maanantai 14. tammikuuta 2019

2019 - Kohti parempia valintoja

Uudenvuodenlupaukset eivät ole oikein koskaan olleet minun juttuni. Kuitenkin minusta on hauskaa ja mielenkiintoista aina vuoden alussa pohtia, millaisia asioita tuleva vuosi saattaa tuoda elämääni ja asettaa itselleni edes jonkinlaisia tavoitteita. Viime vuosi oli siitä ainutlaatuinen, että se piti sisällään monia suuria elämäntapahtumia, kuten muuton, opiskelupaikan saamisen, häät ja maailmanympärimatkan. Lähes nuo kaikki tapahtumat olivat jo vuoden alussa tiedossani. 

Nyt vuoden 2019 alussa minulla ei ole hajuakaan, mitä kaikkea tämä vuosi tulee sisältämään. Ennustan kuitenkin, että se tulee olemaan tavallista kiireisempi, kun aloitan taas päätoimisen opiskelun ja yritän työskennellä siinä sivussa. Tavoitteenani on suorittaa suurin osa yhteisöpedagogin opinnoista tämän vuoden aikana, mikä on varmasti helpommin sanottu kuin tehty. Toivon myös, että yleinen vire pysyisi tänäkin vuonna positiivisena ja vuosi toisi tullessaan paljon mielenkiintoisia asioita ja onnellisia hetkiä.


Kiertäessäni maapalloa loppuvuodesta minulla oli aikaa pysähtyä miettimään elämääni oikein kunnolla. Mitä enemmän sitä mietin, sitä enemmän myös ahdistuin. Ahdistuin, koska ymmärsin, että ne asiat, joista nautin eniten, ovat myös niitä, jotka kuormittavat maapalloamme eniten. Ja tuon ahdistuksen myötä pintaan nousi ajatus siitä, mistä asioista olisin valmis luopumaan upean kotiplaneettamme hyvinvoinnin lisäämiseksi. 

Syntilistani on pitkä ja en edes odota, että pystyisin muuttamaan kaikkia tottumuksiani paremmiksi silmänräpäyksessä. Joka tapauksessa haluan omistaa vuoden 2019 paremmille valinnoille ja elämäntavoille. Valitsin tälle vuodelle neljä suurempaa kokonaisuutta, joissa minulla on selkeästi parantamisen varaa. Niistä monet on myös listattu WWF:n suomalaisten vaikuttavimmiksi ilmastoteoiksi. Mitä kaikkea tämä sitten käytännössä tarkoittaa?

Matkustus

Ennen blogin aloittamista matkustin 1-3 kertaa vuodessa, josta kertyi maksimissaan kuusi lentoa vuoteen. Laskin kaikki blogin aikaiset lentoni yhteen lähes kuuden vuoden ajalta ja järkytyin niiden määrästä. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen lentänyt keskimäärin 11 lentoa vuodessa. Se on tuplasti enemmän kuin ennen blogia. Niiden lentojen ansioista olen saanut kokea monia elämäni hienoimmista hetkistä, oppinut uskomattoman  paljon maailmasta ja itsestäni, mutta myös aiheuttanut järkyttävät määrät hiilidioksidipäästöjä. Koen ehkä myös, että matkoilla olen täyttänyt jonkinlaista tyhjiötä elämässäni. Sinkkuaikoina matkat olivat yksi iso osa itsetunnon nostatusta ja muistuttivat siitä, miten upeita asioita elämässä voi kokea myös ilman kumppania. Viimeisen kahden vuoden aikana taas olen viettänyt paljon aikaa maailmalla, koska koti on tuntunut niin tyhjältä ja jopa ahdistavalta paikalta Mindin kuoleman jälkeen. Nyt vasta koti alkaa tuntua taas sellaiselta paikalta, jossa haluan todella viettää aikaa.

Tavoitteeni on tästä vuodesta lähtien palata matkustustahtiin ennen blogia eli lentää ihan maksimissaan kuusi lentoa vuodessa. Lisäksi aloitin lentopäästöjeni kompensoimisen hyvittämällä kaikkien viime vuoden lentojeni aiheuttamia päästöjä YK:n Climate Neutral Now palvelun kautta. Ja tätä aion jatkaa myös kaikkien tulevien lentojen kohdalla. Kotimaan lentämisen pyrin lopettamaan kokonaan ja lisäämään junamatkustusta. Myös autoilua pyrin vähentämään entisestään, etenkin lyhyillä matkoilla. Kävelyä ja pyöräilyä haluan lisätä huomattavasti. Kotimaan matkailua haluan ehdottomasti suosia enemmän. Minulla ei ole tälle vuodelle tiedossa vielä yhtäkään matkaa, mikä on minulle epätyypillistä, mutta toisaalta ihan mukavaa vaihtelua. Nyt on aika keskittyä täysillä arkeen pitkän loman jälkeen. Ja yleensä niitä reissujakin aina jostain ilmaantuu.


Ruoka

Tiedän varmasti, että minusta ei olisi vegaaniksi. Siksi en siihen myöskään pyri. Tavoitteenani on kuitenkin tämän vuoden aikana lisätä kasvisruuan määrä arjessani huomattavasti. Minulle se tarkoittaa sitä, että vähintään kaksi päivää viikossa ovat täysin lihattomia. Pyrin myös vähentämään ja korvaamaan ainakin osan maitotuotteista kasvipohjaisilla tuotteilla. Punaisen lihan syömisen haluan saada minimiin ja lisätä kotimaisten kalojen syöntiä. Lisäksi haluan suosia luomu- ja lähituotteita sekä vähentää hävikkiruuan määrää.

Tavaroiden ja vaatteiden kulutus

Kun katson ympärilleni, näen kodin täynnä tavaraa. Suurin osa minulle tärkeitä ja rakkaita asioita, mutta myös paljon sellaista, mille ei enää ole tarvetta. Tämän vuoden aikana haluan päästä lähemmäksi tilannetta, jossa kaikki omistamani tavarat olisivat minulle hyödyllisiä tai tuottaisivat iloa. Sen lisäksi haluan välttää heräteostoksia ja tehdä hankintoja ainoastaan tarpeeseen. Haluan tavaran sijaan panostaa elämyksiin, kokemuksiin, palveluihin ja ravintolaruokaan.

Etenkin vaatteiden suhteen aion suorittaa isomman inventaarion. Haastan itseni elämään vuoden ajan kapselivaatekaapilla, joka koostuu 23:sta vaatteesta. Saan vaihtaa vaatekaapin sisällön jokaisen vuodenajan lopussa (kolmen kuukauden välein) ja valita uudet 23 vaatetta vaatevarastostani. Täten toivon löytäväni ne vaatteet, joita todella käytän ja tarvitsen ja pystyväni luopumaan niistä, jotka vuodesta toiseen ainostaan täyttävät vaatehuoneeni hyllyjä. 

Sähkö, lämmitys ja vesi

Olen aina ollut valopoliisi, mutta mieheni taas ei. Etenkin tässä nykyisessä isommassa kodissa koen tärkeäksi, etteivät valot pala tyhjässä huoneessa. Niinpä kuljen jatkuvasti miehen perässä sammuttamassa valoja. Sähkösopimuksen halusin ottaa nykyiseen kotiimme Vihreän Älyenergian kautta, joka tuottaa fossiilivapata energiaa, missä ei käytetä ollenkaan fossiilisia polttoaineita. Energia tuotetaan vesi-, tuuli-, aurinko- ja ydinvoimalla, jolloin hiilidioksidipäästöjä on minimimäärä. Sisälämpötila on meillä aina noin 21 astetta, välillä pitää laittaa villasukkaa jalkaan, mutta se on vaan mukavaa näin talviaikaa. Jos mieheni pitää valojen sytyttelystä, niin minä taas rakastan pitkiä ja kuumia suihkuja. Tänä vuonna haluan kuitenkin vähentää myös niitä ja muutenkin turhaa vedenkulutusta. Muutaman pitkän suihkuhetken haluan kuitenkin edelleen sallia itselleni kuukausittain.


Sellaisia tavoitteita tähän vuoteen. Olisi kiva kuulla, millaisia tavoitteita tai lupauksia te muut olette tehneet vuodelle 2019? :)

7 kommenttia:

  1. Sinun tavoitteet kuulostavat todella hyviltä. Ja tuohon kasvisten sekä kalan lisäämisestä tuokavalioon voisin todella itsekkin lähteä mukaan. :) Muuten en ole kyllä vuosiin tehnyt mitään tavoitteita itselleni. Se riittää, että pysyisimme mahdollisimman terveinä ja saisimme jo kotimaan matkailusta paljon elämyksiä ym. Sillä nautimme ja teemmekin paljon matkoja kotimaassa. Johtuen siitä kun tyttöni isä asuu toisella puolella Suomea, niin siksi nähdään ja koetaan paljon + ne omat minimatkat toisinaan kotimaassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Lähde ihmeessä mukaan tavoitteeseen. Samaa mieltä, että se oma ja läheisten terveys on kyllä ihan tärkeimpiä toiveita <3 toivon teille oikein ihanaa vuotta ja paljon mahtavia matkoja kotimaassa. Otan mielelläni vastaan vinkkejä ja suosituksia Suomen matkakohteista :)

      Poista
    2. Tsekkaappa tuo nicola's adventures and life blogistani tunniste suomi, ja tässä uudessani blogissani nicolakalkaros löytyy kanssa suomi tunniste tosin vasta yhdellä postauksella.

      Poista
  2. Utajärveltä löytyy mm Rokua healt & spa (ollaan käyty monesti uimassa) sekä Ahmaksen kalevalainen perinnekylä johon kannattaa matkata kesä aikaan. Ei ole kaukana Rokuasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon näistä vinkeistä, täytyypä käydä lueskelemassa enemmänkin blogisi puolelta :) Suomessa on niin valtavan paljon upeita paikkoja, joista ei ole koskaan kuullutkaan.

      Poista
  3. Lentopäästöjen hyvitys on mahtava juttu, aloitan hyvityksen heti seuraavalla lennollani. Valoja sammutetaan täälläkin ja etenkin Porvoossa, en tajua, miksi miehet tarvitsevat joka huoneessa valoa, vaikka voivat kerralla vain yhdessä huoneessa. Sähköpyörä on harkinnassa autoa korvaamaan ja jatkuvasti mietin miten lastenlasten metelin voisi muuttaa hyödylliseksi energiaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon lasten metelin, kun saisi valjastettua energiantuotantoon, niin eipä sitä tarttisi enää muuten tuottaa :D Sähköpyörä olisi kyllä loistava hankinta :)

      Poista