maanantai 4. huhtikuuta 2016

Hengähdystauko

Elämä käy tällä hetkellä kovilla kierroksilla. Toisaalta olen onnellisempi kuin koskaan ja toisaalta sisällä velloo tuttu epävarmuus siitä, mitä tulen tekemään tulevaisuudessa. On aika kohdata se fakta, että elämäni on muuttunut hurjasti blogin alkuajoista. Vapaa-aikaa on huomattavasti vähemmän ja ympärilläni on paljon enemmän rakkaita ihmisiä, joiden kanssa sitä viettää. 

Tuntuu, että kaikelle on nykyään ihan liian vähän aikaa. Sen takia on pistettävä asiat tärkeysjärjestykseen, jotta pystyn keskittymään täysillä niihin merkittävimpiin asioihin. Niitä ovat tällä hetkellä mm. poikaystävä, Mindi, ystävät, perhe, työt ja niiden hakeminen. Blogin pitäminen on ikävä kyllä tärkeysjärjestyksessäni aika viimeisenä ja sen takia aion pitää siitä pienen hengähdystauon.


En vielä osaa sanoa, tuleeko se tarkoittamaan totaalista taukoa vai vain sitä, että kirjoitan, kun mikään muu tärkeämpi asia ei vaadi aikaani ja energiaani. Luulen, että Travelisa saa ainakin hetken keskittyä olemaan lähes pelkästään matkablogi ja yleiset kuulumiseni saatan käydä läpi vain satunnaisina koonteina. Sen kuitenkin tiedän, että kokonaan en tule bloggaamista lopettamaan. Siitä on näiden vuosien aikana muodostunut minulle tärkeä ilmaisukeino, josta en halua täysin luopua. Toivon myös, että kun nyt suon itselleni hetken olla kokonaan ajattelematta blogia, sen kirjoittaminen alkaa taas tuntua mielekkäämmältä. 

Ihanaa kevättä kaikille, eiköhän minusta kuulu vielä senkin aikana! :)

4 kommenttia:

  1. Sulla on prioriteetit kohdallaan, mutta toivottavasti jatkat blogissakin entiseen malliin sopivan tauon jälkeen. Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihan varmasti jatkan blogin parissa, kunhan elämä taas vähän tasaantuu. Mukavaa kevättä myös sinulle! :)

      Poista
  2. Tsemppiä työnhakuun! Täällä kyllä ootellaan, kirjottelet sitten kun siltä tuntuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Aivan varmasti kirjoittelen taas jossain vaiheessa.

      Poista