Teimme vuodenvaihteen Gambian matkallamme vain yhden varsinaisen päiväretken. Se suuntautui naapurimaa Senegalin puolelle Fathalan luonnonreservaattiin, jossa teimme vajaa kahden tunnin safariajelun. Retki maksoi 4850 GMD eli noin 113 euroa. Vaikka itse safariajelu oli melko lyhyt, meni retkeen koko päivä, koska Afrikassa nyt asiat eivät vain suju ihan samalla vauhdilla kuin täällä Suomessa.
Lähdimme liikkeelle aikaisin aamusta ja ajoimme Gambian pääkaupunkiin Banjuliin odottamaan satamaan lauttamme lähtöä. Lautta kulkee koko Gambia-joen yli, eikä sillä ole minkäänlaista aikataulua. Odottelimme lautalle pääsyä vajaan tunnin. Satama-alue oli aivan täynnä ihmisiä ja lautta tuli todella täyteen jo siinä vaiheessa, kun pääsimme sen kyytiin. Tuon lastaamisen jälkeen kuitenkin aukesi vielä erillinen portti, josta tulvi valtavat määrät lisää ihmisiä lautalle. Siinä vaiheessa vaan toivoin, ettei lauttamme hukkuisi keskelle jokea. Odottelu paahtavassa aamuauringossa oli todella tuskallista ja kun siihen yhdistettiin vielä huonot uutiset Mindistä, niin olin lähellä luovuttaa koko retken suhteen.
Lopulta lautta lähti kuitenkin ylittämään jokea ja pääsimme turvallisesti sen toiselle puolelle. Barran satamasta matkamme jatkui minibusseilla kohti Gambian ja Senegalin rajaa. Matkan aikana asiantunteva oppaamme kertoi paljon mielenkiintoista tietoa Gambian ja Senegalin välisistä suhteista. Rajalle päästyämme meillä oli jo hirveä nälkä, koska emme olleet tilauksestamme huolimatta saaneet aikaista aamiaista hotelliltamme. Onneksi opas vei meidät pikaisesti ostoksille, ennen kuin lähti hoitamaan rajanylitystä. Odotellessamme opasta paikalliset naiset ja lapset yrittivät tyrkyttää auton ovista ja ikkunoista kaikkea mahdollista ostettavaksemme.
Rajalta ajelimme vielä puolisen tuntia Fathalan luonnonreservaattiin, joka on 6000 hehtaarin kokoinen luonnonpuisto Senegalissa. Se on yksi harvoja paikkoja enää Länsi-Afrikassa, missä on mahdollisuus nähdä alkuperäislajeja omassa ympäristössään. Metsästys on tuhonnut lähes kaikki Länsi-Afrikan eläinkannat ja osa eläimistä on jouduttu tuomaan muualta Afrikasta Fathalaan.
Puiston sisäänkäynnillä vaihdoimme menopeliksi ison safariauton, jolla lähdimme kiertämään puistoa villieläinten näkemisen toivossa. Olen ollut aikaisemmin safareilla Keniassa ja Etelä-Afrikassa, mutta Fathala yllätti minut täysin tiheällä kasvillisuudella. Opas kertoikin, että puiston kasvillisuus täytyy polttaa vuosittain, jotta edes jonkinlainen näkyvyys säilyisi alueella. Siitä huolimatta sain monta osumaa puiden ja pensaiden oksista istuessani reunapaikalla autossa.
Meillä kävi todella hyvä tuuri jo ensimmäisellä aukeammalla paikalla. Siellä meitä odotti ylväs isosarvikuono, joka ikävä kyllä oli ilman lajitovereita. Sen seurana viihtyivät suloiset villisiat ja upea seepralauma. Seuraavalla juomapaikalla vastaan tuli lisää villisikoja ja paljon erilaisia antilooppeja.
Pitkät pätkät saimme ajella näkemättä juuri mitään muuta kuin tiheää kasvillisuutta ja valtavia termiittipesiä. Tiet olivat todella kapeita ja välillä jäimme jumiin tielle, kun pienemmät autot hajosivat haastavilla teillä aiheuttaen ruuhkaa. Aika kului ja toivoimme näkevämme vielä kirahveja ennen paluutamme. Juuri, kun aloimme jo luopua toivosta, vilahti kauempana kirhavin pää. Teimme täyskäännöksen ja lähdimme kovaa kyytiä kirahvien perään. Tavoitimme ne pienellä aukiolla. Opas kertoi kyseessä olevan emä ja kaksi poikasta.
Sitten olikin aika palata puiston taukopaikalle, jossa meitä odotti herkulliset pizzat valmiina. Hetken aikaa ihastelimme myös pihassa mönkiviä kilpikonnia, kissoja ja erilaisia lintuja. Sen jälkeen pakkauduimme takaisin minibusseihin ja käänsimme nokan kohti Gambiaa. Paluumatka oli pitkä, mutta lauttaan pääsimme onneksi suoraan ilman turhaa odottelua. Takaisin hotellilla olimme kuitenkin vasta jo pimeän laskeuduttua.
Retki Fathalaan oli mukavaa vaihtelua rennolle löhölomalle, mutta sen verran rankka, että päätimme pyhittää koko loppuloman pelkälle rentoilulle. On surullista, miten paljon Afrikan upeaa luontoa ja eläimistöä on tuhoutunut ihmisten toimesta. Onneksi on kuitenkin vielä Fathalan kaltaisia paikkoja, joissa eläimet saavat elää rauhassa omassa elinympäristössään.
Vietimme 7 päivän, rentouttavan löhöloman avomieheni kanssa aurinkoisessa Gambiassa joululoman aikana. Matka oli siitä poikkeuksellinen, että se todella kului pitkälti vain löhöten, enkä jaksanut ottaa kuviakaan normaaliin malliin. Tuo matka tuli todella tarpeeseen stressaavan syksyn ja pimeän talven keskelle.
Meidän matka sujui rauhallisissa merkeissä ja onkin ollut ikävää lukea maan tämänhetkisestä tilanteesta, joka on hyvin epävakaa presidentin vaihtumisen takia. Toivottavasti tilanne rauhoittuisi nopeasti ja turistit palaisivat niitä kovasti tarvitsevaan Gambiaan. Koska matka oli monella tavalla hidastempoisempi kuin muut matkani, päätin kertoilla Gambiasta ja reissusta pienien listausten kautta matkapäiväkirjan sijaan. Päiväretkestämme Senegalin puolelle kirjoitan vielä erillisen postauksen.
Gambia:
1. Manner-Afrikan pienin valtio, joka sijaitsee Länsi-Afrikassa
2. Senegalin ympäröimä (pientä rantakaistaletta lukuun ottamatta)
3. Saanut nimensä sen läpi virtaavasta Gambia-joesta
4. Pääkaupunki on Banjul ja suurin kaupunki Serrekunda
5. Ilmasto on trooppisen lämmin
6. Britannian entinen siirtomaa
7. Äärimmäisessä köyhyydessä elää noin puolet väestöstä
Gambialaiset ovat:
1. Puheliaita
2. Iloisia
3. Riippuvaisia turismista
4. Innokkaita kauppiaita
5. Köyhiä
6. Rentoja
7. Avuliaita
Matkan parhaat palat:
1. Rentoutuminen auringossa kirjoja lukien.
2. Uiminen Atlantin valtameressä ja uima-altaassa
3. Herkullinen ruoka (etenkin libanonilainen)
4. Rauhallinen aika avomiehen kanssa
5. Hotellin uuden vuoden juhlat (jotka sisälsivät mm. vaivaannuttavan aikuisten tuolileikin :D).
6. Lukuisat kulkukoirat ja -kissat
7. Auringonlaskut ja tähtitaivaat
Matkan kehnoimmat palat:
1. Huonesähläys saapumispäivänä
2. Pienimuotoinen vatsatauti
3. Tungettelevat ihmiset
4. Huonot uutiset Mindistä
5. Ongelmat suihkun ja vessan kanssa
6. Kirjojen loppuminen kesken
7. Matkapahoinvointi paluulennolla
Tarpeelliset matkatavarat:
1. Aurinkorasva
2. Hellevaatteet
3. Malarialääkitys
4. Vatsalääkkeet
5. Iloinen ja rento mieli
6. Gambian dalasit
7. Passi (ja keltakuumerokotustodistus)
Tuomiset:
1. Rantahuivi
2. Kaulakoru
3. Magneetti
4. Puinen virtahepo
5. Postikortit
6. Rusketusraidat ja palanut päänahka
7. Rentoutunut mieli
Näin tammikuun viimeisenä päivänä oli aika ryhtyä toteuttamaan taas yhtä uuden vuoden tavoitetta ja ottaa hyväntekeväisyys osaksi jokaista kuukautta. Jotta pitäisin kiinni tavoitteestani läpi vuoden ajattelin aloittaa blogissani tällaisen uuden postaussarjan Hyvä kiertoon, jossa esittelen aina jokaisen kuun lopuksi lahjoituskohteeni toimintaa ja omia ajatuksiani sen tekemästä työstä. Joka kuukausi lahjoitan hyväntekeväisyyteen vähintään 25 euroa. Summa kuitenkin kasvaa kuukausittaisten ostosteni mukaan, jotka myös raportoin näihin postauksiin.
Mietin pitkään, minkä järjestön valitsisin ensimmäiseksi lahjoituskohteekseni ja lopulta päädyin ehkä yhteen niistä tunnetuimmista eli Unicefiin. Olen aina kokenut lapset tärkeimmäksi auttamisen kohteeksi ja vapaaehtoistyöt lasten parissa Etelä-Afrikassa vahvistivat tätä käsitystä entisestään. Koska Unicef tekee työtä erityisesti lasten eteen ja sen toiminta on maailmanlaajuista, kattavaa ja luotettavaa, päädyin valitsemaan sen ensimmäiseksi hyväntekeväisyyskohteekseni.
Unicef on maailman vaikutusvaltaisin lastenjärjestö, joka toimii kaikkialla maailmassa heikoimmissa asemissa olevien lasten puolesta. Sillä on lukuisia avustushankkeita koulutuksen, terveyden, lastensuojelun ja tasa-arvon edistämiseksi ympäri maailmaa. Niiden lisäksi Unicefin hätäapu on katastrofien iskiessä ensimmäisten joukossa huolehtimassa lasten selviytymisestä. (Lähde:https://www.unicef.fi/)
Kuva: Wikipedia
Aluksi ajattelin lahjoittaa johonkin Unicefin lukuisista avustusprojekteista, mutta lopulta päädyin laittamaan rahani sen hätäapurahastoon historian laajimman ebola-epidemian pysäyttämiseksi. Ebolaviruksen aiheuttama verenvuotokuume on levinnyt Länsi-Afrikassa jo yli vuoden ja aiheuttanut maailmanlaajuista paniikkia.Todettuja tapauksia on tällä hetkellä hieman yli 20 000 ja kuolleita ainakin 8641 (Lähde). Luvut kertovat karun totuuden siitä, että ebolaan ei ole tehoavaa lääkitystä tai rokotetta.
Viimeisimpien tietojen mukaan epidemian käännekohta on nyt saavutettu ja ebolan leviäminen on hidastunut (Lähde). Se ei kuitenkaan tarkoita, että kriisi olisi ohi ja apua ei enää tarvittaisi, päinvastoin. Ebola-epidemian vakavuuteen herättiin mielestäni aivan liian myöhään, minkä takia kansainvälinen apu saapui paikalle epidemian jo riistäydyttyä käsistä. Länsimaat tuntuivat heräävän asian vakavuuteen vasta, kun ensimmäiset epäilyt taudin leviämisestä Afrikan ulkopuolelle nousivat esille. Toivon, että sama ilmiö ei tapahdu nyt, kun epidemian leviäminen on vihdoin saatu hidastumaan.
Vaikka pahin näyttäisikin olevan tältä erää ohi, avun tarve ei ole vähentynyt. Ebolan raskaimmat seuraukset kantavat lapset. Maiden terveydenhuollon resurssit kuluvat ebolan hoitoon, minkä takia esimerkiksi Liberiassa lasten rokotusohjelmat on jouduttu keskeyttämään. Monien lasten koulunkäynti on keskeytynyt, koska kouluja on suljettu epidemian takia. Lisäksi lukuista lapset ovat menettäneet toisen tai molemmat vanhempansa ebolalle ja ovat suuressa vaarassa syrjäytyä entisestään. (Lähde).
Kuvat: Wikimedia
Ebolan haittavaikutukset eivät ole ilmenneet pelkästään niissä maissa, joissa tautia on esiintynyt, vaan se on aiheuttanut negatiivisia vaikutuksia koko Afrikkaan. Nyt haluan tässä samassa yhteydessä nostaa esille tämän asian, johon törmäsin etenkin ennen Etelä-Afrikkaan lähtöäni. Lähes jokaisen suusta, jolle kerroin reissustani, tuli jossakin vaiheessa lause: "Entä jos saat sen ebolan?". Surullisempaa siitä tietysti tekee se, että nämä epäilykset ja pelot eivät ilmene vain omassa lähipiirissäni, vaan kyseessä on maailmanlaajuinen ilmiö. Epätietoisuus luo pelkoja ja pelot luovat vääristyneitä mielikuvia. Ja se on mielestäni yksi nykymaailman suurimmista uhista.
Allaoleva kartta kiteyttää mielestäni hienosti yhden tärkeimmän ebolaan liittyvän faktan. Se on keskittynyt hyvin pienelle alueelle vain muutamiin Länsi-Afrikan maihin, ei koko Afrikkaan. On huolestuttavaa, miten järkevät ja yleissivistyneet ihmiset kuvittelevat Afrikan olevan yksi maa ja ebolan esiintyvän siten koko Afrikassa. Afrikka on maailman toiseksi suurin maanosa, joka koostuu 54 neljästä valtiosta. Kuten kuvastakin näkyy Guinea, Liberia ja Sierra Leone ovat vain hyvin pieni osa Afrikan mannerta.
Niinpä ei ole perusteltua välttää matkustamista muualla kuin taudin oikealla esiintymisalueella. Esimerkiksi asuessani Afrikan eteläisimmässä kärjessä Kapkaupungissa olin kauempana ebola-alueesta kuin sukulaiseni ja kaverini Helsingissä. Että ihan yhtä todennäköisesti olisimme voineet saada sen ebolatartunnan. Sen takia toivoisin, että jokainen ihminen ottaisi asioista selvää, ennen kuin alkaa luomaan perättömiä uhkakuvia. Afrikassa on aivan tarpeeksi ongelmia jo muutenkin ja monille sen maista turismi on yksi tärkeimmistä elinkeinoista. Joten älkää ihmiset lopettako matkustamista Afrikan maihin sen takia, että pelkäätte ebolaa. Se on tyhmyyttä.
Tämän hyväntekeväisyystavoitteeni toisena osana oli samalla vähentää turhia ostoksiani. Niinpä lahjoitan päivittäistavaroita lukuunottamatta kaikista itselleni hankkimistani tavaroista 10 prosenttia Unicefille. Tammikuu on alenusmyyntien kulta-aikaa ja kierrän silloin yleensä kaupoissa jatkuvasti tekemässä edullisia löytöjä. Kunhan alennus on tarpeeksi suuri, harvoin mietin, onko kyseiselle tavaralle oikeasti käyttöä.
Tänä vuonna olen kierellyt alennusmyynneissä vain pari kertaa ja tehnyt hankintoja ainoastaan kerran. Osuin sopivasti Seppälään juuri, kun siellä oli nostettu aleprosentit 70:een ja paljon ihania vaatteita oli vielä jäljellä oikeassa koossa. Sen lisäksi, että vaatteet olivat mieluisia ja todella edullisia, ne ovat osoittautuneet varsin käyttökelpoisiksi, koska olen käyttänyt niistä lähes kaikkia jo vähintään kerran. Ainoastaan valkoinen hame saa odottaa vähän kesäisempiä kelejä. Kaiken kaikkiaan olen todella tyytyväinen siihen, miten hyvin olen pystynyt hillitsemään itseni ja tekemään vain järkeviä ostoksia. Toivottavasti tämä sama linja pysyy koko loppu vuoden.
Hyväntekeväisyydessä minulle on tärkeää se, että apu todella menee perille ja Unicefia pidän yhtenä luotettavimmista avustusjärjestöistä, jossa rahat menevät varmasti siihen, mihin niiden on tarkoitettu menevän. Tammikuun hankinnoista hyväntekeväisyyteen siis lähti 3,65 euroa, jonka päätin pyöristää 5 euroon. Niinpä lahjoitin Unicefin ebolan vastaiseen työhön yhteensä 30 euroa. Toivottavasti ebola-epidemia on pian historiaa, siitä kärsineet maat pääsevät takaisin jaloilleen ja turhat ennakkoluulot Afrikan maita kohtaan kaikkoavat.
Nyt, kun olen jo kuukauden totutellut elämään taas täällä koti-Suomessa, ajattelin tehdä jonkinlaisen loppukoonnin tuosta Etelä-Afrikan reissustani. Kaikki tuon matkan aikana tapahtunut on niin kaukana tämänhetkisestä todellisuudestani, että välillä sitä oikein havahtuu ihmettelemään, teinkö, näinkö ja koinko todella sen kaiken?
Kun aikaa matkasta on jo kulunut jonkin verran tietyt asiat, kokemukset, ajatukset, tunteet ja oivallukset ovat nousseet kirkkaimpina pintaan. Niitä on tietysti aivan valtava määrä ja monet niistä olen jo jakanut matkan aikana täällä blogissa. Nyt keskitynkin siis vain niihin tärkeimpiin asioihin, joita tuo matka jätti käteeni, mieleeni ja sydämeeni.
Aloitetaan niistä konkreettisimmista asioista, joita ei kyllä ole kovinkaan montaa. Yleensähän shoppailu on yksi matkojeni kohokohta, mutta tuosta reissusta käteen jäi yllättävän vähän tavaraa. Se ei suinkaan johtunut siitä, etteikö ihania shoppailumahdollisuuksia olisi ollut loputtomasti, vaan etenkin siitä, että kaiken oli mahduttava rinkkaani ja toiseen pienempään laukkuuni. Niinpä ostin lähes pelkästään sellaista, mitä tarvitsin jo matkalla. Matkaan tarttui joitakin vaatteita, koruja, reppu, uusi kamera ja kännykkä hajonneiden tilalle sekä pieniä käsitöitä matkamuistoiksi.
Kerrankin sain olla ylpeä pakkaustaidostani, koska käytin ehkä paria vaatetta lukuun ottamatta jokaista pakkaamaani tavaraa useampia kertoja reissun aikana. Matkan aikana sitä taas huomasi, miten vähällä tavaramäärällä sitä pärjääkään. Nyt kun olen kuluneet viikot yrittänyt sulloa omaisuuttani uuteen kotiini, väkisinkin mieleen on putkahtanut kysymys: "Tarvitsenko todella tätä kaikkea?"
Kuukauden vapaaehtoistyö ihmisten parissa, joilla ei ollut juuri mitään, avasi todella silmiäni. Vaikka rakastankin tavaroitani ja monilla niistä on minulle todella tärkeä merkitys, mahtuu joukkoon myös paljon täysin turhaa tavaraa. Niinpä yritän ensi vuonna kiinnittää erityistä huomiota siihen, mitä tavaroita oikeasti käytän ja mitä en. Nurkissa on älytöntä pitää turhaa kamaa, kun ne voi pistää myös kiertoon tai lahjoittaa jonnekin, missä niitä todella tarvitaan.
Ostoksia enemmän iloa tuottivat tällä matkalla upeat maisemat ja hienot elämykset. Kuvissa maisemia Kapkaupungista, Chapman's Peakilta, Hyväntoivonniemeltä ja Stellenboschin viinialueelta.
Muutenkin haluan tietoisesti alkaa kiinnittää enemmän huomiota hankintoihini ja kulutukseeni ja vähentää niitä merkittävästi. Kun omistaa jo enemmän kuin tarpeeksi, on syytä punnita jokaisen ostoksen kohdalla, tarvitsenko sitä todella ja tuleeko sille paljon käyttöä. Tavaroiden haalimisen sijasta haluan panostaa enemmän elämyksiin ja kokemuksiin, jotka rikastuttavat elämää monesti paljon enemmän kuin jokin uusi tavara.
Kohdatessani päivittäin äärimmäistä köyhyyttä tunsin todella suurta turhautumista maailman eriarvoisuuden takia. Sitähän sanotaan, että on lottovoitto syntyä Suomeen ja sitä se todella on. Vaikka täälläkin on toki paljon apua tarvitsevia ihmisiä ja perheitä, huolehtii suomalainen yhteiskunta kuitenkin kaikista sen jäsenistä monella sellaisella tavalla, joista kehitysmaissa voidaan vain haaveilla. Kun näin ja koin, miten hirveissä oloissa todella suuri osa maailman ihmisistä elää joka päivä, osaan nyt arvostaa lämmintä kotiani, omaisuuttani ja huolehtivia läheisiäni aika paljon enemmän.
Kuvissa neljä eri townshipia, Skandaal, Soweto, Stellenbosch ja Knysna.
Jokaisen länsimaalaisen ihmisen pitäisi käydä peltipaloista kyhätyssä hökkelissä, jossa asuu vähintään kymmenen ihmistä ja jossa ei ole juoksevaa vettä, sähköä, lämmitystä tai wc:tä. Ei tarpeeksi ruokaa, ei tarpeeksi vaatteita, ei minkäänlaista omaisuutta. Jokaisen hyväosaisen pitäisi nähdä ja kokea köyhimpien townshipien ja slummien lohduttomuus. Haisevia ojia, roskakasoja, riutuneita lapsia, päihteillä itsensä turruttaneita aikuisia, mätäneviä hampaita, ruhjottuja vartaloita. Harvalla heistä on mahdollisuutta parempaan tulevaisuuteen ilman apua. Se on kaikki, mitä heillä on aina ollut. Se on kaikki, mitä heillä tulee aina olemaan. Jos kukaan ei auta.
Yksi ihminen ei ehkä pysty muuttamaan maailmaa, mutta yksi ihminen voi tehdä paljon muiden hyväksi. Et ehkä pysty lopettamaan köyhyyttä, mutta voit teoillasi muuttaa yksittäisen lapsen tai perheen elämää. Et ehkä saa lopetettua sotia tai väkivaltaa, mutta voit auttaa niistä selviytymisessä ja jälleenrakentamisessa. Et ehkä pysty lopettamaan AIDS:n tai ebolan leviämistä, mutta voit lisätä ihmisten tietoutta niistä ja auttaa sairastuneita saamaan tarvittavaa lääkitystä. Hyväntekeväisyyteen osallistuminen on tehty niin helpoksi, että kellään hyväosaisella ei ole tekosyytä olla antamatta omaa panostaan. Itse aion ottaa hyväntekeväisyyden yhä tärkeämmäksi ja säännöllisemmäksi osaksi elämääni ja kehittelenkin itselleni siihen liittyvää uuden vuoden lupausta, jonka esittelen varmasti täällä bloginkin puolella.
Köyhyyden lisäksi Etelä-Afrikkassa on myös valtavasti erilaisia rikkauksia, joista minäkin pääsin nauttimaan. Knysna Waterfront, Port Elizabethin herkkupasta, Chintsan upeat maisemat ja uShakan vedenalaista elämää Durbanissa.
Muuttuneen arvomaailman lisäksi matka opetti minulle jälleen valtavan määrän pelkojen voittamisesta. Muistan kun Aasian matkani jälkeen kirjoitin, että yksin reppureissaamaan lähteminen tuntui edelleen pelottavalta ajatukselta, mutta ehkä joku päivä lähden horjuttamaan pelkojani senkin asian suhteen. Enpä silloin tiennyt, miten nopeasti se päivä koittaisi! Ja kaikista maailman kolkista päädyin vielä valitsemaan reissukohteeni Afrikasta, jota pidetään monella tapaa todella vaarallisena paikkana yksin matkustavalle naiselle.
Sain kuulla lukuisia varoituksia ennen matkalle lähtöäni ja myönnän, että itseänikin kyllä pelotti ja epäilytti aika paljon yksin reissuun lähteminen. Minulla oli kuitenkin niin vahva sisäinen tunne siitä, että minun kuuluisi tehdä juuri tuo matka, juuri tuona hetkenä, etten suostunut antamaan peloille ylivoimaa. Ja onneksi en antanut. En voi vieläkään uskoa, miten hyvin ja turvallisesti matkani sujui. En sairastanut kuin lyhyen flunssan, minua ei tapettu, ryöstetty tai raiskattu. Turvattomuuden tunnetta tunsin vain muutaman kerran koko matkan aikana ja sekin johtui yleensä liian vilkkaasta mielikuvituksesta.
Itsensä ylittämistä!
On vaikea kuvata sitä tunnetta, mikä valtasi minut useasti tuon matkan aikana. Muun muassa silloin kun hyppäsin laskuvarjolla, kohtasin valkohain silmästä silmään valtameressä, meloin yksin keskellä villiä luontoa, vaelsin pilvien korkeudella loukkaantuneella jalalla tai nukuin yksin teltassa villieläinten mölytessä taustalla. Itsensä ylittäminen ja pelkojen voittaminen on yksi huikeimmista tunteista, mitä tiedän. Monta kertaa matkatessani yksin pitkin Etelä-Afrikkaa tunsin suunnatonta ylpeyttä siitä, mitä tein. Näytin kaikille epäilijöille ja itselleni, että minusta tosiaan oli siihen kaikkeen. Ja se tuntui hemmetin hyvältä!
Monta kertaa jouduin matkan aikana myös kauas mukavuusalueeltani, joista suurimpana oli asunnon jakaminen viiden muun tytön kanssa. Oma aika ja tila ovat minulle niin tärkeitä asioita, että pelkäsin, etten pystyisi elämään jatkuvasti jonkun seurassa. Vaikeaahan se oli, etenkin loppua kohden, mutta selviydyin siitäkin paljon paremmin kuin odotin ja opin siitä kokemuksesta monia asioita. Ja tuon kokemuksen jälkeen oma koti tuntuu entistäkin ihanammalta paikalta!
Karua luontoa ja suurkaupunkeja. Northern Drakensberg, Lesotho, Pretoria ja Johannesburg.
Tuntuu, että maailma on tämän jälkeen vielä enemmän avoinna minulle kuin ennen. Tästä eteenpäin matkustaminen ei enää ole sidottuna muihin ihmisiin, koska minulla on hyvä ja luotettava matkakumppani ihan omasta takaa. Yksin matkustaminen on monella tapaa erilaista kuin seurassa matkustaminen, mutta siinä on ehdottomasti omat hyvät puolensa. Ei tarvitse miellyttää ketään muuta, voi mennä ja tehdä (tai olla menemättä ja tekemättä!) asioita oman mielensä mukaan. Yksin matkustaessa tulee myös tutustuttua ihan eri tavalla uusiin ihmisiin, niin paikallisiin kuin muihinkin reissaajiin. Oli todella rikastuttavaa saada tutustua noiden viikkojen aikana niin moniin erilaisiin ihmisiin ympäri maailmaa ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan.
Eikä tietenkään pidä unohtaa lukuisia eläinystäviä, joihin sain tutustua reissussa :)
Etelä-Afrikka on uskomattoman monipuolinen maa, joka tarjoaa jokaiselle jotakin. Se on ainutlaatuinen ja upea paikka, jota en pysty tarpeeksi kehumaan. Minulle se tarjosi huikean määrän erilaisia asioita, joista kaikista olen todella kiitollinen. Matkan aikana sain kokea monia unohtumattomia kokemuksia, nähdä lukuisia upeita paikkoja, nauttia hyvästä ruuasta, tutustua mielenkiintoisiin ihmisiin, käydä rauhassa läpi omaa elämääni, löytää itsestäni uusia puolia, voittaa pelkojani sekä uudistaa omaa arvo- ja ajatusmaailmaani. Ja silti matkan tärkein oppi on jotain todella pientä, mutta sen merkitys elämässä on todella suuri. Nimittäin hymy.
Ikävä näitä pieniä ihmeitä <3
Kun menin ensimmäisenä päivänä Skandaalin kouluun kohtasin valtavan määrän pieniä, suloisia, hymyileviä kasvoja. Kaiken sen kurjuuden keskellä oli niin paljon iloa, naurua ja riemua. Se on käsittämätöntä. Ja se oli onnekseni tarttuvaa. Leikkiessäni ja hölmöillessäni lasten kanssa nauroin ja hymyilin pitkästä aikaa aidosti, niin että se lämmitti sydämessä asti. Jokaisen päivän paras hetki oli nähdä lapset koulun aidan takana huutamassa: "Teacher, teacher!" hymyssä suin ja jokaisen päivän surullisin hetki oli jättää ne hymynaamat keskelle köyhyyttä ja ajaa takaisin yltäkylläisyyden pariin.
Välillä tuntuu, että on jo alkanut unohtaa paljon matkan aikana tapahtuneita asioita ja välillä taas muistikuvat pureutuvat täysin elävinä mieleeni. Yhtenä aamuna ajaessani yksin Suomen pimeydessä ja sateessa töihin, kuulin tämän biisin. Se sai hymyn huulilleni ja toi kirkkaana mieleeni hauskat työmatkat rämässä minibussissa muiden vapaaehtoisten kanssa istuen ja samoja biisejä kymmeniä kertoja kuunnellen. On niin paljon, mitä en halua koskaan unohtaa. Ja silti aika tekee aina tuhojansa. Mutta hymystä ja naurusta aion pitää kiinni kaikin voimin. Niitä en halua enää koskaan kadottaa.
7 viikkoa Etelä-Afrikassa antoivat niin paljon enemmän kuin koskaan uskalsin toivoa tai odottaa. Sain toteuttaa niin monta unelmaani tuolla matkalla, että meinasin monta kertaa haljeta onnesta. Toivon, että olen pystynyt esimerkilläni rohkaisemaan ja kannustamaan niitä, jotka vielä epäröivät oman unelmansa toteuttamisessa. Älä anna muiden ihmisten, omien pelkojesi tai minkään estää niiden toteuttamista. Toivon myös, että olen pystynyt innostamaan ihmisiä hyväntekeväisyyden ja vapaaehtoistyön pariin. On niin monta tapaa auttaa, että jokaiselle löytyy varmasti se oikea keino. Antamalla saa niin paljon enemmän.
Näin viikko ennen reissuun lähtöä (en vieläkään tajua, että siihen on niin vähän aikaa!) ajattelin muistella niitä viittä edellistä kertaa, kun olen päässyt tutustumaan Afrikan ihmeelliseen maailmaan. Afrikka on todella kiehtova maanosa täynnä erilaisia kansoja ja kulttuureja, huikaisevan kaunista luontoa, järkyttävää historiaa ja nykypäivää sekä kiinnostavia vierailukohteita. Toiset pelkäävät, toiset rakastavat ja toiset inhoavat sitä, mutta ketään Afrikka tuskin jättää kylmäksi.
Omasta mielestäni se on todella mielenkiintoinen matkakohde, joka on jokaisella kerralla näyttänyt minulle aivan erilaisen puolen itsestään. Afrikkaa ei voi sanoa nähneensä käytyään yhdessä sen maassa. Itse olen käynyt viidessä eri Afrikan maassa, enkä vieläkään usko nähneeni kuin pintaraapaisun tuosta maanosasta. Pohjois-Afrikka arabikulttuureineen on aivan eri asia kuin esimerkiksi Itä- tai Länsi-Afrikka, joissa valtioita värittävät erilaiset heimokulttuurit.
Olen tehnyt Afrikkaan viisi erityyppistä matkaa, joiden kautta olen nähnyt sen viisi erilaista puolta. Olen ollut ryhmämatkalla Senegalissa, rantalomalla Marokossa, safarimatkalla Keniassa, golmatkalla Tunisiassa ja sukellusmatkalla Egyptissä. Tuleva matka taas tulee olemaan mielenkiintoinen sekoitus vähän kaikkea, jonka kautta käsitykseni Afrikasta syvenee varmasti entisestään.
Edelliset Afrikan matkani olen tehnyt vuosina 2003-2007. Ikävä kyllä aika on tehnyt tehtävänsä, enkä muista välttämättä kaikkia paikkoja ja kaupunkeja oikein, koska reissuista alkaa olla jo kymmenisen vuotta aikaa. Taas yksi syy, miksi niitä matkapäiväkirjoja kannattaa pitää!
1. Senegal
Ensikosketukseni Afrikkaan oli sukumme matkatoimisto Olympian järjestämä ryhmämatka Senegaliin vuonna 2003. Matka koostui perinteisestä rantalomailusta ja mielenkiintoisista päiväretkistä. Matkan aikana tutustuimme muun muassa paikallisten elämään, teimme kalastus- ja laivaretken merelle, kävimme hiekkadyyneillä, vaaleanpunaisella Retba-järvellä ja paikallisilla markkinoilla. Ainakaan silloin turismi ei ollut vielä päässyt juurtumaan kovin paljon Senegaliin, vaan siellä sai nauttia aidontuntuisesta afrikkalaistunnelmasta. Tiedä sitten mikä on tilanne nykypäivänä, kun tuosta reissusta on tosiaan jo se reilu kymmenen vuotta.
2. Marokko
2004 suuntasimme vanhempieni kanssa syyslomareissulle Marokon Agadiriin. Kyseessä oli ihan puhtaasti rantaloma, mutta toki kiertelimme jonkin verran myös itse kaupungissa ja vierailimme muun muassa eläintarhassa. Teimme myös päiväretken valtaville Marrakechin markkinoille, joissa pääsi aistimaan todellista arabitunnelmaa väreineen, tuoksuineen ja kauppiaineen. Arabimaat ovat kyllä ihan oma lukunsa, etenkin jos sattuu olemaan vaaleahiuksinen tyttö/nainen. Ties kuinka monta kamelitarjousta tuonkin matkan aikana vanhempani minusta saivat. Yksi kauppias tarjosi sataa kamelia, johon äiti vastasi, ettei tee kameleilla mitään, mutta voisi sen sijaan ottaa 10 nahkalaukkua. Kiitti mutsi! Tiedänpähän ainakin arvoni :D
3. Tunisia
Päätin lipsua kronologisesta järjestyksestä, koska Tunisia ja Marokko ovat melko samankaltaisia maita ja Tunisian kuvia en löytänyt valokuvakätköistämme. (Lisäilen, jos joskus löydän.) Eipä niitä varmasti paljon olekaan, koska lähes koko reissu kului golfatessa, se kun oli sen päätarkoitus. Vuonna 2006 intoni golfaukseen oli vielä huipussaan ja niinpä lähdimme vanhempien kanssa golfmatkalle Tunisiaan. Viikko koostuikin siis lähes kokonaan golfkierroksista ja -kisoista sekä rannalla loikoilusta. Sen takia kuva Tunisiasta jäi hyvin pintapuoliseksi, mutta ainakin golfkentät tuli todettua hyviksi. (Tosin tuon matkan jälkeen intoni golfiin hiipui lähes kokonaan :D)
4. Kenia
Sitten hypätään takaisin vuoteen 2005, jolloin suuntasimme äitini kanssa jälleen Olympian järjestämälle safarimatkalle Keniaan. Matka alkoi Nairobista, josta lähdimme lähes viikon safarille Kenian luonnonpuistoihin (Amboseli sekä Länsi- ja Itä-Tsavo). Reissun lopuksi nautiskelimme vielä kolme päivää Mombasan upeista hiekkarannoista (ja polttavasta auringosta!). Matkan aikana näimme muun muassa Kenian huikaisevaa eläinkirjoa ja maisemia, Karen Blixenin museon, Maasai-kyliä sekä vierailimme paikallisessa koulussa. Tuo matka ja vierailu kouluun saivat minussa syttymään todellisen palon siitä, että haluan vielä joku päivä palata Afrikkaan vapaaehtoistyön parissa. Uskomatonta, että sen aika vaan koittaakin jo näin pian!
5. Egypti
Tuorein matkakokemukseni Afrikasta on vuodelta 2007, jolloin suuntasimme lähes koko perheen voimin sukellusmatkalle Egyptin Sharm El Sheikhiin. Paikka oli aika perinteinen turistirysä keskellä autiomaata, jossa ei juurikaan ollut mitään nähtävää. Varsinaiset nähtävyydet sijaitsivatkin pinnan alla, Punaisen meren syleilyssä. Teimme matkan aikana useita sukelluksia joiden kautta pääsimme ihastelemaan vedenalaista ihmemaata. Laitesukeltaminen on todella mahtavaa puuhaa ja harmittaakin, että sitä ei ole tullut harrastettua tuon reissun jälkeen. Nyt kynnys on jo noussut niin korkealle, että haluaisin käydä jonkinlaisen "palautuskurssin", jotta uskaltaisin taas suunnata pinnan alle. Matkan aikana teimme myös päiväretken Kairoon ja Gizaan ihmettelmään pyramideja ja Sfinksiä, jotka ovat mielestäni yksiä vaikuttavimpia nähtävyyksiä koko maailmassa.
Sellaisia Afrikkakokemuksia siis minulla. Usein Afrikasta tuodaan esille vain sen huonoja puolia (kuivuus, nälänhätä, sairaudet, huono koulutustaso, sodat yms.) ja unohdetaan kaikki se hyvä ja kaunis, mikä myös on osa tuota maanosaa. Paljon on tehtävä, jotta Afrikkan maat saataisiin nousemaan ylös siitä syvästä kuopasta, jossa niistä suurin osa on lähes aina ollut. Se ei kuitenkaan tapahdu kauhistelemalla, syyllistämällä tai ennakkoluuloisuudella, vaan aidolla välittämisellä ja yhteistyöllä. Vaikka toivon koko sydämestäni, että Afrikan valtioita odottaa parempi huominen, toivon ettei se poista kuitenkaan niitä asioita, jotka ovat jääneet minulle päälimmäisenä mieleen tuosta maanosasta. Aitoutta, elämäniloa ja erilaisuutta.
Vuosiahan noista reissuista on tosiaan vierähtänyt, joten onkin jo korkea aika lähteä uudestaan kohti tuota kiehtovaa maanosaa. Huomenna kasvatan matkafiilistä entisestään, kun menemme katsomaan Viivin synttäreiden kunniaksi Helsingin Kaupunginteatteriin Tarzan-musikaalin. Kiitos Viivin, viime aikoina on päässäni aina reissua ajatellessa alkanut soida Toton Africa. Tässä se teille kaikille muillekin korvamadoksi :D
.jpg)
