme ja itkimme elämän hulluutta. Olen niin kiitollinen siitä, että Viivi on taas takaisin Suomessa, tuntuu että olen sen myötä saanut taas osan itsestäni takaisin. Viivin lähdettyä kotiin vaivuin hyvin pian makoisille yöunille viimeistä kertaa 31-vuotiaana.




Oli tosi outoa herätä synttäriaamuun pitkästä aikaa itsekseen, olen niin monta vuotta jo viettänyt synttäreitä kotona perheen kanssa. Vaikka yleensä olen tottunut saamaan juhlapäivänä aamiaisen vuoteeseen, Marskin aamiaisen takia olin valmis nousemaan sängystä. Ja tietysti sitä piti rakennella itselle vohvelikakku synttäreiden kunniaksi.




Aamiaisen jälkeen siirryin vielä aamukylpyyn, jonka jälkeen lötköilin huoneessa niin pitkään kuin se oli mahdollista. Lopulta tuli aika sanoa heipat Marskille ja suunnata metrolla kohti kotia. Rentouttavan viikonlopun jälkeen oli ihanaa päästä rakkaiden poikien luokse, etenkin kun vastassa oli upeat kukat ja kakkua <3



Staycation Marskissa teki niin hyvää ja uskon tämän lähilomailun muodon tulleen jäädäkseen elämääni. Joka kerta löydän jotain uutta kotikaupungistani, ja myös itsestäni.

Hyvää ystävänpäivää kaikille! <3

4 kommenttia:

  1. Ihana vkonloppu ollut jälleen.! 💖💕 Jo instan puolella ihailin ja seurasin lomaasi. 🥰 Ihanaa Ystävänpäivää myös näin jälkikäteen.! 🥰💖💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Oli kyllä ihana ja rentouttava viikonloppu, tuli todella tarpeeseen :)

      Poista
  2. Kuulosti oikein rentouttavalta staycationilta. Hyvä idea antaa itselle tällainen syntymäpäivälahja. Kaksi peräkkäistä hotelliyötä on hyvä idea, niin todella pääsee rentoutumaan ilman saapumis- tai lähtöaikatauluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, suosittelen ehdottomasti staycationia synttärilahjaksi tai ihan muuten vain arjen piristykseksi. Kahdessa hotelliyössä pääsee juuri sopivasti lomatunnelmaan.

      Poista