tiistai 1. syyskuuta 2020

Pumpulihäät Keilaniemessä

18. elokuuta vietimme mieheni kanssa toista hääpäivää eli pumpulihäitä. Kulunut vuosi on kyllä ollut kaikkea muuta kuin pumpulia, mutta yhdessä siitäkin on selvitty. Aarnin syntymän jälkeen emme olleet kertaakaan käyneet kunnollisilla treffeillä, joten hääpäivä oli mitä parhain syy niille. 



Treffien suunnittelusta vastasi pääasiassa mieheni ja päivästä tuli aivan mahtava. Vietimme sitä Espoon Keilaniemessä, joka koostuu tällä hetkellä lähinnä toimistotaloista ja rakennustyömaista. Ei ehkä se tavanomaisin treffipaikka, mutta sieltä löytyi ihania helmiä. 




Aluksi nautimme kolmen ruokalajin menun Lucy in the Sky ravintolassa. Ravintola sijaitsee Accountor Towerin eli Raaden hampaan 20. kerroksessa, josta on aivan huikeat maisemat Helsinkiin ja Espooseen. 



Söimme menu Espoon katsellen Espoon maisemia. Jokainen kolmesta ruokalajista oli erittäin maukas ja olin positiivisesti yllättynyt annosten suuresta koosta. Menu maksoi 49 euroa, joten hinta-laatusuhde oli mielestäni todella hyvä. 



Kuohuvaa ja drinkit puolestaan nautimme Helsingin merimaisemia ihastellen. Ainakin arkipäivänä ravintolassa oli mukavan väljää ja saimme nauttia omasta rauhasta. Suosittelen lämpimästi, jos kaipaa vähän erityisempää ympäristöä syömiseen tai drinkeille. Metroasema sijaitsee aivan rakennuksen vieressä eli saapuminen käy näppärästi julkisilla. 



Maittavan lounaan jälkeen kävelimme pienen matkan päässä sijaitsevaan Laguuniin. Kyseessä on vesiurheilukeskus, jossa voi harrastaa mm. melontaa, sup-lautailua, wakeboardingia tai seikkailla vesipuistossa. 




Meille oli varattu kaksikkokajakki kahdeksi tunniksi, jolla lähdimme tutkimaan lähisaaristoa. Meloimme Länsiväylän alitse Hanasaaren ja Karhusaaren välistä, josta jatkoimme kohti Niittysaaria. Takaisin päin kiersimme Tiirasaaren ja Koivusaaren kautta palaten lopulta takaisin Keilalahteen. 




Aurinko paistoi lämpimästi ja aallokkoa ei ollut onneksi kovinkaan paljon. Maisemat olivat kauniita ja olisi tehnyt mieli rantautua osaan saarista. Se olisi kuitenkin vaatinut enemmän aikaa, mutta ehkä sitten joku toinen kerta. Aloimme myös haaveilla omasta kajakista, kun asumme niin lähellä rantaa Lauttasaaressa. Olisi ihanaa tehdä useamminkin retkiä lähisaariin. 



Lopulta oli aika palata kotiin, jossa Aarni odotti vanhempieni hyvässä hoivassa. Heillä oli sujunut niin hyvin, että varmasti nyt syksyllä yritämme käydä useamminkin treffeillä. Aivan ihana hääpäivä, joka teki niin hyvää meille. Oli parasta viettää aikaa kunnolla kahdestaan, jutella rauhassa, muistella hääpäiväämme ja nauttia hyvästä ruuasta, juomasta ja maisemista <3

Nyt pitäisi vielä jossain vaiheessa hankkia hääpäivälahjamme. Päätimme yrittää liittää lahjat aina jotenkin hääpäivän nimeen. Paperihäinä ostimme toisillemme kirjat ja nyt pumpulihäinä sovimme hankkivamme meille uudet pehmoiset peitot ja tyynyt vanhojen kulahtaneiden tilalle. 

Onko Keilaniemi teille muille tuttu paikka? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti