perjantai 4. joulukuuta 2020

Vauvavuoden toinen puolikas

Niin se vaan tuli meidän vauvavuosi päätökseen, kun Aarni täytti 27.11 yksi vuotta. Tätä kulunutta vuotta on ihan mahdotonta tiivistää. Siihen on mahtunut niin paljon tunteita, tapahtumia ja kehitysaskeleita. Pienestä tummatukkaisesta vauvasta on kasvanut pellavapäinen poika, joka valloittaa valoisalla luonteellaan.

Vauvavuoden alku oli todella rankka ja siitä toipuminen kesti aikansa. Tämä toinen puolikas onkin sitten ollut täynnä iloa, naurua ja ihania hetkiä Aarnin kanssa. Jokainen kuukausi on ollut toinen toistaan parempi, aika on mennyt kuin siivillä ja elämä Aarnin kanssa on muuttunut niin paljon helpommaksi. 

Tässäpä siis meidän vauvavuoden toisen puolikkaan keskeisimpiä tapahtumia ja kehitysaskeleita.


Seitsemäs kuukausi

Kasvu ja kehitys

  • Kasvu jatkui tasaisena, vaatekokona 68/74.
  • Tuettuna istuminen alkoi sujua melko hyvin, mutta Aarni viihtyi edelleen paremmin sitterissä.
  • Yritys liikkumiseen oli edelleen kova ja välillä Aarni liikkuikin jo pieniä matkoja johonkin suuntaan.
  • Aarni ei viihtynyt juuri ollenkaan selällään, vaan kääntyi aina vatsalleen.
  • Lelut ja kirjat kiinnostivat kovasti ja Aarni viihtyi itsenäisesti niiden parissa pitkähköjä aikoja.
  • Jokeltelua, naurua ja kiljumista oli paljon.

Ruokailu

  • Ruoka maistui hyvin ja Aarni söi kiinteitä neljästi päivässä.
  • Imetys sujui tasaisen hyvin ja sen lisäksi Aarni sai korviketta illalla.

Nukkuminen

  • Yöt olivat vaihtelevia ja kesän kuumuus ja valoisuus toivat niihin omat haasteensa.
  • Yösyöttöjä oli edelleen yleensä kaksi, mutta välillä oli myös yhden syötön öitä.
  • Aarni siirtyi juhannuksen jälkeen nukkumaan omaan huoneeseen, mikä sujui hyvin.
  • Päiväunien kanssa oli taistelua ja usein Aarnin sai nukahtamaan vain sitteriin tai vaunuihin.

Kohokohdat

  • Näimme paljon läheisiä eristyskevään jälkeen.
  • Juhlimme Aarnin puolivuotispäiviä useampaan kertaan.
  • Vietimme Aarnin ensimmäistä juhannusta mökillämme Porvoossa koko perheeni kanssa.
  • Mökkeilimme paljon, jossa Aarni pääsi ihmettelemään ensimmäistä kertaa nurmikkoa, kastamaan varpaat meriveteen, ui lastenaltaassa ja paljussa, jossa myös sukelsi ensimmäistä kertaa.
  • Lämpimät kesäpäivät omalla terassilla.
  • Hankimme Aarnille ensimmäisen passin.

Aallonpohjat

  • En oikeastaan keksi muita huonoja juttuja koko kuukaudesta kuin väsymyksen yöheräilyjen takia.

Kahdeksas kuukausi 

Kasvu ja kehitys

  • Vaatekokona 74.
  • Aarni oppi ryömimään eteenpäin ja alkoi laajentaa sen jälkeen reviiriään kodissa.
  • Istuminen alkoi sujua ilman tukea.
  • Testasimme pottailua ensimmäisiä kertoja.
  • Jokeltelussa alkoi kuulua selvästi tavuja ja Aarni hoki jatkuvasti: "Ätä, ätä, ätä!"
  • Vierastusta ei edelleenkään ollut ja Aarni viihtyi todella hyvin ihmisten seurassa.
  • Mielenkiintoa herättivät lelujen lisäksi kaikki kielletty, kuten johdot ja tuulettimet.

Ruokailu

  • Ruokailut sujuivat tasaisen hyvin.
  • Aarni söi neljä kertaa päivässä isot annokset kiinteitä ja siihen päälle imetys ja iltakorvike.

Nukkuminen

  • Yöt olivat taas levottomampia.
  • Yösyötöt vähenivät pysyvästi yhteen.
  • Päiväunia oli edelleen kolmet, kestoltaan 30-50 minuuttia.

Kohokohdat

  • Aarnin ensimmäinen ulkomaanmatka Viroon.
  • Ensimmäinen kerta leikkipuistossa, etenkin keinuminen.
  • Rennot kesäpäivät kotona.
  • Aarnin suuret harppaukset kehityksessä.

Aallonpohjat

  • Muutama pidempi automatka Virossa, jolloin Aarnilla paloi hermo.
  • Jatkuvat yöheräilyt.

Yhdeksäs kuukausi

Kasvu ja kehitys

  • Mitat neuvolassa: pituus 74,6 cm ja paino 10265 g
  • Aarnille kehittyi oma ryömintätyyli, joka muistutti toispuoleista kyynärpäätaktiikkaa.
  • Aarni kävi useita kertoja päivässä konttausasennossa.
  • Istuskelu sujui vakaasti.
  • Aarni oppi taputtamaan ja vilkuttamaan.
  • Ylös puhkesi kaksi hammasta.
  • Aarnin persoona tuli yhä vahvemmin esiin ja tunneskaala laajentui.
  • Laulut ja kirjat olivat niin mieluisia, että niiden loputtua Aarni alkoi monesti itkeä.

Ruokailu

  • Syömisen suhteen ei tapahtunut suuria muutoksia.
  • Sormiruokailutaidot paranivat ja Aarni treenasi ahkerasti pinsettiotetta.
  • Imetyksen kanssa oli haasteita Aarnin treenatessa pureskelua myös imetysten yhteydessä.

Nukkuminen

  • Yöt olivat vaihtelevia, mutta mukaan mahtui myös monia öitä vain yhdellä herätyksellä.
  • Yksittäisinä öinä Aarni nukkui ilman heräyksiä aamuun asti, mikä tuntui ihan uskomattomalta.
  • Päiväunet hakivat uuttaa rytmiä, välillä niitä oli kahdet ja välillä kolmet. Myös niiden ajankohdat ja pituudet vaihtelivat.

Kohokohdat

  • Ensimmäinen veneretki Aarnin kanssa.
  • Päiväretki Raaseporiin, jossa Aarni oli myös ensimmäistä kertaa kantorinkassa.
  • Kesäviikko Turussa, jossa näimme useamman kerran Emilyn perhettä.
  • Uiminen Kupittaan maauimalassa.
  • Päiväretki Naantaliin.
  • Mökkiviikko Porvoossa, jonne myös Emily tuli poikansa kanssa useammaksi päiväksi.

Aallonpohjat

  • Haasteet imetyksen kanssa.

Kymmenes kuukausi

Kasvu ja kehitys

  • Vaatekokona 74/80.
  • Aarni alkoi nousta itse istumaan ja polviseisontaan.
  • Tukea vasten seisominen sujui melko hyvin.
  • Eteneminen tapahtui edelleen pääasiassa ryömien.
  • Aarni ryömi jatkuvasti mahdollisimman ahtaista raoista läpi. 
  • Aarni yritti jatkuvasti tunkea kaikki mahdolliset roskat ja pienet esineet suuhunsa.
  • Selkeitä sanoja tuli jo useampia.
  • Aarni oli erittäin kiinnostunut kirjoista.
  • Aina kuullessaan musiikkia Aarni alkoi hytkyä sen tahdissa.

Ruokailu

  • Ei suuria muutoksia ruokailuiden suhteen.
  • 4 kiinteää ateriaa päivässä.
  • Puremisongelmat imetysten aikana helpottivat ja imetysten määrä alkoi vähentyä noin neljään kertaan vuorokaudessa.

Nukkuminen

  • Nukkuminen sujui ennen pohjoisen reissua jo todella hyvin, mutta reissuelämä sekoitti jälleen pakkaa.
  • Kotiinpaluun jälkeen lopetimme viimeisenkin yösyötön ja pidimme unikoulua, joka toikin melko nopeasti 11-12 tunnin yöunet.
  • Tuota autuutta kesti ehkä viikkoa, jonka jälkeen yöt palasivat taas rikkonaisiksi.
  • Päiväunia oli enää kahdet.

Kohokohdat

  • Aarnin kummit, Viivi puolisoineen, pääsivät vihdoin käymään Englannista.
  • Muutamat päivät Oulussa ja ruskaretkeily Ylläksellä
  • Kivat retket lähiseuduille.
  • Vauvasirkus
  • Mukavat hetket läheisten kanssa.

Aallonpohjat

  • Pitkät juna- ja automatkat.
  • Yösekoilut.

Yhdestoista kuukausi 

Kasvu ja kehitys

  • Vaatekokona pääasiassa 80/86.
  • Aarni oppi nousemaan itse tukea vasten seisomaan.
  • Aarni pystyi myös jonkin verran kävelemään tukea vasten.
  • Liikeet olivat yllättävän hallittuja, eikä suurempia kolhuja tullut.
  • Konttaaminen tuli ryömimisen rinnalle.
  • Höpötystä tuli jatkuvasti ja "Ei" sanan sanominen Aarnille aiheutti aina kiukuttelua.
  • Hampaita puhkesi ylös ja alas.
  • Kaappien tyhjentäminen ja takan luukkujen rämpyttäminen olivat Aarnin lempipuuhaa.
  • Aarnin huumorintaju alkoi selvästi näkyä.

Ruokailu

  • Suurin muutos oli imetyksen loppuminen vähitellen Aarnin omasta aloitteesta.
  • Imetyksen tilalle Aarni alkoi saada korviketta kolmesti päivässä.
  • Aarni maisteli hapanmaitotuotteita.
  • Kiinteitä aterioita oli edelleen neljä päivässä.
  • Kuudella hampaalla Aarni pystyi syömään jo isohkojakin paloja itse.

Nukkuminen

  • Hampaiden puhkeaminen aiheutti melko paljon itkuisuutta, levottomia öitä ja aikaisia aamuherätyksiä.
  • Myös talviaikaan siirtyminen toi omat haasteensa.
  • Päiväunia oli edelleen kahdet, yhdet omassa sängyssä ja toiset rattaissa.

Kohokohdat

  • Syksyiset perheretket Helsingissä ja Espoossa.
  • Tapaamiset sukulaisten ja ystävien kanssa.
  • Aarni alkoi käydä kerran viikossa mummin ja vaarin luona hoidossa, mikä sujui hienosti.

Aallonpohjat

  • Hampaiden puhkeaminen ja niiden aihuttama itkuisuus ja levottomuus öisin.
  • Imetyksen loppuminen oli yllättävän tunteellista ja aiheutti todella kovaa väsymystä minulle.

Kahdestoista kuukausi 

Kasvu ja kehitys

  • 1-vuotisneuvolan mitat: pituus 78,4 cm ja paino 11660 g
  • Kehitys oli tasaista, eikä ottanut suuria harppauksia.
  • Aarni liikkui ryömien, kontaten ja tukea vasten kävellen.
  • Aarnin jokellukseen tuli paljon uusia tavuja, äänteitä ja sävyjä.
  • Aarni oli todella paljon hyvällä tuulella, naureskeli ja hurmasi kaikki ihmiset ympärillään.
  • Aarni jaksoi loputtomasti ajella autoilla, lukea kirjoja, keinua, kuunnella musiikkia, soittaa soittimia ja touhuta mukana keittiöhommissa.
  • Aarni muuttui vieläkin sosiaalisemmaksi ja tässä vaiheessa totesimme, että vierastamista ei ilmeisesti Aarnin kohdalla tullut ollenkaan.

Ruokailu

  • Aloimme maistattaa ruokia Aarnille entistä monipuolisemmin, emmekä olleet enää niin tarkkoja rajoitusten suhteen.
  • Sormiruokailu lisääntyi entisestään.
  • Aarnin ateriat koostuivat neljästä kiinteästä ruuasta ja kolmesta korvikeannoksesta.

Nukkuminen

  • Yöt olivat todella rauhallisia ja Aarni nukkui pääosin yöt ilman heräyksiä.
  • Nukahtaminen iltaisin ja päiväunille kävi levottomammaksi.
  • Päiväunet alkoivat hakea uutta rytmiä, välillä niitä oli enää yhdet ja välillä edelleen kahdet.

Kohokohdat

  • Retket museoihin ja lähiseuduille.
  • Miniloma Tampereella.
  • Arkiset hetket Aarnin kanssa.
  • Aarni alkoi viettää lähes viikottain aikaa lähes saman ikäisen kaverin kanssa, ja he löysivät nopeasti yhteisen sävelen.
  • Aarnin ensimmäiset nimipäivät.
  • Hauskat tapaamiset läheisten kanssa.

Aallonpohjat

  • Koronarajoitusten tiukentuminen.

Sellaista kaikkea mahtui vauvavuoden jälkimmäiseen puoliskoon. Se oli kokonaisuudessaan todella ihanaa aikaa ja vaalin näitä muistoja aina sydämessäni. Vaikka korona on tuonut omat hankaluutensa tähän vuoteen, ei se onnistunut pilaamaan sitä. Tavallaan olen kiitollinen siitä, että tämä poikkeusaika osui juuri vauvavuoteemme ja olemme sen myötä hioutuneet perheenä todella tiiviiksi yksiköksi. Monille tämä vuosi jää mieleen ehkä ankeimpana koskaan ja sen haluaisi vain unohtaa. Meidän vuoteen on kuitenkin mahtunut lukuisia ihania hetkiä ja muistoja Aarnin kanssa, joita en halua koskaan unohtaa <3

Sydän on täynnä kiitollisuutta vauvavuodesta ja etenkin siitä, että saan olla juuri Aarnin äiti. Saas nähdä, mitä kaikkea taaperovuodet tuovat tullessaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti