keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Millä mielin uuteen vuoteen?

Uusi vuosi merkitsee itselleni aina jonkinlaista uutta alkua. Vaikka asiat eivät varsinaisesti muutukaan vuodenvaihteessa, niin se tarjoaa hyvän hetken tarkastella omaa elämäänsä. Miettiä, missä on onnistunut edellisenä vuotena, mistä haluaisi päästää irti ja mitä kohti haluaisi tavoitella. Varsinaisia uuden vuoden lupauksia en ole tehnyt aikoihin, mutta jonkinlaisia tavoitteita on mukavaa asettaa uudelle vuodelle. 

Lumi saapui uuden vuoden myötä vihdoin myös tänne etelään.

Menneinä vuosina olen asettanut itselleni monenlaisia tavoitteita. On ollut uusien asioiden kokeilua, hyväntekeväisyyttä, itsensä kehittämistä, ympäristöystävällisemmän elämän tavoittelua, kulttuuriin liittyviä tavoitteita ja paljon muuta.

Kunpa lumi tulisi jäädäkseen. Se tuo niin paljon valoa ja iloa.

Pitkään mietin, mitä tavoitteita haluaisin asettaa tälle vuodelle. Ja sitten päätin, että tästä tulee minun vuoteni 2021. Viimeiset vuodet olen elänyt pitkälti vain muita, etenkin lastani varten. On ollut raskautta ja vauvavuotta, joiden keskellä oman itsensä on hukannut vähän kuin huomaamatta. Tänä vuonna haluan keskittyä enemmän itseeni ja omaan hyvinvointiini. Sen kautta uskon myös pystyväni olemaan parempi ihminen läheisilleni.

Hyvästit vuodelle 2020!

Ensinnäkin haluan voida fyysisesti paremmin. Haluan päästä takaisin normaalipainoon, nukkua enemmän, syödä terveellisemmin, kohentaa kuntoani ja löytää liikkumisen ilon. Haluan tehdä nuo muutokset niin, että niistä tulee minulle uusi normaali. Koska yhdenkään laihdutuskuurin tulokset eivät ole olleet minulle koskaan pysyviä. Siksi haluan löytää tapoja jotka pystyn ottamaan pysyvästi osaksi elämääni ja arkeani. 

Toivottavasti vuoden päästä kameraan katsoo virkeämpi ja hyvinvoivempi minä.

Toiseksi haluan vihdoin suorittaa yhteisöpedagogiopintoni valmiiksi. Monta mutkaa on mahtunut matkaan, mutta toivon niiden vihdoin saavuttavan pätöksensä tänä vuonna. Korona yrittää heittää vielä viimeisiä kapuloita rattaisiin, mutta uskon löytäväni jonkin keinon valmistua keväällä, ihan viimeistään syksyllä. 

Työharjoitteluni pitäisi alkaa ensi viikolla ja se tulee viemään suuren osan ajastani aina huhtikuun loppupuolelle asti. Sen takia blogissa on varmaankin melko hiljaista nyt alkuvuonna, koska ajankäyttöä on vain pakko priorisoida. Kaiken opinnoilta liikenevän ajan haluan nimittäin käyttää poikani ja mieheni kanssa. Olemme olleet niin pitkään todella tiivis kolmikko, että vähän kyllä pelottaa, miten uusi arki löytää uomansa. Mutta onneksi asioilla on aina tapana järjestyä ja varmasti totumme taas uuteen rytmiin.

Aarni ihmettelemässä ensilunta <3

Haluan myös löytää aikaa oman hyvinvointini edistämiseen. Haluan ehtiä tehdä niitä asioita, joista nautin. Viettää aikaa ihmisten kanssa, joiden seurassa viihdyn. Hemmotella itseäni säännöllisesti. Lomailla ja matkustaa, toivottavasti jossain vaiheessa myös ulkomaille. 

Meidän upea vihkipaikka toimii voimapaikkanani. Siellä käyn usein kasaamassa ajatuksiani luonnon rauhassa.

Alkuvuoden suunnitelmat ovat jo aika selvät, mutta se mitä loppuvuodesta tapahtuu, on vielä täysi kysymysmerkki. Vuosi 2020 aiheutti minussa sen, etten oikein uskalla suunnitella asioita samalla tavalla kuin ennen. Toivon vain, että vuosi pitäisi sisällään paljon valoa, iloa, onnea ja terveyttä. 

Millä mielin sinä lähdet vuoteen 2021? :)

2 kommenttia:

  1. Ihan luottavaisin mielin lähden tähän uuteen vuoteen. Toki kaikki on aina mahdollista, ja voi hyvinkin olla se, että kohtalaisen isoja asioita saattaa tapahtua. Mutta aika sen lopulta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta, oli ongelmia kommentoinnin kanssa.
      Tosi hyvä asenne sulla! Pitäisi itsekin luottaa enemmän siihen, että asiat kyllä yleensä järjestyvät parhain päin :)

      Poista