lauantai 24. heinäkuuta 2021

Idyllinen Strömforsin ruukki ja ihastuttava Loviisa

Olimme jo pidempään puhuneet mieheni kanssa, että tekisimme päiväretken mökiltämme Porvoosta Loviisaan, josta matka-aikaa tulisi vain 45 minuuttia. Heinäkuun mökkiloman yhteydessä vihdoin toteutimme tuon suunnitelman ja lähdimme nauttimaan aurinkoisesta päivästä Loviisaan.





Ajoimme heti aamusta kauniille Strömforsin ruukille, joka sijaitsee Ruotsinpyhtäällä (nykyistä Loviisaa). Olin nähnyt joitakin kuvia alueesta, mutta se oli vielä kauniimpi oikeasti. Vehreä ympäristö, jokisuisto ja idylliset puurakennukset muodostivat hurmaavan kokonaisuuden. Alueella on putiikkeja, kahviloita, ravintoloita ja museoita, joita kiertäen olisi varmasti saanut kulumaan koko päivän. 





Ikävä kyllä meillä oli tällä kertaa aikaa ainostaan pikavisiittiin, mutta menemme ihan varmasti uudestaan. Jäin haaveilemaan yöpymisestä Strömfors Bed & Bistrossa, kiireettömästä haahuilusta ruukkialueella ja melontaretkestä Kymijoessa. Pidin Strömforsista jopa enemmän kuin Fiskarsista ja ainakin aamupäivästä alueella sai kulkea ilman tungosta.





Strömforsista ajoimme noin vartissa Loviisan keskustaan, joka teki myös vaikutuksen heti ensinäkemältä. Minulle olisi riittänyt jo pelkkä vaaleanpunainen kaupungintalo, mutta Loviisa antoi niin paljon enemmän. Pitkiä puutalokortteleja, vanhoja kivitaloja, mukava satama, upea kirkko ja viihtyisiä puistoja vain muutamia mainitakseni. Tietysti Loviisassakin on niitä kiinteästi suomalasiin kaupunkeihin kuuluvia 60-luvun mörskiä, mutta kokonaisuudessaan Loviisassa oli säilytetty kiitettävän paljon vanhaa.





Paahtavan helteen takia emme jaksaneet kävellä kuin osan alakaupungin puutaloalueesta ja muuten hortoilimme aika päättömästi ympäriinsä. Satamasta olisi voinut lähteä laivalla Svartholman merilinnoitukselle, mutta se sai jäädä odottamaan tulevia kesiä. Loviisaan palaamme ihan varmasti uudestaan viileämmillä keleillä, jotta jaksamme kunnolla koluta koko ihastuttavan kaupungin.





Päätimme kävelymme Kappelinpuistoon, jossa on muuten aivan huikea leikkipuisto Onnelin ja Annelin taloineen. Olimme varanneet paikan Loviisan Kappelin skonssibrunssille, josta istuimme nauttimaan terassille. Tarjolla oli skonsseja lukuisilla suolaisilla ja makeilla täytteillä sekä paljon muita pieniä herkkupaloja. Lisäksi brunssiin kului mahtava valikoima erilaisia teelaatuja ja tietysti myös kahvia.  Aivan ihana miljöö ja niin hyvät tarjoilut, suosittelen lämpimästi. Söimme itsemme aivan ähkyyn ja Aarnikin innostui syömään suolaisia skonsseja mahan täydeltä.







Viimeiseksi teimme kävelyn Loviisan maalinnoitukselle, jonka bastionit toivat vahvasti mieleen Suomenlinnan. Linnoitusalue oli yllättävän laaja ja osa siitä sijaitsi kauniilla luonnonsuojelualueella, jossa olisi mielellään kävellyt pidempäänkin. Helteen uuvuttamina päätimme kuitenkin suunnata takaisin kohti mökkiämme. 





Loviisa yllätti kyllä pelkästään positiivisesti ja se nousi ehdottomasti suomalaisten suosikkikaupunkieni listalle. Vaikka vierailimme Loviisassa keskellä vilkkainta kesälomasesonkia, oli kaupunki todella autio esimerkiksi Porvooseen verrattuna. Loviisa on ihan turhaan jäänyt Porvoon varjoon ja ehdottomasti suosittelen viettämään päivää tai miksei pidempääkin lomaa Loviisassa.

Onko Loviisa sinulle tuttu paikka?

2 kommenttia:

  1. Ihana päiväreissu ollut teillä taas.! 🥰💖

    En ole koskaan Loviisassa käynyt, mutta todella hyvin menisin itsekkin nauttimaan. Ja tietenkin sinun inspiroimana, kun osaat niin hyvin kuvata ja kertoa paikoista hyvin.! 🥰💖💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä Loviisaa lämpimästi, ihana paikka <3

      Poista