"Syyslomailua"

Vaikka joudunkin nykyään olemaan yliopistolla vähemmän kuin koskaan ja työrintamallakin on ollut viime aikoina hiljaista, päätin kuitenkin pyhittää itselleni "syysloman" gradusta siinä toivossa, että sen jälkeen pääsisin sen kimppuun ihan uudella tarmolla (niin varmaan :D). Suuntasinkin siis viime perjantaina kohti Helsinkiä viikonlopuksi ja siitä matka jatkui sunnuntaina vielä Porvooseen mökille. Oli ihana päästä näkemää koko perhettä, ystäviä ja muita tuttuja ja sukulaisia pitkästä aikaa. Lomafiilistä edisti tietysti myös äidin täyshoitolasta nauttiminen. Vaikka dieetti ja lihaton lokakuu saivatkin kyytiä äidin herkkujen myötä, olivat ne myös ehdottomasti sen arvoisia! Laihduttamaan ja kasvissyömään kerkeää muulloinkin, sillä siitä ilosta, kun pääsee äidin herkkupöytään, on otettava joka kerta kaikki ilo irti :D

Perjantaina näin Viiviä ja suuntasimme yhden kaverimme luokse Vantaalle. Epäilyksistäni huolimatta löysin Vantaan perukoillekin yllättävän hyvin ja oli kiva nähdä kyseistä kaveria pitkästä aikaa. Juttu luisti hyvin, vaikka edellisestä tapaamisesta olikin taas vierähtänyt lähes vuosi. Vantaalta suuntasimme takaisin Lauttasaareen, jossa minua odotti perhepäivällinen koko perheen voimin pitkästä aikaa. Loppuilta kuluikin herkutellen, jutellen ja ähkyä sohvalla potien Vain elämää-ohjelman parissa. Tuollaiset perhehetket ovat nykyään niin harvassa, että niistä vain haluaa ottaa kaiken irti.

Lauantai alkoi historiallisissa merkeissä, kun vaihdoin isän ohjeistuksen ja valvonnan alaisena ensimmäistä kertaa autoon talvirenkaat. Olen niin ylpeä saavutuksestani! Vaihtaminen sujui yllättävän kivuttomasti ja oli oikeastaan aika hauskaakin puuhaa. Tuon operaation jälkeen suuntasimme Jaakon kanssa käymään Tumpin ja Anun asunnolla Espoossa. Siellä oli remontti jo edennyt mukavasti sitten viime näkemän, joten eiköhän siitäkin vielä valmista tule. 

Illalla Viivi tuli istuskelemaan aluksi meille ja siitä jatkoimme viettämään iltaa muutaman muun kaverin kanssa Larun paikalliseen Bistro Pirattiin, johon olemme viimeisen vuoden aikana päätyneet Viivin kanssa jo ehkä huolestuttavan usein. Mutta minkä sille voi, että Piratissa on vain kerrassaan uskomatonta kapakka(räkälä)henkeä, käsittämättömiä persoonia ja monesti sellainen meno, etten vastaavaan ole törmännyt missään. Tasokasta paikasta ei nykyään saa tekemälläkään, mutta ainakin sieltä pääsee kävellen kotiin, mikä on aina positiivista. Alkuilta vaikutti todella ankealta ja pelkäsimme joutuvamme pettymään Pirattiin pitkästä aikaa, mutta sitten paikan epävirallinen kapelimestari pörhälsi paikalle sekoittaen koko paikan karaoke- ja muilla esityksillään. Ilta oli jälleen ihan käsittämättömän hauska, outo ja sekopäinen, joten ei sinne vaan voi olla palaamatta kerta toisensa jälkeen.

Sunnuntai aamupäivä menikin illasta toipuen, äidin upeasta brunssista nauttien ja mummin luona kyläillen. Sen jälkeen suuntasimme äidin kanssa kohti Porvoota, jossa isä ja Mindi jo olivatkin. Illalla söimme nepalilaista ruokaa, katselimme monta lemppariohjelmaamme ja sain kinuttua isän pelaamaan Unoa, mikä oli suuri virhe. Hävisin varmaan valehtelematta seitsemän kertaa putkeen, mikä oli jo aika nöyryyttävää! :D

Syksy alkoi jo olla lopuillaan mökillä ja talvi teki selvästi tuloaan.

Maanantaiaamuna haastoin isän korikseen, joka oli toinen suuri virhe. Kyllä se taitaa ihan oikeasti käydä treenaamassa sitä viikottain, niin selvästi hävisin jälleen. No se on hyvä kehittää itsestään aika ajoin hyvää häviäjää :D Pelin jälkeen suuntasin vielä Mindin kanssa metsään lenkille. On vaan ihanaa välillä vaellella keskellä autiota metsää päämäärättömästi ja pysähtyä katselemaan välillä metsän ihmeitä.

Mindi nautti taas vähintään yhtä paljon metsässä vapaana vaeltelusta kuin minä ja oli loistavaa retkiseuraa. Muistin ottaa eväätkin mukaan molemmille, vaikka Mindi kyllä himoitsi selvästi pullaani enemmän kuin omia herkkujaan!

Muuten aika kuluikin tietysti suurinta rakkauttani 8-bittistä Nintendoa pelaillen, syöden, sienestäen, jumppaillen, saunoen, paljuillen, pieniä askareita tehden ja ihan vaan löhöillen. Täydellinen mökkiloma siis jälleen kerran. Ajatukset eivät kauheasti graduun harhaileet, paitsi silloin kun joku siitä pirulaisesta jotain sattui kysymään, joten senkin suhteen loma oli onnistunut.

Parhautta, parhautta, parhautta <3<3<3

Eilen palasin sitten ryminällä taas takaisin arkeen, kun vuorossa oli käynti suuhygienistillä pitkästä aikaa. On se vaan aina yhtä mieltäylentävää kuulla, että sitä hammaskiveä on jälleen kertynyt kauheasti ja antaa tyhjiä lupauksia siitä, että tästä eteenpäin alan käyttää sitä pirun hammaslankaa joka ikinen päivä. No onpahan hammasvälit puhtaat taas edes pari päivää, eikä ollut yhtään reikää, wuhuu! Tänään kävin vielä ottamassa B-hepatiittirokotteen reissu varten ja muuten päivä onkin kulunut PITKÄSTÄ aikaa siivoillen, joten lomalla tosiaan oli jotain vaikutusta yleiseen vireystilaani. Huomenna olen menossa muutaman opiskelijakaverin kanssa istumaan iltaa lautapelaillen, joten varmasti kiva ilta taas tiedossa. Mutta eipä mulla muuta, toivottavasti te muutkin olette saaneet/saatte nipistettyä itsellenne edes jonkinlaisen syysloman, kyllä se vaan piristää kummasti.

Suosittelen! :)

To Me From Me

Bongasin idean kirjeestä kymmenen vuotta nuoremmalle itselleen useammastakin blogista ja innostuin ajatuksesta itsekin, kun satuin vähän aikaa sitten löytämään teinipäiväkirjani. Ne herättivät hysteerisen naurun lisäksi myös paljon ajatuksia, minkä takia päätin purkaa ajatukseni kirjeeksi yläasteen puolivälissä paniskelevalle 13-vuotiaalle itselleni. Samalla oli hauska muistella 10 vuoden aikana itselle tapahtuneita asiota ja tajuta, että siinä ajassa kerkeää kuitenkin tapahtua aika paljon, vaikka välillä elämä tuntuukin vain junnaavan paikoillaan (pirun GRADU!!!).

Moi!

Täällä sinulle kirjoittelee 10 vuotta vanhempi ja ehkä jopa himpun verran viisaampi painos itsestäsi. Kymmenessä vuodessa sinulle on kerennyt tapahtua paljon, myös sellaisia asioita, joita et ikipäivänä uskoisi itsellesi tapahtuvan. Mutta niin se elämä vain kuljettaa mitä ihmeellisempiin seikkailuihin, joten yritäpä pysyä perässä.

Aloitan tärkeimmästä eli itsetunnostasi. Edessäsi on pitkä ja rankka tie, mutta selviät siitä hengissä. Älä välitä siitä, mitä muut sinusta ajattelevat. Et voi koskaan miellyttää kaikkia, joten yritä miellyttää ihmisistä tärkeintä, itseäsi. Lakkaa kadehtimasta ihmisiä, jotka ovat kauniimpia tai suositumpia kuin sinä. Et vieläkään ole missi tai suosittu, mutta olet oppinut hyväksymään itsesi paremmin, ja elämässäsi on juuri ne ihmiset, jotka tarvitset ollaksesi onnellinen.

Vanhempasi ovat edelleen elossa, vaikka kuvitteletkin heidän olevan varmaan jo kuolleita, kun menivät tekemään sinut niin "ikäloppuina". He ovat kuudenkympin molemmin puolin ja jaksavat touhottaa ihan yhtä lailla kuin 10 vuotta sitten. Myös molemmat veljesi ovat elossa ja vaikka et sitä uskokaan, teillä on jopa läheiset välit nykyään. Sinä et enää ole pelkästään ärsyttävä pikkusisko ja he eivät ole enää pelkästään urpoja veljiä, vaan olette kaikki "aikuisia" ja jopa aika samanlaisissa elämäntilanteissa, koska veljesi ryhtyvät ikuisuusopiskelijoiksi. Niin ja turha haaveilla tädiksi tulemisesta vielä pitkään aikaan, vasta nyt kymmenen vuoden päästä alkaa näyttää lupaavalta, että sinustakin tulee vielä täti-ihminen.

Myös mummi on elossa, vaikka onkin puheissaan tehnyt kuolemaa jo viimeiset 20 vuotta. Tiedän, että tällä hetkellä et voi lähestulkoon sietää häntä, koska hän tuppautuu joka päivä kotiinne koulun jälkeen ja pakottaa tekemään saksanläksyjä, vaikka haluaisit vain maata yksin sohvalla. Yritä ajatella, että hän tarkoittaa todennäköisesti vain hyvää omalla kummallisella tavallaan. Nykyään olette paljon paremmissa väleissä, vaikka mummi jaksaa edelleen jakaa kuolemattomia ohjeitaan. Hän jaksaa ikäänsä nähden hyvin, soittelee sinulle viikottain, lähettää postikortteja ja tekee sinulle edelleen lettuja, jos olet ne ansainnut.

Ainoa perheenjäsen, jolle joudut jättämään hyvästit, on rakas koirasi Geena. Hän on luonasi vielä neljä ja puoli vuotta, joten nauti siitä ajasta. Geena jättää sydämeesi suuren, tyhjän aukon, joten hali ja helli sitä aina, kun vain voit. Ja yritä olla menettämättä hermojasi siihen, kun joudut raahaamaan sitä perässäsi lenkillä, sillä on tassut kipeät, eikä se voi sille mitään. Pari vuotta Geenan poismenon jälkeen elämääsi saapuu piristämään uusi karvainen ystävä, Mindi. Opit rakastamaan Mindiä ihan yhtä paljon kuin Geena, mutta Geena et unohda ikinä.

Suurin muutos elämässäsi on muutto Turkuun. Kyllä, usko pois, pääset pois Helsingistä. Asut täysi-ikäiseksi rakastamassasi kotitalossa, josta pidät kynsin hampain kiinni, kun vanhempasi haluavat muuttaa siitä ennen lakkiaisiasi (jep, pääset ylioppilaaksi ja vielä hyvin arvosanoin, saakelin hikari ;D). Saat vietettyä ne lapsuudenkodissasi, jonka jälkeen enosi muuttaa siihen vaimoineen. Yritä olla itkemättä liikaa kodin perään, sillä sinulla on edessäsi monta mielenkiintoista kotia Turussa (ja tulet itkemään niiden perään aivan yhtä paljon!)

Muutat Turkuun opiskellaksesi luokanopettajaksi, vaikka et oikein tiedä, onko ammatti sinua varten. Yrität vaihtaa alaa pariinkin otteeseen, mutta päädyt aina vain takaisin siihen laitokseen. Aika näyttää, onko sinusta siihen työhön, ainakin aiot kokeilla. Opiskeluaikana kasvat paljon ihmisenä, opit ettei huonoilla arvosanoilla oikeasti ole mitään väliä, saat kaksi oikein hyvää ystävää ja monta mukavaa kokemusta ja muistoa. Koet myös todellista epätoivoa, stressiä ja turhautumista, joten turhaan itkeskelet tällä hetkellä, että yläaste on rankkaa, se on lomaa.

Ystävärintamallasi tulee tapahtumaan monia mullistuksia. Nykyiset parhaat ystäväsi lähtevät sellaisille teille, jonne et heitä enää halua seurata. Vaikka hetken sinusta tuntuukin, ettei sinulla enää koskaan tule olemaan parasta ystävää, löydät sen lähempää kuin arvaatkaan. Vaikka olet tuntenut Viivin ensimmäisestä luokasta lähtien, vasta parin vuoden päästä ystävyytenne kehittyy aivan uudelle tasolle. Saat hänestä todellisen sydänystävän, koette yhdessä monet hauskat reissut, nauratte vatsanne kipeiksi kerta toisensa jälkeen ja jaksatte vuodesta toiseen ihmetellä sitä, miksi miehet eivät vain tajua.

Niin, säästin parhaimman viimeiseksi eli miehet. Tiedän, että kuvittelet, ettei kukaan poika voisi koskaan huomata sinua, mutta olet väärässä. Saat kyllä aikanasi osaksesi kaiken, mitä miehisellä maailmalla on tarjota, niin hyvässä kuin pahassa. Kunhan maltat odottaa vielä vähän. Ensisuudelmaasi saat odottaa vielä vuoden, se tapahtuu Marokossa marokkolaisen kanssa (eksoottista, mutta sen jälkeen pysytteletkin ihan suomalaisissa pojissa/miehissä)

Nauti ensisuudelmastasi, koska seuraavaa saat jälleen odotella 16-vuotiaaksi asti. Silloin tapaat ensimmäisen poikaystäväsi netissä ja olet onnesi kukkuloilla. Ikävä kyllä ihastut seurusteluun enemmän kuin itse poikaan, joten jätät pojan 7 kuukauden jälkeen. Pojalla on vaikeuksia päästä yli sinusta, mutta älä huoli, facebookin (nettiajan keksintöjä) mukaan, hän viettää nykyään onnellista perhe-elämää kaimasi kanssa Keravalla.

Eroa seuraa ajanjakso, johon kuuluu monensorttista kaksilahkeista, toiset merkittävämpiä kuin toiset. Tuo vaihe kestää vain noin vuoden, mutta siinä ajassa kerkeät jo kirota miehet moneen kertaan alimpaan helvettiin. Juuri, kun olet tehnyt päätöksen, ettet tuhlaa aikaasi enää miehiin, tapaat sattumalta miehen, jonka kanssa päädyt on-off-suhteeseen lähes viideksi vuodeksi.

Suhde on kaikkea muuta kuin helppo, aluksi joudutte kamppailemaan pitkään kaukosuhteessa, mutta lopulliseksi ongelmaksi muodostuukin yhdessäelon vaikeus. Eroatte ja palaatte yhteen, sen jälkeen melkein eroatte uudestaan monta kertaa, muutatte yhteen, matkustatte, hankitte koiran ja haaveilette yhteisestä tulevaisuudesta ja eroatte taas melkein monta kertaa.

Loppuaikoina olet todella onneton, mutta uskot joka kerta sokeasti hänen olevan Se oikea ja taistelet suhteen eteen, vaikka kannattaisi vain luovuttaa. Onneksi mies pistää lopun venkoilemiselle ja sinäkin tajuat lopulta päästää irti. Sen takia olette edelleen väleissä, tuska on muuttunut yhteisiksi muistoiksi ja pystytte jopa nauramaan yhdessä. Eli olet kymmenenkin vuoden päästä yksin, mutta tällä kertaa olet siitä onnellinen.

Älä siis murehdi liikoja, koska kaikella on tarkoitus. Jokainen kokemus, hyvä tai huono, kasvattaa sinua ja tekee sinusta vahvemman. Nauti elämän pienistä ja suurista iloista, luota tunteisiisi ja usko unelmiisi. Sinulla on tiedossa mullistavat, mutkikkaat ja mahtavat 10 vuotta ja selviät niiden läpi voittajana. Älä jää paikoillesi, vaan suuntaa katseesi eteenpäin. Huominen tulee aina, on sinun käsissäsi, millaisen siitä itsellesi teet.

Rakkain terveisin,

Vanhempi painoksesi

P.S Rakastat edelleen matkustamista, pääset matkustamaan upeisiin paikkoihin ja kirjoitat jopa siihen liittyvää blogia (jälleen nettiajan hömpötyksiä, vähän niin kuin päiväkirja, mutta ei sinne päinkään).

P.P.S Yritä vähentää tällaisia kirjoituksia päiväkirjassasi: "Mä taidan vieläkin tykätä Tomista!!! Siin on vaan jotain niin ihanaa! Ronikin on niin ihana!!!! Tänäänkin vaan tuijotin sitä suunnilleen koko ajan! Sit on vielä Timo...Mul on vaan niin hirveä ikävä sitä!!!!!" (Nimet muutettu) Et ole suunnilleen puhunut sanaakaan yhdenkään noista kanssa tähänkään päivään mennessä, joten lopeta tuo noloilu ja unohda ne, pääset paljon helpommalla ;D

Usko vanhempaa ja viisaampaa. (Joopa joo ;D)

P.P.P.S Jos et usko minua, niin kuuntele tämä kappale ja puhe yhdeltä nykyiseltä lempiartistiltasi ja kävele jokaiseen uuteen päivään ylpeänä siitä, mitä olet.

Alustavaa matkahysteriaa ja muita kuulumisia

Jotta pystyisin jälleen välttelemään gradun tekemistä, päätin tehdä pienen välikatsauksen ensi vuoden alussa koittavaan Aasian reissuun. Kummasti se matkakuume alkaa nousta, gradupaineista huolimatta, kun pääsee suunnittelemaan tulevaa reissua hyvien ystävien kanssa. Thaimaaseen lähtöön ei tosiaan ole enää kuin kaksi ja puoli kuukautta, mikä on toisaalta aika pelottavaa ja toisaalta taas älyttömän innostavaa. Taustat matkaan voi lukea tästä. Lyhykäisyydessään olen kuitenkin menossa ensiksi Pattayalle puoleksitoista kuukaudeksi opetusharjoitteluun ja sen jälkeen on tarkoitus reissata pari viikkoa Emilyn ja Camillan kanssa. 

En ole koskaan aikaisemmin  ollut yli kuukautta reissussa, joten olenkin jo nyt joutunut huomaamaan, miten monia asioita pitää tehdä ja suunnitella ennen pidempää matkaa. Viime aikoina päätäni on vaivannut etenkin Thaimaan viisumikäytännöt, mutta elättelen toivoa, että sekin sotku tuosta jotenkin vielä selviää. Onneksi aloin selvitellä sitä sentään hyvissä ajoin, enkä vasta viikko ennen lähtöä. On kuitenkin innostavaa, kun asiat alkavat pikku hiljaa loksahdella paikalleen ja matka alkaa tuntua päivä päivältä todellisemmalta. Matkasuunnitelmat alkavat olla aikalailla valmiita, ainakin ajatuksen tasolla, ja osa lennoista ja majoituksistakin on jo ostettu tai varattu.

Vietän siis aluksi Pattayalla kuusi viikkoa, jolloin olen koululla 3-4 päivää viikossa tekemässä opetusharjoitteluani. Koulu ja sen opettajat vaikuttavat todella mukavilta, joten en usko, että minulle tulee mitään ongelmia sinne sopeutumisen suhteen. Olen myös jo etsinyt muutamia mielenkiintoisia vierailukohteita Pattayan ympäristöstä, joihin lukeutuu ainakin ehdottomasti Flight of the Gibbon vaijeriliukurata viidakossa. Toivon myös, että pystyisin sumplimaan opetuspäivät niin, että saisin harjoittelujakson aikana pari pidempää vapaata. Jos se onnistuisi, ajattelin suunnata todennäköisesti joko Koh Changin tai Koh Sametin saarelle snorklailemaan ja rentoutumaan muutamaksi päiväksi. Sen lisäksi toivoisin pystyväni tekemään myös visiitin Kambodzan puolelle, ainakin katsomaan Angkor Watin temppelialuetta ja jos aikaa on, niin myös maan pääkaupunkiin Phnom Penhiin. Nuo mahdolliset reissut aion kuitenkin todennäköisesti järjestellä vasta paikan päällä, sitten kun opetusaikataulut ovat varmistuneet.

Koh Changin maisemia (kuvat Wikimedia)

Kiehtova Kambodza - Angkor Wat ja Phnom Penh (kuvat Wikimedia)

Nuo reissut ovatkin vasta suunnitteluasteella, toisin kuin tyttöjen kanssa tehtävä kierros. Eilen näimme taas tyttöjen kanssa ja varasimme yhteensä kolme hotellia matkan varrellemme. Aiomme kiertää yhdessä kolme Aasian suurkaupunkia, Bangkokin, Singaporen ja Kuala Lumpurin, jonka jälkeen jatkamme vielä Emilyn kanssa muutamaksi päiväksi jollekin saarelle. Olen käynyt kaikissa noissa kaupungeissa ollessani 4-vuotias, joten onkin jo aika saada vähän tuoreempia muistikuvia kaupungeista ;D Tarkoituksena on siis, että tapaamme Bangkokissa, jossa yövymme ensin neljä yötä. Bangkokissa haluaisin yleisen kiertelyn ja shoppailun lisäksi käydä ainakin kelluvilla markkinoilla sekä Suuressa palatsissa ja buddhalaisissa temppeleissä. Bangokissa yövymme Hotel De' Mocissa, johon päädyimme edullisen hinnan, hyvän sijainnin, uima-altaan ja ilmaisten polkupyörien takia. 

Bangkok Skyline (kuvat Wikimedia)

Bangkokin kiehtovia vierailukohteita ja nähtävyyksiä (kuvat Wikimedia)

Bangkokista jatkamme matkaa kohti Singaporea. Tässä vaiheessa matkansuunnittelua meillä lähti homma viimeistään ihan käsistä. Singaporessa yöpyminen on Thaimaaseen ja Malesiaan verrattuna melko kallista, samalla hinnalla, kun saamme Kuala Lumpurissa yli 100 neliöisen huoneiston saa Singaporessa vain hostellimajoituksen jaetussa makuusalissa. Aluksi päätimme tyytyä hostelliyöpymiseen, mutta sitten jotenkin vahingossa päädyimme katsomaan Singaporen kuuluisinta hulppeaa Marina Bay Sands hotellia ja saimme siitä, ja etenkin sen hulppeasta kattoterassista uima-altaineen, hirvittävän päähänpinttymän. Koska myös Emilyn synttärit ovat silloin, kun olemme Singaporessa, tuntui ajatus hostelliyöpymisestä tosi ankealta. Joten, mitä tekevät kolme blondia: varaavat tietysti huoneen Marina Bay Sand hotellista yhdeksi yöksi, vaikka se tarkoittaakin sitä, että loput yöt joudumme viettämään Coziee Lodge hostellissa, jonka sängyissä on kiinni kahleita ja ovissa roikkuu käsirautoja ;D Molemmat tulevat varmasti olemaan vähintäänkin mielenkiintoisia kokemuksia!

Tota hotellia, näkymiä ja uima-allasta oli vaan kerrassaan mahdotonta vastustaa! (kuvat Wikimedia)

Tuon yhden päivän aiomme siis viettää varmaan kokonaan hotellissamme, jotta saamme siitä kaiken irti, mutta muina kolmena päivänä tulee varmasti kierreltyä ympäri Singaporea. Itse haluaisin ainakin päästä tuon Singapore Flyer maailmanpyörän kyytiin ja tehdä yösafarin Singaporen eläintarhassa. Eräät perhetuttumme asuvat Singaporessa, joten heitäkin tulee sitten nähtyä mahdollisesti vierailun aikana.

Singapore Skyline & Marina Bay (kuvat Wikimedia)

Yhdeksi päiväksi ajattelimme myös suunnata Sentosan saarelle, josta löytyy tekemistä vähän joka lähtöön. Ajateltiin käydä ainakin Universal Studiosilla ja jos aikaa on niin tulee varmaan kierreltyä akvaariossa ja rannoillakin.

Sentosan aktiviteettimahdollisuuksia (kuvat Wikimedia)

Viimeinen kohteemme yhdessä on Kuala Lumpur, jossa majoitumme tosiaan Ambassador Row Serviced Suites by Lanson Placen 106 neliömetrin kokoiseen sviittihuoneistoon. Tuossa tajuaa, miten naurettavan edullista majoittuminen Aasiassa oikeasti on, kun sviitti kolmelle yölle maksaa alle 230 euroa meiltä yhteensä eli alle 80 euroa per nuppi. Eipä taida tolla hinnalla saada Suomessa edes yhtä yötä surkeimassakaan hotellissa!

Kuala Lumpur Skyline (kuvat Wikimedia)

Kuala Lumpur eroaa kahdesta edellisestä suurkaupungista ainakin uskonnon suhteen ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten paljon islamin usko oikein näkyy sen katukuvassa. Myös Kuala Lumpurissa riittää meille varmasti paljon ihmeteltävää kolmeksi päiväksi.

Kuala Lumpurin monipuolista arkkitehtuuria (kuvat Wikimedia)

Tuon jälkeen ryhmämme joutuu eroamaan, koska Camillan täytyy palata Suomeen jatkamaan opintojaan, mutta jatkamme Emilyn kanssa vielä muutamaksi päiväksi jonnekin kivalle pikkusaarelle chillailemaan. Aluksi katsoimme Malesian itärannikon ihania saaria, kunnes selvisi, että siellä on käynnissä vielä tuolloin monsuunikausi, eikä sinne oikein ole menemistä. Suunnitelmamme onkin nyt lentää Thaimaaseen ja suunnata siellä jollekin Trangin provinssin upeista saarista. Tällä hetkellä ainakin itseäni houkuttaa eniten Koh Mook/Koh Muk, joka tarjoaisi juuri sopivat puitteet rentouttavalle loppulomalle. Siitä asiasta täytyy kuitenkin vielä keskustella Emilyn kanssa lisää.

Sellaisia matkasuunnitelmia olen saanut yksin ja yhdessä kasaan tässä viime aikoina. Mitä enemmän reissua suunnittelee, sitä enemmän sen toivoisi jo alkavan. On helppo uppoutua tuntitolkulla selailemaan netistä matkaan liittyviä juttuja aina vaan uudestaan ja uudestaan. Voi, kun se graduunkin uppoutuminen kävisi yhtä helposti ;D Tällä viikolla olen kuitenkin saanut puristettua vihdoin ja viimein ulos graduni tulokset, jotka ovat olleet juuri päinvastaiset kuin toivoin, mikä on jälleen aiheuttanut harmaita hiuksia. Odotan vaan, että toi painajainen nimeltä gradu joskus loppuisi ja sen voisi unohtaa kokonaan.

Gradun tekemisen lisäksi sain tällä viikolla luettua Peter Franzénin Tumman veden päällä kirjan, jonka jälkeen suuntasin katsomaan sitä vielä elokuviin keskiviikkona. Pidin molemmista versioista paljon, todella hienosti tehtyjä ja koskettavia. Eilen oltiin ennen reissusuunnittelutuokiota tyttöjen kanssa myös keilaamassa Kupittaan hallilla. Keilaaminen on kyllä ihan huippu hauskaa puuhaa, kun sitä tekee tarpeeksi harvoin. Olin niin onnellinen, kun pääsin ensimmäistä kertaa yli sataan pisteeseen ja muutenkin keilaus sujui rennoissa ja nauruntäyteisissä merkeissä. Tuollaiset asiat vaan auttaa taas kummasti jatkamaan puurtamista gradun parissa.

Ottaisin mielelläni vinkkejä kaikista noista matkakohteista, jos olet jossakin niistä käynyt. Mitä kannattaa tehdä, missä käydä, miten liikkua paikasta toiseen tai ihan mitä tahansa muuta tarpeellista. Mukavaa viikonloppua kaikille :)

DREAM as if you'll live forever. LIVE as if you only have today.

Otsikossa tiivistyy mielestäni tärkein ajatus elämisestä. Kun sen vain muistaisi vielä kaiken arjen pyörityksen keskellä. Siksipä päätin "tatuoida" sen seinääni, jotta tuo ajatus osuisi silmiini ja sitä kautta toivottavasti myös mieleeni joka ikinen päivä. Kävimme keskiviikkona katsomassa Emilyn kanssa elokuvan Oli aikakin, joka käsitteli samaa aihetta romanttisen komedian muodossa. Elokuvana se ei ehkä ollut maailmaa mullistava, mutta se oli hieno muistutus siitä, mikä elämässä loppujen lopuksi on tärkeää. Ja siitä, miten arkisen elämänkin voi nähdä mustavalkoisten tai värikkäiden lasien läpi. Tuntuu, että nykyään kaikilla on niin kiire suorittaa omaa elämäänsä, ettei muisteta enää nauttia elämän pienistä iloista.

Ikuisena haaveilijana vietän aikaani pää pilvissä välillä liiankin kanssa. Se on mukavaa ajanviettoa, mutta välillä toki turhauttavaakin. Nuorempana uskoin haaveiden toteutuvan, jos niiden toteutumista toivoisi tarpeeksi. Niinpä toivoin aina synttärikynttilöitä tai irronnutta ripseä puhaltaessa, nähdessäni tähdenlennon, heitellessäni kolikoita toivomuslähteisiin tai silloin kuin kello näytti 23.23. Toivon noissa tilanteissa toki edelleenkin, mutta ikä on tuonut ymmärryksen siitä, että useimmat unelmat eivät toteudu toivomalla vaan tekemällä. Jokaisen unelman eteen täytyy olla valmis näkemään vaivaa, koska harvemmin mikään tässä maailmassa tulee ilmaiseksi.

Hetkessä eläminen taas on ollut minulle se selkeästi vaikeammin toteutettavissa oleva osa. Vaikka pystyn siihen matkustaessa, arjessa se vain jotenkin aina tuppaa unohtumaan ja päivät etenevät harmaana massana. Kun joku sitten kysyy, mitä olen tehnyt kuluneen viikon aikana, vastaan usein: "En oikestaan mitään erikoista." Tällä viikolla aloin kuitenkin miettiä, ettei hetkessä eläminen ehkä tarkoitakaan sitä, että joka päivä pitäisi riehaantua johonkin todella erikoiseen, kokeilla uusia asioita tai hypätä päämäärättömästi junaan tai lentokoneeseen. Ehkä se onkin vain sitä, että muistaa pysähtyä nauttimaan elämän pienistä ja suurista iloista ja yrittää niiden avulla pienentää vastoinkäymisten aiheuttamaa turhautumista.

Tällaisia asioita elämääni on viikon aikana kuulunut:

Viime lauantaina kävimme Emilyn kanssa Turun kirja-, ruoka-, viini- ja tiedemessuilla. Olimme siellä kolme tuntia, mutta tuntui, ettei se oikein riittänyt vielä mihinkään. Mielenkiintoista katsottavaa, kuunneltavaa ja ostettavaa oli niin paljon, että meille tuli lopulta hirveä kiire, jotta kerkesimme tehdä edes osan kaikesta, mitä olimme suunnitelleet. Kirjamessuilla bongasimme muun muassa Jenni Haukion, Outi Pakkasen ja Peter Franzénin, jonka haastattelua olimme myös kuuntelemassa. Mukaan tarttui pari pokkaria, jotka ajattelin aluksi siirtää suosiolla odottamaan joululomaa, mutta sitten muistin taas, että elämästä pitää nauttia nyt ja tässä, eikä vasta joululomalla, joten päätin lukea ainakin toisen niistä jo nyt. Silläkin uhalla, että se vahingoittaa graduprojektini etenemistä.

Tiedemessuilla kävimme moikkaamassa OKL:n pisteellä tuttuja, tutustuimme opetuspeleihin ja nolasimme itsemme tekemällä ylioppilaskokeiden reaalikokeen ei niin hyvällä menestyksellä. Kyllä meistä silti ihan päteviä opettajia vielä joku päivä tulee, ainakin toivottavasti :D Lisäksi Emilyn poikaystävä piti messuilla niin hyvän myyntipuheen Microsoft Surface tabletista (ja olihan se myös todella hyvässä opiskelijatarjouksessa), että sellainen on nyt sitten ehkä matkalla luokseni. Miten niin piti säästää Thaimaan matkaa varten, PRKL!!??

 

Kaiken tämän messuhässäkän takia ruokamessuilla kiertelyyn jäi aivan liian vähän aikaa, joten poukkoilimme pitkin ruokaosastoa ahmien kaikkea mahdollista maisteltavaa suuhumme. Onneksi yhdellä pisteellä myyjä otti ohjat käsiinsä ja latoi meille kassiin kolme leipää ja neljä mustikkapiirakkaa 5 eurolla, joten saatiin sieltäkin jotain mukaan. Tästä innostuneena päädyin vielä ostamaan ylihintaisen, pinkin valkosipulinpuristimen 15 eurolla. Mutta ainakin se sopii täydellisesti keittiöni väreihin ja kestää toivottavasti koko loppu elämän (ainakin parempi ois tuolla hinnalla!) Loppuilta kuluikin vähän yllättävissä merkeissä. Ei siitä sen enempää kuin että, jos yhdistää kaksi blondia ja auton, niin lopputulos on aika lähellä katastrofia. No, selvittiin siitäkin sitten lopulta ja ainakin naurua taas riitti.

Ruokamessuista päästäänkin sujuvasti lihattomaan lokakuuhun, joka on osaltani alkanut yllättävän hyvin. Sain tietää tästä hankkeesta vasta viime viikonloppuna, mutta jotenkin alitajuisesti olin syönyt koko lokakuun alun pelkkää kasvisruokaa. No täysin lihattomana ruokavalioni ei ole tällä viikolla pysynyt, koska äiti toi tullessaan niin loistavaa kanakastiketta, että sitä oli vain pakko syödä. Kanan lisäksi olen syönyt myös kalaa, mutta punaista lihaa en ole vielä suuhuni laittanut. Olen lihansyöjä, enkä siitä muuksi muutu, mutta viime aikoina olen löytänyt kasvisruuan mahdollisuudet aivan uudella tavalla.

Pari esimerkkiä kasvisruuistani, bataatti-porkkanakeitto ja soijarouhe-bolognese, nam!

Kanakastikkeesta voinkin sitten siirtyä viime sunnuntaihin, jolloin vanhempani ja mummini tulivat vierailulle luokseni. Kun äiti soitti perjantaina ja kysyi asiasta, ajattelin vaistomaisesti: "Miksi juuri nyt?" Maanantain tentti kolkutteli jo takaraivossa, kämppä oli aivan hujan hajan ja tiesin, etten kerkeisi valmistaa mitään tarjottavaa. Vastasin kuitenki: "Tottakai se käy" ja onneksi vastasin. Liian usein asioista tulee kieltäydyttä vain, koska ne aiheuttavat jonkinlaista päänvaivaa.

Pienellä siivouksella, kaupassa käynnillä ja tenttiin lukemisen vähentämisellä siitäkin selvittiin. Vierailun tuoma ilo, kun oli kuitenkin monin verroin noiden arvoinen. Sitä paitsi aina, kun äiti tulee käymään, jää minulle käteen huomattavasti enemmän kuin mitä pystyn antamaan. Tälläkin kertaa äiti toi mukanaan herkullista ruokaa, uusia säilytyskoreja, kanervia pihalle ja olohuoneeni seinälle upean, maalaamansa taulun, jonka olin häneltä vartavasten tilannut. Lisäksi äiti ulkoilutti vielä Mindin ja tiskasi tiskit. Ai, miten niin mulla on maailman paras äiti? <3 Tietysti oli ihanaa nähdä myös isiä ja mummia. Tuollaisina hetkinä sitä tajuaa, miten onnekas olen, kun minulla on niin ihana perhe. Se, että kukaan heistä ei asu Turussa, onkin yksi täällä asumisen harvoista huonoista puolista.

Olen niin iloinen tuosta taulusta. Se on täydellinen ja sopii loistavasti olohuoneeseeni. Äidin oli alunperin tarkoitus maalata siihen itse myös puu, mutta koska hän pelkäsi sen menevän pilalle, se jäi tekemättä. Aluksi ajattelin, että taulu saa olla ihan sellaisenaan, kun siinä on niin upeat värit, mutta sitten törmäsin netissä alennuksessa olevaan sisustustarraan, joka sopi just eikä melkein osaksi taulua. Niinpä taulu täydentyi tällä viikolla vielä puulla.

Kanervat toivat väriä pihalleni.

Tällä viikolla suhteeni OKL:ään ja yliopistoon on ollut myös melkoisessa vuoristoradassa. Kaikki alkoi maanantain tentistä, joka oli viimeiseni OKL:n puolella (apua, toi koulu loppuu oikeesti pian :O). Sen kunniaksi olin lukenut/selaillut kaikki tenttimateriaalit, paitsi yhden artikkelin, jota en vain ollut löytänyt mistään yliopiston tietokannoista. No, tottakai koko tentin ensimmäinen kysymys oli sitten kyseisestä artikkelista, jolloin aloin nähdä pelkkää punaista! Kirosin koko OKL:n jälleen kerran alimpaan helvettiin, jonka jälkeen yritin koota itseni ja vastata ensin kahteen muuhun kysymykseen. 

Tilanne oli vielä hallussa siihen asti, kunnes viimeisessä kysymyksessä pyydettiin arvioimaan lukemani kirjallisuuden perusteella saamani opettajankoulutuksen vahvuuksia ja heikkouksia. Silloin pimahti! Purin koko viiden vuoden patoumat koulutusta kohtaan paperille ja yllättäen niitä heikkouksia löytyi sillä hetkellä aika paljon enemmän kuin vahvuuksia. Sen jälkeen siirryin kysymykseen yksi, jonka alkuun kirjoitin suoraan, etten kyseistä artikkelia ole lukenut ja, että toivoisin tulevaisuudessa helpommin saatavilla olevaa tenttimateriaalia. Sitten sepustin oman näkemykseni kysymyksen aiheesta paperille ja lähdin raivoa kihisten ulos tenttisalista.

Tuon jälkeen purin raivoni useammallekin ihmiselle, joiden avulla osasin myös alkaa nauraa koko tilanteelle. Sen jälkeen raivo alkoi muuttua noloudeksi, koska kyseisen tentin tarkastaisi yksi koko laitoksen merkittävimmistä kasvatustieteen professoreista. Mielessäni aloin jo kuvitella, että ehkä minut erotetaan yliopistosta tai jotain muuta vastaavaa, mutta toisin kävi. Sain tentistä 4:n siis NELOSEN!!! :D En oikein vieläkään usko sitä todeksi, olen shokissa. 

Olen aina uskonut siihen, että yliopisto on muuttumaton, menneisyydessä laahaava instituutio, joka ei osaa ottaa vastaan minkäänlaista itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Mutta nyt tuo uskomus on ainakin kerran todistettu vääräksi. Onko maailmassa enää mitään asiaa, mihin luottaa, kun yliopistokin alkaa osoittaa kehityksen merkkejä? ;D Suorat sanat kantavat sittenkin pidemmälle kuin omassa mielessään kyräileminen. Pitäisi ehkä alkaa harrastaa useamminkin. Tein itselleni lupauksen, että tuosta kiitoksena yritän ainakin koko loppu kuun olla valittamatta yliopistosta. Helppoa se ei tule olemaan, koska graduangst on edelleen vahvasti päällä, vaikka tällä viikolla olenkin saanut tukea SPSS:n käytössä ja päässyt taas ihan kiitettävästi eteenpäin sen kanssa. Jos sitä vaikka ensi viikolla olisi tutkimustuloksistakin jo jotain mustaa valkoisella. 

Ja sitten on kerrottava vielä yksi asia, joka ei liity mitenkään mihinkään, paitsi siihen, että nautinnot elämässä voivat olla hyvinkin pieniä. Ostin tällä viikolla vuosien tauon jälkeen itselleni velourasun, koska edellisestäni menin tyhmänä luopumaan miehen takia (se oli muka ruma!!!). Jälleen asioita, joita en tekisi enää koskaan uudestaan. Joka tapauksessa tällä viikolla olen saanut taas upota siihen täydelliseen pehmeyteen, jonka vain velourasu voi tarjota. Taivaallista!!!

Se tunne, kun voi aamulla vetää pehmoisen velourasun päälle ja käpertyä takaisin sänkyyn röhnäämään :)

Elämäni ei tällä hetkellä ole siis perusarkea kummoisempaa, mutta olen silti enemmän kuin tyytyväinen siihen. Viikon kohokohtien ei aina tarvitse olla messuja, perheen näkemistä, uutta velourasua tai yllättävää tenttimenestystä erikoisempaa. Ne ovat niitä arjen pieniä iloja, jotka saavat jaksamaan vastoinkäymisistä huolimatta. Ja niitä asioita, jotka tekevät elämästä niin paljon parempaa.

Huh, tulipas taas kilometripostaus. Jos saisin siirrettyä tämän kirjoitusinnon graduuni, niin sehän olisi jo valmis parissa viikossa :D No, jos jaksoit lukea loppuun, niin oikein mukavaa viikonloppua sinulle. Katsokaahan muutkin välillä elämää niiden värikkäiden lasien läpi ja saatatte yllättyä, miten ihanaa teidän elämä oikeastaan onkaan :)

Kysymyksiä ilman vastauksia

Ajatukseni ovat viime aikoina harhailleet niin pahasti aiheesta toiseen, että jotenkin tänne blogiinkaan ei ole saanut kirjoitettua mitään järkevää kokonaisuutta. Paineet gradun suhteen ovat alkaneet nousta todella pintaan, mutta keskittymiskyky sen suhteen on ollut aivan hukassa. Stressi yhden asian suhteen taas saa aikaan minussa puolustusreaktion, jolloin pääni alkaa harhailla kaikkeen muuhun, paitsi kyseiseen asiaan. Sen takia ajattelin purkaa edes osan päässä pyörivästä ajatustulvasta tänne blogiin. Tämä postaus onkin lähinnä siis itseäni varten, mutta ainakin pääsette kurkistamaan vähän siihen kaaokseen, jota pyöritän joka päivä pääni sisällä. Voi, miten paljon helpompaa elämä olisi, jos lakkaisi vain ajattelemasta.

Muun muassa tällaisia ajatusketjuja rakas pääni muodostaa ilokseni joka päivä:

Miten saan graduni ikinä valmiiksi ajallaan?

Miksi SPSS-ohjelma ei koskaan toimi (lue: miksi en osaa käyttää sitä) silloin, kun iskee äkillinen motivaatio tehdä tilastollista analyysia?

Miksi hyviä gradulähteitä on niin hemmetin vaikea löytää?

Miksi tulevan opettajan täytyy ylipäätänsä oppia tekemään "tieteellistä" tutkimusta?

Miksi opettajankoulutuksessa on niin paljon täysin turhia asioita?

Minkä takia opettajankoulutuslaitokseen ei saada enempää luennoitsijoita ja opettajia, joilla olisi oikeaa kokemusta opettamisesta?

Minkä takia luennoitsija saapuu puoli tuntia myöhässä luennolle, kun olet itse ajoissa?

Kuinka vaikeaa on antaa yksiselitteisiä ja selkeitä ohjeistuksia?

Minkä takia jokaisesta asiasta pitää tehdä suunnitelma tai raportti?

Minkä takia lounastaminen yksin yliopiston ruokalassa tuntuu ikuisuudelta, kun hyvässä seurassa aika taas kuluu kuin siivillä?

Minkä takia näen yliopistolla yhä harvemmin tuttuja kasvoja?

Minkä takia en jaksa lukea tenttiin?

Valmistunko ajallani?

Mitä tapahtuu valmistumisen jälkeen?

Minkä takia yliopisto ei voi tukea Thaimaan opetusharjoitteluani?

Minkä takia minua piinaa käsittämätön ostovimma juuri silloin, kun pitäisi saada säästettyä mahdollisimman paljon rahaa?

Miksi juuri, kun löydän täydelliset syyskengät, niistä on koot loppu?

Tarvitsenko Thaimaan reissulle viisumin?

Minkä takia paratiisisaarella, jonka löysin, on käynnissä vielä monsuunikausi silloin, kun olisin menossa sinne?

Pääseekö Pattayalta helposti Kambodzan puolelle?

Miten voi olla jo lokakuu, kun vasta äsken oli kesäkuu?

Miksei ole jo joulu?

Miksi kohta on jo joulu?

Millon voi leipoa ensimmäiset joulutortut?

Miten keksiä kaikille joululahjat?

Miten päivät voivat kulua niin pirun nopeasti, vaikka ei oikeastaan tee juuri mitään?

Miksi TV:stä tulee liikaa hyviä ohjelmia syksyisin?

Miksi en tiedä mitä haluan?

Miksi kiinnostun vääristä ihmisistä ja väärät ihmiset kiinnostuvat minusta?

Miksi minimiehet ovat valloittaneet maailman?

Onko parempi olla kyyninen vai utopistinen rakkauden suhteen?

Miksi ihmiset kuluttavat aikaa vääränlaisissa parisuhteissa?

Miksi toisille koko elämän tarkoitus on päästä naimisiin tai saada lapsia?

Miksi ihmiset toitottavat aina kaikki aikanaan, kaikki aikanaan?

Entä, jos en saakaan mitään sitten aikanaan?

Mitä, jos en halua mitään sitten aikanaan?

Tarvitseeko ihminen elämäänsä aina jonkun toisen onnistuakseen elämässään?

Miksi ihmiset eivät usko, että yksinkin voi olla onnellinen?

Onko ihmistä edes tarkoitettu elämään yhden ihmisen kanssa koko loppu elämän ajan?

Mikä on onnistuneen parisuhteen salaisuus?

Miten perheenjäsenten pikainenkin vierailu voi piristää niin paljon?

Voiko ystävyyden arvoa mitata?

Miten todella huonoille jutuille voi nauraa kerta toisensa jälkeen aina yhtä makeasti?

Miten kaksi blondia voi aiheuttaa aina lauantaisin katastrofin yhdessä?

Miksi elokuvissa pyörii liian monta hyvää elokuvaa yhtä aikaa?

Milloin saan taas luettua oikean kirjan?

Miksi teen aivan liian harvoin kasvisruokaa?

Miksi ostin ruokamessuilta pinkin valkosipulinpuristimen ja maksoin siitä 15 euroa?

Miksi haluan pakkomielteisesti hankkia Microsoft Surface tabletin?

Ja ehkä vähän myös Lumia 520:n?

Mikä ulkoinen kovalevy on kaikista paras, mutta edullinen?

Miksi haluan hamstrata teknologiaa, vaikka onnistun aina hajottamaan kaikki pelit ja vempeleet?

Miksi lautapelejä pelataan aivan liian harvoin?

Miksi vapaa-aika kuluu liian usein täysin hukkaan?

Miten pitkään onnistun pitämään tällä kertaa kiinni terveellisemmistä elintavoista?

Minkä takia juuri, kun olen aloittanut laihduttamisen, äiti tulee vierailulle täyttäen kaapit herkuilla?

Miten BisBisit voivat olla niin hyviä?

Miksi en voi laihtua 5 kiloa viikossa?

Onko kookosöljy terveellistä vai epäterveellistä?

Auttaako kuivakuppaus oikeasti?

Milloin Mindin juoksut oikein loppuvat?

Miten pientä, tuhisevaa karvapalloa voi rakastaa niin paljon?

Miten selviän kaksi kuukautta ilman Mindiä?

Miten Thaimaaseen lähtöön voi olla alle kolme kuukautta?

Miksi graduni pitää olla jo lähes valmis ennen joulua?

Miten saan sen ikinä aikaiseksi?

Niinpä. Minä ja minun pääni. *Syvä huokaus*

Vaihdan pääni ihan mihin tahansa tasapainoisempaan ja keskittymiskykyisempään yksilöön any time ;D