keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Päiväretki Rodoksen vanhaankaupunkiin

Matkakertomukset ovat jääneet kirjoittamatta, kun elämä on painanut päälle taas oikein kunnolla. Fyysinen ja henkinen jaksaminen alkavat muutenkin olla aika kovilla näin loppuraskaudesta ja sen lisäksi lokakuuhun on mahtunut paljon huolta ja murhetta läheisiin ihmisiin liittyen. On toki ollut kivojakin juttuja, mutta yleisvire on ollut aika matalalla koko kuukauden. Nyt kuitenkin hetkeksi paluu Rodoksen lämpöiseen syyskuuhun.




Vuokrasimme matkallamme auton kolmeksi päiväksi, jotta pääsimme kiertelemään saarta vähän laajemminkin. Ensimmäisenä päivänä suuntasimme kohti Rodoksen keskusta ja sen vanhaakaupunkia. Ajomatka oli noin 45 minuuttia ja sen aikana saimme kyllä moneen kertaan nostatettua verenpainettamme kreikkalaiseen liikennekulttuuriin totuttelemalla. Onneksi liikennettä oli melko vähän, koska ne vähäisetkin autot ja skootterit aiheuttivat aikamoisia tilanteita tien päällä. Niiden lisäksi tielle poikkesivat myös tasaisesti vuohet, joita oli todella paljon Rodoksella.




Pääsimme onneksi ehjin nahoin perille ja saimme jätettyä auton ilmaiseen parkkiin melko lähelle vanhaakaupunkia, johon lähdimme tutustumaan jalkaisin. Rodoksen vanhakaupunki on yksi Välimeren alueen parhaimmin säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista ja se on ollut Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1988. Kaupunkia kiertää neljän kilometrin mittainen linnoitusmuuri, joka kätkee sisäänsä lukuisia Johanniittain ritarikunnan aikaisia rakennuksia ja kortteleita, joista vanhimmat ovat peräisin 1300-luvulta. Nykyään vanhakaupunki on luonnollisesti myös melkoinen turistirysä, jonka kadut ovat täynnä pieniä kauppoja, kahviloita ja ravintoloita.




Päätimme aluksi vierailla upeassa Suurmestarin palatsissa, joka rakennettiin alun perin 1300-luvulla. Palatsi perustettiin Johanniittain ritarikunnan hallinnolliseksi keskukseksi, mutta vuosien varrella sitä ovat hallinneet niin ottomaanit kuin italialaisetkin. Sen nykyinen ulkomuoto on peräisin vuodelta 1937, jolloin se korjattiin italialaisten toimesta.




Palatsin lukuisat huoneet pitävät sisällään eri aikakausien huonekaluja, mosaiikkeja, patsaita, tauluja ja muuta esineistöä. Vietimme palatsissa noin tunnin, mutta aikaa olisi helposti saanut kulutettua pidempäänkin. Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, joka kannattaa sisällyttää vanhankaupungin kierrokseen.




Suurmestarin palatsilta lähtee alaspäin Ritarien katu (Odós Ippotón), joka on yksi parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaduista. Itse katua pitkin kulki jatkuvasti suuria turistiryhmiä, mutta poikkeamalla hiljaisemmille sivukujille löysimme ihanan vilpoisan ja viihtyisän lounaspaikan pienen hotellin sisäpihalta.





Lounaan lisäksi meitä viihdyttivät hotellin suloiset kissat ja koira. Ruuan jälkeen jatkoimme taivallustamme helteisessä kaupungissa kohti vanhankaupungin ulkoreunaa ja merenrantaa. Rodoksen satama-alue on laaja ja me kävelimme ainoastaan katsastamaan St. Nicholaksen linnakkeen, jonne kulki reitti vanhojen tuulimyllyjen ohi. Itse linnakkeeseen emme päässeet sisälle, mutta sen vieressä parveili lisää suloisia kissoja, joita jäimme ihastelemaan ennen paluuta vanhaankaupunkiin.




Vanhassakaupungissa kävelimme vielä jonkin aikaa päämäärättömästi, pysähdyimme nauttimaan viilentävät juomat varjoisalle terassille ja Viivin kanssa kiersimme muutamia kauppoja ja kojuja tekemättä kuitenkaan mitään ostoksia. Jalat väsyneinä päivän kävelystä palasimme lopulta autollemme ja huristelimme hotellillemme viettämään rentoa iltaa. Rodoksen vanhakaupunki teki kyllä vaikutuksen turisteista ja krääsämyymälöistä huolimatta. Retki oli myös mukavaa vaihtelua muuten melko lokoisalle lomallemme.

Palaan Rodoksen retkiimme vielä ainakin toisen postauksen muodossa, kunhan taas ehdin ja jaksan. Mukavaa viikon jatkoa kaikille ja hyvää Halloweenia!

4 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen paikka tuo Rodoksen vanha kaupunki. 😍
    Ihanaa Halloweenia teillekkin.! 💕💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhakaupunki oli kyllä kokonaisuudessaan tosi positiivinen yllätys. Kiitos paljon Nicola! :)

      Poista
  2. Taannoin asuin Vanhan kaupungin takana hotelli Athineonissa. Silloin tuli käveltyä päivittäin ympäristössä eli Vanhassa kaupungissa. Löytyi myös todella kiva taverna nimeltään Island jotain....juu eli Island Lipsi. Sitä suosittelin myöhemmin tuttavilleni myös. En tiedä onko tuo paikka vielä olemassa.
    Raija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rodoksen vanha kaupunki on kyllä kiva paikka, jossa saisi kulutettua varmasti enemmänkin aikaa. Eipä osunut tuo taverna ainakaan muistaakseni vastaan, mutta täytyy pistää muistiin tulevaisuuden varalle.

      Poista