sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Travelisa 9 vuotta - kohti uutta vuosikymmentä

Tänään Travelisa viettää jo yhdeksättä syntämäpäiväänsä, mikä tuntuu ihan käsittämättömältä. Ajatukset siirtyvät väkisinkin jo ensi vuoteen ja uuteen blogivuosikymmeneen, mutta muistellaan nyt hetki tätä kulunutta blogivuotta. 

Korona on ollut edelleen suuressa roolissa tänäkin vuonna, mutta siitä huolimatta vuosi on ollut melko aktiivinen matkustusvuosi. Lasken nykyään kotimaanmatkat yhtälailla reissuiksi kuin ulkomaanmatkatkin. Vuoden aikana tuli käytyä lukuisissa paikoissa Suomessa ja vietimme kokonaisen kuukauden Espanjan Andalusiaa kierrellen. Mutta pidemmittä puheitta Travelisan yhdeksännen vuoden kohokohtiin.


Maalis-huhtikuussa 2021 elimme aika tavanomaista arkea. Minä suoritin viimeistä työharjoittelua Me-talo Espoossa ja kirjoitin samalla opinnäytetyötä miehen ollessa hoitovapaalla lapsen kanssa. Juhlistimme pääsiäistä kotona ja piipahdimme myös mökillämme Porvoossa pääsiäisaterialla. Kevät tuntui huhtikuussa etenevän kohinalla ja pääsimme aloittamaan sekä grilli- että pyöräilykauden.


Toukokuun alussa juhlistimme vappua, jonka jälkeen lähdimme pariksi viikoksi remonttievakkoon mökillemme Porvooseen. Tuli taas todistettua Suomen kevään arvaamattomuus. Aluksi värjöttelimme räntäsateessa ja lopuksi nautimme helteistä ja kirsikankukista. Noiden viikkojen aikana myös juhlistimme äitienpäivää ja sain opinnäytetyöni palautettua. Loppukuusta olin vielä työharjottelussa ja jätin haikeat hyvästit Me-talon porukalle. Haikeus vaihtui kuitekin iloon, kun sain viimeiset opintosuoritukset tehtyä ja varmistui, että valmistuisin sittenkin jo kesällä. Juhlistimme sitä pienimuotoisesti kuun lopussa.

Kesäkuussa lähdimme kohti Turkua, jossa helle oli läkähdyttävää. Kävimme mm. Förillä, Suomen Joutsenella, Kakolanmäellä funikulaarilla, Turun linnalla, Kupittaanpuistossa ja maauimalassa. Näimme myös kavereita ja teimme päiväretket Kaarinaan, Naantaliin ja Nauvoon.

Suoraan Turusta jatkoimme laivalla kohti Ahvenanmaata. Siellä vietimme aluksi mökkilomaa Eckerössä ja lopuksi kaupunkilomaa Maarianhaminassa. Teimme myös retken Kastelholman linnalle ja Bomarsundin linnoitukselle. Ahvenanmaalla pääsi todella hyvin lomatunnelmaan ja siellä riitti paljon nähtävää ja koettavaa. Varmasti palaamme sinne vielä uudemmankin kerran.

Kesäkuussa juhlistimme myös mummini 90-vuotissyntymäpäivää ja juhannusta. Kesä-heinäkuun vaihteessa vietin vielä vuorokauden mittaisen staycationin itseni kanssa Helsingissä. Rentouduin kylvyssä, kävin Kaisaniemen kasvititeellisessä puutarhassa ja elokuvissa. Staycation oli niin onnistunut, että sen jälkeen olen ottanut tavaksi jokaisena vuodenaikana viettää lähilomaa itsekseni.

Heinäkuussa olimme mökillämme Porvoossa. Kävimme myös Vanhassa Porvoossa ja teimme päiväretken Loviisaan ja Strömforsin ruukille. Ihastuimme niistä molempiin täysin. Loviisan Kappelin skonssibrunssi oli todella herkullinen.

Taidettiin me välissä olla kotonakin, kunnes taas loppukuusta lähdimme kohti Turkua. Vietimme muutaman päivän vielä nauttien Turun kesästä ja kävimme myös Ruissalossa. Turusta käsin lähdimme vielä kiertämään Saariston rengastien, joka oli ollut matkahaaveissani jo pitkään. Saaristo lumosi täysin ja ensi kesänä olemmekin menossa takaisin Houtskariin lammaspaimeniksi.

Elokuun alkupuolella lähdimme ajamaan aluksi Jyväskylään ja siitä vielä Ouluun. Oulussa vietimme rantalomaa Nallikarissa ja juhlistimme mieheni mummun 100-vuotissyntymäpäiviä. Oulusta jatkoimme road tripia vielä Kuusamoon mieheni sukulaisten mökille. Ulkoilimme paljon Rukan maisemissa ja teimme retken myös upealle Kiutakönkäälle. Paluumatkan teimme yöjunalla Rovaniemeltä, jossa kävimme moikkaamassa joulupukkia. 

Elokuussa juhlistimme myös miehen kanssa kolmatta hääpäiväämme Hotel Kämpissä. Emilyn perhe tuli käymään Englannista ja kävimme heidän kanssa Linnanmäellä ja Sea Lifessa. Muuten taisimmekin vain olla kotona ja toivuimme kesän reissurupeamasta. 

Syyskuussa retkeilimme Helsingissä. Kävimme Haltialan tilalla, Keskuspuistossa ja Mustavuorella. Syyskuu on ehdottomasti yksi lempikuukausista ja se oli tälläkin kertaa ihanan aurinkonen. Myös ruska alkoi tehdä tuloaan. Hurahdin kasvisruokaan ja kävin vegaaniruokakurssin. Kävimme Aarnin kanssa ihmettelemässä Lasten Kaupunkia.

Lokakuussa vietin jälleen staycationin itseni kanssa, tällä kertaa Klaus K:ssa. Ihastelin syksyistä Helsinkiä, söin hyvin ja vietin rentoa omaa aikaa. Lokakuussa toteutin myös kuvistani Meidän Itämeri -kalenterin, jolla keräsin lopuvuodesta 630 euroa Itämeren suojelemisen edistämiseksi. Kuun loppupuolella aloitimme matkavalmistelut Espanjan matkaa varten ja lähdimme kuukaudeksi kohti etelän lämpöä. Ensimmäisiksi viikoiksi majoituimme Fuengirolaan, jossa ilmat olivat vielä ihanan kesäiset.

Marraskuussa vuokrasimme auton ja teimme päiväretket valkoisena hohtavaan Mijasiin ja El Torcal de Antequeran upeisiin kalkkikivimaisemiin. Jätimme hyvästit Fuengirolalle ja lähdimme kohtia vuoristoa. Vietimme pari päivää häkellyttävän kauniissa Rondassa ja eläväisessä Granadassa. Kävimme myös Alhambran valtavalla palatsialueella. Viimeisen reilun viikon vietimme Aurinkorannikolla Benalmadenassa, jonne myös Viivi tuli miehensä kanssa. Olimme aivan uuvuksissa reissusta ja kotiinpaluu tuntui ihanalta, jopa keskellä marraskuun pimeyttä. Marraskuun loppupuolella juhlimme vielä 2 vuotta täyttävää rakasta Aarnia läheisten kanssa. Juhlien teemana oli tietysti Espanja.

Joulukuussa aloitimme taaperon kanssa jouluttamisen hyvissä ajoin. Ideoin joulukalenterin, jossa teimme jouluisia tehtäviä joka päivä. Kävimme myös pitkästä aikaa Heurekassa.

Itse joulua lähdimme viettämään mökillemme Porvooseen. Kävimme myös nauttimassa Vanhan Porvoon joulutunnelmasta. Lumipeite saapui ihanasti juuri jouluksi. Joulukuussa paras ystäväni Viivi muutti Suomeen, mikä oli paras lahja koko vuonna. Hänen kanssa juhlistimme myös uutta vuotta.

Tammikuu oli aika kurja. Iso osa läheisistäni sairastui koronaan, olimme myös itse jossain muussa flunssassa ja podin valtavaa identiteettikriisiä. Kaikki tapahtumat peruttiin jälleen, emmekä päässeet aloittamaan harrastuksia Aarnin kanssa. Tammikuun kohokohta oli synttäriviikonloppuni, jonka vietin kahden yön staycationilla Marskissa. Saunoin, lilluin kylvyssä, ulkoilin, nukuin paljon, kävin Sinebrychoffin taidemuseossa ja vietin tyttöjeniltaa Viivin kanssa. Tammikuussa teimme myös retken ihastuttavalle Koiramäen Pajutallille ja kävin Aarnin kanssa luonnontieteellisessä museossa.

Helmikuu ei ollut sen hellempi, koronahuolet vain muuttuivat ahdistukseen Ukrainan sodasta. Alkukuu sujui vielä suht mukavasti olympialaisia seuraten ja suomalaisten menestystä juhlistaen. Pääsin myös aloittamaan Aarnin kanssa muskarin ja perhejumpan. Lähinnä yritin pysyä koko helmikuun järjissäni ja ulkoilla. Molemmissa onnistuin aika huonosti. Loppukuusta lähdimme viikoksi mökille rauhoittumaan.

Maaliskuu on sujunut vaihtelevissa  tunnelmissa, on ollut iloja ja murheita. Kuukauden alussa saatiin Emilyn perhe meille Englannista kylään ja päästiin näkemään heidän vauva. Myös Camillan perhe pääsi käymään lähes saman ikäisen vauvansa kanssa. Oli niin kiva nähdä koko porukalla pitkästä aikaa ja ihastella jengin uusimpia jäseniä. Maaliskuussa teimme myös retken Lammassaareen ja Vanhankaupunginkoskelle, ihania retkikohteita molemmat. 

Aktivoiduin maaliskuussa työnhaun suhteen ja sainkin kutsun työhaastatteluun todella mieluiseen paikkaan. Ikävä kyllä olin kyseiseen tehtävään liian kokenut, minkä takia en tullut valituksi. Se oli iso pettymys, koska ehdin jo innostua tehtävästä. Haastattelusta jäi kuitenkin hyvä mieli ja voi olla, että se poikii tulevaisuudessa vielä jotain mielenkiintoista. 

Tänä viikonloppuna juhlistimme vielä veljeni 40-vuotissynttäreitä Hotel Hanasaaressa, josta on tullut meidän vakiojuhlapaikka. Miljöö on todella kaunis, sisustus ihana ja ruoka herkullista. Tällä kertaa pääsin myös testaamaan uima-altaan, mistä oli upeat merimaisemat. Yöunet jäivät kyllä aivan liian vähäisiksi, mutta toivottavasti ensi yönä nukuttaisi sitten paremmin. 

Sellaista kaikkea mahtui Travelisan yhdeksänteen vuoteen. Saas nähdä, mitähän sitä keksisi ensi vuonna sitten pyöreiden kunniaksi täällä blogissa. Tuntuu hullulta, miten pitkään Travelisa on jo ollut osa elämääni, välillä isommassa ja välillä pienemmässä roolissa. Kiitollinen kaikista näistä vuosista ja tänne säilötyistä muistoista. Kiitos myös teille lukijoille, jotka jaksatte käydä lukemassa täällä juttujani vuodesta toiseen <3 

Kymppivuosi, täältä tullaan! 

2 kommenttia:

  1. Isosti onnea yhdeksästä vuodesta, se on valtavan pitkä aika. Itselläni taitaa tulla kolme vuotta juuri täyteen ja tuntuu, että siihenkin on jo mahtunut yhtä ja toista. Paljon samantapaisia matkoja sisältyi meidänkin viime vuoteen, muun muassa kiva reissu Ahvenanmaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! En voi käsittää, mihin nämä vuodet ovat kuluneet ja miten paljon niihin onkaan mahtunut. Teilläkin vaikuttaa olleen oikein onnistunut reissuvuosi.

      Poista