Heräsin aamulla oudon kuristavaan tunteeseen levottoman yön jälkeen. Ajattelin sen johtuvan siitä, että tänään on hoidettava kouluhommia, joita olen yrittänyt lykätä hamaan tulevaisuuteen. Kun näin kalenterista päivämäärän, tajusin tunteen johtuvan jostain ihan muusta. Tänä päivänä viisi vuotta sitten, jouduin tekemään elämäni raskaimman päätöksen ja luopumaan rakkaasta lemmikistä ja ystävästä Geenasta. Ajattelin ensin olla kirjoittamatta aiheesta, mutta päädyin kuitenkin jakamaan tunteeni, koska Geena oli niin merkittävä osa elämääni kymmenen vuoden ajan. Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, koska aihe on niin tunnepitoinen, että silmät täyttyvät jo nyt kyynelistä.
Vaikka olen tähänastisessa elämässäni joutunut jo luopumaan monesta, kuten isovanhemmista, ystävistä, poikaystävästä, avomiehestä ja useasta kodista, ei niistä mikään ole tuottanut niin suurta tuskaa kuin luopuminen Geenasta. Kun on saanut kasvaa, kokea ja jakaa koiran kanssa niin paljon kuin minä sain ja saanut tuntea tulevansa rakastetuksi täysin pyyteettömästi juuri sellaisena kuin on, on luopumisen tuska sanoinkuvaamaton. Ja taas toisaalta olen niin onnellinen, että sain olla Geenan kanssa viimeiseen hetkeen asti ja tehdä päätöksen, joka päätti hänen tuskat.
Geenan kuolema tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Vaikka ikää olikin jo kymmenen vuotta, oli Geena elämänsä kunnossa pitkästä aikaa. Oireet saapuivat täysin yllättäen ja jo seuraavana päivänä saimme kuulla, että Geenalla oli kasvain, jonka takia vatsalaukku oli täyttynyt nesteestä. Leikkauksella olisi saatu parhaimmillaankin vain muutama kuukausi huonolaatuista elämää, minkä takia jouduimme äitini kanssa tekemään päätöksen Geenan lopetamisesta. Kaikki perheemme miehet olivat poissa, joten jouduimme tekemään raskaan päätöksen täysin kahdestaan. En ole koskaan joutunut yhtä kauheaan tlanteeseen, mutta olen täysin varma, että teimme tuolloin oikean päätöksen. Geena antoi meidän perheelle niin paljon iloa ja rakkautta, että olisi ollut väärin ja itsekästä jättää hänet kärsimään vain meidän omaa tuskaa lievittääksemme.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole muistella tuota synkkää päivää, vaan Geenaa, tuota rakasta labradorinnoutajaa ja meidän ihanaa matkaa yhdessä, joka antoi minulle enemmän kuin olisin ikinä voinut toivoa.
Geena syntyi 22.10.1997 ja saapui meidän iloksemme itsenäisyyspäivän aikoihin. Geena oli pentuna hyvin pieni ja sairas ja pelkäsimme jo silloin menettävämme hänet. Onneksi Geena oli sinnikäs tapaus, selvisi tuosta ja kasvoi paljon isommaksi kuin kukaan osasi odottaa! Vuosien varrella Geena muuttui rasavillista pennusta aktiiviseksi aikuiseksi, joka veti ulkoiluttajaansa perässä ja lopulta harmaapartaiseksi lössöksi, jota sai ajoittain kiskoa lenkillä perässään. Poikkeuksen tähän muodostivat lenkin varrelle sattuneet oravat ja lentävät lehdet, jotka saivat Geenan aina innostumaan. Geena kärsi vuosia pahoista allergiaoireista, jotka vaikeuttivat hänen kävelyään, mutta viimeisinä vuosia nekin saatiin kuriin ja Geena pääsi vielä nauttimaan täysillä lenkkeilyn iloista.
Tässä asoita, joita Geena oli ja rakasti.
Geena rakasti kenkiä. Aina, jos meille tuli vieras, Geena toi vieraalle jonkun kengistämme tervetuliaislahjaksi.
Geena rakasti kesää ja uimista. Se oli meidän perheen uimamaisteri ja hengenpelastaja, tosin vähän vaihtelevin menetelmin!
Geena oli luotettava ystävä, empaatinen lohduttaja ja hyvä kuuntelija. Ilman Geenaa moni asia elämässä olisi tuntunut paljon vaikeammalta.
Geena rakasti olla vapaana ja rakasti olla mökillä. Sinne Geenan tuhkat on myös haudattu. Aina, kun menen mökille, käyn kertomassa Geenalle kuulumiseni.
Geena rakasti ruokaa, se oli ahmatti ja olisi varmasti syönyt itsensä hengiltä, jos sille olisi annettu siihen mahdollisuus. Geena ahmi kaiken, mitä eteensä sai, paitsi salaatin!
Geena rakasti maata olohuoneemme mauttomalla sinisellä nahkasohvalla, omassa pedissään ja eteisen naulakossa takkien alla.
Geena rakasti lunta. Se olisi voinut pyöriä siinä ikuisuuden.
Geena oli noutaja henkeen ja vereen. Se suostui noutamaan kaikkea kepeistä kaljatölkkeihin.
Geena rakasti ihmisiä ja rapsutuksia.
Geena oli rakas ystävä, tärkeä perheenjäsen ja koira, joka muutti elämäni.
Löysin aikanaan tämän tekstin, joka on tuonut lohtua minun ikävääni ja tuskaani. Se on luonut toivoa siitä, että eläinlääkärin lattialla jätetyt hyvästit eivät olleet meidän viimeinen kohtaaminen.
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
Kirjoittaja tuntematon
Kiitos Geena ihanista yhteisistä vuosista ja ystävyydestä, joka ei koskaan kuole.
Olet aina mielessä ja aina sydämessä.
Ikävä sinua Geena, Posse, Genu, Hönö, Gentsu, Uikkelis.
