Mummi

Lokakuussa suru tuli luoksemme, kun mummini nukkui pois 92 vuoden iässä. Vaikka kuolemaa osasi odottaa ja mummin vointi oli yhä heikompi, tuli lähtö silti yllättäen. Mummille oli juuri myönnetty pitkäaikaishoitopaikka ja vielä reilu viikko ennen hänen kuolemaa äitini otti hänet muutamaksi päiväksi kotiin sairaalasta ja kokoonnuimme mummin luokse isommalla porukalla, kuten monta kertaa aiemminkin. 

Olen onnellinen, että viimeinen muistikuvani mummista on tuolta päivältä, koska minun oli tosi vaikea käydä katsomassa mummia sairaalassa. Hän eli pitkän elämän ja sai viettää sen viimeistä neljää kuukautta lukuun ottamatta kotonaan asuen.

Suru-uutinen tuli kesken työpäivän ja siirsin sen työtuntien ajaksi sivuun, jotta en romahtaisi. Koko ilta menikin sitten itkiessä ja pidimme perheen kesken pienen muistohetken mummille. Vaikka sitä oli myös helpottunut, ettei mummin tarvitse enää kestää kipuja ja muuta ikävää, ei se poista surua ja kaipausta.

Mummi on aina ollut elämässäni ja tuntuu tyhjältä, kun häntä ei enää olekaan. Vaikka muistisairaus oli jo vuosia kutistanut keskustelut muutamaan samaan kysymykseen, oli mummi ihan loppuun asti kiinnostunut meidän elämästä ja siitä, että meillä on kaikki hyvin. Ja onneksi hän myös tunnisti meidät ihan loppuun asti.

Mummi oli etenkin lapsuudessani ja nuoruudessani kiinteä osa meidän perhettä ja välillä tuntui, että näin häntä enemmän kuin omia vanhempiani. Tämä aiheutti usein myös ristiriitoja välillemme. Suhteeseemme liittyi paljon kipukohtia, mutta muuttoni Turkuun toi siihen tarvittavan etäisyyden. Kun vuonna 2014 sitten palasin Helsinkiin, päätin yrittää unohtaa menneisyyden kiistat ja keskittyä luomaan mummin kanssa uusia, parempia muistoja. Kävin melko säännöllisesti katsomassa mummia ja etenkin lapsen syntymän jälkeen kyläilimme säännöllisesti mummin luona. Mummi ehti saada yhdeksän lapsenlapsenlasta, jotka toivat kovasti iloa mummin viimeisiin vuosiin.

Mummi oli viimeinen elossa oleva isovanhempani ja myös ainoa, jonka kanssa minulla oli läheinen suhde. Olen kiitollinen siitä, että mummi oli jakamassa niin monta elämäni tärkeää päivää ja arkista hetkeä. Muistan hänet ikuisesti postikorteista, tuulihatuista, saksan kielestä, puhelinsoitoista, kananmunaleivistä, kukista, lihapiirakoista, kalentereista, joulusta, berliininmunkeista, kesästä ja jääkiekosta. Ne olivat meidän yhteisiä asioita ❤️

Mummi eli uskomattoman pitkän elämän ja tuntuu käsittämättömältä, mitä kaikkia historian tapahtumia hänen elämänsä varrelle mahtui. Hän oli myös se viimeinen linkkini sota-aikaan ja tuntuu surulliselta, ettei maailma tunnu sen suhteen oppineen mitään tähän päivään mennessä. Ihmiset, jotka joutuvat elämään sodassa, kantavat sitä sydämessään koko loppuelämänsä. Niin teki mummikin.

Nyt kun mummia ei enää ole, on vain syvä kiitollisuus, että hän oli elämässämme niin pitkään. Että oma lapsenikin sai vielä tutustua häneen ja heillä ehti olla ihanat omat juttunsa. Ja kiitollisuus siitä valtavasta rakkaudesta, jonka mummi meille antoi ❤️

Lepää rauhassa rakkain Mummi. Odotathan ja suojelethan meitä siellä korkeuksissa, kunnes jälleen tapaamme ❤️