keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Kuinka kävi kulttuurivuodelle?

Vuoden alussa nimitin vuoden 2020 kulttuurin vuodeksi ja asetin itselleni teemaan liittyen neljä isompaa tavoitetta. Tavoitteenani oli käydä kaksi kertaa kuussa museossa tai näyttelyssä, lukea tai kuunnella kaksi kirjaa kuussa, käydä 6 kertaa vuoden aikana kulttuuriesityksessä sekä julkaista 2-4 blogikirjoitusta kuukausittain, kirjoittaa lastenkirja ja aloittaa opinnäytetyöni kirjoittaminen. Nyt vuoden loppupuolella olisi aika tehdä katsaus siihen, miten onnistuin tavoitteissani.

Kevään museokäyntejä

Aloitetaan museokäynneistä. Tavoitteenani oli käydä kaksi kertaa kuussa museossa tai näyttelyssä. Tavoitetta varten hankin alkuvuodesta Museokortin. Kiitos koronan en päässyt kaikkina kuukausina museoihin niiden ollessa kiinni. Iloiseksi yllätykseksi museokäyntejä kertyi kuitenkin koko vuoden aikana 24, eli voin sanoa päässeeni tavoitteeseeni. 

Museovierailuja Virossa

Museokortti on ollut ihan mahtava hankinta ja madaltanut kynnystä käydä museoissa paljon entistä useammin. Siksi päätinkin jatkaa sitä ainakin vielä seuraavan vuoden, koska paljon mielenkiintoisia museoita jäi vielä käymättä. Toivottavasti museot saisivat taas pian avata ovensa, koska niissä käyminen on erityisen kivaa tekemistä synkkinä talvikuukausina.

Kesän ja alkusyksyn museokohteita

Tässä vielä listaus käymistäni museoista. Suurin osa niistä sijaitsi luonnollisesti Helsingissä, mutta tuli vuoden aikana käytyä museoissa myös esimerkiksi Porvoossa, Turussa, Tampereella, Oulussa, Raaseporissa ja Virossa.

Museokäynnit vuoden aikana (tavoite 24, toteutuneita käyntejä 24)

Hakasalmen huvila, Helsinki

Ateneum x2, Helsinki

Kiasma, Helsinki

Amos Rex x2, Helsinki

Kansallismuseo, Helsinki

Vanha raatihuone, Porvoo

Holmin talo, Porvoo

Galleria Vanha Kappalaisentalo, Porvoo

Syys-lokakuun museoantia

Luostarimäen käsityöläismuseo, Turku

Hiiumaa Muuseum, Hiidenmaa

Suuremõisan kartano, Hiidenmaa

Haapsalun piispanlinna, Haapsalu

Raaseporin linna, Raasepori

Oulun taidemuseo, Oulu 

Luontokeskus Kellokas, Äkäslompolo 

Loka-marraskuun museovierailuja

Suomen luontokeskus Haltia, Espoo

Tekniikanmuseo, Helsinki 

Hanasaaren galleria, Espoo

Luonnontieteellinen museo, Helsinki

Museo Milavida, Tampere 

Museokeskus Vapriikki, Tampere

Muumimuseo, Tampere

Tampereen museotarjontaa marraskuussa

Sitten lukutavoitteeseen, joka oli lukea tai kuunnella 2 kirjaa kuukaudessa. Myös tämän tavoitteen pystyin saavuttamaan, kiitos äänikirjojen. Vauvavuodessa ei ole liiemmin aikaa rauhallisille lukuhetkille, mutta äänikirjojen avulla sain pysyttyä tavoitteessani. Niitä oli helppo kuunnella pitkillä vaunulenkeillä tai vauvaa nukuttaessa sekä iltaisin sängyssä. 

Lukeminen ei jakautunut tasaisesti kuukausille, mutta yhteensä luin tai kuuntelin 24 kirjaa, johon mahtui teoksia aivan laidasta laitaan. Oli faktaa, fiktiota ja autofiktiota, elämäkertoja, tietokirjoja, rikoskirjoja ja oppikirjoja. Kirjat veivät minut monelaisten tunteiden äärelle. Välillä nauroin vedet silmissä ja välillä pyyhin liikutuksen tai ahdistuksen kyyneliä. Parasta lukemisessa on juuri kaikki ne tunteet, joita tarinat herättävät ja se, miten ne laajentavat ymmärrystä. Viisi mieleenpainuvinta lukukokemusta tältä vuodelta olivat Miklós Nyiszlin Mengelen patologina Auschwitzissa, Alex Schulmanin Unohda minut, Trevor Noahin Laiton lapsi, Farida Khalafin Olin Isisin vanki ja Vera Miettisen Eerika.

Tässä vielä tarkempi listaus vuoden aikan lukemistani tai kuuntelemistani kirjoista.

Luetut kirjat vuoden aikana (tavoite 24, luettuja kirjoja 24)

Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa Bebe

Minna Passi ja Susanna Reinboth: Keisari Aarnio (äänikirja)

Kolmannella lähteellä: hyvinvointipalveluja kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön aloilta (opintoja varten)

Minna Lindgren: Vihainen Leski (äänikirja)

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen (äänikirja)

Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan – Nurinkurinen opas hyvään elämään

Michelle Obama: Minun tarinani (äänikirja)

Heather Morris: Cilkan tarina (äänikirja)

Tove Jansson: Katse horisontin yli - Sittaatteja luonnosta, merestä ja ihmisluonnosta

Kimmo Takanen: Tunne lukkosi (äänikirja)

Miklós Nyiszli: Mengelen patologina Auschwitzissa (äänikirja)

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä (äänikirja)


Trevor Noah: Laiton lapsi (äänikirja)

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus ja muita sinkkuelämän iloja (äänikirja)

Julia Thurén: Kaikki rahasta (äänikirja)

Tiina Saari: Ei jälkeäkään (äänikirja)

Pihla Hintikka: Hetken Pariisi on meidän (äänikirja)

Alex Schulman: Unohda minut (äänikirja)

Ulla-Maija Paavilainen: Suurin niistä on rakkaus - Kirsti Paakkasen tarina (äänikirja)

Marion Fields: Verkostoitumalla yhteisöllisyyteen - Pääkaupunkiseudun yhdistystoimijoiden näkemyksiä lähidemokratiasta, paikallisesta vaikuttamisestaja verkostoista (opintoja varten)

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa (äänikirja)

Auli Airila, Outi Aho ja Mikko Nykänen: Verkostot haltuun: Ideoita toimialarajojen ylittämiseen nuorisotyössä (opintoja varten)

Farida Khalaf: Olin Isisin vanki (äänikirja)

Vera Miettinen: Eerika (äänikirja)

Seuraava tavoitteeni koski kulttuuriesityksiä. Tavoitteenani oli käydä kuusi kertaa vuoden aikana teatterissa, konsertissa tai muussa kulttuuriesityksessä. Ikävä kyllä koronan myötä oikeastaan mihinkään yleisötapahtumiin ei ollut kauheasti menemistä ja siitä johtuen kulttuuriesitykset jäivät hyvin minimiin tänä vuonna. Siksi laskin tänä vuonna kulttuuriesitykseksi myös elokuvissa käymisen, jonne pääsin kuitenkin kahdesti. 

Naistenpäivänä kävimme äitini kanssa katsomassa Pikku naisia -elokuvan uuden version juuri ennen ensimmäistä koronasulkua. Pikku naisia on yksi lapsuuteni suosikkikirjoja ja elokuvaan oli ihanasti saatu tuotua kirjan tunnelma ja hahmojen persoonat. Vuoden toinen elokuva oli Tove, jota olin odottanut innolla siitä lähtien, kun tieto elokuvasta julkaistiin ensimmäisen kerran. Ja se oli kyllä kaiken odotuksen arvoinen, pidin siitä valtavan paljon. 


Vuoden ainoa livekulttuuriesitys oli Maailma on tehty meitä varten -musikaali Peacock-teatterissa. Alun perin meidän piti mennä katsomaan sitä miehen kanssa jo maaliskuussa, mutta koronan takia se siirtyi lopulta aivan lokakuun loppuun. Pidin esityksestä eniten Haloo Helsingin biiseistä tehtyjen upeiden sovitusten takia, mutta itse tarinakin oli monilta osin koskettava ja samastuttava. Se myös muistutti siitä, miten paljon kaipaankaan teatteria ja livemusiikkia, toivottavasti niiden aika koittaisi laajemmin taas ensi vuonna.

Teatterit, konsertit ja muut kulttuuriesitykset vuoden aikana (tavoite 6, toteutuneita esityksiä 3)

Maailma on tehty meitä varten (musikaali)
Pikku naisia (elokuva)
Tove (elokuva)

Viimeinen tavoitteeni koski kirjoittamista, jonka halusin saada taas säännölliseksi osaksi elämääni. Ja se on todellakin toteutunut. Jokaisena kuukautena olen kirjoittanut vähintään kaksi postausta tänne blogiin, mikä on selkeästi enemmän kuin viime vuonna. Aktiivisimpina kuukausina sain kirjoitettua neljä tai viisikin tekstiä kuussa, mikä oli melestäni erinomainen suoritus opintojen ja vauvavuoden ohessa. Myös Instagramia olen ehtinyt päivittää melko aktiivisesti koko vuoden.

Kuva: Venla Rauhala

Blogin lisäksi olen työstänyt omaa lastenkirjaa, joka alkaa olla julkaisemista vaille valmis. Aarnin serkku teki kirjaan ihanan kuvituksen ja nyt vielä mietin parasta tapaa julkaista kirja. Lähetin käsikirjoituksen myös noin kymmenkuntaan kustantamoon, joista noin puolet ovat lähettäneet kielteisen vastauksen ja toisesta puolesta en ole kuullut vielä mitään. Alan kuitenkin päätyä siihen, että julkaisen kirjan omakustanteena ensi vuoden puolella.

Kuva: Venla Rauhala

Opintojen suhteen olen myös edennyt tänä vuonna aikalailla suunnitelmieni mukaan, tosin opinnäytetyö on vielä aivan alkutekijöissään ja voi olla, että joudun vielä muuttamaan sen aihettakin. Opintoihin on kuulunut tänä vuonna useampi laajempi kirjallinen työ, joiden kautta olen kuitenkin saanut hyvää treeniä opparin kirjoittamista varten. Jos korona ei heitä liikaa kapuloita rattaisiin, niin toivon edelleen valmistuvani kevällä 2021.

Olen niin tyytyväinen, että olen saanut taas kirjoittamisen suuremmaksi osaksi arkeani. Toivottavasti saisin ylläpidettyä rutiinia myös ensi vuoden puolella. Tässä vielä listaus kirjoitustöistäni. 

Kirjoitustyöt vuoden aikana (tavoite vähintään 26, toteutuneita kirjoituksia yhteensä 41)

Blogipostauksia 36 (yksi vielä julkaisematta)
Lukuisia Instagram-postauksia
Kirjoitustehtävät opintoihin 4
Lastenkirja 1

Sellaista kaikkea mahtui kultturivuoteeni. Vaikka ihan kaikki tavoitteet eivät toteutuneetkaan, niin olen tyytyväinen kokonaisuuteen. Onnistuin monella eri tavalla saamaan kulttuurin osaksi arkeani ja se on tehnyt todella hyvää. Toivon monien uusien rutiinien säilyvän myös ensi vuonna. Kulttuuria voi harrastaa niin monessa muodossa, että varmasti jokainen löytää itselleen mieleisen kulttuuriharrastuksen. 

Onko sinun vuoteesi mahtunut kulttuuria ja missä muodossa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti