Jos etsit helppoa ja kivaa lomakohdetta lasten kanssa, niin suositukseni menee Hyvinkään Sveitsille, jossa vietettiin viime kesänä kolmen yön miniloma. Vauvavuosi oli ihan alussa, eikä haluttu lähteä pidemmälle reissuun. Silloin 4-vuotiaalle haluttiin kuitenkin antaa pieni irtiotto kotoilusta ja mökkeilystä, johon Sveitsi toimi täydellisesti.
Helsingistä on Hyvinkäälle vajaan tunnin ajomatka, mikä sujui ongelmitta. Käytiin heti aluksi syömässä ravintola Harlekiinissa perille päästyämme. Runsaan buffetlounaan voimin suunnattiin kiertelemään Suomen Rautatiemuseoon. Kyseessä on Museokorttikohde, muuten liput maksavat 10 aikuisille ja 5 euroa lapsille (alle 7-vuotiaat ilmaiseksi).
Museossa oli kattavasti esillä eri aikakausien junakalustoa ja lapset oli huomioitu kivasti näyttelyssä. Juniin pääsi sisään, oli paljon toiminnallisuutta ja tekemistä.
4-vuotiaan suosikiksi nousi kesäisin auki oleva pihajuna, jonka kyydissä käytiin useamman kerran. Museon pihapiiri on tosi tunnelmallinen ja rakennuksissa on erilaisia näyttelyitä. Siellä on myös pieni kahvila, jossa käytiin herkuttelemassa ennen hotellille lähtöä.
Museolta ajeltiin Hotel Sveitsiin ja asettauduimme huoneeseemme. Huone oli viihtyisä, vaikka neljällä hengellä koko huone tuntui olevan pelkkää sänkyä. Hotellista on sisätiloja pitkin käynti Sveitsin uimalaan, mitä meidän vesipeto halusi heti lähteä testaamaan. Uimala koostuu sisä- ja ulkoaltaista. Sekä sisällä että ulkona on matka-allas ja hyppyallas sekä lasten kahluuallas. Sisällä on lisäksi terapia-allas poreineen, erilaisia saunoja ja vesiliukumäki, josta meidän 4-vuotias oli erityisen innoissaan. Uimalan vapaa käyttö sisältyi hotellihuoneen hintaan.
Seuraava päivä vietettiin kokonaan Sveitsissä. Tekemistä on tosi paljon lapsille ja sattumalta osuttiin Sveitsiin vielä Hyvinkää-päivänä, minkä kunniaksi kaupunki järjesti kivaa ohjelmaa uimalan alueella. Aamupalan jälkeen (erittäin hyvä ja monipuolinen) vauva kävi päiväunille ja itse lähdin aamu-uinnille esikoisen kanssa.
Lounasta syötiin myös hotellilla ja sen jälkeen oli vuorossa Superpark, johon pääsi myös kätevästi huoneesta sisäkäytäviä pitkin. En ollut aiemmin käynyt Superparkissa, mutta se oli selkeästi suunnattu vähän isommille lapsille. Ihan hyvin 4-vuotiaan kanssa löytyi kuitenkin tekemistä etenkin eri pelihuoneissa.
Iltapäivästä suunnattiin esikoisen kanssa vielä elokuviin (jälleen sisäkäytäviä pitkin). Otettiin mukaan irtokarkkeja ja käytiin katsomassa Inside Out 2. Tykkäsin siitä kovasti ja 4-vuotiaskin viihtyi, vaikka osa jutuista varmaan menikin häneltä vielä ohi. Loppupäiväksi mentiin koko perhe pyörimään uimalaan. Käytiin altaissa vuorotellen, osallistuttiin kaupungin ilmaiseen onnenpyörään, 4-vuotias ajeli mäkiautoilla ja ihmeteltiin lopuksi pellehyppynäytöstä. Ihan uskomattomia hyppyjä ja temppuja tekivät hurjapäiset pellet.
Viimeinen kokonainen reissupäivä vietettiin Hyvinkäätä kierrellen. Aamupalan jälkeen mies lähti esikoisen kanssa polskimaan ja minä nukuttamaan vauvaa Sveitsin mäkisiin metsämaisemiin. Alueella on suuri määrä ulkoilureittejä, kuntoportaita ja myös kiipeilypuisto. Osa reiteistä on esteettömiä ja osa enemmän polkumaisia.
Itse intouduin kävelemään lopulta niin kauas, etten enää ollut varma, miten pääsen takaisin hotellille. Onneksi oli Google Maps, niin ei jääty lopullisesti Sveitsin metsiin. Vähän kauempana on sitten vielä laskettelukeskus eli myös talvella Sveitsi on mainio lomakohde.
Lounaalle suunnattiin lapsen toiveesta Mäkkäriin. Siitä minä jatkoin kirppiskierrokselle vauvan kanssa. Kävin tekemässä löytöjä aivan valtavassa Villatehtaan kellarissa. Vanha tehdas antoi upeat puitteet kirpparille ja mukaan tarttui edullisia löytöjä etenkin lapsille. Tuonne kannattaa varata kunnolla aikaa. Itse kävin melko pikaisen kierroksen, kun vauva alkoi osoittaa väsymisen merkkejä.