Ruskarakkautta ja reissujännitystä

Ruska-aika on tänäkin vuonna ollut aivan uskomattoman kaunis, vaikka olemme nauttineet siitä ihan vain täällä Helsingissä. Lauttasaaressa on onneksi vielä toistaiseksi säilytetty niin paljon luontoa, että ruskaretkille voi lähteä omalta kotiovelta. 

Ruska kuitenkin väistämättä muistuttaa myös siitä, että inhokkikuukauteni marraskuu tekee tuloaan nopealla vauhdilla. Tosin tänä vuonna uskon sen olevan paljon siedettävämpi kuin aiempina vuosina. Jos tähdet ovat nimittäin kohdillaan, olemme ensi viikolla Espanjan Aurinkorannikolla, jossa vietämme kokonaisen kuukauden. 

Vielä alkuvuodesta tai edes keväällä en uskonut, että lähtisimme ulkomaille tämän vuoden aikana. (Enkä kyllä usko sitä ennen kuin oikeasti istumme koneessa kohti Malagaa ensi viikolla.) Niin vain kuitenkin päädyimme heinäkuun alussa varamaan lennot ja osan majoituksista Andalusiaan loka-marraskuulle. Meidänhän oli tarkoitus lähteä marraskuupakolaisiksi jo viime vuonna, mutta emme onneksi ehtineet tehdä mitään varauksia ennen kuin korona tuli ja sekoitti koko pakan.

Saimme mieheni kanssa toiset koronarokotteet elokuussa ja niiden myötä uskallan suhtautua matkustamiseen vähän rohkeammalla mielellä. Aarnihan ei tietenkään tuota rokotusta ole saanut, mikä vähän mietityttää, mutta pitää vain luottaa siihen, että noin pienillä lapsilla korona ei todennäköisesti aiheuta vakavia oireita. Espanjan koronatilanne on suht hyvä ja rokotusprosentti korkea. Toki aiomme myös vältellä suuria ihmismassoja, huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja käyttää maskeja.

Mieli on seilannut edestakaisin tämän reissun suhteen, välillä olen ollut ihan valmis perumaan sen ja välillä taas meinaan haljeta innosta. Kaiken epävarmuuden takia en ole siitä täällä blogissakaan aiemmin kirjoitellut. Lennot ja lähes kaikki majoitukset varasimme niin, että ne voi perua ilmaiseksi vielä hyvin lähellä lähtöä. Tosin yhden upean Airbnb-asunnon varasimme, vaikka peruutuksen sattuessa menettäisimme siinä jonkin verran rahaa.

Suunnitelmissa on viettää aluksi kaksi viikkoa Fuengirolassa, mistä varasimme Airbnb-asunnon keskeiseltä sijainnilta. Sen jälkeen teemme vajaan viikon autoreissun Rondaan ja Granadaan, jonka jälkeen vietämme loppuajan Airbnb-asunnossa Benalmádenassa. Tarkoituksena on nauttia toivottavasti lämmöstä ja auringosta (ainakin verrattuna Suomen marraskuuhun), tehdä retkiä ja patikointeja lähiseiduilla, syödä herkullista espanjalaista ruokaa, löhötä ja lomailla sekä viettää yhdessä aikaa perheenä. 

Ensi vuoden alussa Aarni aloittaa päiväkodin, minä toivottavasti jonkinlaisen työn ja mies jatkaa opiskeluja, minkä myötä meidän arki muuttuu radikaalisti. On ihanaa saada tehtyä tuollainen pidempi irtiotto koko perheen voimin vielä ennen uuden elämänvaiheen alkua. Se oli oikeastaan se suurin syy, miksi päätimme reissuun lähteä. Ei voi nimittäin yhtään tietää, milloin meillä on seuraavan kerran tällainen elämäntilanne, jossa emme kukaan ole sidottuna mihinkään velvollisuuteen.

Pitkään yritin saada reissun toteutumaan maata pitkin, joko autolla tai junalla, mutta lopulta jouduin toteamaan sen liian vaikeaksi toteuttaa. Junalla emme saisi mukaamme tarpeeksi tavaraa ja autolla reissaaminen koko Euroopan halki lapsen kanssa, joka saa hermoromahduksen 20 minuutissa auton kyydissä, olisi vain varma tapa pilata loma heti alkuunsa. Niinpä siis oli valittava lento, jonka päästöt tietysti kompensoimme. 

Ennen en olisi miettinyt näitä asioita hetkeäkään, mutta jokin muutos itsessäni on tapahtunut viime vuosina. Edellisestä lentomatkasta on kulunut yli kaksi vuotta ja se on saanut tajuamaan, ettei minun tarvitse lentomatkustaa joka vuosi, saati useita kertoja vuodessa.

Matkustaminen ulkomaille pitkän tauon jälkeen jännittää jotenkin todella paljon. Vaikka olen tehnyt sitä koko ikäni, niin jotenkin tuntuu, että tällä hetkellä pystyn samastumaan paljon enemmän niihin ihmisiin, jotka eivät koskaan matkusta ulkomaille. Kaikki tuntuu jotenkin vieraalta ja vaikealta, eikä vähiten sen takia, että edessä on ensimmäinen lentomatka Aarnin kanssa. Inhoan lentämistä muutenkin ja sitten pitäisi vielä yrittää huolehtia melkein 2-vuotiaan tarpeista lennon aikana. Unohtamatta kaikkia koronaan liittyviä asioita, jotka aiheuttavat ylimääräistä päänvaivaa matkustamiseen. Mutta silti haluan lähteä, koska uskon matkan antavan paljon enemmän kuin se ottaa.

Blogiin olisikin sitten pitkän tauon jälkeen luvassa jälleen reissujuttuja muualtakin kuin kotimaasta. Edellisistä onkin aivan liian pitkä aika!

Siperia opettaa ja muita syksyn matkasuunnitelmia

Nyt ajattelin kirjoitella vähän tarkemmin syksyn matkoista, jotka ovat kaikki omalla tavallaan todella kiinnostavia. Tuntuu vieläkin oudolta, että vuosi, jonka aikana minun oli tarkoitus matkustaa ainoastaan Suomen rajojen sisäpuolella, on yhtäkkiä muuttunut todella matkustuksen täyteiseksi vuodeksi. Koskahan sen oppisi, että elämää on turha yrittää kauheasti suunnitella, kun se kulkee kuitenkin ihan omia raiteitaan.

Ja niin kuljen minäkin, kun syksyn ensimmäinen reissu alkaa jo ensi viikon lopussa. Silloin lähden avustavaksi matkanjohtajaksi Olympian järjestämälle tilausjunamatkalle Siperian halki. Ainoa kokemukseni Venäjästä rajoittuu pikavisiittiin Pietarissa, joten on todella jännittävää ja mielenkiintoista päästä tutustumaan Venäjään pintaa syvemmältä.

Kuvat Pixabay ja Wikipedia

Minun matkani alkaa Irkutskista, josta jatkan ryhmän kanssa junalla Novosibirskin, Jekaterinburgin ja Kazanin kautta Moskovaan. Tuon matkan aikana minun on tarkoitus perehtyä vielä tarkemmin matkanjohtajan vaativaan työhön, jotta pystyn myöhemmin johtamaan matkoja itsenäisesti. Niinhän sitä sanotaan, että Siperia opettaa. Toivottavasti olen siis rutkasti viisaampi tuolta matkalta palatessani!

Siperiasta tulen takaisin lokakuun alussa ja heti kuun puolivälissä odottaa jo seuraava reissu. Silloin suuntaamme avomiehen kanssa Englantiin ja Walesiin syysloman viettoon. Lennämme Bristoliin, jossa rakas ystäväni Emily on asustellut miehensä kanssa jo useamman vuoden. Vietämme viikonlopun Bristolissa ja alkuviikosta lähdemme ajelemaan ympäri Walesia vuokra-autolla. Mitään tarkkaa suunnitelmaa tuolle ajalle ei vielä ole, emmekä todennäköisesti edes varaile mitään majapaikkoja etukäteen, jotta voimme yöpyä siellä, missä milloinkin huvittaa. Toisen viikonlopun vietämme taas Englannin puolella pienessä, maalaiskylässä Ellesmeressä, jossa paras ystäväni Viivi asuu tällä hetkellä.

Kuvat: Pixabay ja Wikipedia

Mitään suurempia odotuksia tuolle reissulle ei ole, koska ilmatkin ovat todennäköisesti melko sateiset. Pääasia onkin se, että näen molemmat rakkaat ystäväni samalla reissulla. Uskon myös, että Walesissa saamme ihastella kaunista luontoa, upeita linnoituksia ja sympaattisia kyliä. En ole käynyt missään noista paikoissa aikaisemmin, joten odotan innolla esimerkiksi Bristoliin tutustumista meidän loistavien paikallisoppaiden johdatuksella.

Syksyn viimeinen reissu varmistui ihan äskettäin, kun sain ilmoituksen, että minulle on varattu ensimmäinen, oma matka, jossa toimin matkanjohtajana. Tuon reissun ajankohta on marras-joulukuun vaihteessa ja olen sen kohteesta ihan superinnoissani. Tuo maa nimittäin varasti sydämestäni erittäin suuren paikan silloin edellisellä kerralla, ja mullisti elämääni ja ajatusmaailmaani todella merkittävästi.

Pidempään blogia seuranneet ehkä arvasivatkin jo kohteen, se on nimittäin ETELÄ-AFRIKKA! Vaikka matkanjohtajan työt jännittävät aivan hulluna, olen niin onnellinen, että pääsen palaamaan tuohon rakkaaseen maahan kolmen vuoden tauon jälkeen. Matka alkaa useamman päivän safarilla Pilanesbergin kansallispuistossa, jatkuu vierailulla Sowetossa ja päätyy ihanaan Kapkaupunkiin.

Muistan niin elävästi sen tunteen, kun jätin hyvästit Kapkaupungille, jossa olin asunut ja työskennellyt vapaaehtoisena syksyllä 2014. Katsoin taksin ikkunasta jylhää Pöytävuorta, jonka rinnettä pitkin pilvet laskeutuivat majesteettisesti, ja ajettelin vielä joskus palaavani tuohon upeaan kaupunkiin. Ja tällä kertaa pääsen toivottavasti myös Pöytävuoren huipulle, koska sehän jäi silloin edellisellä kerralla tekemättä.

Paljon mielenkiintoista on siis tiedossa matkustuksen saralla loppuvuoden aikana. En koskaan ajatellut päätyväni matkanjohtajaksi, mutta eikö se niin ole, että lähes kaikkea on hyvä kokeilla edes kerran elämässä. Niinpä suuntaan jännityksellä (ja kauhunsekaisin tuntein) tähän tulevaan syksyyn. Se on varmaa, että jouluna olen taas monen monta kokemusta rikkaampi.

Millaisia reissusuunnitelmia teillä muilla on loppuvuodelle? :)

Suuntana jääkarhujen maa

Reissuun lähteminen on aina yhtä epätodellista. Tuntuu hurjalta ajatukselta, että huomenna olen jo perillä Huippuvuorilla ja vietän pääsiäisen tänä vuonna hyvin poikkeuksellisella tavalla. Tuttuun tapaani en ole vielä edes aloittanut pakkaamista, vaikka lento lähteekin jo aikaisin aamusta. Ehtiihän sitä :D 

En ole myöskään suunnitellut matkaani mitenkään erityisen huolellisesti, vaan ajattelin tehdä sitä, mikä tuntuu perillä hyvältä idealta. Toivottavasti myös serkkuni toimii hyvänä paikallisoppaana (ja suojelee jääkarhuilta!).

Kuva: Wikipedia 

Ainoa toiveeni reissun suhteen on oikeastaan se, että säilyisin yhtenä kappaleena. Ja että tämä alustava lomaflunssa ei taas pukkaisi kunnolla päälle. Eiköhän tästä joka tapauksessa tule aika ikimuistoinen pääsiäinen. 

Jos netin toimivuusaste on Huippuvuorilla huippuluokkaa, saattaa matkaraporttia tulla jo paikan päältä. Nyt kuitenkin toivottelen kaikille mukavaa pääsiäistä ja ryhdyn pohtimaan, mitä tavaroita vaaditaan pääsiäisen viettoon arktisissa oloissa. 

Hetki ennen lähtöä

Uskomatonta, että tähän on taas tultu. Jo toista kertaa tänä vuonna istun Helsinki-Vantaalla yksin ja olen jättämässä Suomen lähes kahdeksi kuukaudeksi. Tällä kertaa myös matkan määränpää on täysin uusi ja tuntematon, mikä tuo mukanaan lisäjännitystä. Tuleva matka poikkeaa tavallisesta lomareissusta myös monella muulla tavalla, mutta se on sen tarkoituskin. En ole lähdössä pelkästään lomalle. Olen menossa töihin, olen menossa oppimaan, olen menossa kokemaan. Ja etsimään itseäni. Löydänkö sitä, mitä etsin, selviää vasta myöhemmin, mutta kaikista peloista ja epäilyksistä huolimatta tiedän vain, että minun on tehtävä tämä matka.

 

Tunnemyrsky kuluneen viikon aikana on ollut valtava. Kaikki on tapahtunut niin nopeasti. Vasta reilu kuukausi sitten tein suuret päätökset tästä matkasta ja Turun jättämisestä. Nyt takana on jo hyvästit Turulle, muutto, uuden kodin järjesteleminen, hyvästit kaikille rakkaille ja seuraavana minua odottaa kiitotie. Ja silti olo on juuri nyt hyvin tyyni. Enää ei tarvitse miettiä suuntaa, pitää vain uskaltaa ottaa se ratkaiseva askel ja kaikki mitä siitä seuraa. Vaikka olenkin päättänyt matkan aikana käsitellä menneisyyden koettelemukset, tiedän olevani menossa eteenpäin. On vain tämä hetki ja tämä minä. Repaleisena ja kolhittuna, mutta ehkä juuri siksi vahvempana ja pelottomampana kuin koskaan. En osaa pelätä itseni puolesta, sen ovat saaneet hoitaa läheiseni. Koska tiedän, että tämä askel on otettava, jotta pääsen vihdoin eteenpäin.

 

Kaikille rakkaille haluan kertoa, miten tärkeitä olette ja miten kiitollinen olen kaikesta saamastani tuesta. Vaikka kaikki eivät varmasti voi ymmärtää lähtöäni, on hienoa, että olette hyväksyneet ja mahdollistaneet sen. Tulee ikävä, niin kuin aina, mutta toivotaan, että internetin ihmeellinen maailma toimii myös toisella puolella maapalloa ja pystyn pitämään paljon yhteyttä. On tullut aika lähteä seikkailuun, jonka tiedän vaikuttavan minuun pysyvästi.  Ja tiedän olevani siihen valmis.

 

 

Odotusta ja Jännitystä

Tämän viikon olen kerännyt matkakuumetta täällä Helsingin päässä vanhempien luona. Viikko on koostunut muun muassa auringosta nauttimisesta, kirjojen lukemisesta, Lintsillä pyörimisestä, Lauttasaaren luonnossa kävelemisestä, kaverien ja sukulaisten tapaamisesta, kampaajalla käymisestä, reissun suunnittelusta ja matkajännityksen keräämisestä. Tässä vähän kuvia kuluneesta viikostani.

Tiistai oli kuin tarkoitettu lintsipäiväksi. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta, mutta jonot olivat silti melko lyhyitä. Näkymät maailmanpyörästä Helsingin yli olivat yhtä upeat kuin aina.

 

Vanhat tutut herättivät nostalgiaa ja ihastusta.

Ja modernimmat vempeleet saivat pään ja hiukset ihanan sekaisin, ihan niin kuin lapsenakin. Tosin tuo uusi kummitusjuna oli kyllä pettymys, jonot oli pitkät ja lopputulos aika kehno. Vanhassa oli enemmän tunnelmaa.

 Täydellisen lintsipäivän kruunasi tykkipeli, josta voitin mini- Joshin!!! En ole koskaan voittanut mistään tarkkuuspelistä mitään, joten riemu oli sen mukainen ;D Ja sen kunniaksi oli sitten tietysti ostettava vielä hattaraa, nam!

 

Lintsin lisäksi olen muutenkin muistanut sisäistä lastani tällä viikolla Lauttasaaren kotoisissa maisemissa. Kaikki nuo tutut tiet, polut, rannat ja metsät on tallattu lukemattomat kerrat aikaisemmin ja aina ne vain jaksavat lämmittää sydäntä.

 Aika on kulunut myös rennosti vanhempien kesäpatiolla auringosta ja hömppäkirjoista nautiskellen. Loma ja kesä on vaan täysin pettämätön yhdistelmä.

Sitten siitä matkaodotuksesta ja -jännityksestä. Luulisi, että kun on matkustanut kerta toisensa jälkeen, ei se enää tuntuisi juuri miltään. Minut valtaa siitä huolimatta aina ennen matkalle lähtöä tietty jännityksen tunne. Etenkin, jos kyseessä on pitkä lento, kuten nyt. Vaikka rakastan matkustamista, inhoan lentämistä todella paljon. En ole lentopelkoinen niin kuin monet muut, mutta en ole koskaan voinut sietää lentokoneiden ruokaa. Tämä on ihme, koska muuten olen todella kaikkiruokainen, enkä ollenkaan nirso. Pelkästään niiden ruokien tuoksussa on jotain todella kuvottavaa, joka saa minut voimaan pahoin.

 Lisäksi olen aina voinut melko helposti pahoin kaikissa kulkuneuvoissa, eikä lentokone ole poikkeus. Oksennuspussi onkin siis tullut vähän  liiankin tutuksi menneiden lentojen aikana. Tästä on muodostunut minulle tietynlainen henkinen kierre, jonkia takia alan jo usein ennen lentoa voida pahoin. Toivon todella, että tuleva lento sujuisi hyvin ja tasaisesti. Tietysti mukaan täytyy jälleen muistaa pakata kasa eväitä, joilla selviää Atlantin yli!

Joka kerta pieleen menneen lennon jälkeen mietin aina, minkä takia sitä täytyy väkisin kiusata itseään aina vaan uudestaan. Mutta sitten aika aina kultaa muistot ja totean, että hetken kärsimys on vain pientä siihen verrattuna, mitä sen kestettyä perillä odottaa. En voisi koskaan luopua matkustamisesta, suurimmasta intohimostani, minkä takia olen valmis lähtemään lentoon aina uudestaa sen aiheuttamasta kärsimyksestä huolimatta. Odotan vaan innolla sitä päivää, kun käyttöön otetaan huippunopeat lentokoneet, eikä matka toiselle puolelle maailmaa kestä enää kuin pienen hujauksen. Sitä päivää odotellessa täytyy vain tyytyä vähän tuskallisempaan matkustamiseen.

Joka tapauksessa, olen tulevasta matkasta niin innoissani, että lentojännitys toivottavasti jää kokonaan sen alle. Vaikka sääennuste ei vieläkään lupaile kauhean hyvää ilmaa, niin aion silti ottaa kaiken irti NYC:stä. Jos sataa, niin onpahan ainakin hyvä tekosyy viettää aikaa enemmän kaupoissa shoppaillen. Harkitsin pitkään, otanko läppärini mukaan matkalle vai en. Nyt olen kallistumassa siihen suuntaan, että se lähtee mukaan NYC:iin. Hotellin oma WiFi on todella kallis, mutta löysin lähistöltä kirjaston, jossa on ilmainen WiFi käytössä, joten pääsen siellä sitten päivittelemään kuulumisiani ihan paikan päältä. En kuitenkaan aio tehdä sitä todellakaan päivittäin, koska haluan nauttia New Yorkista täysin siemauksin, enkä vai tuijotella läppärin näyttöä ;D

Tänään onkin luvassa vielä matkalaukun uudelleen organisointia, jotta tilaa ostoksille olisi mahdollisimman paljon. Nyt täytyy myös tehdä lopulliset päätökset siitä, mitkä vaatteet lähtevät mukaan ja mitkä ei. Eilen hain matkafiilistä Viivin luota, kun katsoimme yhdessä Carrien päiväkirjat -ohjelman. Tänään Hairspotin Laura teki minulle vielä ihanat kiharat Carrie henkeen, jotka toivottavasti säilyvät New Yorkiin asti.

Big Apple here I come!