perjantai 16. heinäkuuta 2021

Omaa aikaa staycationilla Helsingissä

Vietin kesä-heinäkuun vaihteessa 24 tuntia itseni kanssa staycationilla Helsingissä. Oma aika on aina merkinnyt minulle paljon ja tarvitsen yksinoloa voidakseni hyvin. Pikkulapsiarjessa aikaa itselle on aivan liian vähän, joten tuo irtiotto itsekseen teki todella hyvää.

Majoituin Sokos Hotel Presidentissä, mikä oli erittäin hyvä valinta viihtyisyyden ja sijainnin kannalta. Hotelli on uudistettu vuonna 2018 ja sen jokaisella kerroksella on oma teema, jotka on suunnitellut Paola Suhonen. Itse toivoin huonetta juhannusteemalla ja sen myös sain. Ja vielä mitä mahtavimmilla näkymillä suoraan luonnontieteelliselle museolle. Huoneessa oli ihania yksityiskohtia ja kylpyamme, minkä halusin ehdottomasti tälle omalle lomalleni.

Sain huoneen etuajassa ja hetken sitä ihasteltuani lähdin kävellen kohti Kaisaniemen kasvitieteellistä puutarhaa. Se on jo pitkään ollut käyntikohteideni listalla ja nyt vihdoin pääsin sitä kiertämään ajan kanssa. Upeassa kesäloistossa kukkivat ulkopuutarhat ovat kaikille avoinna ilmaiseksi ja kasvihuoneisiin pääsi iloiseksi yllätykseksi Museokortilla.

Puutarhoissa on loputon määrä toinen toistaan kauniimpia kukkia ja kasvihuoneissa pääsi tutustumaan kasvillisuuteen eri maailman kolkissa. Mahtava vehreä keidas aivan kaupungin sykkeessä.

Puutarhakierroksen jälkeen jatkoin kävellen Happy Waffle -kahvilaan, jonka kuplavohveleista olin haaveillut aivan liian kauan. Otin vohvelini vaniljajäätelöllä, kinuskikastikkeella, kermavaahdolla, kiivillä ja mansikoilla, aivan taivaallisen hyvää. Myös palvelu oli erittäin ystävällistä, vaikka ensikertalaisena sekoilin tilaukseni kanssa. Sieltä sai myös opiskelija-alennuksen, minkä tietysti vielä hyödynsin.

Vohvelitankkauksen jälkeen jaksoin jatkaa matkaani kohti Ateneumia, jossa kävin kiertämässä upean Repin -näyttelyn. Niin parasta, kun museoiden annista voi taas nauttia Museokortilla. Se on edelleen yksi parhaimmista hankinnoistani pitkään aikaan.

Sitten oli vuorossa välilepo hotellilla ennen leffailtaa Tennispalatsissa. Popparit kainalossa suuntasin elokuviin ensimmäistä kertaa sitten viime vuoden syyskuun. Sitäkin ehti jo olla ikävä. Kävin katsomassa Lupaava nuori nainen -elokuvan, joka oli aivan järkyttävän hyvä. Elokuvan kohtaukset pyörivät mielessäni vielä pitkään salista poistuttuani.


Leffan jälkeen kävin ostamassa hieman iltapalaa hotellihuoneeseen ja loppuillan pyhitin kylpemiselle ja omille ajatuksille. Ostin varta vasten Lushin ihanan kylpypommin, joka toi erityistä luksusta kylpyhetkeeni. Kylvystä raukeana oli mukavaa painaa pää hotellin pehmoisaan tyynyyn. 

Aamusta kävin ensimmäiseksi verikokeissa Synlabissa, jonka jälkeen oli mahtavaa päästä buffetaamiaisen ääreen. Lapasestahan se taas lähti, kun melkein kaikkea oli maistettava vähän. Aamupalan jälkeen päätin nauttia viimeisistä tunneista hotellilla ja painelin aamukylpyyn. En olisi millään malttanut lähteä ihanasta hotellihuoneesta, mutta lopulta tuli aika hurauttaa metrolla alle kymmenessä minuutissa takaisin kotiin rakkaiden ukkeleitteni luokse. Staycation itseni kanssa oli niin onnistunut, että varmasti otan siitä uusinnan tulevaisuudessa.

Oletko sinä ollut lähilomalla omassa kotikaupungissasi? 

2 kommenttia:

  1. En kyllä ole koskaan itsekseni tehnyt lomaa. Mutta ehkä vielä joskus. 😊🥰 Ihana miniloma ollut vain itseksesi. 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä se oli! <3 Suosittelen kyllä itsekseen lomailua, jos siihen vain joskus on mahdollisuus, tekee tosi hyvää :)

      Poista