sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Huolista suurin

Olin jo alustavasti tehnyt koonnin, miten olen viimeisen kahden viikon aikana pyrkinyt kiinnittämään taas enemmän huomiota elämän pieniin iloihin, jotka tekevät arjesta edes jotenkin siedettävää kaiken stressin keskellä. Torstaina kuitenkin tapahtui jotain täysin odottamatonta ja olen siitä lähtien ollut niin huolissani, että tuntuisi täysin järjettömältä kirjoitaa siitä, miten kivaa on, että kevät on taas täällä ja muuta jonninjoutavaa.  

Elämässä on olemassa huolia ja sitten on HUOLIA. Torstaina oli kyse jälkimmäisestä. HUOLESTA, joka salpasi hengityksen, aiheutti hysteerisiä itkukohtauksia ja sai unohtamaan kaiken muun ympärillä tapahtuvan. Mindi sai nimittäin jonkinlaisen epileptisen kohtauksen. Kohtaus alkoi ilman minkäänlaisia varoitusmerkkejä, kun makoilimme sängyllä. Yhtäkkiä Mindin kaikki raajat alkoivat kouristella ja se ei pystynyt nousemaan ylös, vaikka kuinka yritin auttaa. Menin tietysti ihan shokkiin, mutta yritin parhaani mukaan pysyä rauhallisena ja rauhoitella myös Mindiä, joka oli tajuissaan koko kohtauksen ajan. 

Mindi toipui kohtauksesta onneksi tosi nopeasti ja oli jo pian oma reipas itsensä. Siinä vaiheessa oma shokkini purkautui tietysti täysin hallitsemattomana itkukohtauksena, jota Mindi yritti saada loppumaan nuolemalla kaikki kyyneleet kasvoiltani. Ei varmaan tarvitse erikseen selittää, miksi rakastan tuota koiraa eniten maailmassa! 


Kun sain itseni vähän koottua, soitin tietysti eläinlääkäriin, josta sain hyvää ja rauhoittavaa palvelua. Saimme ajan vasta seuraavalle päivälle, joten koko seuraava vuorokausi kului melko sekavissa tunnelmissa. Onneksi Mindi oli täysin oma, iloinen itsensä, eikä oireillut enää mitenkään. Itse taas sain koko vuorokauden itkukohtauksia, joiden jälkeen kokosin itseni, vain murtuakseni uudestaan. Onneksi sain sentään yhteyden vanhempiini, jotka rauhoittelivat ja lupasivat tulla heti Turkuun, jos tilanne sitä vaatisi. 

Yö kului jatkuvasti heräillen, kun halusin olla koko ajan varma, että Mindillä on kaikki hyvin. Perjantaina menimme sitten eläinlääkäri PetVetiin, jossa Mindille tehtiin lääkärintarkistus ja otettiin verikoe Episodic Falling Syndrom-tutkimuksia varten. Tulosten pitäisi tulla kahden viikon kuluessa, joten ei auta muuta kuin toivoa parasta. Cavalierithan ovat, kiitos ihmisten järjettömän jalostuksen, yksi sairaimmista koiraroduista ja niillä on useita perinnöllisiä sairauksia. Luonteeltansa ne ovat kuitenkin täyttä kultaa, mikä onkin tehnyt niistä yhden suosituimmista koiraroduista.


Vaikka tiesin nuo asiat ennen Mindin hankintaa, niin aina sitä vain ajattelee, että kyllä se oma koira on terve ja elää pitkän ja hyvän elämän. Mutta entä jos ei? Tuon musertavan ajatuksen olen joutunut kohtaamaan viime päivinä aivan liian monta kertaa. Mindi, jos kuka, on hyvän ja terveen elämän ansainnut. Se ei halua kenellekään koskaan mitään pahaa, päinvastoin, se tuntuu vain haluavan ilahduttaa elämänsä aikana mahdollisimman montaa ihmistä. Elämä ei kuitenkaan aina ole oikeudenmukaista ja pahoja asioita tapahtuu myös niille parhaimmillekin tyypeille.

Harva, jos kukaan, pystyy ymmärtämään, miten paljon Mindi minulle merkitsee. Mindi on se, jolle kerron ne asiat, joista en pysty muille puhumaan. Mindi on se, joka saa hymyn huulilleni kaikista synkimpänäkin päivänä. Mindi on se, joka pitää minut kiinni elämässä ja arjen rutiineissa. Mindi on se, joka painautuu vasten kasvojani ja nuolee ne kyynelistä, silloin kun koko maailma tuntuu kaatuvan niskaan. Mindi on lemmikki, Mindi on ystävä, Mindi on perheenjäsen, Mindi on korvaamaton.

Koira ei välitä, oletko rikas vai köyhä, fiksu vai tyhmä, kaunis vai ruma.
Jos annat sille sydämesi, se antaa sinulle omansa <3

En halua maalata piruja seinille, vaan uskon ja toivon koko sydämestäni, että kyseessä oli vain kertaluontoinen kohtaus, joka ei toistu enää koskaan. Sen takia yritänkin jatkaa mahdollisimman normaalia elämää Mindin kanssa, vaikka olenkin viime päivinä linnoittautunut Mindin luokse 24/7. Elämässä ei kuitenkaan voi tietää mitään etukäteen, joten tulevaa on turha murehtia liikaa.

Kohtaus sai kuitenkin minut jälleen kerran tajuamaan elämän haurauden. Koskaan ei voi tietää, koska eteen tulee jonkun rakkaan tai itsensä viimeinen päivä. Parasta olisikin kai pyrkiä elämään niin, ettei mikään tärkeä jää sanomatta tai mikään turha erimielisyys jää painamaan hampaankoloon. Se taas onkin huomattavasti helpommin sanottu kuin tehty, mutta itse pyrin siihen nyt taas hiukan enemmän. Niinpä päivän suunnitelmissa on löhöilyä, herkuttelua ja lenkkeilyä Mindin kanssa. Gradu saa nyt jäädä paitsioon, elämässä kun on aika paljon tärkeämpiäkin asioita.

Muistakaahan muutkin pitää hyvää huolta rakkaistanne tänään ja kaikkina muina päivinä :) 

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Pattayan valoisia ja varjoisia puolia osa 2/2

Aika rientää taas vaihteeksi hurjaa vauhtia. Uskomatonta, että Pattayalta lähdöstä on jo lähes kuusi viikkoa eli saman verran kuin siellä aikaani vietin. Suomeen paluustakin on jo yli kolme viikkoa, vaikka kotiutumisprosessi onkin edennyt "hieman" hitaasti. Eilen päädyin taas jotenkin kummasti selailemaan lentoja ympäri maailmaa, addikti mikä addikti! :D  Nyt olisi vuorossa kuitenkin loput plussat ja miinukset Pattayalla vietetystä kuudesta viikosta. 

YMPÄRISTÖ

Ympäristönä Pattaya ei ollut minulle kovinkaan mieleinen. Viihdyn paremmin paikoissa, joissa pääsee enemmän kosketuksiin luonnon kanssa. Pattayalla luonto rajoittui rantoihin ja mereen, jotka olivatkin ne harvat positiiviset puolet siellä. Tosin nekin, kuten joka paikka, oli pilattu lähes täysin roskaamisella. En voi käsittää paikallisten ja turistien välinpitämättömyyttä roskaamisen suhteen. Jos samanlainen meno jatkuu, koko Pattaya tulee vielä hukkumaan kaikkeen roskaansa.

Pattayan parempia puolia

Tuntui järjettömältä, että esimerkiksi juuri Pratamnakin alueella rakennetiin koko ajan toinen toistaan hienompia rakennuksia, mutta yleisestä viihtyisyydestä kukaan ei välittänyt ollenkaan. Itse en ainakaan koskaan sijoittaisi asuntoon, joka sijaitsisi lähinnä keskellä kaatopaikkaa, vaikka itse asunto olisi kuinka hieno tahansa. Toinen asia, mikä pisti tietysti myös silmään, oli ero turistien ja paikallisten asumusten välillä. Samassa korttelissa saattoi hyvin olla hulppeita asuintaloja ja paikallisten peltipaloista kyhäämiä majoja. Elämän eriarvoisuuteen ei vaan totu koskaan.

Pattayan pahempia puolia

Rannoilta saattoi roskien lisäksi tehdä myös muita mielenkiintoisia löytöjä, joita kuvaa hyvin H:n ja minun keskustelu eräänä iltana, kun lähdimme kulkemaan pitkin vesirajaa hämärän aikaan. Keskustelu meni suurin piirtein näin:

H: "Miks me ei kävellä useemmin rantaa pitkin?"
E: "No niinpä, tää on just ihanaa!"
Muutama askel eteenpäin
H: "HYIIII!!! Kuollut lintu!!!"
E: "NO HYI!!!"
Muutama askel eteenpäin
E: "YÄÄÄK! Kuollut kala!!!
H: HYIII!!! Eiku elääks se??!!
E: No HYI, nyt kyl mennään takas kadulle!
H: Joo, eiköhän tää rantakävely taas riittänyt!

AURINKO JA LÄMPÖ

Toisin kuin monet muut, en varsinaisesti lähtenyt Pattayalle auringon ja lämmön takia, koska en ole kumpaakaan niistä koskaan kovin hyvin sietänyt. Mutta täytyy myöntää, että kyllähän niistä silti tuli nautittua. Varsinkin tuon Suomen pitkän, märän, kylmä ja ankean syys-talven jälkeen oli ihanaa tuntea aurinko ja lämpö taas iholla.

Mutta sitten päästäänkin siihen varjopuoleen eli palamiseen. En ole koskaan viettänyt noin pitkää aikaa missään lämpöisessä maassa, joten ajattelin että palaisin vain aluksi ja sen jälkeen alkaisin jo ruskettua. No, eipä taas kaikki mennyt niin kuin Strömsössä, vaan polttelin vuoronperään eri ruumiinosiani ja siitä huolimatta päivetyin vain hyvin hennosti :D Kai se on vaan pakko pikku hiljaa tyytyä joko ravun tai maitovalaan osaan.

Auringon valoisia ja punaisia puolia :D

Ja sitten oli vielä se hikoileminenkin! Sille ei vaan tullut loppua. Ei, vaikka ilmastointia piti täysillä ja yritti kulkea mahdollisimman kevyissä vaatteissa. Jääkylmän suihkun jälkeen raikkaudesta sai nauttia ehkä 3 minuuttia, kunnes tuskanhiki nihkeili jo iholla. Hiukseni eivä nähneet pesuista huolimatta puhdasta päivää, niin rankasti päänahkani hikosi, ei auttanut kuivashamppoot tai muut. Aamuisin, kun oli juuri saanut meikattua ja laitettua itsensä jotenkin ihmisen näköiseksi, ei tarvinnut ottaa kuin viisi askelta, niin meikit olivat pitkin poskia, vaatteet täynnä hikiläikkiä ja hiukset liimautuneena päähän. +35 lämpötila oli vain yksinkertaisesti liikaa tällaiselle valmiiksi jo ylikuumaveriselle ihmiselle.

AKTIVITEETIT JA NÄHTÄVYYDET


Varinaisia nähtävyyksiä Pattayalla ei juurikaan ollut lukuunottamatta sitten erilaisia buddhia ja temppeleitä, jotka olivat kyllä ihan mielenkiintoisia vierailukohteita. Itsehän kävin ihastelemassa Big Buddhaa, yhtä keskustan temppelialuetta ja Totuuden temppeliä. Noista kolmesta vaikuttavin oli ehdottomasti Totuuden temppeli, joka kannattaa käydä katsomassa, jos Pattayalla päin liikkuu.


Ylhäältä alas: Big Buddha, Temppelialue, jonka nimeä en vieläkään tiedä (:D) ja Totuuden Temppeli

Aktiviteettimahdollisuuksia taas Pattayalla riitti vaikka kuinka paljon. Shoppailuun, syömiseen ja yleiseen kiertelyyn sai tietysti kulutettua aikaa jo ihan kiitettävästi, mutta tuli siellä välillä jotain muutakin tehtyä. Kolmiulotteinen taidemuseo Art in Paradise oli yksi ehdottomista lemppareistani. Myös leffassa käynti oli mieleenpainuva kokemus kaiken säädön jälkeen. Synttäreinäni tekemä laskeutuminen Pattaya Towerista oli sekin unohtumaton kokemus. Tekemistähän olisi riittänyt vielä vaikka kuinka paljon, koska Pattayalta löytyi muun muassa vesipuisto, golf-, keila- ja mikroautoratoja, akvaario, eläinpuistoja, kelluvat markkinat, erilaisia museoita, kabareeta, thainyrkkeilyä ja loputon määrä vesiaktiviteetteja.

Vasemmalta oikealle: Art in Paradise, elokuvateatteri ja Pattaya Tower

Jos Pattayan aktiviteetit eivät vielä riittäneet, löytyy sen lähistöltä vielä lisää vaihtoehtoja. Näistä kävin itse kokeilemassa Flight of the Gibbon viidakkovaijerirataa, mikä oli yksi koko reissun ikimuistoisimmista kokemuksista. Samalla kävin myös tutustumassa Khao Kheow Open Zoon ihastuttaviin eläimiin. Nuo aktiviteetit löytyivät siis tunnin matkan päästä Pattayasta. Lisäksi olisin kovasti halunnut päästä käymään aivan Pattayan edustalla sijaitsevalla Koh Larnin saarella, joka olisi myös varmasti ollut näkemisen arvoinen. Ikävä kyllä sairastelu vei aina voiton, joten se jäi kokematta.

Yksi parhaimmista kokemuksista ikinä, venäläisturisteista huolimatta!

Vaikka Larnin saari jäikin näkemättä, pääsin Pattayan viikkojen aikana tekemään sentään yhden pidemmänkin reissun sen ulkopuolelle. Pattayan yhdeksi hyväksi puoleksi voikin laskea sen hyvät yhteydet vähän kauempana sijaitseville saarille, kuten Koh Sametille ja Koh Changille, joista jäkimmäisestä pääsin nauttimaan viideksi päiväksi H:n kanssa.  Reissun parasta antia olivat useat mielenkiintoiset aktiviteetit, kuten melonta, snorklaus, elefanttisafari ja itsenäinen hortoilu keskellä viidakkoa. Noiden lisäksi saarella pystyi nauttimaan puhtaista ja rauhallisista rannoista, hyvästä ruuasta ja rennosta tunnelmasta. Suosittelenkin lämpimästi yhdistämään edes jonkinlaisen saarivisiitin Pattayan reissuun, jos se vain on mahdollista. Saaret kun ovat edelleenkin mielestäni se paras osa Thaimaata.

Koh Changin aktiviteettimahdollisuuksia


PROSTITUUTIO


Sitten päästään asiaan, joka tulee lähes kaikilla ensimmäisenä mieleen Pattayasta, nimittäin prostituutioon. Vaikka kuinka yritin jo etukäteen valmistautua siihen, löi todellisuus minua rumasti päin kasvoja. Pattayalla oli oikeastaan mahdotonta lähteä ulos ovesta törmäämättä johonkin prostituution muotoon. Joko vastaan käveli "hieman" epäsuhtaisia pariskuntia (nuori ja kaunis thainainen + järkyttävän ruma ja lihava länkkärimies) tai sitten prostituoidut yrittivätt hankkia seuraa itselleen baareissa tai kadunvarsilla. Kaiken tuon kuvottavuuden keskittymä oli sitten keskustassa sijaitseva Walking Street, joka täyttyi iltaisin ällöttävistä miehistä, toinen toistaan vähemmissä vaatteissa esiintyvistä naisista ja ladyboysta sekä sisäänheittäjistä, jotka tyrkyttivät milloin mitäkin pingpong-show'ta kaikille vastaantuleville ihmisille. Ja siltikin siellä jotkut vanhemmat kävelyttivät pieniä lapsiaan!

Mysteeriksi jäi, mitä naapurin Husband Day Care Centerissä oikein tehtiin, mutta Walking Streetin kuviot tulivat sitäkin selvemmiksi.

Kaikista hirveintä oli kuitenkin se, miten siihen kaikkeen tottui. Aluksi kyyläsin jokaista vastaantulevaa "pariskuntaa" havaitakseni edes jotakin merkkejä siitä, että kyseessä saattaisi olla oikeasti rakastuneet ihmiset. Järkytyin jokaisesta huorasta, ladyboysta tai sisäänheittäjän ehdottamista esityksistä. Loppuaikana noihinkaan asioihin ei enää jaksanut juurikaan kiinnittää huomiota, sitä vain kulki jonkinlaiset lasit silmillä ja yritti unohtaa karun todellisuuden. Kun sitten Camilla tuli pariksi päiväksi Pattayalle ja järkyttyi syvästi kaikesta näkemästään, tajusin miten "normaaliksi" asiaksi prostituutio oli minulle käynyt. Vastustan prostituutiota kaikissa muodoissa ja olikin pelottavaa, miten nopeasti siihen kuitenkin alkoi tottua. Se kuuluu ehdottomasti yksiin Pattayan huonoimmista puolista. 


ARKIELÄMÄN TOIMIVUUS

Yllättävän nopeasti sitä onnistui muodostamaan Pattayallakin "arkirutiinit", vaikka elämä erosikin melko paljon Suomen kuvioista. Eniten ehkä yllätti ja samalla ärsytti asumisen kallius ja sen ihanan netin toimimattomuus. Asuntonihan oli 19 neliön kokoinen kalustettu yksiö, joka oli ihan siisti, mutta hintaansa nähden hyvinkin pelkistetty. Lähes kaikki piti hankkia asuntoon itse ja myös petivaatteista piti maksaa erikseen vuokraa. Siihen päälle vielä vesi- ja sähkömaksut, niin yhteensä asumiskuluihin minulla meni 6 viikossa noin 500 euroa. Suomessa maksan 46 neliöisestä pihallisesta kaksiosta sähköineen, vesineen ja toimivine netteineen vähän päälle 500 euroa kuussa, joten siihen verrattuna asuminen Thaimaassa oli älyttömän kallista. Varmasti olisi saattanut löytyä halvempiakin vaihtoehtoja, jos asiaan olisi paneutunut enemmän. Koska aloitin kuitenkin asunnon etsinnän suhteellisen myöhässä ja halusin vuokrata sen suomalaisen kiinteistövälitystoimiston kautta, olivat vaihtoehdot todella suppeat.

Kotitalo vasemmalla ja monikäyttöinen keittiö oikealla :D

Asunto itsessään vielä menetteli (paitsi se NETTI!), mutta koko asuinrakennus oli itsessään aika ankea. Muut saman rakennuttajan talot olivat melko hulppeita ja niissä kaikissa oli viihtyisä oleskelualue uima-altaineen, jota olisin kovasti kaivannut myös tuonne rakennukseen. Rakennuksen alakerrassa sijaitsi myös se Spicies-ravintola, jonka läpi meidän asukkaiden oli aina kuljettava, jos halusimme kämpillemme. Aivan älytön ratkaisu sekä meidän asukkaiden että ravintolan asiakkaiden puolesta! Vai nauttisitko sinä, jos kesken ravintolakäynnin joku tuntematon ihminen puskisi pöytäsi ohi lenkistä hikisenä tai suoraan rannalta hiekkaa ja vettä valuen? :D

Monia hyvinkin arkisia asioita oppi arvostamaan, kun ne menetti. Kuten pyykkikonetta. Suurimmat pyykit vein alakerran pesulaan, mutta sen ollessa melko kallista päädyin pyykkäämään pienemmät vaatekappaleet omin käsin. Todella rasittavaa puuhaa ja niiden kuivaminen kesti ikuisuuden, kiitos ilmankosteuden, joten jokaisessa ovessa tai kaapinkahvassa roikkui lähes koko ajan vaatteita tuoden persoonallisuutta sisustukseeni :D Pykkikone, kuinka rakastankaan sinua!

Lähikauppani oli seiskaleiska alias 7 eleven, jonka valikoimat eivät olleet kummoiset, mutta eipä siellä kauheasti mitään kaivannutkaan, kun tuli aina syötyä ravintoloissa. Ainoastaan myslit yms. piti hakea kauempaa olevasta Foodmartista ja tuoreet hedelmät joko toreilta tai kiertävistä mopokojuista. Seiskan edessä oli myös pankkiautomaatti, joka tosin veloitti jokaisesta nostosta melkein 4 euroa, joten siitä kannatti nostaa aina kerralla enemmän. Vettä pystyi kaupan lisäksi ostamaan automaateista, joita oli lähes joka kadunkulmassa hintaan 1 baht(noin 2 senttiä)/1 litra. Edullisuuden lisäksi vältin samalla myös turhan muovijätteen, jota riitti Pattayalla ihan tarpeeksi muutenkin!

Itse kävelin lähes joka paikkaan, ainoastaan isommille markkinoille ja välillä keskustaan piti napata 10-taxi alleen. Ruuhkat keskustaan tosin olivat välillä niin kovat, että kävellen oli melkein nopeammin perillä. Arvostan Suomen rauhallista ja hyvin toimivaa liikennettä, mutta olihan siinä lavataksin perässä roikkumisessa, iloisessa tööttäilyssä ja hallitussa liikennekaaoksessa omat puolensa. Suomi tuntuu niin älyttömän hiljaiselta ja kuolleelta, kun kerkesin jo hetken tottua siihen, että kaikki elämä on kaduilla, ei neljän seinän sisällä. 

Arjen välttämättömyyksiä Pattayalla: 10-taxit, lähikauppa ja vesiautomaatti

Pattayasta riittäisi varmasti loputtomasti kerrottavaa, mutta lopetan jaaritteluni ainakin tällä erää tähän. Jos jotakuta kiinnostaa tietää vielä jotain enemmän, vastaan mielelläni kaikkiin kysymyksiin :)

Mikä sitten on lopullinen tuomioni? Pattaya oli minulle likainen, monipuolinen, kiinnostava ja opettavainen kaupunki, jossa sain kokea uskomattoman määrän ikimuistoisia kokemuksia, niin hyvässä kuin pahassa. Hyviä ja huonoja puolia löytyi lähes yhtä paljon, mutta suurin osa hyvistä puolista on koettavissa koko Thaimaassa. Sen takia en usko, että itse tulen koskaan enää palaamaan Pattayalle. Thaimaassa kun on niin paljon hienompiakin paikkoja.

6 viikkoa Pattayalla opetti minulle todella paljon itsestäni ja opetusharjoittelu Pattayan suomalaisessa koulussa kehitti opettajuuttani monella tavalla. En kadu hetkeäkään päätöstäni lähteä Pattayalle ja olen kiitollinen kaikille niille, jotka tekivät matkastani mahdollisen ja niille, jotka tekivät matkastani unohtumattoman. Pattaya tulee pysymään aina sydämessäni ja muistuttaa, ettei kaikki ole välttämättä vain sitä, miltä näyttää.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Life is a journey, not a destination

"Nyt edessäni on aivan uudenlainen matka. Se innostaa, jännittää ja vähän kyllä myös pelottaa. Vaikka matkan suunnittelisi kuinka hyvin, voi kaikki silti mennä pieleen. Niin kuin aina ennen jokaista matkaa, toivon ja uskon, että tästä matkasta tulee onnistunut, mieleenpainuva ja että se antaa minulle uutta näkökulmaa elämään. Vaikka tämän matkan määränpää on lähempänä kuin minkään aikaisemman reissuni, jännitän tätä matkaa enemmän kuin yhtäkään aiempaa reissuani. Vaikka lähden tälle matkalle ensisijaisesti itseni takia, toivon että saan matkalleni mukavia tovereita, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia."
 
Uskomatonta, että noista ajatuksista on kulunut jo tasan vuosi ja blogini viettelee tänään ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Ensimmäiseen blogivuoteeni on sisältynyt 9 matkakohdetta, 90 postausta ja yli 9000 kävijää. Kaikki ne ovat lukuja, joita en olisi koskaan osannut odottaa vuosi sitten, kun perustin Travelisan.

Minulla oli kaksi pääsyytä perustaa blogini. Toinen niistä oli se, että saisin paneuduttua elämäni suurimpaan intohimoon aivan uudella tasolla. Ja toinen taas se, että kaipasin palavasti jotakin uutta, henkilökohtaista ja mielenkiintoista tapaa ilmaista itseäni. Syyni olivat siis täysin itsekkäät, mutta suureksi ilokseni olen saanut huomata, että ainakin muutama muukin ihminen on saanut jotakin irti postauksistani.



Kesän 2013 ihanat matkakohteet New York, Lemmenjoki ja Praha.


Vaikka ajattelin pitää blogini pääpainon matkustuksessa, on siinä lipsahdettu useat kerrat myös johonkin aivan muualle. Sillä tavalla olen halunnut muistuttaa, että reissut ovat vain yksi osa sitä pisintä ja tärkeintä matkaa, elämää. On tietysti paljon asioita, joita en halua blogissani jakaa, mutta tarkoituksenani on ollut antaa elämästäni siltikin mahdollisimman realistinen kuva. Niinpä olen sanoin ja kuvin yrittänyt ikuistaa vuoteeni mahtuneet ilot, surut, riemunkiljahdukset, ärsytykset, rakkaat ihmiset ja eläimet, onneen pakahtumiset, hajoilut, itsensä ylittämiset, kiinnostavat tapahtumat ja matkat, tylsistymiset, hölmöilyt, ahdistukset, laiskottelut, ahkeroinnit, kirvelevät kyyneleet ja hysteeriset naurut mahdollisimman totuudenmukaisesti.

En tiennyt yhtään, mitä odottaa tältä reissulta, kun siihen lähdin. Olen saanut yllättyä monesti, mutta pelkästään positiivisesti. Aluksi ajattelin, että blogiani ei lue kukaan muutaman ystävän ja perheenjäsenen lisäksi. Jossakin vaiheessa tajusin, että kyllä tätä käy ehkä joku muukin kurkkimassa. Muistan vieläkin sen onnen tunteen, kun sain ensimmäisen kommentin tuntemattomalta ihmiseltä. Ja se sama tunne valtaa minut edelleen, joka kerta kun huomaan saaneeni uuden kommentin tai tykkäyksen. Vaikka teen tätä itsekkäistä syistä, tuntuu uskomattoman hyvältä saada kuulla, että tekstistäni on ollut iloa myös jollekin toiselle.

Pattaya, Koh Chang ja Bangkok, Aasian trippini ensimmäiset kohteet.


Tämä matka on ollut kaikkea, mitä toivoinkin. Se on ollut onnistunut, mieleenpainuva ja antanut todella paljon uutta näkökulmaa elämääni ja etenkin itseeni. Ensimmäinen vuoteni bloggaajana on opettanut minulle paljon. Tärkein asia, mitä olen siitä saanut, on ehdottomasti se, etten enää juurikaan ajattele, mitä muut minusta ajattelevat. Ja että pystyn nauramaan itselleni nykyään jo päivittäin!
 
Olen ehkä kaaoksen keskellä elävä laiskamato, elämäntapavalittaja, herkkuperse, hemmoteltu kakara, tylsimys, ihmisvihaaja ja todellinen blondi. Mutta aivan yhtä lailla olen myös avarakatseinen maailmanrakastaja,  aito ystävä, tiedonhaluinen oppija, vastuuntuntoinen koiranomistaja, syvällinen ajattelija, innokas uuden kokeilija sekä hyvä kuuntelija ja keskustelija. Kun pystyy julkisesti kohtaamaan myös ne omat huonot puolet, on helpompaa rakastaa itseään sellaisena kuin on.

Monta ihanaa ja "ihanaa" puolta olen itsestäni kuluneen vuoden aikana jo täällä esitellyt, mutta lupaan, että niitä riittää muutama vielä seuraavallekin vuodelle :D

 
New York, Lappi, Praha, Pattaya, Koh Chang, Bangkok, Singapore, Kuala Lumpur ja Koh Muk. 9 toteutunutta unelmaa, jotka tarjosivat minulle enemmän kuin olisin ikinä voinut toivoa. Mikään asia maailmassa ei rikastuta elämääni yhtä paljon kuin matkustus. Se on minulle kuin ilma, jota ilman en voisi elää. Se on elämäni ainoa addiktio, johon myönnän olevani pysyvästi koukussa. Tuskin maltan odottaa, mitä maailma minulle vielä tulevaisuudessa tarjoaakaan.

Aasian reissuni viimeiset kohteet Singapore, Kuala Lumpur ja Koh Muk. Uusia reissuja odotellessa :)
 

Yksi unohtumaton blogivuosi takana ja toivottavasti monta vielä edessä. Kiitos jokaiselle, joka on joskus blogissani vieraillut ja juttujani jaksanut lukea. Kiitos ihanista kommenteista, tykkäyksistä, kehuista ja kannustuksista. Kiitos mielenkiintoisista keskustelunavauksista ja kokemusten jakamisesta. Kiitos siitä, että olette reissanneet mukanani tämän vuoden aikana, en olisi voinut toivoa parempaa seuraa.

 Elämä todella on matka, ei määränpää.
Ja meidän jokaisen tehtävä on tehdä omastaan ikimuistoinen.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Pattayan valoisia ja varjoisia puolia osa 1/2

Nyt on vihdoinkin aika tiivistää Pattayalla viettämäni kuuden viikon plussat ja miinukset. Käyn läpi yleisesti Pattayan hyviä ja huonoja puolia, mutta myös siellä vietetyn elämäni valoisia ja varjoisia puolia. Asiaa on niin paljon, että jaoin koko jutun suosiolla puoliksi. Tässä niistä ensimmäinen.

IHMISET

Minulle itselleni ihmiset vaikuttavat paikan viihtyisyyteen yllättävän paljon. Pattayalla ihmiset jakautuivat melkoisiin ääripäihin. Suurin osa paikallisista oli todella iloisia ja sydämellisiä ihmisiä (eivät toki kaikki) ja heidän kanssa oli helppo tulla toimeen, kun muisti itse olla myös kohtelias ja hyväntuulinen. Rakastin sitä, että kadulla sai kävellä hymyillen, ilman että kukaan katsoi sitä kieroon. Tuollaista peruspositiivista suhtautumista muihin ihmisiin kaipaisin kovasti myös Suomeen! Opettelinkin muutamia perusfraaseja thaiksi ihan vain osoittaakseni, miten paljon arvostan paikallista kulttuuria ja niitä käyttäessä sainkin yleensä reaktioksi iloisen hymyn, hyvän palvelun ja välillä myös halvemman hinnan.

Ehdottomasti reissun positiivisiin puoliin ihmisten suhteen lukeutuu tietysti myös H, jonka tiedän säilyvän elämässäni, vaikka Pattayan taipaleemme on jo ohi. On vaikeaa edes kuvitella, millaisia nuo viikot olisivat olleet, jos en olisi tavannut H:ta. Myös koko kouluyhteisöstä (opettajista, oppilaista ja harjoittelijoista) muodostui minulle viikojen aikana tärkeä yhteisö.
 
 Isoja ja pieniä rakkauspakkauksia <3


Sitten on se toinen ääripää, johon lukeutuivat muun muassa venäläiset turistit ja suomalaiset juopot. En ole ehkä koskaan nähnyt samassa paikassa niin paljon huonosti ja urposti käyttäytyviä ihmisiä kuin Pattayalla! Venäläisten töykeys, epäkunnioittava käytös ja maailmanomistajan elkeet ovat asioita, joita en vaan voinut yksinkertaisesti sietää. Samoin suomalaisten punanenäisten ja kaljavatsaisten äijien ällöttävät letkautukset ja känniörinät pistivät hetkittäin todella häpeämään suomalaisuuttaan.

SYÖMINEN

Syömisestä tuli ehdottomasti lempiharrastukseni Pattayalla. Ruoka siellä oli vaan niin hyvää ja edullista, että kaipaan sitä joka päivä edelleen. Suomessa saan yhdellä kauppareissulla helposti kulutettua 30-40 euroa, kun Thaimaassa ruokin sillä itseni viikon tai jopa kaksi! Lisäksi rakastin myös sitä, että tuoreita hedelmiä oli koko ajan saatavilla, koska Suomessa niitä tulee syötyä aivan liian vähän. Hedelmien kirjo oli uskomaton ja paljon tuli maisteltua myös täysin itselle tuntemattomia hedelmiä. Useinmiten ostin hedelmät valmiiksi paloiteltuina, mutta myös hedelmäshaket oliva ihana tapa nautiskella hedelmistä.





Ajattelinkin nyt kertoilla muutamasta lempisyömäpaikastani Pattayalla, jos joku sattuu joskus eksymään samoihin maisemiin.

Eniten tuli varmaan syötyä asuinrakennukseni alakerran (Pratamnak Soi 4) Spicies ravintolassa, kun se nyt vaan sattui olemaan siinä näppärän lähellä, söimme siellä koulun kanssa ja se tarjosi myös hyvää ruokaa. Etenkin kipeänä en useinkaan jaksanut lähteä pidemmälle syömään ja siellä pystyi myös seuraamaan suomalaisten suorituksia olympialaisissa. Kaikki thairuuat, mitä maistoin olivat tosi hyviä ja Spiciessa osattiin myös tehdä hyviä länsimaisia ruokia. Esim. kana-cesarsalaatti ja Club Sandwich olivat oikein hyviä. Yleisestihän Thaimaassa ei länkkäriruokaa kannata tilata, koska se maksaa paljon enemmän ja makunautinnosta ei yleensä ole tietoakaan. Spiciesin ainoat huonot puolet olivatkin sen vähän kalliimmat hinna (annokset noin 3-7 euroa) ja se, että siellä törmäsi lähes varmasti suomalaisiin.
 


Toiseksi eniten tuli syötyä Two Phum Puy (nimi tarkoittaa kahta pullukkaa, joten se oli kuin tehty mulle ja H:lle :D) ravintolassa, joka sijaitsi Pratamnakin Soi 5:lla. Kaikki ruuat, mitä maistoin olivat suussa sulavia ja niitä ei ollut myöskään hinnalla pilattu (annokset n. 2-3 euroa). Lemppariannoksiani olivat muun muassa thaimaalainen katkarapukeitto, green curry, kana cashewpähkinöillä, friteeratut kasvikset, tulinen papaijasalaatti ja jättivohvelit. NAM, NAM ja vielä kerran NAM!
 

 
Kolmanneksi eniten tuli syötyä erilaisilla toreilla, joista lähimmät olivat "thaikkutori" Pratamnakin Soi 5:lla ja venäläistori Pratamnakin Soi 6:lla. Toreilla oli tarjolla vaikka ja mitä, joten jokainen löytää varmasti omat suosikkinsa. Kaikki ruoka, mitä maistoin oli hyvää ja todella edullista, joten jos haluaa säästää rahaa, kannattaa ehdottomasti suosia torisyömistä. Syömisen lisäksi voi samalla nauttia torielämästä ja tehdä edullisia löytöjä myyntikojuista.




Vaikka paikallinen ruoka oli todella hyvää, kaikista parhaimmat ruuat Pattayalla nautin intialaisessa. H:n ja minun ruokataivas Kohinoor löytyi keskustan Second Roadin alkupäästä Pratamnakista päin tultaessa. Sieltä sai noin kuudella eurolla taivaallisen intialaisbuffetin, johon kuului kolme erilaista annosta, riisi, raita, naan-leipää ja salaatti. Ja se maku vei joka kerta tajunnan, joten jos rakastat intialaista ruokaa, suuntaa sinne!
 


Spesiaalimpaa ruokapaikkaa etsiessä kannattaa suunnata Pratamnakin Soi 4:lla sijaitseva Cabbage & Condoms ravintola, joka tarjoaa upeat puitteet herkulliselle illalliselle. Matka ravintolaan ihanaa viidakkopolkua pitkin sai unohtamaan, että oltiin edes Pattayalla. Ravintolasta aukesi upeat näkymät suoraan merelle ja auringonlaskuun ja se oli muutenkin todella tunnelmallinen paikka. Ruuista ainakin kana cashewpähkinöillä ja kana sellaisessa syötävässä korissa olivat erinomaisia. Hinnat olivat vähän kalliimpia (annokset noin 3-7 euroa) ja laskuun lisättiin palvelumaksu, mutta noista puitteista se oli pieni hinta!



OSTOKSET

Ruuan lisäksi myös ostosmahdollisuudet olivat yksi niistä Pattayan isoista positiivisista puolista. Myyntikojut, erilaiset markkinat, ostoskeskukset ja outletit tarjosivat ostettavaa enemmän kuin tarpeeksi. Hintataso oli huomattavasti edullisempi kuin Suomessa, mikä aiheutti välillä "pientä" shoppailuhulluutta. Onneksi sain osan tavaroistani tungettua Camillan laukkuun, koska siitä huolimatta laukkuni painoi 22,9 painorajan olleessa 23 kiloa :D




Etenkin markkinoilla ja kojuista sai hintaa tingittyä lähes aina hieman alaspäin, vaikka sekin riippui hyvin paljon myyjästä. Itse pidin aika pitkälle periaatteena sitä, että jos myyjä ei ollut valmis tulemaan hinnassa yhtään alaspäin, jätin tavaran ostamatta. Eniten ostin vaatteita, joiden hinnat vaihtelivat yleensä 2-7 euron kieppeillä. Kalleimmat asiat, joita kojuista ostin taisivat olla jotain vähän päälle 10 euroa. Ostoskeskuksissa ja merkkiliikkeissä hinnat olivat tietysti selvästi kalliimpia, mutta edelleen edullisia Suomen hintoihin verrattuna. Ostin esimerkiksi Converset merkkiliikkeestä vähän päälle 30 eurolla. Voi, miten kalliilta kaikki täällä Suomessa taas tuntuukaan!



TERVEYS JA TURVALLISUUS

En ole vuosiin sairastanut Suomessa, mutta sen kuittasin tällä reissulla moninkertaisesti. Täysin tervettä viikoa en Pattayalla kokenutkaan. Ensimmäiset kolme viikkoa olin flunssassa, sitten alkoi vatsatauti, joka sitten vaihtui taas ärhäkämpään flunssaan. Onneksi alun flunssa ei rajoittanut tekemisiä läheskään niin paljon kuin jälkimmäinen. Eihän sille mitään voi, mutta kyllä sitä tuli silloin kirottua, hajoiltua ja itkettyäkin. Onneksi pystyin kuitenkin tekemään ja kokemaan melko paljon sairastelusta huolimatta, vaikka jouduinkin luopumaan useammastakin reissusuunnitelmasta.

Tätä tuli harrastettua vähän liikaa :D


Hauskaa, miten turvallisuuskin voi olla hyvin suhteellinen käsite. Liikennehän oli Pattayalla aivan järjetöntä ja aluksi pelkäsin ihan hulluna jokaista tienylitystä. Jalankulkijoillahan ei ole siellä minkäänlaista etuoikeutta. Päinvastoin, jos seisoi tienreunassa sen näköisenä, että haluaisi ylittää sen, mopot ja autot painoivat vaan kahta kovempaa kaasua. Yllättävän nopeasti tuohon liikennekaaokseenkin kuitenkin tottui, kuten myös kaikkeen muuhun. Turvattomuutta en kokenut kertaakaan, mutta toisaalta liikuin aika vähän yksin ja nekin kerrat pääosin valoisalla. Örisijöitä ja ällöjähän nyt riittää aina, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta. En myöskään joutunut ainakaan tietoisesti ryöstetyksi tai huijatuksi, paitsi niiden synttäridrinkkien kanssa!

Siinä ensimmäinen puolikas Pattayan hyvistä ja huonoista puolista. Toisessa osassa käsittelen muun muassa Pattayan mielekkyyttä ympäristönä, ilmastoa, aktiviteettimahdollisuuksia, prostituutiota ja arkisen elämän sujuvuutta. Luvassa myös lopullinen tuomioni Pattayan suhteen :)

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Pallo hukassa

Pää on täynnä ajatuksia, mutta en osaa purkaa niitä sanoiksi. Osa ajatuksista on niin henkilökohtaisia, etten halua niitä täällä jakaa, osa niin ahdistavia, etten halua niitä työstää ja toiset vaan niin tylsiä, etten halua niitä muistaa. Niin ihana kuin tuo kahden kuukauden reissu olikin, se tuntuu sekoittaneen koko elämäni. Tuntuu, etten osaisi enää elää elämääni tai sitten en vain halua.
 
Olen aina rakastanut kotiinpaluun riemua ja odotin sitä suurella innolla. Ja olihan se ihanaa nähdä taas kaikki rakkaat ja päästä omaan kotiin, mutta jo alle kahdessa viikossa arkinen totuus on iskeytynyt vasten kasvojani. Olen taas se ahdistunut ihmisraunio, jonka jätin taakseni tammikuussa. Ja elämäni tuntuu olevan umpisolmu, jota en kykene avaamaan. 
 
Gradun taakka painaa edelleen harteitani, enkä silti ole saanut kirjoitettua siihen kuin ehkä kolme riviä tällä viikolla. Matkakamat ovat maanneet viikon lattiallani ja edelleen osa niistä on purkamatta. En jaksa siivota, kaikki kokkausyritykseni ovat päätyneet katastrofiin ja olen syönyt viikossa varmaan 10 kiloa karkkia. Aluksi nauratti taas oma aikaansaamattomuuteni, mutta nyt vain ärsyttää. Kun siihen vielä lisätään, että ihmissuhderintamallakin olen taas saanut turpaani, niin väkisinkin mielenperukoille hiipii ajatus karkumatkasta jonnekin toiseen todellisuuteen. Miksi tulin takaisin?
 
Pääni sisäinen kaaos muistuttaa paljon lattialtani löytyvää sotkua, jonka olen onneksi jo saanut melkein purettua. Jos sitä seuraavaksi saisi siivottua sen sisäisenkin sotkun! 

 
Eniten ahdistaa kuitenkin tulevaisuus. Nyt kun valmistumisen pitäisi alkaa olla jo lähellä, en tiedä haluanko sitä sittenkään. Olenkin alkanut kehitellä jatko-opintosuunnitelmia, jotta saisin lykättyä "aikuisuutta" vielä vuodella. Minä, joka vannoin ettei minusta tule mitään ikuisuusopiskelijaa, vaan haluan työelämään heti, mieluiten nyt. Jos kuitenkin päätän valmistua jo alkuperäisten suunnitelmien mukaan toukokuussa, joudun kohtaamaan sen faktan, ettei minulla ole hajuakaan, missä tulen olemaan kesällä saati sitten syksyllä.
 
Olen yhdessä elämäni suurimmista tienristeyksistä ja mahdollisuuksien ovet ovat avoinna joka suuntaan. Kaiken järjen mukaan minun pitäisi kiljua riemusta. Sen sijaan haluaisin vetää käsijarrusta tai peittää silmäni ja toivoa, etten päädy penkkaan. Kaikista eniten toivoisin kuitenkin vain selvää tienviittaa, jossa lukisi, mikä suunta on minulle se oikea.
 
No, jotta ei menisi taas liian syvälliseksi, niin otetaan tähän loppuun peruslätinää säästä, uudesta älypuhelimesta ja Camillan kanssa vietetystä loppuviikosta. 
 
Minähän toivoin, että palatessani reissusta täällä odottaisi täydelliset talvikelit. No, toisin kävi ja sain palata samanlaiseen harmauteen kuin mistä lähdinkin. Aluksi sekin masensi, mutta kuluvalla viikolla kelit olivat jo niin ihanan  aurinkoset ja keväiset, että aloinkin olla taas ihan tyytyväinen niihin.
 



No, sittenhän piti tietysti tulla tuo pirun takatalvi tai miksi tuota loskamaisemaa oikein voikaan kutsua. Inhoan tällaisia väliinputoojakelejä, pitää joko olla selvästi talvi tai kevät, ei jotain epämääräistä moskaa, niin kuin tämä.
 

 
Se oli viimeinen valituksenaiheeni, nyt jotain positiivisempaakin vaihteeksi. Siirryin sitten minäkin vihdoin tällä viikolla älypuhelinaikaan, kun sain vanhemmiltani synttärilahjaksi Nokian Lumia 620:n. Ainoa kriteerinihän uudelle puhelimelle oli, että sen on oltava pinkki, joten sitä sitten etsittiin kissojen ja koirien kanssa, mutta lopulta sain kuin sainkin pinkin unelmani. Yllättävän nopeasti tuon käyttöön on jo tottunut ja tähän asti ainoa negatiivinen puoli, minkä olen todennut tuosta, on se, ettei sitä voi käyttää hanskat kädessä. Mutta eiköhän senkin kanssa kykene elämään!
 
 

Loppuviikko on tosiaan kulunut tiivisti Camillan kanssa, kun olemme kironneet yhdessä elämää. Eilen muuten keksimme vihdoin syyn sille, miksi elämä koettelee meitä taas kovemmalla kädellä. Syynä tietysti tuo upea reissumme, joka onnistui aivan liian hyvin. Viimeinen niitti oli ihan varmasti se sviittiyö Marina Bay Sandsissa Emilyn synttäreiden kunniaksi! Joten Emily, syytämme jälleen sinua tästä kaikesta, kiva, että lähdit karkuun sinne Ausseihin ja jätit meidät tänne kärsimään :P
 
Lauantaina päätettiin edes hetkeksi lopettaa surkuttelu ja lähdimme Turun kiipeilypalatsiin haastamaan itseämme. En ollut seinäkiipeillyt vuosiin, mutta se oli edelleen hauskaa puuhaa. Oli ihana tunne saada adrenaliini virtaamaan oikein kunnolla ja tuntea, kuinka kroppa joutui ihan äärirajoille. Tuntuu vielä tänäänkin yläkropassa, että jotain tuli tehtyäkin!
 

 
Loppuilta kuluikin sitten tortilloja tehden ja syöden, ysärihittejä fiilistellen, elämää ja miehiä kiroten, Backstreet Boys keikkamatkaa ja kesää suunnitellen ja epämääräisiä telkkariohjelmia seuraten. Tyttöjen laatuaikaa siis parhaimmillaan <3 Lopulta kyllästyttiin rypemään itsesäälissä ja päätettiin, että ensi viikkoon suuntaamme positiivisemmalla asenteella, jos sen kautta elämäkin alkaisi taas näyttäytyä paremmassa valossa. Saa nähdä, miten pitkälle tuo asennemuutos sitten kestää ja kantaa.
 
On niitä, jotka jäävät ja toisia, jotka lähtevät.
Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa,
eikä koskaan saa antaa periksi.
-Tove Jansson

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Nauruterapiaa matkakuvien muodossa

Sitten olisi aika paljastaa totuus meidän tehokolmikon Aasian turneesta, joka on karu, mutta sitäkin naurettavampi. Jokaisen onnistuneen kuvan takanahan on varmaan tusina niitä epäonnistuneita, joista yritin koota nyt parhaat palat maanantain riemuksi. Olkaapa hyvät, saa nauraa! :D
 
Aloitetaan Bangkokista ja Sky Barista, jossa maisemat olivat onneksi upeita meidän ollessa jotakin aivan muuta. Tuuli tuiversi meille kaikille upeita uusia kampauksia, eikä naamatkaan pysyneet aina vauhdissa mukana.
 

 
Sitten on vuorossa Grand Palace, jossa saimme Camillan kanssa edustaa noissa ihanissa hullujenhuonepaidoissa. Miten ikävä mulla tota onkaan! :D
 
 
Itselaukaisin on kaikkien valokuvaajien paras ystävä, etenkin Emilyn! Yritettiin Camillan kanssa poseerata nätisti, mut Emily tuli aina jotain säätämään :D
 


Illallisellakin osattiin onneksi käyttäytyä aina niin kuin aikuisten pitää, mitä nyt Camilla vähän yritti leikkiä pahista.


Tässä vielä totuus siitä, miten me oikeasti vietettiin päivät Bangkokissa. Datailua, epäilyttävien selfpicien ottamista ja eväiden mutustelua elämään kyllästyneenä, ei hullumpi saldo neljälle päivälle :D

 
Emily toimi hovikuvaajanamme, joten pääsimme Camillan kanssa poseeramaan koko sydämemme kyllyydestä, mikä välittyy etenkin näistä kuvista. Paparazzi Emily iskee jälleen!
 


Sitten siirrytään Singaporeen ja Marina Bay Sandsin kattoaltaalle, jossa tuli räpsittyä loputon määrä toinen toistaan parempia kuvia. Lohduttavaa oli, että poseeraaminen sujui yhtä huonosti riippumatta siitä oliko kuvassa koko porukka tai vain yksi meistä. Kun naamakuvat eivät onnistuneet, annoimme jaloillemme tilaisuuden onnistua. En vieläkään tiedä, miten mun 38/39 jalka onnistui muuttumaan kaikissa kuvissa jättiläismäiseksi nelivarvasjalaksi :D
 

Etenkin Camilla ja minä olimme taas vauhdissa. On se selfpicien otto vaan huikean hauskaa, vai mitä Camilla? :D Kerrankin onnistuin myös näyttämään pieneltä Camillan esittäessä jättiläisen roolia. Lopulta päästiin hissiinkin asti, jossa Camillan jättiläismäinen raivo pääsi täysin valloilleen!
 

Jatketaan vielä Singaporessa. Maailman hankalimman ruokatilauksen jälkeen ainakin minä nautin täysin siemauksin ruuasta :D
 
 
Kerkesin jo muistella, että Universal Studioilla oltais oltu lähes normaaleja, mutta tulihan sielläkin otettua kuvia meidän leijuvista päistä ja Camilla innostui ilmeisesti riisuuntumaan alastikin, kun oli niin fiiliksissä puistosta :D Onneks mulla oli kansainväliset kaverit matkassa mukana, jotka osasivat myös tulkata muun muassa egyptiksi ja aasiaksi!
 

Kuala Lumpurissa tahti vähän hidastui, mutta viimeisen yhteisen illan kunniaksi taas terästäydyttiin Hard Rock Cafessa. Ei lisättävää!


Koh Mukilla poseeraustahti hyytyi entisestään kolmikkomme hajottua. Kuitenkin melontaretki ja Emilyn suuren seikkailun kokenut laukku aiheuttivat loppureissuunkin vähän huvitusta, unohtamatta tietenkään Mr Harrisia :D
 


Siinä siis meidän kaksi ja puoli viikkoa tiivistettynä, ei hassumpi reissu! Elämä on ihan liian lyhyt otettavaksi tosissaan ja itse olen ainakin pidentänyt ikääni taas monella vuodella nauramalla näille kuville kerta toisensa jälkeen. Toivottavasti niistä on riemua myös muille ja kiitos Camilla ja Emily vielä kerran huippureissusta <3

Don't ask! :D


lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kotiinpaluun riemuja

Olen kotona. KOTONA!!! En vieläkään tajua sitä. Viikko sitten makasin vielä Koh Mukin lämmössä ja nyt olen jo melkein viikon totutellut elämään taas täällä Suomen päässä. Koko alkuviikon vietin Lauttasaaressa perhettä ja ystäviä nähden, joten vasta tänään kotiuduin oikeasti tänne Turkuun asti. Ja kaikista ihaninta on se, että Mindi tuhisee tossa vieressä <3 Vaikka Thaimaan kulkukoirat veivät sydämeni, ei oman koiran näkemistä voita mikään. Se tunne, kun näin Mindin lentokentällä ja pääsin paijaamaan ja hellimään mun pientä pitkästä aikaa oli sanoinkuuvaamattoman ihanaa. Onneksi pelkoni eivät toteutuneet ja Mindi muisti vielä minut tervehtien märillä pusuilla ja hengenahdistuskohtauksella. 

Haikeat hyvästit yhdelle kaverille tarkoittivat riemukasta jälleennäkemistä toisen kanssa :)

Mindin lisäksi on ollut tietysti ihanaa nähdä muita rakkaita pitkästä aikaa sekä uusinta rakkaintani, kovaa vauhtia kasvavaa veljentyttöäni. Aivan ihastuttava pikkuneiti, joka huutaa kovaa ja korkealta. Hyvä vaan, eipä se ääni muuten meidän apinalauman yli kuuluisikaan :D Oli uskomaton tunne saada tyttö ensimmäistä kertaa syliin, en voi vieläkään uskoa, että olen sellaisen ihanuuden täti!

Kotiinpaluu on sujunut ihan hyvin, mitä nyt unirytmi on edelleen ihan sekaisin, mutta ehkä sitä vielä joku yö taas nukkuu normaalitkin yöunet (ainakin toivottavasti tai muuten joudun pian eläintarhaan, kun yhdennäköisyys pandojen kanssa on niin huomattava :D) Myös sääoloihin sopeutuminen on ottanut aikansa. Pikku hiljaa sitä on taas alkanut tottua, ettei ulkona odotakaan 35 asteen lämpöaalto, turkoosi meri ja hiekkaranta, vaan hyytävä kevätviima ja tasainen harmaus.

Rantakauden avautumista odotellessa :D
Tänä vuonna on ilmeisesti ollut kaikista oudoin talvi pitkään aikaan ja sen kyllä huomaa nytkin. Eipä uskoisi, että eletään vasta maaliskuun alkua, kun lähtee ulos kävelemään. Pakkasta on hädintuskin vain öisin ja päivisin lämpöä on ollut jopa 5 astetta. Helsingissä oli sentään edes vähän merkkejä talvesta pienten lumikinosten ja sulavan jään muodossa, mutta Turussa talvea ei kyllä ole tainut olla oikein missään vaiheessa kunnolla. Jos tahti jatkuu tällaisena, niin rantakelit alkavat varmaan jo huhtikuussa. Eipä haittais yhtään!


Vaikka luonto ei näytäkään tällä hetkellä niitä parhaita puoliaan, on ollut ihanaa kävellä taas tutuissa maisemissa ja hengittää puhdasta ja raikasta ilmaa. Harvoja asioita ymmärtää arvostaa, ennen kuin ne menettää ja puhdas ilma on ehdottomasti yksi niistä. Kuten myös kylmä ja puhdas kraanavesi, jota voisin juoda loputtomat määrät. Niin ja toimiva netti, miten helppoa elämä sen kanssa onkaan!

Takaisin Lauttasaaren tutuissa ja harmaissa maisemissa

On ollut toisaalta hämmentävää ja toisaalta lohduttavaa, miten vähän asiat ovat muuttuneet poissaollessani. Kun oma elämä on ollut kaksi kuukautta täyttä myllerrystä, ovatkin muut eläneet ihan sitä perusarkea, johon pitäisi taas itsekin yrittää sopeutua. Kun sääkin on lähes identtinen kuin lähtiessäni reissuun, täytyy välillä nipistää itseään, jotta uskoisi, että nuo kaksi kuukautta Aasian lämmössä olivat oikeasti todellisia, eivätkä pelkkää unta!

Olin jo kerennyt unohtaa, miten loistavia poseeraajia me Mindin kanssa yhdessä oikein ollaankaan :D

Viikkooni on tietysti kuulunut myös äidin herkkuruuista nauttiminen. Ruokalistalla on ollut muun muassa färssiä, thaimaalaisia lihapullia (kulttuurishokkia lievittämään!), lohta, suussasulavaa lihapataa ja laskiaispullia. Nam, nam ja vielä kerran nam! Lisäksi olen nauttinut täysin siemauksin suomalaisten karkkihyllyjen annista, koska Thaimaassa oli ihan hävyttömän huonot karkkivalikoimat. 


Suomeen palaaminen onkin siis sujunut hyvin leppoisasti ja kivuttomasti, mitä nyt eilen piti lähteä Viivin kanssa kiertämään Larun paikalliset ja päätyä taas vaihteeksi liian pitkään kestäville jatkoille. Jos sitä nyt yrittäisi katkaista tämän hirmuisen "bileputken" ja alkaisi oikeasti siirtää ajatuksia arkiseen aherrukseen. Jännityksellä odotan, miten saan itseäni otettua niskasta kiinni ensi viikolla, kun pitäisi alkaa harrastaa monia lempiasioitani, kuten siivoamista, gradun tekemistä ja yliopistolla pyörimistä. 

Niistä tunnelmista varmasti myöhemmin taas lisää. Lisäksi yritän jossain vaiheessa koota ainakin kokonaiskatsauksen Pattayan hyviin ja huonoihin puoliin sekä kuvakatsauksen niihin ei niin onnistuneisiin otoksiin reissun varrelta. Enköhän keksi noiden lisäksi vielä muutaman muunkin kokoomapostauksen, jotta en joudu vielä täysin irtautumaan tuosta unohtumattomasta matkasta.

Niin ja hyvää naistenpäivää kaikille meille upeille naisille, joita ilman tämä maailma ei vain pyörisi. Naiseus merkitsee ainakin itselleni hyvin paljon ja siitä olisi hienoa kirjoittaa joskus pidemminkin. Ehkä ensi vuonna sitten tähän aikaan valmistaudun vähän paremmin. Sain muuten tänä vuonna pitkästä aikaa naistenpäivänä myös kukkia (alakulman tulppaanit), joiden myötä uskoni myös miehiin alkaa pikku hiljaa palata :D Muut kukat sain toki elämäni tärkeimmiltä naisilta (äidiltä ja Viiviltä).


Näiden kukkien ja PMMP:n Tytöt biisin myötä toivotan kaikille tutuille ja tuntemattomille ihanille naisille hyvää naistenpäivää. Pysykäämme vahvoina ja pitäkäämme yhtä myös vuoden kaikkina muina päivinä!