Uuden-Seelannin viimeiset kaupunki- ja luontoelämykset

Me ollaan kotona! Tuntuu edelleen ihan uskomattomalta, että tuo yli kolmen kuukauden matka maailman ympäri on nyt todella ohi ja sitä pitää taas opetella elämään täällä kotosalla. Huomenna mulla on jo opiskeluja, saas nähdä, mitä siitä tulee. Olen nimittäin edelleen ihan sekaisin aikaeroista ja heräilen kolmelta yöllä ihan pirteänä. Tulimme takaisin Suomeen aikaisin maanantaina ja alkuviikon olen vain touhottanut joulujuttuja. Siihenkin on enää niin vähän aikaa, ihan hullua. Tosiaan kännykkä sanoi ihan kunnolla sopimuksensa irti loppumatkasta, joten päätin suosiolla jättää blogin kirjoittelun tänne Suomeen. Tarkoitus olisi saada suurin osa matkakertomuksista kirjoiteltua jo ennen joulua, mutta saa nähdä, jääkö se vain tavoitteeksi, kun tässä pitäisi ehtiä aika paljon muutakin. Varmasti sitten uuden vuoden puolella teen useamman koosteen ja yhteenvedon tuosta upeasta matkasta.

Nyt palataan vielä hetkeksi Uuteen-Seelantiin, jossa vietimme viimeisen viikon kierrellen Eteläsaaren itärannikkoa. Alkuperäinen suunnitelmamme oli ajaa ihan Eteläsaaren eteläisimpään kärkeen, mutta matkaväsymys alkoi painaa tuossa vaiheessa sen verra paljon, että päädyimme jättämään sen välistä ja ajoimme Te Anausta suoraan Dunediniin, joka on Eteläsaaren toiseksi suurin kaupunki heti Christchurchin jälkeen. Dunedin on perustettu vuonna 1848 ja kaupungissa näkyy vahvasti siirtolaisten tuomat skottivaikutteet.

Kiertelimme ympäri kaupunkia bongaten vanhoja rakennuksia ja kävimme ilmaisessa Toitū Otago Settlers Museumissa, jonne oli koottu valtavat määrät tietoa ja esineistöä Otagon alueen uudisasukkaiden historiasta. Samaan aikaan Dunedinissa oli myös Olympian ryhmä, jonka matkanjohtajan mukana äiti oli lähettänyt meille kassillisen salmiakkia. Voi että, miten hyvältä ne maistuivatkaan ja niiden voimalla jaksoimme taas jatkaa ajoittain uuvuttavaa matkaamme.

Dunedinista lähdimme ajamaan kohti pohjoista ja teimme välipysähdyksen Oamarussa, jossa oli myös kaunis vanha kaupunki viktoriaanisine rakennuksineen. Alueella oli käynnissä markkinat ja siellä oli myös kivoja putiikkeja ja kahviloita. Myös steampunk oli vahvasti edustettuna Oamarussa, siellä oli esimerkiksi lasten leikkipuisto, joka koostui todella mielenkiintoisista elementeistä. Illaksi ajoimme vielä Timaruun, jossa emme tahneet muuta kuin kävimme illalla katsomassa kaupungin rannassa suloisia sinipingviinejä.

Meidän oli tarkoitus suunnata vielä Mount Cook National Parkiin, mutta sinne luvattiin sadetta, minkä takia päädyimme muuttamaan suunnitelmiamme. Niinpä ajoimme Christchurchin itäpuolella sijaitsevalle Banksin niemimaalle pieneen Akaroan kylään. Alueen maasto on vanhan tulivuoren kraatteri, minkä takia maisemat olivat hyvin kumpuilevia ja vehreitä. Tälle alueelle saapui vuonna 1838 ranskalaisia uudisasukkaita ja heidän vaikutus näkyy yhä edelleen viihtyisässä kylässä. Uudesta-Seelannista on tosiaan moneksi, yhtenä päivänä sitä saa kulkea Skotlannissa ja toisena taas Ranskassa.

Akaroassa saimme nauttia ihanan aurinkoisista päivistä. Toisen päivän kiertelimme itse kylässä ja toisena päivänä lähdimme tekemään vielä viimeisen lyhyehkön vaelluksen Uuden-Seelannin upeissa maisemissa. Lähdimme kulkemaan Hinewai Reserven alueella, josta avautuivat hienot näkymät aina merelle asti. Saimme nauttia tuosta kaikesta omassa rauhassa, koska koko vaelluksen aikana vastaan tuli vain kaksi ihmistä. Uudessa-Seelannissa parasta oli juuri se, miten helposti sieltä löyty upeita luontopaikkoja, joissa sai kulkea ihanassa hiljaisuudessa ilman valtavia turistilaumoja.

Akaroasta ajoimme Christchurchiin, jossa yövyimme viimeisen yömme ennen lentoa Australiaan. Meidän ei ollut tarkoitus mennä ollenkaan käymään kaupungissa, mutta koska meillä oli ylimääräistä aikaa, kävimme lounaalla ja pienellä kävelyllä Christchurchin keskustassa. Suuri osa kaupungin vanhoista rakennuksista tuhoutui vuosien 2010 ja 2011 voimakkaissa maanjäristyksissä ja jälleenrakennus oli edelleen pahasti kesken. Toivottavasti kaupunki saataisiin tulevaisuudessa jälleenrakennettua siten, että se kestäisi myös mahdolliset tulevat maanjäristykset.

Kuukausi Uudessa-Seelannissa kului todella nopeasti ja siellä olisi helposti viihtynyt useammankin kuukauden. Vaikka ehdimme kuukaudessa näkemään ja kokemaan valtavan paljon, jäi edelleen hinku nähdä vielä enemmän. Uusi-Seelanti oli minulle matkustusunelma numero yksi, eikä se todellakaan tuottanut pettymystä. Niin käsittämättömän upea ja monipuolinen maa. Olen niin kiitollinen ja onnellinen, että sain kokea sen ainakin kerran elämässäni. 

Uudesta-Seelannista matkamme jatkui Melbourneen, mutta siitä kirjoittelen enemmän taas joku toinen päivä. Mukavaa viikon jatkoa kaikille :)