Sadetta ja paistetta Eteläsaaren länsipuolella

Viimeisiä päiviä jo viedään täällä Uudessa-Seelannissa. Tuntuu kuin olisimme ihan äskettäin vasta saapuneet Aucklandiin ja yhtäkkiä ylihuomenna koittaakin jo lento Australiaan. Uusi-Seelanti oli yksi minun pitkäaikaisimmista matkaunelmista ja se on kyllä ylittänyt kaikki odotukseni. Kuukausi ei riittänyt mitenkään tämän mahtavan maan koluamiseen, vaikka kerkesimmekin nähdä hirveän määrän upeita paikkoja.

 

Wellingtonista siirryimme lautalla Eteläsaarelle, jossa vietimme ensimmäiset yöt Abel Tasmanin kansallispuistossa. Ilma oli ikävä kyllä harmaan sateinen vierailumme aikana, eikä vehreä ympäristö kauniine rantoineen päässyt täyteen loistoonsa. Saimme kuitenkin tehtyä noin kymmenen kilometrin pituisen kävelyn Apple Tree Bayhin juuri ennen kaatosateen alkua. 

Abel Tasmanista lähdimme ajelemaan hieman päämäärättömästi etelään päin ja päädyimmekin lopulta ajamaan pitkän pätkän länsirannikkoa aina Franz Josef Glacierille, jossa yövyimme yhden yön.

Seuraava aamu valkeni upean aurinkoisena, mikä oli ihanaa vaihtelua useamman sadepäivän jälkeen. Teimme lyhyehkön vaelluksen lähemmäs jäätikköä ja matkan varrella oli myös useita vesiputouksia.

Jatkoimme matkaa autolla kohti Fox Glacieria, jota tyydyimme ihastelemaan vain kauempaa näköalapaikalta. Kirkkaassa säässä näimme myös Uuden-Seelannin korkeimman vuoren, Mount Cookin, huipun muiden upeiden vuorien ohella.

Mielettömän kauniit maisemat jatkuivat koko matkan Wanakaan, jossa yövyimme seuraavat kaksi yötä järvien ja vuorten keskellä. Leirintäalueella meitä odotti iloinen yllätys, kun meille selvisi, että siellä oli porealtaita ja sauna. Ja pitihän se sauna lähteä heti testaamaan. Pienen säädön jälkeen saimme saunan lämpiämään noin seitsemäänkymmeneen asteeseen. Koska löylykippoa ei ollut, heitimme löylyä vesipullolla. Ei ehkä elämän parhaat löylyt, mutta ihanalta se tuntui lähes kahden kuukauden tauon jälkeen päästä saunomaan.

Seuraavana päivänä kävimme ihmettelemässä That Wanaka Treeta, joka on siis puu, joka kasvaa keskellä Wanaka järveä. Järveltä lähdimme kohti Mount Ironia, jonka laelle kulki mukava vaellusreitti, josta aukesivat näkymät kaupunkiin, vuorille ja järville.
 

Wanakasta matkamme jatkui Queenstowniin, joka on myös järven  rannalla ja vuorien keskellä sijaitseva kaupunki.  Se on Wanakaa  suurempi ja siellä on myös enemmän turisteja lentoyhteyksien takia.

Se oli myös ensimmäinen Uuden-Seelannin kaupunki, jossa todella viihdyimme. Keskustassa oli useampia kävelykatuja, paljon ihania kauppoja ja ravintoloita, järven rantaa kiertäviä kävelyreittejä ja kaunis puistoalue Queenstown Gardens, joka oli upeassa kukkaloistossa.

Kaksi hotelliyötä vaihtuikin kolmeksi, kun viihdyimme niin hyvin ja kaipasimme kunnon lepotaukoa autosta ja reissaamisesta. Päivät kuluivat rennosti kaupunkia kierrellen ja herkutellen mm. intialaisella ruualla, maukkailla kasvisruuilla ja maailman parhaalla fudgella, jota tuli syötyä ihan liikaa.

Noiden ihanan rentojen kaupunkipäivien jälkeen olimme taas valmiita hyppäämään autoomme ja jatkamaan seikkailuamme kohti Milford Sound vuonoa. Siitä kertoilen enemmän taas joku toinen kerta, nyt nautin upeasta Uudesta-Seelannista vielä viimeisetkin hetket, koska tänne tuskin tulee ihan heti tultua uudestaan.